Viimeksi sanoin, etten välitä kirjoitella omista asioistani, mutta sitten ajattelin, että kirjoittamisesta saattaisi olla apua, kun siitä on ollut niin monesti ennenkin. Ainakin saisin taas ajatuksiani parempaan järjestykseen, jos laitan ne sanoiksi eteeni. Päässä ajatukset tulevat ja menevät, pomppivat ristiin rastiin ja ajavat toisiaan takaa, eikä niistä ota selvää hullukaan.
Marraskuu alkoi hienosti, ja ajattelin, että tämä kuukausi on niin ihana. Kunpa marraskuu ei loppuisi ikinä! Tuntui, että minulla oli virtaa vaikka muille jakaa, ja elämä tuntui kaikin puolin hyvältä. Jossain vaiheessa tapahtui kuitenkin jotain, ja tuli apea, synkkä ja vihainen olo. Ahdisti ja vitutti koko ajan niin paljon, että olin haljeta. Olin harjoitellut mielenhallintaa melkein kolmen vuoden ajan, mutta yhtäkkiä kaikki oli kuin pois pyyhitty. Ajatukseni veivät minua kuin pässiä narussa, ja läsnäolo ja meditointi tuntuivat lässytykseltä ja paskanjauhamiselta, harhaisten ihmisten todellisuuspaolta.
Tosiasia kun on se, että elämä on kaikin puolin toivotonta. Ei tarvitse kuin avata aamulla Hesari, ja elämän toivottomuus alkaa vyöryä silmille. Tuntuu, että aika on käymässä koko ihmiskunnalta vähiin – tavalla tai toisella – ja Suomikin varmaan tukehtuu kohta omaan köyhyyteensä niin, että joutuu myymään itsensä eniten tarjoavalle. Solidaarisuus on kadonnut, ja ihmisistä vaikuttaa tulleen raivoisia egoisteja, joille muut ihmiset ovat vain este tai ainakin hidaste, niin uimahallissa kuin marketissakin. Auta armias, jos satut olemaan itse sellaisella päällä, että haluat hoitaa kauppareissusi rauhallisesti. Jos ei tule jonkun kiireisen ostoskärryjen yliajamaksi, niin ainakin saa vihaisia mulkoiluja osakseen: saatanan tientukko, kun pysähdyt siihen tihrustamaan kauppalistaasi.
Olisi helppo syyttää synkkyydestäni marraskuuta, mutta jos olisi kesä, vituttaisi vieläkin enemmän. Nyt saan sentään rypeä omassa kurjuudessani ihan rauhassa, kun pimeys tuo turvaa ja lohtuakin. Eihän tämä mieliala tietenkään poistu syitä etsimällä, mutta olisi kyllä kiva ymmärtää omia fiiliksiään. Kuinka on mahdollista, että minusta on tullut yhtäkkiä raivohullu akka, joka oikein toivoo joutuvansa konfliktitilanteisiin, jotta pääsisi purkamaan raivoaan? Normaalistihan olen hyvin lauhkea ja välttelen konfliktitilanteita varsinkin tuntemattomien ihmisten kanssa viimeiseen asti.
Olen miettinyt sitäkin, mahtavatko tällaiset maailmanlopun tunnelmat kuulua vaihdevuosiin. Vaihdevuodet kun olisi helppo selitys: mulla on nyt tämmöinen ikä, ja siihen kuuluu tällaiset fiilikset. Selitys kuitenkin ontuu jo siitäkin syystä, että minulla ei ole ollut mitään muita vaihdevuosioireita. Edes nukkumisen kanssa ei ole ollut ongelmia, vaan nukun nykyään paremmin kuin koskaan.
Nukkumisesta tulikin mieleeni älykelloni Nightly Recharge -palautumisarvot, jotka nekin paljastavat, että jonkinlainen romahdus on tapahtunut. Kello mittaa siis sekä sitä, millaista uni on ollut (kuinka monta tuntia on nukkunut, miten yhtenäistä uni on ollut jne.) ja miten hyvin autonominen hermosto on rauhoittunut yön aikana (sykkeen, sykevälivaihtelun ja hengitystiheyden perusteella).
Alkukuussa nukuin tavallisesti niin hyvin, että paremmin ei juuri voisi, ja loppukuussa taas niin huonosti, ettei surkeammin voisi. 🤣 Erikoisinta on se, että koin itse nukkuneeni jälkimmäisen kuvan yönäkin todella hyvin – sikeästi ja lähes keskeytyksettä (lukuun ottamatta vessareissua).
Uskon siihen, että on olemassa jonkinlaisia taajuuksia, ja se millä taajuudella itse on, määrää sen, millaisia juttuja elämässä tulee eteen. Tietyllä taajuudella tulee siis vastaan samalla taajuudella olevia juttuja. Jos on pahalla tuulella, eteen tulee koko ajan ikäviä asioita, ja kaikki tuntuu menevän pieleen, mutta hyväntuulisena elämä tuntuu soljuvan eteenpäin mukavasti ja vaivattomasti. Toki voi olla kyse ihan omasta suhtautumisestakin. Huonotuulisena asiat näkee ehkä mustan filtterin läpi ja myös kiinnittää huomionsa ihan erilaisiin asioihin kuin hyväntuulisena, ja kaikki tuntuu sen takia erityisen synkältä.
Koska en haluaisi olla jumittunut väärille taajuuksille, olen yrittänyt päästä vitutuksestani eroon, ja hetkittäin onkin ollut ihan jees olo. Tosin en tiedä, onko oikein yrittää pakottaa itseään takaisin hyväntuuliseksi, vai pitäisikö paskafiiliksen vain antaa olla niin kauan, kunnes se lakkaa (toivottavasti!) olemasta. Kirjoittelin aiemmin siitä, miten omia tunteitaan ei saisi ohittaa, tai muuten ne palaavat kummittelemaan myöhemmin, mutta missä vaiheessa tunteissa rypeminen riittää ja pitää kuitenkin yrittää tehdä tunteilleen jotain? Kulkeeko se raja vuorokausissa, viikoissa vai missä?
