Pienennä hiilijalanjälkeäsi ja mene autolla.


tiistai 13. tammikuuta 2026

Uusi auto

Sunnuntai-iltana autonkuljettaja sanoi ukkelille, että hän haluaisi lähteä kotikaupunkiinsa Sankrantiksi. Ukkeli oli sitä mieltä, että totta kai se sopii. Autonkuljettaja aikoi lähteä tiistai-aamuna ja palata sunnuntaina, eli anoppilassa jouduttaisiin olemaan ilman autonkuljettajaa melkein viikko. Se ei kuitenkaan huolettanut autonkuljettajaa eikä ketään muutakaan, koska Satu-amma oli tullut. Autonkuljettaja tiesi, että minä voisin toimia hänen varamiehenään, ja hän sanoi voivansa lähteä kotikaupunkiinsa hyvillä mielin. 

Minä olin ajellut autolla jo aiemmin sunnuntaina, kun kävimme ukkelin kanssa katsomassa kuntosalia ja menimme sen jälkeen kahville Pauliin. Matkalla Pauliin poliisit pysäyttivät meidät ja viittoilivat minua ajamaan tien sivuun. 

Ukkeli sanoi, että nyt et kyllä ota kuvaa, mutta en voinut vastustaa kiusausta. 
Istuimme autossa odottamassa, kun poliisi katseli automme takana koneeltaan jotain. Ukkeli arveli, että poliisi tarkisti, löytyisikö automme rekisterinumerolla maksamattomia sakkoja. Poliisit kun pysäyttelevät autoja jatkuvasti tästä syystä. 

Kun poliisi lähti kävelemään meitä kohti, avasin ikkunan ja tiedustelin teluguksi, että mitäs nyt. Vedän tällaisissa tilanteissa aina telugukortin esiin, koska tiedän, että ulkomaalainen saa irtopisteitä puhumalla telugua. 🤭 Poliisi näytti koneeltaan, että autolla oli yksi maksamaton sakko eli e-challan, jonka summa oli 1035 rupiaa (vajaat 10 euroa). Ukkeli oli tämän tiennytkin, joten asia ei tullut yllätyksenä. Meinasin ruveta kaivamaan lompakkoani esille, mutta kävi ilmi, että sakot maksetaankin nykyään netin kautta eikä suoraan poliisin käteen. Vähentää varmasti ainakin korruptiota! Poliisi oli valtavan ystävällinen, ja lupasimme hänelle maksaa sakon heti ensi tilassa. Mies oli niin otettu telugun taidoistani, että hän veti käden lippaansa ja huudahti, että hatunnosto teille madam, kun puhutte telugua! Tästä tuli taas hauska tarina, jota ukkeli kertoili myöhemmin kaikille. 

Maanantai oli suuri päivä, sillä anoppilaan tuli uusi auto. Auton olisi saanut jo viime viikolla, mutta ukkeli oli silloin Dubaissa, eikä hän lähtenyt nytkään hakemaan autoa, kun oli niin flunssassa. Kuten jo kerroin, täällä on jonkinlainen flunssa-aalto, ja kaikki tuntuvat olevan enemmän tai vähemmän kipeitä, mutta eihän se ole ihmekään, sillä täälläkin on nyt talvi ja kylmä. Kylmyys on tosin tulkinnanvarainen käsite, sillä minusta 20 astetta ei ole vielä mikään kylmä, mutta anopin se saa päivittelemään jatkuvasti kylmyyttä ja vetämään sarin lievettä tiukemmin olkapäidensä suojaksi. Villatakkejakin anopilla kuulemma on, mutta hän ei tykkää käyttää niitä, kun ne jotenkin ahdistavat. Huivit ovat paljon parempia! Toki yöllä lämpötila on laskenut paikoin alle kymmenen asteen, ja se on näissä olosuhteissa jo tosi kylmä.

Uutta autoa lähtivät hakemaan autonkuljettaja, appiukko, perheen luottoystävä, joka on aina mukana kaikissa tärkeissä jutuissa (kuten minun mukanani kerran siellä anus-lääkärillä) sekä kaksi appiukon ystävää. Uuden auton luovuttaminen ei ole täällä mikään läpihuutojuttu, vaan se pitää suorittaa asiaankuuluvin seremonioin. 

