Saigon, osa 2

Elämä on ollut viime aikoina hieman hankalaa, ja koska en nyt välitä kirjoitella omista asioistani, palaan taas vaihteeksi aiheeseen Ho Chi Minh City eli Saigon. Tällä kertaa on kuitenkin vuorossa hieman tuoreempaa tavaraa eli kokemuksia tämän vuoden helmikuulta. 

Meinaan käyttää kaupungista Saigon-nimeä, koska se on paljon helpompi kirjoittaa, vaikka kaupungin virallinen nimi onkin ollut vuodesta 1976 alkaen Ho Chi Minh City. Uusi nimi otettiin käyttöön Vietnamin yhdistyessä, ja nimellä haluttiin kunnioittaa Ho Chi Minhiä, joka oli Vietnamin demokraattisen tasavallan ensimmäinen johtaja vuodesta 1945. Koska sekä monet paikalliset että turistit käyttävät yhä edelleen Saigon-nimeä, arvelen itsekin voivani tehdä niin ilman että kukaan siitä loukkaantuu.

Hyderabadista on aika huonot lentoyhteydet Kaakkois-Aasiaan siinä mielessä, että lähes kaikki lennot ovat yölentoja. Tämänkertainen lentommekin Singaporen kautta Saigoniin lähti Hyderabadista illalla kello 23.10 ja oli perillä Saigonissa kello 11. Aamupäivä on toki hyvä aika saapua matkakohteeseen, jos on saanut levätyksi lennolla, mutta olen itse tosi huono nukkumaan lentokoneessa, vaikka istuimen saisi makuuasentoonkin. Tämäkään lentomatka ei ollut poikkeus, sillä en nukkunut matkalla silmäystäkään.

Lensimme Singapore Airlinesilla, ja myös tämän koneen (A350-900) bisnesluokassa on yhden istuttavia ikkunapaikkoja, joista tykkään kovasti. Siinä saa samalla sekä ikkunapaikan että varmuuden siitä, ettei tarvitse kömpiä nukkuvan vierustoverin ylitse vessaan. 

Singapore Airlinesilla on minusta loistava palvelu, ja ruokakin on aina sen verran hyvää – ja sitä on riittävästi 🤣 – että ruokaa on pakko ahtaa napaansa vaikka keskellä yötä. Tällä kertaa otin Ruchi Thalin, jonka oli suunnitellut itse Sanjeev Kapoor (intialainen julkkiskokki). 

Alkuruoka.

Päät.

Sanotaanko nyt vaikka näin, että ruoka ei loppunut kesken. 🤣

Saigonissa oleskelu tuntui tällä kertaa ihan erilaiselta, kun kaupunki oli jo entuudestaan tuttu. Saatoimme siis solahtaa tekemään heti mieluisiksi havaitsemiamme asioita, ilman että tarvitsi ensin tutustua paikkoihin. Pyörimmekin aika paljon tutuissa paikoissa, kuten Vinpearl Central Parkin ympäristössä sekä Nguyen Hue -kävelykadun liepeillä. Kävimme siellä Cafe Apartmentissakin, joka oli viimeksi jäänyt näkemättä sisältäpäin. 

Nguyen Hue -katua.

Cafe Apartment hotelli Rexin kattoterassilta nähtynä. 

Arvelin aiemmin, että Cafe Apartment oli ollut alun perin ehkä asuinkerrostalo, joka oli muutettu myöhemmin kahviloiksi, ja kävi ilmi, että näin tosiaan oli ollut. Cafe Apartmentin kerrostalo rakennettiin 1900-luvun puolivälissä valtion virkamiesten, armeijan työntekijöiden ja amerikkalaisten neuvonantajien asunnoiksi. Vietnamin yhdistyessä vuonna 1975 ja maan julistauduttua sosialistiseksi tasavallaksi uusi sosialistinen hallinto päätti, että entiset asukkaat saivat lähteä, ja asunnot jaettiin mm. satamatyöntekijöille. 