Toki tunnistan elämässäni ne asiat, jotka saattaisivat aiheuttaa tämmöisiä fiiliksiä, mutta tunnistamisesta ei ole sinänsä mitään hyötyä, sillä kaikkeen ei ole mahdollista vaikuttaa. Joillekin asioille voin tehdä jotain mutta joillekin toisille taas en, ja jälkimmäisten osalta elämää on vain yritettävä sietää sellaisena kuin se on. Se kuitenkin ihmetyttää, miksi kaikki tuntuu nyt yhtäkkiä niin synkältä, kun elämäni ei ole muuttunut viime aikoina mitenkään radikaalisti. Viidenkympin kriisikään tämä ei voi olla, koska se meni jo – tai ehkä tämä onkin osa 2. 🤣
Kaikki täällä varmasti tietävät, miten tärkeä ja rakas asia treenaaminen on minulle, ja siltäkin saralta löytyy mahdollinen selitys maailmanlopun tunnelmiin. Oudot kipuilut rintakehän yläosassa ovat vaivanneet minua jo jonkin aikaa ja kutistaneet treenaamista pikkuhiljaa niin, etten pysty tekemään yläkropalle enää juuri mitään, kun kaikki liikkeet sattuvat enemmän tai vähemmän. Kivut ovat vaikuttaneet päivittäiseen elämäänkin, sillä esim. puseron päälle laittaminen aiheuttaa kipua, ja auton turvavyökin painaa ikävästi.
Osaan kuntouttaa itseni varsin hyvin pienistä urheiluvammoista, koska tiedän nykyään aika tarkkaan, miten keho toimii ja mikä liike vaikuttaa mihinkin lihakseen ja kehon osaan. Jos vaiva on tullut salilta, en viitsi enää lähteä edes lääkäriin, kun tunnen oman kehoni paremmin kuin lääkärit. Toivuin keväisestä selkävammastanikin niin hyvin, että selkäni on nyt entistä ehompi – ja siinä samalla tulin kohentaneeksi aerobista kuntoani huomattavasti ja parantaneeksi lantionseudun liikkuvuutta niin, että pääsen taas syväkyykkyyn ja risti-istuntaan. 🥳
Tämänkertainen vamma oli kuitenkin kinkkisempi juttu siitä syystä, että huomasin viime viikolla, että se oli aiheuttanut myös turvotusta rintakehän yläosaan.
![]() |
| Kiva esitellä ryppyjään blogissa. Toivottavasti kukaan ei lue tätä joltain jättimäiseltä näyttöruudulta. 🤣 |
Tässä vaiheessa arvelin, että on ehkä kuitenkin parempi lähteä käymään lääkärillä, jotta saisin viisaamman ihmisen mielipiteen siitä, miten tässä tilanteessa tulisi toimia. Jos en tiedä, millaisesta vaivasta tarkalleen ottaen on kyse, saatan vain pahentaa asiaa tietämättäni. Lääkärikäynnin tulos oli se, että lääkäri arveli SC-nivelen tulehtuneen, ja hoitona olisi luonnollisesti lepoa sekä viikon tai parin lääkekuuri. Sain pitkävaikutteista tulehduskipulääkettä, joka on toiminut niin hyvin, että arki on sujunut kivutta, mutta hieman pelottaa, jatkuuko kivuttomuus sittenkin, kun kuuri on ohi. Salilla olen pystynyt tekemään alavartaloa ihan normaalisti ja raskaillakin painoilla, kunhan vain painot ovat vartalon vierellä (kuten maastavedossa ja askelkyykyissä), enkä joudu nostelemaan käsiä ylös.
Ensi viikolla on sitten se tyvisolusyöpäleikkaus, jota en ole miettinyt etukäteen muuten kuin yhden lauseen osalta. Saamassani kutsukirjeessä luki nimittäin seuraavaa: "Vältä hikoilua, fyysistä rasitusta ja leikkausalueen venyttämistä 7–14 vuorokautta ompeleiden poistoon saakka, erityisesti kolme ensimmäistä päivää." Tämä sai minut kimmastumaan välittömästi: pitääkö minun muka olla treenaamatta jopa kaksi viikkoa mokoman pikkuoperaation takia? Ei tule onnistumaan! Minähän en osaa tehdä salilla mitään kevyesti, vaan kaikki pitää vetää tappiin asti, ja maalaisjärjellä kuka tahansa ymmärtää, että tämmöisen ihmisen on paras pysyä kokonaan pois salilta silloin, jos on hikoilukielto päällä. Syöpäkohta kun on otsassa, joka hikoilee minulla ensimmäisenä, ja siitä syystä minulla onkin päässäni aina hikinauha Jane Fonda -tyyliin. 🤣
SC-nivelen tulehdus toi nyt kuitenkin uudenlaisen näkökulman asiaan. Ehkä täydellinen lepo on ihan hyväksikin? Ainahan voin kaivaa kävelysauvat esiin ja köpötellä niillä Isoon Omenaan. Paitsi että unohdetaanpa ne sauvat, kun niiden kanssa joutuu nostelemaan käsiä.
Marraskuu oli ja meni, ja alkoi joulukuu. Se puolestaan tarkoitti sitä, että jos oli hankkinut joulukalenterin, sai alkaa availla luukkuja. Minä olin päättänyt jättää pitkän jahkailun jälkeen joulukalenterin tänä vuonna hankkimatta. Jos joulukalenteri vuosi toisensa jälkeen on ollut tavalla tai toisella pettymys, niin mitäpä sitä ehdoin tahdoin itselleen pettymyksiä hakemaan.
![]() |
| Ville Rannan pilapiirros tämän aamun Hesarista. 😂 |
Sitten muistin äidin tekemän joulukalenterin, joka minulla oli aina lapsena seinällä ja johon liittyy aivan uskomattoman paljon muistoja. Riittää että katson kalenteria, ja minut valtaa samanlainen jännittynyt joulun odottamisen tunnelma kuin lapsena. Itse joulustahan en piittaa tuon taivaallista, koska joulunpyhät ovat yhtä piinaa – sisällä kykkimistä ja ylensyömistä – mutta joulun odottaminen on aika jees. Kaiken lisäksi keksin, että voisin laittaa kalenteriin pienet pussukat sekä itselleni että ukkelille, ja näin saisimme molemmat iloa kalenterista. Ukkeli ei tosin piittaa joulusta tai joulun odotuksesta tuon taivaallista, koska hänen hinduperheessään ei juhlittu joulua, mutta ehkä hän innostuisi joulukalenterista?