Mitähän kankaan alta löytyy? Luottoystävä on toinen vasemmalta ja appiukko toinen oikealta. 

No autohan siellä.

Kuten kuvasta näkyy, uudet autot koristellaan näyttävästi ennen niiden luovuttamista. 

Kun auto oli paljastettu, oli aika ojentaa avaimet, jotka oli sidottu rusetilla. Kuvaan piti saada myös jättiavain, jossa luki Your awesome story starts here eli Upea tarinasi alkaa tästä. 🤣

Seuraavaksi uutta autoa juhlistettiin leikkaamalla kakku ja jakamalla sitä kaikille. 

Autonkuljettaja ajoi anoppilaan uuden auton ja luottoystävä vanhan. Anoppilassa on kaksi parkkipaikkaa, joten pysäköimisen kanssa ei ole ongelmia. 

Vanhan auton paikka on kuvassa etuvasemmalla ja uuden takaoikealla.

Kun autonkuljettaja oli päässyt kotiin, hän soitti anopille, että tulkaa alas katsomaan uutta autoa. Minä, ukkeli ja anoppi lähdimme siltä istumalta ihastelemaan tuliterää menopeliä. Ukkeli oli toki nähnyt auton aiemminkin, koska hän oli auton valinnutkin. 

En päässyt selvyyteen, kuka tuo kuvassa näkyvä ukko oli, mutta kovin hymyileväinen hän oli. 

 Auton oviin oli sidottu hienot rusetit. 

Sitten lähdimme koeajelulle. Anoppi ja minä kiipesimme takapenkille ja ukkeli etupenkille. Ukkeli oli teetättänyt auton kummallekin puolelle astinlaudan, jotta appivanhempien olisi helppo nousta autoon.

Hauskat lattiasuojat. 

Sitten mennään!
Ihmettelin, kun ainoastaan kuskin istuimessa oli muovisuoja. Yleensä kaikki uuden auton istuimet on suojattu muovilla, ja jotkut jättävät muovisuojat paikoilleen ja ajavat niiden kanssa kuukausitolkulla.  

Tuntui aika hauskalta istua tuommoisessa koristelussa autossa ja kiitää sillä Hyderabadin katuja. Uuden auton omistajat tuntevat varmaankin jonkinlaista ylpeyttä istuessaan koristellussa autossa, joka kiinnittää muiden huomion: tässä sitä mennään uudella autolla! 

Durgam Cheruvun yli vievällä sillalla.

Totesimme anopin kanssa, että takapenkillä on erinomaisen hyvä istua. Takapenkillä on kaksi erillistä istuinta, jotka saa kuulemma melkein makuuasentoon. Istuin tukee myös alaselkää erinomaisesti, eikä selkä mene yhtään kaarelle, mikä on tärkeä asia, jos kärsii alaselkäkivuista. Autossa on kolmaskin penkkirivi, joka ei näyttänyt minusta kovin mukavalta, ja hieman ihmettelinkin, miten ukkeli oli päätynyt tällaiseen kolmen penkkirivin ratkaisuun. 

Anoppi tuntui olevan tyytyväinen autoon, koska hän rupesi heti suunnittelemaan, että tällähän voisi lähteä vaikka Tirupatiin. 😅 Uudemmille lukijoille tiedoksi, että appivanhemmilla on Tirupatin liepeillä ns. kesämökki ja iso liuta sukulaisia sekä anopin että appiukon puolelta.  


Konepellin alustakin eli toiselta nimeltään kai moottori piti sekin tutkia, koska mehän olemme suuria asiantuntijoita mitä auton mekaniikkaan tulee – varsinkin minä ja anoppi. Auto on merkiltään Toyota Innova Hycross, ja se on hybridi. Sekin tuli vihdoin selväksi, mikä ero on hybridillä ja plug-in-hybridillä, jollainen meillä on Suomessa. Ensiksi mainittu lataa itseään ajettaessa, kun taas jälkimmäistä pitää ladata kaapelilla.

Autolle oli tehty autoliikkeessä se sitruunoiden yliajamisseremonia, mutta vielä piti kuulemma tehdä toinenkin puja (= uskonnollinen rituaali), ennen kuin auto olisi vihitty virallisesti käyttöön. Sitä varten pitäisi mennä kuulemma temppeliin, ja puja-tarvikkeet oli annettu autoliikkeestä mukaan.

