Soppa-ainekset kasassa

Maanantaina satoi vettä, ja se hieman rajoitti ulkona kuljeskelua. Tai ei oikeastaan rajoittanut, mutta hidasti vain menoa. Suurempi rajoite oli se, että suurin osa ns. virallisista nähtävyyksistä on maanantaisin kiinni, joten oli mentävä sinne, minne pääsin. 

Aloitin päiväni kuljeskelemalla Supilinnan kaupunginosassa, jonka nimi tarkoittaa suomeksi Keittokaupunkia. Keiton voi aistia myös katujen nimistä, sillä Supilinnan kaduilla on sellaisia nimiä kuin Herne, Kartuli (peruna) ja Oa (papu). Supilinn oli aiemmin köyhälistön kaupunginosa, ja sen rakennuskanta muodostuu enimmäkseen yksi- ja kaksikerroksista puutaloista. Supilinn tunnetaan kuulemma värikkäistä puutaloistaan, mutta mitään valtavaa väri-ilottelua en kyllä nähnyt.

Uudempaa rakennuskantaa – ja tehokasta ikkunoiden pesua.

Supilinnassa oli raukea, miltei unelias tunnelma, mikä saattoi johtua tietysti säästäkin. Kuka nyt sateella viitsii esimerkiksi nurmikkoa leikata (mutta ikkunoita nähtävästi viitsii pestä). 

Kissoja näkyi paljon!

Mikä ilme. 😆

Seuraavaksi päätin mennä Ylösalaiseen taloon, kun se oli auki maanantaisinkin. 

Kaikkea sitä näkeekin. 😅

Talossa on siis kaikki nimensä mukaisesti ylösalaisin, eli kaikki mikä on normaalisti lattialla, onkin katossa, ja päinvastoin. Lattiat ovat vinot, ja tuntui kuin painovoimakin olisi ollut isompi, ja paikoitellen sai paarustaa menemään oikein peräsuoli pitkällään. 

Tutkin ala- ja yläkerran ja olin talossa ehkä kymmenen minuuttia, mutta sitten oli sännättävä ulos, sillä minulle tuli niin huono olo, että meinasin oksentaa. Olin lukenutkin etukäteen, että talo haastaa tasapainon ja saattaa tehdä huonovointiseksi, mutta enpä olisi arvannut, että kokemus voi olla niin voimakas. Hengittelin ulkona jonkin aikaa raitista ilmaa ja jäin henkiin. Vinkeä paikka kaikesta huolimatta. Tiesipähän ainakin käyneensä! 😆

Vatsani alkoi kurnia, ja keksin, että käyn Kauppahallissa katsomassa, jos sieltä saisi jotain paikallista pikaruokaa.  

Pronssisika Kauppahallin edessä.

Eihän Kauppahallista mitään ruokaa saanut, ja sen lisäksi siellä oli niin paha haju (raaka liha?), että oli paettava äkkiä ulos. Päädyinkin sitten viereisen Kaubamaja-tavaratalon japanilaiseen Tokumaruun, kun minulle oli jäänyt Tallinnan Tokumarusta niin hyvät hyvät muistot. 

Otin lounaslistalta kimchi ramenin ja chicken gyozan.

Ruoka oli ihan ok, mutta ei mitenkään mieleenpainuvaa. Eipä se kyllä paljon maksanutkaan (9,9 euroa).

Jälkiruokakahville suuntasin kaupungin ehkä tunnetuimpaan kahvilaan Kohvik Werneriin. 

En ole normaalisti mikään kakuttelija, mutta Wernerin paakkelssivalikoima oli sellainen, että se sai paatuneimmankin kakkuvastustustajan muuttamaan mielensä – varsinkin kun hinnatkin olivat varsin kohtuulliset. 

Mansikka-brita.

Vierotuin dieetin aikana näköjään makeasta niin tehokkaasti, että kakku oli minusta jopa hieman liian makea. 🙈 Mutta olihan se siitä huolimatta ihan törkeän hyvä.