Kävin etsimässä kalenterin (onneksi olin säästänyt sen!) ja ripustin sen seinälle. Laitoin pieniin organzapusseihin nameja ja jokaiseen pussiin yhden onnenkeksilauseen, joita olin tulostanut netistä (pitäähän sitä nyt joka päivälle jonkinlainen aforismin tapainen olla 🤭). Sitten vain joulukuun ensimmäistä odottelemaan!
![]() |
| Eikö ole ihana? 😍 Kuvaa ottaessani olen pussittanut vasta kaksi ekaa päivää. |
Kuulen jo Strömsön kutsun... mutta ei. Ohi meni.
Ukkeli ei välittänyt edes ottaa ensimmäisenä päivänä omaa pussukkaansa, vaan hän käski antamaan omat kalenteriyllätyksenä nalleille. 🤯 Minä taas rupesin miettimään, että viime aikoina on kyllä tullut syötyä ihan liikaa makeaa ja että pitäisi varmaan aloittaa jonkinlainen ryhtiliike. Marraskuun aikana kun oli käynyt semmoistakin, että olin löytänyt itseni useammankin kerran kaupan irtokarkkihyllyn edestä mättämästä valkosuklaatoffeerullia pussiin. Makeisten syöminenkin alkoi (aivan kuin vanhoina "hyvinä" aikoina) jo ennen kuin olin päässyt kassalle ja maksanut ostokseni (olin toki punninnut makeiset ennen niiden syömistä).
Tuumasinkin, että joulukalenteri tuli nyt vähän huonoon aikaan. En ehkä haluakaan syödä hartaasti pussittamiani makeisia. Söin ensimmäisen päivän pussukasta yhden mustikkapäällysteisen mantelin, mutta siirsin toisen odottamaan hamaan tulevaisuuteen. Onnenkeksilausekin oli ihan tyhmä, enkä edes tajunnut koko lausetta ensilukemalta.
![]() |
| WTF. |
Tulostin nuo lauseet sokkona lukematta niitä ensin, jotta ne olisivat minullekin yllätyksiä. Se tavoite oli ainakin saavutettu.
Loppukaneettina voisin sanoa, että tämänvuotinen joulukalenteri on itsessään hyvä, mutta yllätykset vaativat ehkä vielä hiomista. Ukkelikin saattaisi innostua, jos luukusta paljastuisi esimerkiksi iPhonen uusi malli. 🤣
Tässähän onkin jo paljon parempi olo, kun sain vähän vuodattaa. Kiitos ja anteeksi. 🤭








No voi sentään kun on kurjia tuntemuksia sinulla. Ja miten tuo nukkuminenkin voi noin vaihdella. Vitutus on kyllä tuttu tunne itselläkin, valitettavasti. Huono nukkuminen enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Mutta nyt olen saamassa CPAP-laitteen josta toivon apua nukkumiseen. Tuo tyvisolusyöpä on myös tuttu asia itselle, sillä minulta leikattiin vastaava korvalehdestä. Hyvin meni leikkaus eikä siinä mielestäni ole pelättävää. Tuo on tietysti harmillista jos joudut tinkimään treenaamisesta sen takia. Tsemppiä
VastaaPoistasiihen ja pikaista toipumista.
Rauhallista ja kivaa joulun odotusta kuitenkin!
Elämä ei voi olla aina pelkkää juhlaa, ja kai se vain on hyväksyttävä, että välillä vituttaa. 🤭
PoistaToivottavasti CPAP-laite auttaa sinua nukkumaan paremmin! 🤗 Uniapnea on kyllä todella ikävä vaiva, mutta onneksi siihenkin löytyy nykyään apua.
Oikeastihan treenaamisesta huilaaminen parin viikon ajan on aika pieni hinta, kun asiat voisivat olla paljon huonomminkin. Tyvisolusyöpä kun on niin olemattoman pieni juttu verrattuna "oikeisiin" syöpiin. Suorastaan nolottaa, että tuli valitettua tuommoisestakin, mutta joskus ihminen on sokea omien ongelmiensa laadulle. 🫣
Kiitos sinulle, Kristiina, ja miellyttävää joulun odotusta sinullekin! ❤️
Teidän äiti on tehnyt kauniin kalenterin. Mietin, miten hän on ommellut, saumannut, kantannut, miettinyt, mitä pusseihin laittaisi. Varmasti ollut mieleistä puuhaa. Näin aikuisena kalenterit eivät houkuta samaan tapaan. Minulla on yksi ilmatteeksi postilaatikosta löytynyt, jota en aio edes avata, jos ei pikkutyttö sitten tule ja avaa. Ei minun tee edes mieli kalenteria. Minulla on yhtenä vuonna lahjaksi saatu metallinen levy, jossa on kuukaudet ja päivämäärät ja kaksi kehikkoa, joita siirrellään päivien edetessä. Se on melkein kuin joulukalenteri ja osoittautunut minulle jo ihan välttämättömäksi. Usein ei ole mitään tietoa, monesko päivä on edes meneillään. Ennen töihin lähtöä voi siitä tarkistaa, ettei sitten töissä sekoile ihan kunnolla.
VastaaPoistaStrömsön kutsu 😂 (opettelin käyttämään hymiöitä!). Ei saanut nyt ihan selvää, olisiko se ollut voimallisen energinen, vai kauhistuttavan pakonomainen.
Välillä on vaikea löytää niitä hyviä asioita ympäriltään, kun koko maailma on niin negatiivinen. Itse yritän huomioida satunnaisia kivoja juttuja eri aistein. Onneksi kukaan ei näe, kun hymyilen itsekseni, tai nauran ääneen autossa.
Nuo itselle rakkaaseen ja välttämättömänän harrastukseen kohdistuvat hankaluudet varmasti ärsyttävät, varsinkin kun niihin sisältyy niin paljon epätietoisuutta. Viimeksi mainittu on muutenkin pahimpia stressinaiheuttajia ihan kaikessa. Mietin itse välillä, miten pärjäilisin, jos sormilleni kävisi jotain, enkä pystyisi enää soittamaan huilua. Se olisi aikamoinen kriisi.
Ehkä auttaisi, jos kävisit juttelemassa jonkun psykologin kanssa ? Siinä voisi ainakin pallotella tuntemuksiaan, vaikka järkälemäistä helpotusta ei kertaheitolla saisikaan.