Vuosikymmenien saatossa talo rapistui pikkuhiljaa, ja se alkoi näyttää surkeuden perikuvalta muun kaupungin modernistuessa. 2010-luvun alussa nuoret yrittäjät näkivät kuitenkin rakennuksessa potentiaalia, ja entisiä asuntoja alettiin muuttaa kahviloiksi, taidestudioiksi, putiikeiksi ja coworking-tiloiksi. Nykyään tämä yhdeksänkerroksinen rakennus on ihastuttava sekamelska erilaisia käyntikohteita, ja siellä saisi varmasti menemään kokonaisen päivän – enemmänkin – jos tutkisi kaikki paikat. Minullakin on niin paljon valokuvia, että oli hankala valita "vain muutama" kuva tähän postaukseen. 

Cafe Apartmentin sisäänkäynti. 

Rakennuksen sisäänkäynti oli minusta yllättävä – sen perusteella ei todellakaan arvaisi, mitä rakennus pitää sisällään – ja olikin aluksi hieman epätietoinen olo, olimmeko tulleet oikeaan paikkaan. Hissi löytyi kuitenkin noiden parin portaan jälkeen oikealta, ja hissillä ajelu kustansi 3000 dongia eli noin 10 senttiä. Rahan olisi saanut halutessaan takaisin kahviloista, mutta summa oli niin pieni, että unohdimme koko asian. 

Sekalaisia kuvia Cafe Apartmentista:

Toki kävimme kahvillakin, % Arabica -nimisessä kahvilassa.

Kahvi ei ollut omaan makuuni mitenkään erikoista – kuten se ei ole missään muuallakaan, paitsi ehkä intialaisessa kojukahvilassa 🤣 – mutta kahvilan supertehokas ilmastointi oli erittäin tervetullut Saigonin kuumuudessa. Kahvilassa olisi ollut pieni terassikin, mutta yllättäen terassi hohti tyhjyyttään. 

Näkymä terassilta Nguyen Huelle.

Kuten aiemmassa Saigon-postauksessa kerroin, Taste of Saigon -ravintolasta tuli kantapaikkamme. Tykkäämme ukkelin kanssa kovasti vietnamilaisista keitoista, ja melkein aina tilasimmekin ravintolassa jotain keittoa. 

Tykkään erityisesti siitä, miten Vietnamissa tuodaan keiton kylkeen valtava kasa rehuja, joita saa annostella keittoonsa sen verran kuin haluaa. Olen yrittänyt hakea samanlaista kokemusta Helsingin vietnamilaisista ravintoloistakin, mutta täkäläiset keitot ovat olleet vain kalpea aavistus Saigonin keitoista. Toki on muistettava sekin, että rehut (ja varsinkin yrtit) ovat meillä hinnoissaan, joten ravintola olisi varmasti aika pian vararikossa, jos niitä annosteltaisiin vapaalla kädellä. 

Kerran haimme hotellille bahn mi -patongit, ja omani oli heittämällä paras patonki, jonka olen ikinä syönyt.  

Näköaloja hotelliltamme.

Saigonin reissu ei ole tietysti mitään ilman temppeli- eli pagoda-käyntejä. Tällä kertaa pagoda-kokemuksemme eivät olleet ihan yhtä seesteisiä kuin viimeksi, mutta ehkä kävimme vääränlaisissa pagodoissa. Ensimmäinen pagoda jäi jopa näkemättä, sillä emme olleet ottaneet selvää aukioloajoista, ja olimme pyrkimässä pagodaan aika tarkalleen sillä minuutilla, kun se sulki ovensa keskipäiväksi. 

Olisin halunnut itselleni tuollaisen perinteisen vietnamilaisen nón lá -hatun, mutta sitten rupesinkin nuukaksi. Sitä paitsi: olisiko hattu kestänyt ehjänä matkalaukussa? 

Tekoäly tiesi kertoa, että kuvassa on vietnamilainen hautajaiskulkuneuvo, jolla ruumisarkku kuljetetaan hautajaiskulkueen aikana. Eräänlainen ruumisauto siis. 

Toisen pagodan kanssa kävi parempi onni, ja pääsimme sisään.  

Thien Hau Pagoda.

Thien Hau on kiinalaisten 1700-luvun lopulla rakennuttama, ja se on yksi Saigonin vanhimmista kiinalaisista pagodoista. Se on omistettu kiinalaiselle meren jumalattarelle Mazulle. 

