Turistipäivä!

Heti alkuun pieni varoituksen sana: tästä postauksesta tulee ihan hirvittävän pitkä. Varaa siis lukemiseen riittävästi aikaa tai vaihtoehtoisesti skippaa koko postaus. 😆

Vietin todella pitkästä aikaa oikein kunnon turistipäivää Hyderabadissa. Lähdin aamupäivällä matkaan – kävellen ja metrolla – ja palasin vasta viiden aikaan illalla. Kun olin koko päivän jaloillani ja lähes koko ajan paahtavassa auringossa, olo oli illalla hieman nuutunut. Mutta sellaista se on, kun pohjoisen ihminen lähtee talven keskeltä yhtäkkiä auringonpaisteeseen!

Päivän agendana oli käydä läpi kolme keskeistä Hyderabadin vanhassa keskustassa sijaitsevaa nähtävyyttä: Charminar, Mecca Masjid ja Chowmahalla Palace. Nämä kaikki sijaitsevat ihan lyhyen matkan päässä toisistaan, ja arvelin, että voisin nähdä ne helposti yhden päivän aikana. 

En käy juuri koskaan Hyderabadin vanhassa keskustassa, koska minulla ei ole sinne mitään asiaa. Vanha keskusta on hyvin muslimivoittoista aluetta, joten telugulla ei pärjää, sillä Hyderabadin muslimit puhuvat pääasiassa urdua. Hyderabadista löytyy paljon erilaisia alueita – on vanhempaa ja rähjäisempää aluetta, mutta myös modernimpaa aluetta, kuten tämä jossa päivittäin liikuskelen. Vanha keskusta on ihan oma maailmansa, joka on täynnä ihmisiä, melua, saasteita ja säpinää, ja se ehkä vastaa paremmin monen mielikuvaa Intiasta kuin uudet ostoskeskukset ja modernit palvelut. Toki uusi ja vanha elävät Intiassa rinta rinnan, ja kontrasti näiden välillä voi olla monelle liikaa. Viiden tähden loistohotellin vieressä saatetaan elää kädestä suuhun, eikä Intian monia kasvoja pääse pakenemaan minnekään.

Kierrokseni alkoi Charminaria lähimmältä metroasemalta (Osmania Medical College), josta oli reilun parin kilometrin kävelymatka Charminariin, jossa olin ajatellut käydä ensiksi.

Ehkä pienin näkemäni toimisto ikinä. Silti sisään mahtui hyvin kolme ihmistä!

Nyt kaikki kotiäidit herätys: olisi ompelukoneita tarjolla!

Olin jättänyt tarkoituksella ottamatta vesipullon mukaani, sillä ainakin ennen vesipullojen vieminen nähtävyyspaikoille tuotti ongelmia. En tiedä, mitä olin oikein ajatellut, sillä minulla oli jo hetken kävelyn jälkeen aivan valtava jano, eikä missään näkynyt kauppaa, jossa myytäisiin juomista. Ilahduinkin valtavasti, kun näin tien vieressä ilmaisia vesipusseja, ja melkein jo otinkin itselleni yhden.

Onneksi järki vei voiton janosta ja tajusin, että tuommoisen vesipussin juominen tuottaisi suurella todennäköisyydellä jonkin sortin ongelmia. Jätin siis vesipussit ämpäriin. 

Seuraavaksi näin kookosmyyjän. Voisin ostaa kokonaisen kookoksen ja juoda sen sisällä olevan kookosveden. Kookosvesi ei ole mitään suurta herkkuani, mutta janoisena sekin tuntui hyvältä ajatukselta. Kookosvesi olisi myös täysin turvallista juotavaa, koska kookos leikataan auki asiakkaan edessä, ja vesi on siis "korkkaamatonta" tavaraa.