Äidiltä on kyllä mennyt monta tuntia kalenterin tekemiseen – puhumattakaan kalenteriyllätysten keksimisestä ja kalenterin täyttämisestä joka vuosi. Parhaita yllätyksiä olivat minusta ne, jotka eivät mahtuneet kalenteriin, vaan kalenteritaskusta löytyi yllätyksen sijaan vain lappu, jossa luki esim. että "katso maton alle". 😊
PoistaTuosta sinun ilmaiskalenteristasi tuli mieleen, että minullakin on jossain seurakunnalta tullut ilmaiskalenteri, mutta se oli viime vuonna niin outo, että taidanpa heittää tämänkin mäkeen, jos löydän sen jostain.
Tuommoinen päivämääräkehikko on varmasti kätevä. Päivämääriä on joskus kyllä hankala muistaa, puhumattakaan viikon numeroista. Ärsyttää, kun meidän talon huoltotoimenpiteet ilmoitetaan aina viikkonumeroilla, siis esim. tyyliin että "kylpyhuoneen silikonien vaihto aloitetaan viikolla 49". Sitten hirveällä paniikilla googlettamaan, että milloin se viikko 49 on. 😂 No sehän on nyt, mutta eipä ole silikonimiehiä vielä näkynyt. En tiedä, pitäisikö olla tyytyväinen vai pettynyt.
Onnittelut onnistuneesta hymiöstä! 😅
En minäkään tiedä, millainen se Strömsön kutsu tarkalleen olisi, mutta ehkä ajoin takaa sitä "ei mennyt kuin Strömsössä" -sanontaa. 🤭
Mulla ei ole normaalisti vaikeuksia iloita pienistä asioista ja unohtaa kaikki maailman kauheus ympärilläni, ja pystyn vetäytymään oman elämäni kuplaan aika helposti. Nyt se on ollut kuitenkin jostain syystä tosi hankalaa. Ihan kuin olisi palannut lähtöruutuun.
Autossa voi muuten tehdä melkein mitä vain, ja voi olla aika varma, että kukaan ei kuule. 😂 Ellei siis ole kanssamatkustajaa mukana. Voi laulaa (nuotin vierestä), nauraa hohottaa, itkeä ja vaikka piereskellä niin, että pakoputki raikaa. 🤭
Mä olen ajatellut, että ei ehkä pitäisi antaa minkään harrastuksen tai asian tulla itselleen niin tärkeäksi, että siitä luopuminen järisyttäisi maailmaa, mutta toisaalta en minä ainakaan pysty enkä haluaisikaan elää sillä tavalla, että olisi kaikkea kohtaan sellainen hälläväliä-asenne.
Voin uskoa, että soittaminen on sinulle todella tärkeää, ja toivottavasti ei tule koskaan eteen semmoista tilannetta, että sinun olisi pakko luopua siitä vasten tahtoasi.
On kyllä tosi vaikea kuvitella, mikä sellainen tilanne olisi, että suostuisin menemään psykologin juttusille. Tämä se ei ainakaan ole. 🤭 Olen tavannut nuorena erinäisiä psykologeja ja käynyt terapiassakin kaksi vuotta, ja se se vasta paskanjauhamista olikin. Ihan hirveää ajanhukkaa. Tosin vika oli omakin, kun olisi ehkä pitänyt osata etsiä terapeutti, joka olisi vastannut paremmin omaa tarvetta (semmoinen ratkaisukeskeinen ja mitä niitä nyt on). Mutta kiitos kuitenkin ideasta. 🤗 Hyvähän se on muistaa, että semmoinenkin mahdollisuus on.
Maailma on aika kakka nykyään. Välttelen uutisia vähintään viikonloppuisin, luen välillä vain teksti-tv:n kännykällä. Tietää vähän onko maailma vielä paikallaan...
VastaaPoistaItsellä esivaihtarit alkoivat raivonpuuskilla, hikoilu tuli myöhemmin. Jos asia mietityttää, haastattele äitiäsi ja muita sukulaisnaisia, oireet ovat usein samoja. Voithan myös tutkituttaa hormonitasosi.
Itseä vaivasi juuri tuo rintalasta-solisluunivel-juttu muutaman viikko sitten, kantelin kättä välillä omatekemässä kantoliinassa kun niin sattui. Hieroin siihen kipugeeliä ja annoin levätä.
Minulla ei ole koskaan ollut ns. kaamosmasennusta, mutta marraskuu on viime vuosina ollut hankala, usein helpottanut hieman ennen joulua. Kai se syy pään sisältä löytyisi, jos oikein kaivaa. Jostain syystä jatkuva sokerin syönti aiheuttaa minulla myös masennusta, kai se on se sokeriarvojen pomppiminen. Mutta olisihan se tylsää jos kaikki aina olisi samanlaista, eikä mikään koskaan tuntuisi miltään 🤪.
Ihana kalenteri 😍, jäi mainitsematta.
PoistaMaailma on tosiaan aika ikävä paikka nykyään. Minä olen ollut aina vankka paperilehden kannattaja, ja olen ajatellut, etten pystyisi aloittamaan päivääni ilman sanomalehteä, mutta viime aikoina olen ihan vakavissani pohtinut, pitäisikö lopettaa lehden tilaaminen. Että haluanko todella aloittaa päiväni sillä ahdistuksella, jonka lehden lukeminen synnyttää?
PoistaEhkä jään jännityksellä odottamaan, mitä muita oireita on tulossa, jos tämä onkin vasta alkua. 🤭 Jotenkin olin tuudittautunut siihen uskoon, että minä kuulun siihen onnekkaaseen joukkoon, joka ei saa minkäänlaisia vaihdevuosioireita. Ja tosiaan, hormonitasot voi tutkituttaakin. Muistaakseni se oli kuitenkin niin kallis testi (multa on ne joskus jostain syystä tutkittu), että elän ainakin vielä tässä vaiheessa mieluummin epätietoisuudessa.
Voi itku. Sinun SC-kipusi kuulostaa kyllä todella ikävältä. Toivottavasti voit jo paremmin! 🙏 Minäkin kokeilin kipugeeliä ja kylmägeelipussia, mutta paras apu on tietysti lepo. Myös se lääkärin määräämä tulehduslääke tuntuu auttavan hienosti, mutta mulle on tullut siitä omituista päänsärkyä. Onneksi päänsärky ei vaivaa koko aikaa, vaan se tulee ja menee. Päänsärky näyttää kuuluvan lääkkeen yleisiin haittavaikutuksiin.