 Myös loppukakku oli annettu kotiin vietäväksi, ja maistelimme sitä joukolla. 

Mikään suuri makuelämys kakku ei ollut, mutta olipahan kakku kuitenkin. Otimme kaikki pienet palat (minä tosin hieman isomman, koska kakku), ja sen jälkeen autonkuljettaja sai viedä loppukakun kotiinsa.   

Uuden auton hankinta oli ollut anoppilassa harkinnassa jo kauan, koska nykyisen auton takapenkit eivät ole mitenkään mukavat pidemmillä automatkoilla, varsinkaan vanhemmille ihmisille. Minun Intiaan tuloni sai auton hankintaan vipinää, sillä kun anoppilassa olisi kaksi autoa, minulla olisi oma auto käytettävissäni. Toista käyttäisi luonnollisesti autonkuljettaja muun porukan kuskailemiseen. En ollut koskaan toivonut omaa autoa käyttööni, mutta en toki ole ratkaisusta pahoillani. 🤭

Ukkeli kysyi, haluanko minä ajaa uutta vai vanhaa autoa, ja totesin, että en ainakaan uutta. En varmasti koskisi tuliterään autoon, koska saisin olla koko ajan pelko perseessä, että kolaroin autolla. En tosin ole kolaroinut pitkään aikaan niin Intiassa kuin Suomessakaan (kop, kop), mutta sehän ei takaa mitään. 

Autonkuljettajan lomasuunnitelmille kävi vähän kehnosti, kun autonkuljettajan äiti ei suostunutkaan jostain syystä pojan lähtöön. Samalla peruuntui siis se minun vara-autonkuljettajan pestini. En ole asiasta hyvilläni enkä pahoillani, ja sillä lailla onkin paras asennoitua Intiassa kaikkeen. Tulee mitä tulee, ja se mitä tulee, on paras ottaa vastaan lunkisti, koska korkeampia voimia vastaan on turha taistella. 

Tänään illalla kylään tuli joku sukulaispoika, jonka olin kuulemma tavannut joskus yhdeksän vuotta sitten, mutta yllättäen minulla ei ollut taas minkäänlaista muistikuvaa koko ihmisestä. Päätimmekin sitten lähteä koko porukalla appiukon kerholle illalliselle, joten tuli testattua myös se, miten kuusi ihmistä mahtuu uuteen autoon. (Olen kertonut appiukon kerhosta varsin seikkaperäisesti täällä, joten en nyt rupea enää jaarittelemaan siitä enempää.)

Autonkuljettaja tunnusti, että hän oli jo kolauttanut uuden auton astinlaudan johonkin, mutta kukaan ei ollut asiasta millänsäkään. Intiassa on ihan tavallista, että autot kolhiintuvat – vaikka ne olisi haettu kaupasta vasta edelllisenä päivänä – joten mitä sitä pienistä hötkyilemään. 

Kuusi ihmistä kyydissä.

Menomatkalla minä ja sukulaispoika istuimme taaimmaisella penkkirivillä, ja auto tuntui sieltä katsottuna niin hullun pitkältä, että totesin, että tämähän on kuin bussissa istuisi. Takapenkin selkänojat olivat tosi kaltevat, ja epäilin, että alaselkä saattaisi kipeytyä taaimmaisella rivillä pidemmällä matkalla. Selkänojien asennon saa kuitenkin kuulemma muutettua, ja tämä osoittautui todeksi, kun vaihdoimme paluumatkalla ukkelin kanssa paikkoja. Anoppi puolestaan meni etupenkille istumaan, mutta turvavyön varoitusääni rupesi kilkattamaan auton lähdettyä liikkeelle. Anoppi oli ällistynyt ajatuksesta, että etuistuimella on pakko käyttää turvavyötä, mutta ongelmahan ratkesi sillä, että anoppi heitti ylävartalon yli menevän vyön selkänsä taakse. 😅

Söimme itsemme kerholla ihan kanveesiin ja saavuimme kotiin vasta puoli kymmenen jälkeen. Anoppi katsoi heti sisään päästyään seinäkelloa, että noin paljon! Kaikki televisiosarjat olivat jo menneet! Mutta eipä aikaakaan, kun anoppi oli käynyt vaihtamassa ravintolassa käyttämänsä sarin kotoisampaan versioon, telkkari oli taas auki, ja appivanhemmat istuivat sohvalla vierekkäin tuijottamassa päivän viimeisen telugusarjan rippeitä.  