Kysyin myyjältä yhden kookoksen hintaa, joka oli 50 rupiaa. Arvelin, että tuossa oli taas pientä ulkomaalaislisää, joten totesin kookokset liian kalliiksi ja lähdin menemään. Myöhemmin kysyin autonkuljettajalta, paljonko hän maksaa yleensä kookoksista, ja vastaus oli 50 rupiaa. Ei ehkä kannattaisi aina automaattisesti olettaa tulevansa huijatuksi, vaikka ulkomaalainen onkin. 😆

Charminar on entinen moskeija, nykyinen monumentti ja kaupungin symboli, joka rakennettiin vuonna 1591. Hyderabadin kaupunki perustettiin tuolloin, Qutb Shahi -dynastian ollessa vallassa, ja Charminarista tuli kaupungin keskuspaikka. Jos joku lähettää Hyderabadista postikortin, kortissa on mitä suurimmalla todennäköisyydellä Charminarin kuva.

Charminar oli muuttunut sitten viime näkemäni (joka oli muistaakseni vuonna 2009), sillä Charminarin ympäristö oli muutettu kävelykaduiksi. Mikä ihana rauha, kun autoriksat eivät pörränneet joka puolella! Autoriksoilla tarkoitan siis kolmipyöräisiä ajoneuvoja, jotka tunnetaan jossain päin maailmaa myös nimellä tuk tuk. Täällä niitä kutsutaan yleensä vain autoiksi.

Etualalla näkyy Char Kaman -portti, ja Charminar näkyy sen takana.

Koska valokuvat ovat niin pliisuja (Intiassa pitää saada äänet mukaan 😆), otin Charminarin ympäristöstä videon. Nauratti, kun rupesin ihmettelemään videon alkupuolella takaani kuuluvaa vimmaista pillin vihellystä. Kun käännyin katsomaan, mitä takana oikein tapahtui, tajusin, että vihellys olikin tarkoitettu minulle: takaani oli tulossa poliisiauto, ja minun piti väistää alta pois.

Videon kuvaamisen jälkeen puhelimeni meni hetkeksi aikaa tilttiin, koska se oli ylikuumentunut auringossa. Puhelimella ei voinut tehdä muuta kuin soittaa hätäpuheluja. Onneksi se rupesi toimimaan taas kohtuullisen pian.

Esimerkki intialaisesta hinnoittelusta. Jos vaivauduit tulemaan Intiaan asti, saat maksaa sisäänpääsyistä moninkertaisesti intialaisiin turisteihin verrattuna. (25 rupiaa on 28 senttiä; 300 rupiaa 3,4 euroa.)

Leidit ovat lähteneet Charminariin.

Portaat ylös näköalatasanteelle.

Näkymiä Charminarista etelän suuntaan.

Näkymiä tulosuuntaani.

Charminar-selfie.

Minulla on tapana laittaa käsilaukkuni tällaisilla kierroksilla kangaskassiin, joka pysyy paljon paremmin turvassa kuin ohuen hihnan päässä heiluva käsiveska. Lisäksi kulahtanut kangaskassi on huomattavasti epäkiinnostavamman näköinen mahdollisille voroille kuin käsilaukku.

Charminarin vieressä olevasta ruokapaikasta löytyi vesipullokin, ja kylläpä vesi maistui hyvältä!

Seuraava käyntikohteeni oli Mecca Masjid -moskeija, joka sijaitsee melkein Charminarin vieressä. Mecca Masjid on yksi Intian suurimmista moskeijoista, joka valmistui mogulien hallintakaudella vuonna 1693. Moskeijaan mahtuu lähes 10 000 ihmistä.

Vaatetukseni ei läpäissyt moskeija-testiä, vaikka olin kuvitellut olevani riittävän peittävästi pukeutunut. Kävi ilmi, että kaulani ja niskani piti saada peittoon, joten portilla ollut nainen kaivoi isosta pussista minulle dupatta-huivin. Hän sentään valitsi vaatetukseni väriin sopivan huivin. 😆

Mecca Masjid -selfie.