Tuo sokeriarvojen heitteleminen laittoi miettimään. Kiitos uudesta näkökulmasta! 🤗 Olen antanut itseni ymmärtää, että sokeri ei ole ehkä niin pahasta kuin medioissa annetaan ymmärtää, mutta eihän se varmasti hyväksikään ole, ja paljon riippuu uskoakseni myös ihmisestä. Jotkut ovat herkempiä sokerin vaikutuksille kuin toiset.
Kiitos äidin puolesta. 😊 Kalenteri on minustakin ihana.
Mä uskon että ihmiset syntyy eri mielen herkkyydellä . Mulla on ja aina ollut kova mieli . Lapsuuden kurjuudesta selvisin ja elämästä muutenkin . Tämähän on yhtä taistelua , varsinkin työelämä täynnä itsekkäitä ja mielensä pahoittajia ja niiden kanssa pitää tehdä yhteistyötä . Sua käytetään hyväksi työkaverit + pomot jollet pidä puoliasi jne jne
VastaaPoistaOpetellaan hei meki olemaan itsekkäitä ! 🥰
"Anna se nallelle " kohdassa nauroin ääneen 🤣
PoistaMielenkiintoisia ajatuksia. Varmasti ihmisillä on jo lähtökohtaisesti erilainen tapa ajatella ja reagoida asioihin. Mähän olen aina ollut vähän sellainen lammas tai lapanen, joka ei ole osannut pitää puoliaan ja joka on sitten märehtinyt jälkeenpäin, että olisi pitänyt sanoa sitä tai tätä tai tehdä niin tai näin. Tosi hyödyllistä. 🤣
PoistaKyllä se vaan niin on, että tässä on noustava barrikadeille – vaikka sitten vasta vaihdevuosien keskellä kriiseilevänä keski-ikäisenä. 🤭
Harmi kun meidän nallet eivät ole kovin hanakoita syömään nameja. 🤭 Tai en ole vielä ainakaan koskaan nähnyt heidän syövän sen enempää suklaata kuin mitään muutakaan. Ja siinä vaiheessa, jos rupean näkemään nallejen syövän karkkia, kannattaa olla ehkä hyvin huolissaan. 🤣
Olen käynyt syksyn työterveyspsykologolla ja nyt alkoi lyhyt terapia. Minä olen ajatellut että ikävien asioiden vatvominen ei paranna oloa vaan eteenpäin kuin mummo lumessa.
VastaaPoistaMutta kyllä niistä keskusteluista on ollut apuja. Joten et sinä turhaan tänne blogiin vuodata ankeaa oloasi.
Jostain luin että ikääntyessä tunteet laimenee, kun on jo tavallaan kokenut kaiken kertalleen. Siis mikä tuotti ennen isosti onnea niin nyt vaan himpun.
Minä oli viikon etelänlomalla marraskuun alussa enkä lukenut lehtiä/somea. Ei ollut talousahdinko, sotia ja muita kriisejä, aurinko vain paistoi. Teki kyllä hitokseen hyvää mielelle.
Mitä jos leikkauksen jälkeen vaan tekisit yinjoogaa ja kävelisit rauhassa. Kävely on niin mekaanista että se antaa mielelle rauhaa ja ajatuksille tilaa.
Hienoa, että olet löytänyt apua ja päässyt terapiaan! 🙏 Olen samaa mieltä, että on parempi ottaa härkää sarvista ja tehdä asioille jotain kuin jäädä ikuisiksi ajoiksi vatvomaan. Tunteilla on aikansa ja paikkansa, mutta niiden ei pitäisi kuitenkaan antaa ottaa elämästä yliotetta.
PoistaOn kyllä ihmeellistä, miten paljon kirjoittaminenkin voi auttaa. Ehkä se toimii vähän samalla tavalla kuin terapia: kun asiat saa sanottua ja mieltään kevennettyä, asioita ei tarvitse enää sen jälkeen pyöritellä mielessään ainakaan samalla antaumuksella kuin aiemmin.
Tuo on varmasti ainakin jossain määrin totta, että ikääntyessä tunteet laimenevat. Kun elettyä elämää on kertynyt, on tullut kokemuksia monenlaisista asioista ja tuntemuksista, ja tietää, mikä johtaa mahdollisesti mihinkin ja miten eri tilanteista selvitään, eikä tarvitse enää riemastua tai raivostua samalla lailla kuin joskus nuorempana.
Sometauko tekee tunnetusti hyvää! Toisaalta on myös melkein pelottavaa olla somesta pidempiä aikoja pois, koska tulee sellainen tunne, että putoaa muka kelkasta jotenkin, jos ei ole koko ajan tasalla siitä, mitä muuta tekevät.
Rentouttava lepoviikko kuulostaa oikein mukavalta. 😊 En ole joogannut yli kahteen vuoteen (vai onko siitä jo kolme vuotta), kun jooga jäi aikoinaan persuskipujen takia (takapuoli ei kestänyt minkäänlaista eteenpäintaivuttelua eikä venyttelyä muutenkaan). Olen kyllä haaveillut kokeilevani joogaa taas uudestaan. Saa nähdä, uskallanko ottaa riskin. 😅 Kävely on kyllä aina yhtä ihanaa – ja varsinkin aikaisin aamulla!
Vaihdevuosioireissa ärsyttää ihan oikeat aiheet (ei siis mitään irrationaalista pimahtelua), mutta ei vaan jaksa enää väännellä ja käännellä ja puhua enkelien kielellä vaan täräyttää palautteen suoraan. Ellei mennä asiattomuuksiin, niin se on toisaalta terveellistä omien puolien pitämistä. Nyt kun oireet on aisoissa (laastarin ansiosta) on aika lauhkea lammas eikä mikään suuremmin hetkauta. Sitä esivaihtareiden tunteiden vuoristorataa ei ole kyllä ikävä. 😌
VastaaPoistaMinulla oli parikymmentä vuotta SI-nivel tulehtunut (ei voinut maata selällään, imurointi, haravointi yms. sai erityisesti äitymään), kävin fysioterapeutilla, OMT-hieronnassa ja söin pitkää lääkekuuria (joka ei auttanut tulehdukseen mutta tuli pohjukaissuolihaavauma 😣). Sitten vihdoin kävin kalevalaisella jäsenkorjaajalla ja kipu lähti vuosiksi. Pari kertaa kävin uudelleen vuosien varrella, jos alkoi uudelleen tuntemuksia. Nyt ei ole tuntunut vuosikausiin. Jokin virheasento aiheutti tulehduksen ja tuo korjailu auttoi. Jäsenkorjaajiakin on kyllä erilaisia, mutta onneksi itselle sattui kerralla hyvä. Toivottavasti saat helpotusta vaivaan! Tsemppiä operaatioon❣️
Hieno juttu, että olet saanut oireesi hallintaan! 🙏 Onneksi nykyään on kaikenlaisia apuja olemassa, jos niitä vain osaa ja uskaltaa etsiä.
