maanantai 8. kesäkuuta 2026

Äksöniä Ääslinnassa

Vielä olisi pari sanaa kirjoitettavana Lapista, mutta koska tässä tapahtuu näköjään jatkuvasti jotain, siirrän Lapin tuonnemmaksi ja kirjoitan ajankohtaisemmasta aiheesta eli Savonlinnasta. Ajelin Lapista tänne itään ja sain viikonloppuna nähdä Savonlinnan ihan uudessa valossa. Lauantaina oli nimittäin kaupungin kesäkauden avaus, ja Savonlinnassa oli monenmoista ohjelmaa. En ollut tiennyt tapahtumasta etukäteen mitään, mutta nyt mietin jo, että pitää yrittää osuttaa itsensä tänne toistekin kesäkauden avajaispäiväksi. 🤭

Päivä alkoi perinteisellä wanhojen autojen retkeilyajolla, joka järjestettiin jo kymmenettä kertaa. Vanhat autot kokoontuvat ensin tuohon Olavinkadulle, josta ne lähtevät sitten ajelemaan Puruveden ympäri. Pinkaisin paikalle hieman ennen yhdeksää ja yllätyin iloisesti, sillä autoja oli saapunut paikalle paljon. Olavinkatu oli suljettu keskustan alueella muulta liikenteeltä, ja vanhat autot oli pysäköity tien varteen. 

Jokaisessa autossa tuli olla numerolappu.

Yleisöäkin oli saapunut paikalle kivasti.

Vähän vanhempaa kalustoa.

Kukin auto lähetettiin vuorollaan matkaan. 

Naiskuljettajille jaettiin ennen lähtöä ruusu.
 Autot olivat minusta niin sympaattisia, että innostuin taas ottamaan hieman kuvia. 

Tulin tietämään senkin, että 50-luvun autoissa oli aina tuommoiset peräsiivekkeet.


Monet olivat pukeutuneet ajan henkeen sopivasti, ja paras asu palkittiin. Tapahtumassa oli muutenkin ihanan kepeä ja leikkisä tunnelma. 

 

Mitään ympäristöystävällisiä vanhat autot eivät taida olla, sillä ilmassa leijui voimakas bensiinin katku, mutta viehätyin autoista yllättävänkin paljon. Varmasti todella antoisa ja kiinnostava harrastus!

Parin tunnin päästä piti palata taas seisoskelemaan samaan paikkaan kadunvarteen, sillä puoli kahdeltatoista alkoi vuosittainen juoksutapahtuma Savonlinna City Run. Matkoja oli kolme – puolimaraton; 11,3 kilometriä sekä kuusi kilometriä – joiden lisäksi juostiin myös puolimaratonviesti. 

Myös Savonlinnan vt. kaupunginjohtaja, kiinalaissyntyinen Ding Ma, oli paikalla ja osallistui juoksuun. Kapulasta päätellen hän juoksi viestin.

Savonlinnan edellinen kaupunginjohtaja Janne Laine irtisanottiin vuoden 2025 huhtikuussa luottamuspulan takia, mutta myöhemmin Itä-Suomen hallinto-oikeus kumosi irtisanomispäätöksen irtisanomisprosessissa tehdyn menettelyvirheen perusteella. Nyt suurin osa Savonlinnan kaupunginvaltuutetuista on kuitenkin taas allekirjoittanut aloitteen Janne Laineen irtisanomiseksi. 

Ding Ma valittiin joulukuussa 2025 yksimielisesti virkaa toimittavaksi kaupunginjohtajaksi, ja hän aloitti virassaan maaliskuussa. Ding Ma on tiettävästi Manner-Suomen ensimmäinen ulkomaalaissyntyinen kaupunginjohtaja ja mielestäni erinomainen keulakuva Savonlinnalle. Voit lukea lisää Ding Ma:sta vaikkapa Ylen sivuilta

Juoksijat alkavat kokoontua lähtöpaikalle.
Juoksijajoukkoa johtamaan oli pitänyt tulla poliisiauto, mutta poliisiauto olikin joutunut lähtemään muihin tehtävään. Onneksi poliisiauton tilalle oli löytynyt paloauto. 🤭 Se piti nyt saada joukon etunenään, joten juoksijat joutuivat antamaan tietä paloautolle. 