24 kommenttia:

  1. No olipa hässäkkää yhdestä autosta! Kakut ja kaikki! No joo, saatiin mekin ilmaset jätskipuikot, kun ostettiin tää nykyinen auto. 😁

    Kanarialla myös monilla on käsitys, että takapenkillä ei tartte käyttää turvavöitä. Miehen sisko kerran sai hepulin, kun totesin, että auto ei liiku minnekään, ennen kuin kaikilla on turvavyöt kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta. 😅 Nauratti nuo teidän jätskipuikot. 😂 Toki nekin on parempi kuin ei mitään!

      Mäkin olen tottunut käyttämään autossa turvavyötä AINA, mutta täällä olen ruvennut jostain syystä jättämään turvavyön takapenkillä istuessani pois. Laiskuuttani kai. Tai sitten sen takia, että kun ei kukaan muukaan, niin miksi minäkään sitten. 🫣

      Poista
  2. Siis aina, aina sinä Satu löydät jotain mielenkiintoista kirjoitettavaa vaikka mistä arkisesta asiasta. Olet ihsna! Miksi muuten Suomessa ei ole tuollaista seremoniaa kun auton ostaa? Puoliso osti keväällä upouuden auton, eikä mitään kakkua tarjottu eikä autossa ollut kukkaköynnöstä koristeena xD
    Minä olen aina yrittänyt luistaa turvavyön käytöstä (typerää,tiedän) mutta kun ahdistaa se remmi joka tulee kaulan vierestä. Uusissa autoissa ei enää oikein voi fuskata, kun alkaa se hitonmoinen kalkatus.-Selja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihana kommentti, Selja. ❤️ Tämmöinen palaute antaa uutta intoa kirjoitella. 🤗

      Enpä tosiaan tiedä, miksi Suomessa ei ole mitään autonluovutusseremonioita. Muistan kun ostimme edellisen automme uutena, se luovutettiin autoliikkeessä erilllisessä luovutushuoneessa, ja sekin tuntui jo juhlavalta. Mitähän Suomessa muuten voisi olla auton koristeena tähän aikaan vuodesta? Varmaan jotain kuusenoksia. 😂

      Mullakin on ollut ongelmia sen turvavyön remmin kanssa, koska se painaa ikävästi SC-niveltä, joka ei ole vieläkään täysin parantunut, ja vetelen siitä syystä turvavyötä aina alemmas. Mietin sitä kalkatusta, että voisihan sen turvavyön kiinnittää mutta sitten vaikka istua vyön päälle. 🤭 En tosin tiedä, toimisiko se käytännössä, enkä jaksa lähteä kokeilemaan. Ja varmasti ainakin täällä Intiassa myydään pelkkiä turvavöiden päitä eli niitä lukkoja, jotka naksautetaan kiinni ja joilla saa vaimennettua sen äänen.

      Poista
    2. Meidän auto ei suostu ajamaan yli kahtakymppiä, jos ei ole turvavyöt kiinni :D

      Poista
    3. Ei varmaan tee mieli lähteä ajamaan mitään kovin pitkiä matkoja ilman turvavöitä. 😂

      Poista
  3. Ehdin jo odotella tuota sitruunarituaalia! Tulihan se sieltä! Muistin sen teidän oman auton rituaalit. Tää oli niin hauska juttu auton ostosta, että näytän vielä miehellenikin myöhemmin. Hän on selkeästi jäänyt paitsi moooonesta kakusta. Ehkä 60 -luvun autoista ei kakkua jaellakaan. Tuo kolhiintuminenkin oli ihan hämmentävää, kun ei se sitten mitään haitannutkaan.
    Noista muoveista tulee mieleen meidän iskä. Hän ei koskaan poistanut yhtään mistään suojakalvoja tai -muoveja, jos ei ollut pakko. Nehän on tarkoitettu suojaamaan! Arvaa naurattiko, kun peilissä oli vielä monen vuoden jälkeen kalvo, samoin, kuin kaukosäätimessä. Otin tuon viimeksi mainitun kerran pois, mutta hän laittoi sen takaisin.
    Miehesi varmaan ahdistuu kanssasi usein, kun kuvailet paikallisia virkamiehiä ja muita hämmentäviä kohteita 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hyvin tiedät jo nämä intialaiset autohommelit, kun osasit odottaa sitruunarituaalia. 😂 Meillähän se ei Suomessa oikein viimeksi onnistunut, kun meni kivi renkaan väliin, ja piti palata autoliikkeeseen. 🤭

      Kyllä minusta kakku kuuluisi asiaan, oli kyseessä sitten minkä tahansa auton osto. Ainakin pitäisi olla leivoskahvit!