PoistaMinä olen ollut yllättynyt itsessäni juuri tuosta, että olen alkanut sanoa asioita hyvinkin suoraan, ilman pelkoa siitä, että toinen ei kestä mielipidettäni. Se on ollut toisaalta outoa, koska en ole ollut koskaan erityisen suorapuheinen (mikä on johtunut kai hylkäämisen pelosta), mutta toisaalta se on ollut myös hyvin nautinnollista. On tuntunut siltä kuin olisin löytänyt itseltäni selkärangan ja jalat, joilla seisoa. 😅
Empatiani SI-kivusta. ❤️ Mutta aivan mahtavaa, että löysit hyvän jäsenkorjaajan, joka osasi auttaa.
SI-nivelkipu on tuttu itsellenikin jo ainakin kymmenen vuoden takaa, ja välillä selkä on parempi ja välillä pahempi. Tiedän aika tarkkaan jutut, jotka pahentavat selkäkipua, ja osaan välttää niitä esim. salilla. Pahimpia ovat yhden jalan maastaveto -tyyppiset liikkeet, jolloin paino on vain toisella jalalla. Siinä tulee minulla kai jonkinlainen virheasento lantioon, (lantio lähtee "kiertymään"), ja se kipeyttää selän heti. Siksi olenkin todennut, että on parempi jättää tuommoiset liikkeet muille. Myös pitkä istuminen ja pitkäkestoiset kovat iskut esim. juoksussa pahentavat vaivaa. Laitan tuon jäsenkorjaajaidean korvan taakse, jos selän kanssa tulee taas pahempi vaihe. 🤗 Kiropraktikolla olen käynyt, ja se auttoi siihen akuuteimpaan tilanteeseen.
Kiitos, Joululainen, ja kivaa joulun odotusta! 💕
Tuli vielä mieleen, että mun blogissa on alkanut jouluajatelmakalenteri, jos sieltä sattuisi löytymään jotain mukavampia ajatuksia kuin onnenkeksilauseista. 🤶🏻
PoistaKiitos vinkistä! Mun pitikin eilen tulla tutkailemaan blogisi joulutunnelmia, mutta unohdin. 🫣
PoistaNo voi kiesus, multa on menny tuo tyvisolusyöpä kokonaan ohi! 😳 (Tai sitten olen menettänyt muistini!) Sillä on kai onneksi hyvä ennuste. Googlasin sitä nimittäin syksyllä, kun kuvittelin, että mulla on nyt joku ihosyöpä. No ei ollu. Mutta sulle tsemppiä ihan valtavasti! ❤️
VastaaPoistaTiiätkö, mulle tuli ihan ekana mieleen vaihdevuodet, kun kerroit vitutuksesta, johon ei oikein ole syytä. Sehän on aikamoista hormonimyllerrystä, joka vaikuttaa tietty myös mielen toimintaan. Ja mä uskon kans siihen taajuusjuttuun, tai ainakin siihen, että vihaisena vetää luokseen negatiivisia juttuja ja päin vastoin. En tiedä johtuuko se siitä, että kiinnittää huomioo vain ikävyyksiin, vai siitä että on joutunu johonkin ikävyyksien kehään vai mistä.
Isossa kuvassa elämä vaikuttaa just nyt monin tavoin toivottomalta. Mutta mitään ei kestä ikuisesti, joten joko valutaan täyteen ankeuteen tai joonkin parempaan jonkun muutoksen kautta. Ja vaalit on reilun vuoden päästä. Niitä odotellessa… 😵💫
SC-nivelen tulehdus kuulostaa ikävältä, mutta sä handlaat sen! 💪 Se ei kuulosta kuitenkaan niin vakavalta. Vaikka voin kyllä ymmärtää miten ärsyttää jättää treeniä väliin mokoman takia!
Ihana lapsuuskalenteri! 😍 Ihan parhaita tollaset!
Mä pidän tyvisolusyöpää ihan olemattoman pienenä juttuna, kun ei se edes leviä. Ajattelinkin ensin, että mitä varten sitä pitää edes leikata pois ja että että olkoon siinä. Mutta onhan se ärsyttävä, kun se rupeaa aina auringossa kutisemaan ja vuotamaan verta, joten siinä mielessä on ihan hyvä, jos pääsen siitä eroon.
PoistaMä en olisi välttämättä halunnut mitään vaihdevuosioireita, vaan mieluusti olisin porskutellut menemään kuin parikymppinen, mutta eihän tällaisia asioita saa itse päättää. 🤭
Olen myös ihan satavarma siitä, että vihaisena vetää puoleensa negatiivisia asioita. Paras esimerkki tästä mulla on Intiasta, jossa lähdin kerran raivostuneena ajamaan autoa. Mulle kävi niin omituinen onnettomuus, että mahdollisuudet sellaiseen on varmaan jotain yksi kymmenestä miljoonasta. (Autoriksa eli semmoinen kolmipyöräinen "tuktuk" tuli risteyksessä liian kovaa vauhtia ja kaatui konepeltini päälle. Minä olin siis itse risteyksessä pysähtyneenä odottamassa liikennevalojen vaihtumista.) Mutta opinpahan tuosta sen, että ikinä ei kannata lähteä auton rattiin suutuspäissään. 🫣
Mikään ei tosiaan kestä ikuisesti, mutta tällä hetkellä tuntuu siltä, että mennään vain pahempaa kohti ja että alamäki on loputtoman pitkä. Turhahan asioita on murehtia etukäteen, mutta kun on jo valmiiksi paska fiilis, sitä alkaa miettiä kaikenlaista.