Myös ilmailumuseo on auki maanantaisin, joten päätin lähteä ajelemaan seuraavaksi sinne. Lentomuseo sijaitsee Tarton eteläpuolella Langessa, jonne on noin vartin ajomatka. Ihmettelin, onko museo auki sittenkään, kun parkkipaikka oli typötyhjä, mutta kyllä se oli. Ilmeisesti matkailukausi ei ole vielä oikein alkanut, kun olen saanut olla monessa muussakin paikassa yksinäni. Ilmailumuseossa vesisade oli varmasti osasyynä yleisökatoon, vaikka minua ei kyllä pieni sadekaan haitannut.

Heti ensimmäisenä alueelle päästyäni silmiini osui iso lentokone, jonne pääsi sisäänkin. 

Elk Airways. Tämä oli lentänyt Turkuunkin.

En ole niin innokas lentokonebongari, että minulle riittäisi pelkästään ulkopuolelta katselu, vaan koneisiin pitäisi päästä sisällekin. Tarton ilmailumuseo vei tässä suhteessa voiton Helsingin ilmailumuseosta, sillä täällä pääsi kahteen lentokoneeseen ja kahteen helikopteriin, kun Helsingissä pääsee muistaakseni vain yhteen lentokoneeseen. Saatan toki muistaa väärinkin.

Seuraava kohde näkyvissä! Tämä oli Jakovlev JAK-40, joka oli aikoinaan Julia Tymoshenkon käytössä.

Suurin osa koneista oli ulkosalla, joten kyllähän täällä sateella kastuu.

Hävittäjäkone Saab JA37 Viggen.

Sotilashelikopteri Mil Mi-8 Hip.

Kopterissa haisi aivan valtavasti öljy, joten täällä ei kauan viitsinyt seisoskella. Mahtoikohan maton läntillä olla osuutta asiaan?

Mikähän se tämä on? 

Toisen helikopterin sisustaa.

Tigutornin asuntoon kuuluu parkkipaikka, joka on parkkihallin ylätasanteella puomin takana. Näppärää ja turvallista.

Niin päättyi tämä päivä.

Tiistaina nähtävyyksien katselu saattoi vihdoinkin käynnistyä, mutta eipä tämäkään päivä käynnistynyt ongelmitta (tai no, "ongelmitta"). Aamuihmiselle kun on hankalaa, että paikat aukeavat vasta kymmeneltä. Siinähän menee puoli päivää hukkaan! 

Oli siis keksittävä aamuksi jotain tekemistä, joten päätinpä lähteä katselemaan taas värikkäitä puutaloja. 😆 Tällä kertaa kylläkin Karlovan kaupunginosaan. 

Tartossa on myös paljon katutaidetta, ja muraalit sun muut on koottu kartalle jos toisellekin, mikä helpottaa niiden katselua. 

Kodu.

Seeing Isn't Always Believing.

Karlovan puutalot olivat selkeästi hieman prameampia verrattuna Supilinnan puutaloihin. 

Yleensä ikkunoilla istuu kissoja, mutta voi näköjään istua koirakin. 😅

Varokaa vihaista kanaa? Ettei olisi oikein broileri.

Aamukahvi rupesi pyrkimään ulos, ja kupla alkoi nousta otsaan, joten mihinkäs sitä nyt sitten? Kartasta katsoin, että lähellä oli Tarton rautatieasema. Siellä olisi varmasti vessa!

Vessa löytyi – oli vielä kaiken lisäksi ilmainen – mutta jäinkin vielä katselemaan Tarton rautatieasemaa, kun se oli niin kaunis. 

💖

Ykkösraiteelta lähti juna Piusaan.

Kakkos- ja kolmosraiteille mentiin tunnelia pitkin.

Juna Valgaan.

Ihan alkoi himottaa tehdä pieni junamatka Virossa, mutta se ei oikein käynyt päinsä, kun minulla oli aikaa niin rajallisesti (tai niinhän minä vielä tuossa vaiheessa luulin 🙈).

Nyt on pakko pätkäistä tämä postaus tähän ja jatkaa toisen kerran. Olemme päässeet vasta tiistaiaamuun, joten juttua riittää vielä vaikka kuinka paljon. 😜