      Täällä ei voi menettää hermojaan jokaisen kolhun takia, koska niitä tulee autoon väistämättäkin. Joskus ihmettelen, kun näen täällä superkalliita ja hienoja autoja, että miten kukaan raaskii ostaa sellaisen, kun kolhuja tulee väistämättäkin ja tietkin ovat välillä niin surkeassa kunnossa.

      Ihana iskä. 😅🥰 Ymmärrän kyllä isäsi logiikan, sillä kyllähän tavarat säilyvät paljon pidempään siisteinä, kun ne on suojattu muovilla.

      Ukkeli taitaa olla jo niin tottunut kuvaamiseeni, että hän ei taida suuremmin ahdistua. Sanomista kyllä tulee ja joskus hyvinkin painavalla äänensävyllä. 🤭

      Poista
  4. Ulrika50v.blogspot.com14.1.2026 klo 12.48

    Hauskasti taas kirjoitettu uuden auton ostoksesta 🤣
    Täytyy kyllä sanoa että hieno auto ! En ole ikinä edes istunu noin mahtavassa autossa ja isoissa autoissa on turvallista ajaa 🙏

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, Ulrika. 🤗

      Iso auto on varmasti turvallisempi kuin pienempi, mutta iso auto on täällä myös aika epäkäytännöllinen. Parkkihallit ovat tosi ahtaita ja niihin vievät tiet kapeita ja mutkat tiukkoja, joten pitkän auton kanssa pitää olla koko ajan tarkkana, ettei osu mihinkään. Meillä oli aiemmin täällä kiva pikkuauto (Suzuki Swift), ja se oli kyllä tosi näppärä.

      Poista
  5. Olipa mielenkiintoista :) Kyllä vain kelpaisi kakkukahvit uuden auton kunniaksi, kummallista ettei sellaisia ole :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että kiinnosti. 😊 Kakkukahvit pitäisi kyllä vähintään olla! Siitä voisi sitten lähteä viemään ajatusta pidemmälle ilmapallojen, fanfaarien ja sen sellaisten muodossa. 🤭

      Poista
  6. Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta! Oli kiva taas päästä kurkkaamaan intialaiseen elämänmenoon!
    Näyttäisi siltä, että kakkua olisi tarjoiltu ihan suuhun asti. Tiedätkö onko tällainen käytäntö yleistä ja milloin niin tehdään? Voisin kuvitella, että se olisi erityisen kohteliasta tai kunnioittavaa.
    Intialaisessa kulttuurissa vaikuttaa olevan paljon itseäni mielyttäviä puolia. Tykkään esimerkiksi siitä, että autoon tullut kolhu ei aiheuttanut minkäänlaista närää ja siitä, että usein asiat hoidetaan porukalla (paitsi tietysti lääkäriin minäkin useimmiten menisin varmaan ihan yksin). Kiitos, että kirjoitat!
    Terveisin, Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Hanna! 🤗

      Kakkua syötetään täällä toisille periaatteessa aina, kun sitä on tarjolla, esimerkiksi synttäreillä. Silloin synttärisankari leikkaa kakun ja syöttää sitä kaikille mukana oleville, minkä jälkeen synttärivieraat syöttävät kakkua synttärisankarille. Kakku voi kuulua muihinkin juhliin tai juhlatilaisuuksiin, kuten häihin, ja jopa Suomessa vietettäviin ylioppilasjuhliin (totesin tämän viime syksynä Suomessa intialaisen ystäväperheen ylioppilasjuhlissa) – ja näköjään myös autokauppoihin. 😅 Tapa symboloi läheisyyttä ja toisesta välittämistä, ja ehkä siinä on jonkinlainen onnea ja menestystä tuova elementtikin. Itse olen aina kokenut kakun syöttämisen hieman kiusallisena, varsinkin jos joku syöttää minulle kakkua suoraan kädestään, mutta se johtuu varmaan siitä, että en ole suomalaisena tottunut tämmöisiin syöttämisjuttuihin. 😅 Mutta kyllähän se kieltämättä lisää jonkinlaista läheisyyden tunnetta ja tuo ehkä jopa muistoja lapsuudesta ja äidin syöttämisestä. 😊