Meren jumalatar Mazu.

Temppelin kiinnostavin paikka oli keskushalli, jonka katosta roikkui kartiomaisia suitsukerenkaita.

Renkaat nostetaan kattoon pitkällä kepillä, jollaisia nojaa tolppaan kuvan oikeassa reunassa.

Ennen kattoon nostamista ihmiset kirjoittavat suitsukkeisiin toiveitaan, ja kartioiden yläosassa näkyvät punaiset laput ovat näitä ihmisten toiveita. 

Temppelin katonrajassa oli upeita reliefejä, jotka kertoivat tarinoita kiinalaisesta mytologiasta.

Tuntematon palvontakohde. Temppeleissä on aina niin runsaasti erilaisia jumalhahmoja, että niiden "henkilöllisyys" jää suurimmaksi osaksi hämärän peittoon. 

Toinen pagoda, jossa onnistuimme käymään, oli Quan Am Pagoda, joka on sekin kiinalaista alkuperää. Emme olleet tutkineet pagodoiden taustoja sen tarkemmin etukäteen, ja mietin jälkeenpäin, että ehkä nämä kiinalaiset pagodat eivät ole oikein minun makuuni. Meillehän on ukkelin kanssa hyvin tyypillistä, että lähdemme jonnekin, ilman että tiedämme, minne olemme oikeastaan edes menossa 🤣. 

Quan Am on omistettu Guanyinille eli kiinalaiselle armon ja myötätunnon jumalattarelle, ja se löytyi yllättävästä paikasta Chinatownista, keskeltä asuintaloja, paikallisia kahviloita ja liikehuoneistoja. 

Quan Am sijaitsee oikealla ennen tuota valkoista rakennusta.

Tarvikkeita temppelirituaaleja varten.

Quan Am.

Quan Amissa oli valtavasti eri jumalhahmoja ja nähtävää muutenkin, joten oli taas karsittava kuvia rankalla kädellä. 

Keskellä on temppelin pääjumalatar Guanyin, jolla on vasemmassa kädessään pullo elämän eliksiiriä. 

Seurasin paikallisten temppelirituaaleja kiinnostuneena, vaikka en ymmärtänytkään niistä mitään. Ihmettelin tuotakin kuvassa näkyvää tapaa, että suitsuketikkunippu nostetaan jumalan edessä otsan eteen, mutta jälkeenpäin selvisi, että suitsukkeet kirkastavat ja puhdistavat mielen ja luovat syvemmän yhteyden jumalaan.

Meren jumalatar Mazu löytyi täältäkin.

Yhdellä seinustalla olevat pikku-ukot osoittautuivat buddhalaisiksi pyhiksi miehiksi, joita kutsutaan nimellä arhat. Ukot olivat minusta jotenkin sympaattisia. 

 Quan Amissakin oli hienoja reliefejä. 

Temppelikäynnin jälkeen kahvittelimme kadunvarsikahvilassa, ja kokemus oli hyvin autenttinen. 

 

Viimeisenä iltanamme lähdimme illallisristeilylle Saigon-joelle, ja olimme varanneet risteilyn hotellimme corcierge-tiskiltä. Emme tienneet risteilystä etukäteen mitään muuta kuin sen, että tiedossa olisi vietnamilainen menu, jonka olimme valinneet usean menuvaihtoehdon joukosta. 

Olimme satamassa aivan liian aikaisin, joten joimme satamabaarissa oluet. Oli siis hyvin aikaa liikuskella satama-alueella ja ottaa pari kuvaa. 

Laivamme oli nimeltään Saigon Princess, joka oli oikein viehättävä alus. Kuvani siitä on tosin aika huono, joten kävin pöllimässä paremman kuvan risteilyaluksen sivuilta: 

Satamassa oli myös erikoisen näköinen paatti nimeltään Elisa, joka osoittautui ravintolalaivaksi, joka ei tee risteilyjä vaan palvelee asiakkaita satamassa. 

Kärkyimme malttamattomina, milloin pääsisimme laivaan. 