Tuo SC-niveljuttu on tosiaan loppujen lopuksi pikkujuttu sekin. Toivottavasti se paranee eikä jää vaivaamaan ikuisiksi ajoiksi. Jostain syystä olen (tämänkin suhteen) vähän skeptinen. 🤨
Tunnelmallista joulukuun jatkoa! 💕
Tyvisolusyöpä ei tee etäpesäkkeitä, mutta hoitamattomana voi levitä. Sen voi todistaa veljeni joka ei mennyt ajoissa lääkäriin. Toinen puoli kasvoista on leikelty niin, että näyttää olevan palasista tehty.
PoistaVoi luoja. Olen tosi pahoillani veljesi puolesta. 😢 Kiitos kuitenkin, että muistutit, että tyvisolusyövän(kään) kanssa ei ole leikkimistä. Itse kun olen ollut asian suhteen hyvin huoleton, suorastaan välinpitämätön. 🫣
PoistaVoi olla, että ankara v*tutus liittyy vaihdevuosiin. Olen välillä huomannut itselläni vähän samanlaista, niin moni aika merkityksetönkin asia ottaa päähän oikein kunnolla. Lisäksi olen huomannut unenlaatuni heikkenneen ja onhan minulla aika lämminkin kokoajan. En kuitenkaan ole saanut aikaiseksi lähteä lääkäriin selvittelemään, että tarvitsisinko hormoonikorvaushoitoa.
VastaaPoistaMinä olen vähän vähentänyt lehtien lukemista, kun uutiset ovat niin masentavia.
Tuo joulukalenteri on upea!
On kyllä suunnattoman ärsyttävää, kun tajuaa, miten pienet asiat voivat ärsyttää – ja se ärsyttää entistäkin enemmän. 😂 Mulla on ehkä pahin kuitenkin se, että pystyn kehittelemään päässäni jotain ihme tarinoita, joihin alan uskoa, ja sitten punon kostoa ja melkein murhaakin. 🫣 Vaikea selittää, kun en viitsi mennä yksityiskohtiin, mutta katkeruudesta jos mistä saa itselleen paskan fiiliksen.
PoistaOnneksi nykyään on olemassa kaikenlaisia hoitoja, ja on mahdollisuus hakea apua vaihdevuosioireisiin, jos sinullakin tilanne pahenee.
Sama täällä, että olen vähentänyt lehden (siis lähinnä Hesarin) lukemista huomattavasti, ja hyppään kylmästi juttujen ohi, jos otsikko ei lupaa hyvää.
Äiti on ollut taitava ja viitseliäs. ❤️ Tuo on ehkä tärkein esine, joka minulla on lapsuudesta.
Vaihdevuosista minustakin olosi kuulostaa. Tajusin omat aikaisemmat omat kurjat tunteeni viisikymppisenä vaihdevuosivaivoiksi vasta, kun alkoi hikoilu. Samantien aika gynekologille ja sitten lääkkeen myötä alkoi helpottaa. Uskoin myös siihen, että ” 55- vuotiaana naisen elämä on parhaimmillaan”. Nyt vanhempana voin jo todistaa sen, Yritän myös uskoa löytämäni ajatelmaan; ”Elämä on kuin juna. Murheet ovat vaunuissa ja veturista järki, joka vie sitä junaa - eivätkä murheet.” Kaikkea hyvää sinulle. Kunhan kunnossa pysyy, niin elämä helpottuu vanhemmiten. Uskoo ja todistaa Pirkko
VastaaPoistaKiitos sinulle, Pirkko! 🤗
PoistaJotenkin olin ajatellut, että vaihdevuodet alkaisivat jo paljon aikaisemmin (en ole viitsinyt googletella tätäkään...), ja siitä syystä ajattelin ohittaneeni moisen kiusallisen elämänvaiheen viheltelemällä. Mutta ehkä tämä onkin vasta alkua. 🤭 Onneksi apua on saatavilla, jos olo äityy kovin kaameaksi!
Kiva juna-ajatelma. Mieluusti minäkin uskoisin siihen, että järki vie murheita, vaikkei aina ihan siltä tunnukaan. 😅
Oikein mukavaa joulukuun jatkoa! 😊
Hmmm. Ei ole helppoa.
VastaaPoistaMä olen paininut yhden elämänosan kanssa vähän samoissa fiiliksissä. Potutus voi nousta nopeasti äärirajoille ja toimin kuin tappaisin banaanikärpästä järeällä dynamiittipanoksella. Siinä jää heikompi pahasti alle eikä oma fiilis parane yhtään.
Olen samoilla linjoilla, että se mitä ajattelet, se kasvaa. Ikävintä on huomata, että kaikki se millä ennen piti oman nenänsä veden pinnan yläpuolella on hukassa, eikä tiedä miten sen kadotti tai mistä sen löytää takaisin. Toisaalta, kun asian tajuaa, niin mahdollisuus palata valoisampaan olotilaan on mahdollista. Eikö elämä mene ylös ja alas.
Vaihdevuosista puhutaan aivan liian vähän ja aika moni ei halua kuullakaan niistä. Onneksi monelle ei tule mitään ikäviä vaivoja, mutta joillain (katson peiliin) melkein kaikki meni päin persettä ja siinä sitä olikin kokoamista. Jotenkin nyt luen niin, että kenties treenamisen vaikeus nyt kun sinulla on yläkropan kipuja vaikuttaa todella paljon ajatuksiin ja tunnelmiin. Itselläni ainakin kehon kivut vetävät ajatukset todella syviin vesiin.