      Intialainen kulttuuri on hyvin yhteisöllinen ja sosiaalinen, ja se voi olla hyvä tai huono asia riippuen tilanteesta. On ihanaa, kun on yhteisön tuki takana, oli tilanne mikä tahansa, mutta joskus ärsyttää (ainakin suomalaista 🤭), kun läheiset sekaantuvat joka asiaan. Mutta jos voisin valita, niin valitsisin ehdottomasti tällaisen yhteisöllisen kulttuurin enkä yksilökulttuuria, koska tällaisessa kulttuurissa ei tarvitse koskaan tuntea jäävänsä yksin. 🥰

      Poista
  7. Olipa taas niin ihana postaus! Voi että kun oli mielenkiintoinen tuo auton ostaminen ja käyttöönotto. Toivottavasti kerrot sitten myös siitä temppelissä käynnistä. Ei näköjään koskaan saa olla liian varovainen ja kaikki hommat on tehtävä! :) Nyt sitten kelpaa ajella.

    Tehdäänkö tämä proseduuri aina kaikkialla ja miten se liittyy uskontoon?

    Minkälaisia muuten siellä ovat kakut? Muistan, että kun matkailin enemmän tuossa itänaapurissa, niin siellä valmiit kakut olivat kuivia ja maistuivat jokseenkin paperille.

    Täytyy taas odotella sinun seuraavaa postausta; tykkään kyllä siitä, että saat kirjotiettua mielenkiintoisesti melkein mistä vain arkisesta asiasta. Hyvää jatkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, Helena! Temppelikäynti piti olla ensi maanantaina, kun autonkuljettaja tulee kotikaupungistaan, mutta nythän sen voi tehdä milloin vain, kun mies on maisemissa. Kerron toki siitäkin, jos olen itse mukana temppelissä.

      Olen ymmärtänyt, että uuden auton ostaminen on aina iso juttu, ja autot luovutetaan aina vastaavanlaisin menoin. En tiedä, onko kakuilla ja auton koristeluilla mitään uskonnollista merkitystä, mutta se sitruunoiden yliajaminen oheisrituaaleineen (mm. kookoksen rikkominen) eli Vahan Puja on välttämätön uskonnollinen proseduuri ennen uuden auton käyttöönottoa. Sillä haetaan siunausta jumalalta (tavallisesti kai Ganeshalta), jotta autolla ajaminen olisi tulevaisuudessa turvallista ja onnekasta.

      Täällä on nykyään hyviäkin leipomoita, joista saa ihan samanlaisia tuotteita kuin länsimaistakin, mutta tyypillisestihän intialaiset kakut ovat jotenkin keinotekoisen oloisia. Kerma maistuu ja näyttää kummalliselta ja kakkutaikina on tosiaan sellaista paperimaista. Autoliikkeen kakku oli lähempänä tyypillisiä intialaisia kakkuja kuin hyvien leipomojen tuotteita. 😅

      Mukavaa päivää sinulle!

      Poista
  8. Minusta auton ostaminen on ihana juttu ja tuollainen juhlistaminen olisi hienoa. Mies osti myös Toyotan muutama vuosi sitten - ja siinä kaupassa ostaja sai käydä soittamassa sellaista 'vellikelloa' ja sitten kaikki taputti. Melkein olisin halunnut samaan kauppaan ostoksille sen kokemuksen jälkeen. Mutta kyllä intialainen tapa ja koristelut autossa ovat vielä ihanampia.
    Sen verran taas totesin itseni tyhmäksi, etten tajunnut että Intiassa ajetaan tien vasemmalla puolella ja ratti on oikealla puolella - blogisi auttaa tajuamaan tämänkin.
    Ja tuo poliisin pysäytys vaikutti aika tapaukselta - kiitos varsin virkistävästä lukuhetkestä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska tuo vellikello! Kokemus jäi varmasti mieleen ikuisiksi ajoiksi ja kuten sanoit, lisää halua asioida samassa kaupassa uudestaan. Saapa nähdä, milloin jokin suomalainen autoliike keksii liittää autokauppoihin jotain ekstraa. Auto on kumminkin aika iso ostos, joten autoa olisi kiva myös juhlistaa jotenkin.