Vihdoin pääsimme astelemaan laivaan, ja meidät johdatettiin meille varattuun pöytään, joka oli hyvällä paikalla yläkannen reunassa. 

Illan ruokalista näytti kiinnostavalta.

Saigon Princessin sisätiloja.

Aluksen pienoismalli.

Pikkuhiljaa ilta alkoi hämärtyä ja väkeä alkoi saapua laivaan.

Hämmästyin, kun saimme eteemme ensimmäisen ruokalajin, ennen kuin laiva oli edes lähtenyt liikkeelle. 

Mango- ja pomelosalaattia kampasimpukoilla ja tiikerikatkaravulla.

Ruokalajeja kerkesi tulla eteemme peräti kolme ennen laivan lähtöä satamasta, ja minulla meni vähän herne nenään tästä. Mikäs illallisristeily se semmoinen on, että pitää syödä satamalaiturissa? Yhtä hyvin olisimme voineet mennä ruokailemaan viereiseen Elisaan! Ehkä olisi pitänyt saapua laivaan vasta juuri ennen sen lähtöä?

Katkaraputahnavartaita hapanimelän kalakastikkeen kanssa.

"Herkkukeitto" eli kanaa, kampasimpukoita, taskurapua ja katkarapuja. Tämä ei ollut herkkua nähnytkään.

Ruokaa ei voinut parhaalla tahdollakaan kehua, vaan se oli korkeintaan keskinkertaista.

Grillattua meriahventa ja lootuksensiemenriisiä.

Longaanikeittoa ja lootuksensiemeniä.

Jälkiruokana oleva longaanikeitto oli koostumukseltaan niin omituista ja maultaan pahaa, että jätin sen kokonaan syömättä. Nähtiinpä vielä tämäkin päivä. 🤣 

Jossain vaiheessa laiva oli lähtenyt liikkeelle, ja pääsimme vihdoin risteilemään. Risteily oli muuten kustantanut kahdelta hengeltä suunnilleen sata euroa, joten sanoisin, että pikkuisen ylihinnoiteltua toimintaa. 

Monet olivat selkeästi tulleet juhlimaan laivalle jotakin.

Parasta risteilyllä olivat maisemat, vaikka laivan tekemä lenkki ei ollutkaan ihan niin pitkä kuin olisin toivonut, ja kaiken lisäksi alus pyöriskeli suuren osan ajasta hotellimme lähellä.

Hotellimme Landmark 81 sekä Vinpearl Central Parkin asuintaloja. Landmark 81 on muuten Vietnamin korkein rakennus, jos en ole sitä vielä muistanut mainita.

Ba Son -silta.

Kuvan tornitalo on Bitexco Financial Tower, jonka (kuvassa näkyvä) helikopterin laskeutumisalusta on kerroksessa 52.  

Erikoisia kapeita asuintaloja.

Ben Nghe -illallisristeilyalus.

Saigon Princessin sisaralus Benthanh Princess, joka aloitti liikennöinnin kaksi vuotta sitten.

Risteilyllä järjestettiin myös ohjelmaa, ja musiikki oli suorastaan korviahuumaavaa. 🤣

Nallet olivat tietysti mukana risteilemässä, ja ne piti saada samaan kuvaan joen sekä hotellimme kanssa, mutta pelotti ihan helvetisti, että mitä jos jompikumpi putoaa jokeen. (Saksahan ei ollut vielä helmikuussa liittynyt perheeseen.) Ukkeli keksi, että hän pitelee nalleja, ja photoshopataan sitten myöhemmin hänen kätensä pois. Kyseistä kuvaa katsellessa voinemme todeta, että meidän kannattaa jättää photoshoppaushommat muille. 🤣

Puoli kymmeneltä eli parin tunnin risteilyn jälkeen olimme takaisin satamassa, ja oli aika jättää hyvästit Saigon-joelle. 

Seuraavana päivänä jätimme hyvästit myös itse kaupungille, kun matkamme jatkui ensin Da Nangiin ja sieltä myöhemmin Bangkokiin.

Vielä viimeinen silmäys lentokoneesta hotelliimme.

 Laitan loppuun vielä lentokoneen nousuvideon, kun näitä on joku joskus tykännyt katsella.