Ja vaikkei kukaan halua neuvoja, enkä yleensä niitä annakaan, niin ehkä, ehkä ;-) voisit olla kolme päivää treenaamatta leikkauksen jälkeen ja kokeilla tekeekö lepo myös yläkropalle hyvää :) Ihan vaan rakkaudella tämä ♥
Voi jestas miten ihana tuo äitisi tekemä joulukalenteri on. Meidän tontullakin on pikkuiset taskut, mutta useimpina vuosina ne ovat tyhjiä, kun syön herkut suoraan pussista :)
Halaus ♥
Toisaalta nyt kun fiilis on taas vähän parempi minua suorastaan nolottaa, koska aika pieniähän nämä meikäläisen valituksen aiheet loppujen lopuksi ovat. 🫣
PoistaTutulta kuulostaa sinunkin kokemuksesi. Tuntuu, että kärpäsestä on tullut härkänen ja että tunteet ovat jotenkin ylimitoitettuja ja äärimmäisiä. Eikä mikään ole tietysti pysyvää, mutta silti ihmetyttää, miten kaikki se, jonka on olettanut muuttuneen elämän perustaksi (viittaan nyt siis lähinnä läsnäolotaitoihin), voi kadota tuosta vain, melkein yhdessä hetkessä. Toisaalta on hyväkin saada muistutus siitä, että mitään elämässä ei saisi pitää itsestäänselvyytenä.
Elämä on tosiaan aaltoliikettä ja hyvä niin. On hyvä, että joskus tulee aallonpohjiakin, jotta muistaa taas osata arvostaa paremmin sitä tavallista arkea, kun suurempia murheita ei ole.
Voi hyvinkin olla, että mielialani on johtunut hyvin pitkälti kivuista ja niiden aiheuttamasta epävarmuudesta sekä (alitajuisesta) katastrofiajattelusta tyyliin "mä en varmaan enää ikinä pysty treenaamaan kunnolla". Onhan se hankalaa, jos jokin asia on itselle tärkeä, ja sitten se otetaan jostain syystä pois. Toisaalta jos pohjafiilis oli ns. normaali, osaisin suhtautua kipujen aiheuttamaan epävarmuuteenkin paremmin, kuten keväällä selän vammautuessa, jolloin mieleni oli selkeämpi ja seesteisempi. Silloin osasin ottaa hetken kerrallaan ilman hötkyilyä ja katastrofointia.
Kyllä minulle saa antaa neuvoja, varsinkin jos ne ovat hyviä. 🤗 Olin itsekin ajatellut pysytellä pois salilta ainakin sen kolme päivää ja ehkä ihan suosiolla viikonkin. Aika paljon riippuu siitä, millaiset ohjeet saan leikkauksen jälkeen ja kuinka vakuuttavasti ne esitetään. 🤭
Harmi, että herkut eivät ehdi tonttunne taskuihin asti. 🤭 Voin kyllä hyvin ymmärtää tuon, sillä joskus herkut on paras syödä nopeasti pois vanhentumasta. 😅
Kiitos, Birgitta. ❤️
Ehkäpä paras sanonta ever on tuo eniten vituttaa kaikki. Kertoo kaiken tilanteesta. Ja mielestäni jokaisella on oikeus rypeä kurjuudesta. Itselläni on myös kokemusta kurjuuden maksimoinnista, ei huono sekään. Joskus vaan tarvii kaiken tuon. Nyt on vähän niin kuin tilanne päällä. Toivun isosta leikkauksesta, onneksi jo kotona, mutta todella todella hissukseen on otettava. Vihaan pyytää apua, mutta nyt on turvauduttava läheisiin. Onneksi heitä on ja olen kyllä heistä kiitollinen. Mutta silti vähän ärsyttää. Haluun pärjätä itse ja kun ei onnistu, niin mieli on musta. Tänään vielä paljastu virhe lääkityksessä. Selittää aivan kamalat oieeet mutta siis vähänkö kyrsii että sairaalan mokan takia oon kärvistelly useemman päivän oksupussin kanssa valvoen. Ehkäpä mun maksimi on nyt saavutettu tai sitten ei. Blogiasi on kiva lukea, hyvää itsenäisyyspäivää 🇫🇮
VastaaPoistaVoi ei, hankala tilanne sinulla. Ja kaiken lisäksi vielä virhe lääkityksessäkin. 😫 Myötätuntoni sinulle! ❤️ Toivottavasti olosi paranee nyt, kun lääkevirhe on huomattu, ja toivut leikkauksesta nopeasti!
PoistaAvun pyytäminen on itsellenikin jostain syystä ihan hiton hankalaa. En tiedä, mikä siinä onkin niin vaikeaa. Vaikka olisi puolikuollut, niin silti vain mieluummin yrittäisi itse kuin pyytäisi apua joltakulta toiselta – vaikka se toinen saattaisi jopa ilahtua siitä, että saa olla avuksi.
Olisihan se kamalaa, jos pitäisi esittää pirteää ja iloista silloinkin, kun vituttaa. Itselleni tuntuu kuitenkin jostain syystä hankalalta olla huonolla tuulella – ikään kuin mulla ei olisi oikeutta siihen. Kyllä ihmisellä voi olla päässään outoja ajatuksia. 🫣
Varmaan jo tiesitkin, mutta pakko vielä selventää, että tuo 'eniten vituttaa kaikki' tulee siitä samannimisestä kalenterista. Pakko selventää varmuuden vuoksi, ettei joku luule, että yritän ottaa kunnian lausahduksen keksimisestä. 🤣 Erittäin kuvaava ja käyttökelpoinen ilmaisu!
Hyvää itsenäisyyspäivää sinullekin! Ja tietenkin myös mahdollisimman pikaista paranemista ja kaikkea muutakin hyvää elämääsi! 🤗
Onnea leikkaukseen!
VastaaPoistaKiitos.
PoistaHei Satu. Paljon tsemppiä leikkaukseesi. Asian vierestä, muistui mieleeni kun joskus olet maininnut, että käytät tuuletinta ei välttis siksi, että olisi kuuma, vaan taustakohina auttaa nukkumiseen. Avot! Hankin 'valkoinen kohina' laitteen ja kas, ei enää häiritse mitkään kolinat tai napsahtelut naapureista. Saa vaikka mitä taajuuksia tai vaikka sammakonkurnutusta.
VastaaPoistaKiitos! 🤗
PoistaIhan mahtava juttu, että löysit avun nukkumiseen! 🥳 Taustakohina tuo kyllä niin hyvät unet. Eilen illallakin yläkerran naapuri soitti vielä pianoa, kun menin nukkumaan ennen yhdeksää, mutta eipä haitannut, kun tuuletin peitti äänet alleen. Tuommoinen valkoinen kohina -laite kuulostaa näppärältä siinäkin mielessä, että se on varmasti pienempi kuin tuuletin. 😅
Terveisin kännykällä kommentoiva Tarja
VastaaPoistaKivaa sunnuntaita, Tarja! ❤️
Poista