Paloauto ja etupyöräilijät lähtövalmiina.

Lähtölaskenta alkaa.

Otin lähdöstä videon, joka sai yllättävän käänteen, kun takapyöräilijältä, jonka oli ollut tarkoitus ajaa juoksijoiden perässä, puhkesi rengas. Onneksi mies sai nopeasti lainapyörän alleen, ja hän pääsi jatkamaan matkaansa. 

Juoksutapahtuman seuraaminen jatkui äidin parvekkeelta, josta huutelimme kannustushuutoja kilpailijoille.  

Sisko oli ajellut mökiltä kaupunkiin, ja vastaan oli tullut sympaattisen näköisiä ajoneuvoja, kun wanhat autot olivat lähteneet kierrokselleen. Kävimme lounastamassa siskon ja nuoremman siskontytön kanssa Cafe Mertalassa, jossa olimme käyneet äidin kanssa jo aiemmin viikolla. Olemme testanneet äidin kanssa melkein kaikki Savonlinnan lounaspaikat ja tulleet nyt siihen tulokseen, että Cafe Mertala on paras. 

Lounaalta jatkoimme äidin kanssa torille, jossa oli tapahtumia koko päivän kello kolmeen asti. Sovittelimme värikkäitä mekkoja, mutta totesimme niiden olevan liian kalliita "torimekoiksi" (55 euroa). 

Onni Oravakin seikkaili torilla. 

Ilpo Kaikkonen Duo esiintyi päivän aikana useamman kerran. Emme jääneet kuuntelemaan. 🫣

Päädyimme torin terassille drinkittelemään. Havahduin ottamaan kuva vasta, kun laseista oli jo hörpitty. 🤭

Ilmassa oli leijunut koko päivän sateen uhka, mutta kuin ihmeen kaupalla mustat pilvet kiersivät kaupungin, ja väki sai nauttia juhlallisuuksista ilman ensimmäistäkään sadepisaraa. Vasta illalla pieni sadekuuro kasteli kadut kevyesti. 

Kävin illalla vielä Hospitzin puutarhabistron terassilla. 
Täytyy sanoa, että oli ihanan toiminnantäyteinen päivä! Sunnuntaina oli jopa hieman tyhjä olo, kun lauantaina oli ollut niin paljon tapahtumia. 

Muuten Savonlinnassa oleskelu on sujunut aika perinteisesti. Kävimme yhtenä päivänä äidin kanssa Tohmajärvellä haudoilla, ja paluumatkalla poikkesimme Kiteellä vanhassa tutussa leipomossa ostamassa lohi-lihakukon.

Tämä oli muistaakseni ensimmäinen kerta, kun maistoin lohikukkoa. Hyvää oli, mutta toki uunilämmin kukko olisi vielä parempaa. 

Ulkomuoto ei mairittele. 🤣 

Kiteen keskustassa oli nähty samana päivänä karhu. Tohmajärvellä nähtiin kuusi karhua. 

Lomasaaret Cottages -mökkikylän pihamänty oli koristeltu kesäkuuhun sopivasti.

Olen kierrellyt Savonlinnaa sekä kävellen että pyöräillen, kun sisko lainasi taas polkupyöräänsä. Pyöräilin saman Siltojen Savonlinna -reitin kuin syksylläkin, koska halusin nähdä, miltä reitin varrella näyttää nyt kesällä. Kaunista oli!

Kirkkoniemen kellotapuli.
 
Laitaatsilta.

Hospitzin puutarhabistro. Olin liikkeellä seitsemältä aamulla, joten ruuhkaa ei ollut.

Mietin, pitäisikö käydä taas pitkästä aikaa Olavinlinnassa, mutta käymättä taitaa jäädä. 

Siltojen Savonlinna -reitistä on olemassa myös yhdeksän kilometrin mittainen kävelyversio (täällä), ja kävin testaamassa senkin. Maisemat olivat osittain samat kuin pyöräilyreitilläkin, mutta kävelyreitti ei käy Laitaatsillassa eikä Kyrönniemessä ja tekee lenkin Sulosaaressa. Kävelyreittikin oli tosi kiva. 