      Et ole lainkaan tyhmä. Mistä sitä voi tietää, millä puolella tietä missäkin maassa ajetaan, ellei ole joutunut omakohtaisesti tekemisiin asian kanssa. Minä aina hieman jännitän Intiassa ensimmäistä kertaa rattiin tarttuessani, että muistanko varmasti ajaa oikealla puolella tietä (eli vasemmalla 😅) , mutta näköjään tämäkin on sellainen taito, joka tulee selkäytimestä. Suomeen palaamisen jälkeen menen usein ensimmäisellä ajokerralla vahingossa istumaan repsikan puolelle, mutta havahdun viimeistään siinä vaiheessa, kun tajuan, että siinä ei olekaan rattia. 🤣

      Kivaa päivää, Leena! 🤗

      Poista
  9. Moikka, tämä on ehkä vähän hassu kysymys, mutta käytetäänkö siellä pyjamia/yöpukuja tai college-vaatteita kotona? 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole ollenkaan tyhmä kysymys, vaan erittäin hyvä! 😅

      En tiedä, miten muissa perheissä on, mutta olettaisin, että aika samalla lailla kuin meilläkin – siis jos kotona on myös vanhemman sukupolven edustajia eikä vain oma puoliso ja lapset. Meillä miehet kuljeskelevat yleisissä tiloissa pyjamanhousuissakin (paita tietysti myös päällä 🤭), mutta meillä naisilla on kotivaatteet päällä, ja pyjamaa käytetään vain omassa makuuhuoneessa. Täällähän on tavallisesti semmoinen käytäntö, että makuuhuoneiden yhteydessä on omat kylpyhuoneet, joten yöllä ei tarvitse lähteä etsiskelemään vessaa toiselta puolelta taloa. 🤭 Anopilla kotivaate on tavallisesti jokin arkinen puuvillasari ja minulla mukava kurta-legginsit -yhdistelmä. Kurtat ovat siis sellaisia pitkiä tunikan mallisia "paitoja".

      Kun aiemmin asuimme Hyderabadissa ukkelin kanssa (omassa asunnossa; emme anoppilassa), käytin kotona samanlaisia ryysyjä kuin Suomessakin. Sitten jos ovikello soi, tuli aina kauhea paniikki, kun piti vaihtaa jotain katseenkestävää päälle. 🤣

      Poista
  10. Saako siellä kaakkua kaikenlaisten autojen ostosta, vai pitääkö olla ns. hienompi? Minä kyllä tykkään juhlistaa kaikenlaista pullakahveilla ( tekosyy kahvilassa käyntiin 😏).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt en tiedäkään, miten asia on. 🤭 Ei ole minkäänlaista muistikuvaa, kun ostimme aikoinaan pikkuautomme, jota ei parhaalla tahdollakaan voi sanoa hienommaksi autoksi. 😅

      Itsekseen voi toki juhlistaa vaikka millaisia tapahtumia, koska on kiva tehdä arjesta juhlaa. 😊

      Poista
  11. Olipas taas mielenkiintoinen postaus. Minusta olisi tosi hienoa, että auton ostoa ja vaikka minkä muunkin isomman asian hankintaa juhlistettaisiin jotenkin. Ehkä tuo syöttäminen tuntuu oudolta tavalta näin suomalaisena, mutta muuten juhlistaminen vaikuttaa hauskalta asialta.

    Ehkä tästä pitäisi ottaa oppia ja alkaa juhlistaa asioitaan enemmän. Olisi sitten enemmän iloisia asioita elämässä (just tänään heräsin klo 5 miettimään tyhmää ja ärsyttävää työasiaa) ja saisi siten parempia väreilyjä ilmaan :)

    Ihanaa tammikuun jatkoa sinulle sinne! Jään odottamaan uusia kivoja postauksia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, että elämässä ei ole koskaan liikaa juhlia. Intialaiset ovat ainakin sisäistäneet tämän hyvin. 🤭

      Kivaa ja stressittömämpää viikonlopun jatkoa sinne!

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3