Ilmeisesti haapana. 

Kaupungin opastettuja kierroksia. Lisää kierroksista voit lukea täältä.

Sulosaaren Lettukahvila Kalliolinna. 

Sulosaaren siltoja uudistetaan, ja nyt kesällä on käytössä varasilta.
Päättäkäämme tämä postaus ihanan Pörren kuvaan. 

Kaunista kesän jatkoa! 

12 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia. Meillä mökkipaikkakunnalla on aina syyskuussa vanhojen autojen kokoontumisajot, ovathan ne enemmän auton näköisiä kuin monet nykyautot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat todellakin! Tulee ihan nostalginen fiilis, kun noita autoja katselee. Rupeaa tekemään itsekin mieli ruveta harrastamaan vanhoja autoja. 🤭

      Poista
  2. No olipas menevä päivä! Noi vanhat autot on jotenkin symppiksiä. Ja aivan mahtavaa, että kiinalaissyntyinen on valittu kaupunginjohtajaksi! Kuinkahan monessa muussa paikkaa onnistuisi...
    Savonlinnaan olen tykästynyt minäkin ja uskon syyn olevan saman kuin oman kotikaupungin ja monen muun lempparikaupungin kohdalla. Kaupunki on tavalla tai toisella (makean) veden äärellä ja veden äärellä on myös kävelyreittejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen suorastaan ylpeä siitä, että Savonlinnassa ollaan niin avarakatseisia, että on uskallettu valita kaupunginjohtajaksi kiinalaissyntyinen. Vaikken ole edes savonlinnalainen. 🤭

      Myös minua viehättävät kaupungit, jotka ovat järven tai meren rannalla, mutta joki ei kelpaa. Joet ovat jotenkin ankeita. 😅 Ja veden äärellä olevat kävelyreitit ovat ihan parhaita! Eilen kun kävelin tuon Siltojen Savonlinna -reitin, niin mietin, että kaupunkikävelyreitti ei voi tästä enää paljon parantua.

      Poista
  3. Ihania autoja, osa niistä on niin kauniita. Kauniilta näyttää myös kesäinen Savonlinna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäinen Savoninna on kaunis, kuten on muukin Suomi kesällä. ❤️

      Poista
  4. Ai juku mitä autosuloisuuksia! Se punainen mikkihiiriauto oli mun suosikki ja sitten Kontio Sisu-kuorkki. 😊 (Koska isä ajoi sellaista.) Mä aika usein roudaan itseni vanhojen autojen tapahtumiin kans. Siihen aikaan kun autoja oli murto-osa nykyisestä, saasteetkin oli vähäinen vaiva.

    Sille hupaisan näköiselle koiralle nauroin siellä kuvien keskellä! Ja hitsit mikä lettukahvila!! 😋

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti googlettaa Kontio-Sisu, kun en tiennyt, mitä autoa tarkoitit. 😅 Tapahtumassa oli toinenkin kuorma-auto, sellainen veikeän punainen, mutta siitä ei ole valitettavasti valokuvaa. Se näkyi kyllä yhdellä videolla, jota en kuitenkaan ladannut, kun ajattelin, että yksi video riittää.

      Torilla ollut koira oli kyllä hauskan näköinen. Ilmankos kiinnittikin heti huomion. 😊

      Kalliolinnan lettukahvila on myös mahtipaikka. Ainoa harmi on, että Sulosaareen (tai edes saarelle vievän sillan alkupäähän) ei pääse autolla, joten esim. äitini tuskin jaksaisi nykyisellään lähteä nauttimaan letuista. 🥲

      Poista
  5. Piti oikeen tarkistaa lukemia; viime vuonna autoja oli Suomessa 3 800 000 ja esim vuonna 1950 oli 26 800. 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, onhan tuossa pikkuisen eroa. 😂

      Poista
  6. Olipa kivaa "kodikasta" menoa! Savonlinna näyttää tosi kauniilta! Kiva, että saatiin olla mukana Äksönissä! T/Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meno oli tosiaan kodikasta. 🥰 Aina ei tarvita suuren maailman tyyliä, vaan kotoinen menokin voi olla ihanaa. Kiitos sinulle, että olit mukana Ääslinnassa! 🤩❤️

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3