Kengät piti jättää taas säilytykseen, mutta hinnat eivät olleet tässä paikassa kiinteät, vaan asiakkaiden tuli maksaa omantunnon mukaan. Annoin kenkäsäilytysnaiselle 20 rupiaa, kun ajattelin sen olevan enemmän kuin riittävästi, mutta nainen ei ollut tyytyväinen vaan näytti kädellään syömistä kuvaavan eleen. Närkästyin ja tokaisin, että temppelissä kenkäsäilytys oli maksanut vain 5 rupiaa!

Päivän aikana sattui useamman kerran niin, että joku nainen tuli pyytämään, voisiko hän saada kanssani selfien.

Tällä kertaa kanssani kuvaan halusi tuo kuvan oikeassa laidassa näkyvä nainen. Selfieiden jälkeen pyysin, niin tältä kuin muiltakin selfien pyytäjiltä, voisinko minäkin ottaa selfien heidän kanssaan. Kysymykseni sai aikaan hieman hämmentyneitä reaktioita, mutta eiväthän naiset voineet muuta kuin suostua. 

Tämänkertainen selfie. Charminarkin tuli kivasti taustalle.

Mecca Masjid oli minusta vähän mitäänsanomaton moskeija, vaikka se tietysti suuri olikin.

Pesuhommia täälläkin ennen moskeijakäyntiä.

Moskeijan edessä olevalle aukiolle oli levitetty matot, jotka helpottivat hieman kävelemistä, sillä kivi oli paljasta jalkaa vasten tulikuuma. Tosin mattokin oli kuuma, mutta ei sentään yhtä kuuma kuin kivi. 

Kun lähestyin moskeijan sisäänkäyntiä, oven vieressä istunut vanha ukko alkoi sähistä minulle ja näyttää jotain käsimerkkejä. En tajunnut, mitä mies tarkoitti, mutta sitten yksi moskeijaan menossa ollut mies selitti, että naisilla ei ollut pääsyä moskeijaan. No tästähän piti vetää taas herneet nenään, vaikka olin aavistellut, että näin saattaisi ollakin. Otin verkkoaidan takaa kuvan moskeijan sisätiloista ja tulin siihen tulokseen, että ei niissä mitään näkemistä olisi ollutkaan. 

Enpä olisi halunnutkaan tuonne.

Kaiuttimesta alkoi kuulua rukouskutsu, ja otin moskeijan edessä pienen videon. Sen loppupuolella näkyy myös, millainen paikka naisilla oli rukoilla.

Kun kuvasin lähtiessäni moskeijan jyhkeää ovea, takanani istunut vartija kysyi, mistä maasta olin kotoisin. Kun mies oli saanut vastauksen, hän jatkoi: "so you are single, nobody's with you?" Vastasin, että mieheni odotteli minua Madhapurissa, johon mies naureskeli, että ok.

Seuraava ja viimeinen käyntikohteeni oli Chowmahalla Palace, joka oli 1800-luvun puolestavälistä lähtien nizamien hallinta- ja asuinpaikka. Hyderabadissahan on ollut monenmoista muslimihallitsijasukua: ensin oli Qutb Shahi -dynastia (1518–1687), sitten mogulit (1687–1724) ja vielä ennen Intian itsenäistymistä nizamit (1724–1948).

Chowmahalla-palatsiin kävellessäni otin videon New Ladbazar -kadulta, jolla myydään monenmoista vaatetta.

Olen käynyt Chowmahalla Palacessa kerran ystäväni kanssa, mutta käynti oli tosi pikainen, sillä paikka oli menossa kiinni, emmekä ehtineet näkemään juuri mitään. Chowmahalla Palace oli isompi kuin muistinkaan, joten aikaa siellä sai menemään.

Kuva Chowmahalla Palacen loiston päiviltä vuodelta 1892. Taustalla näkyvät Mecca Masjid ja Charminar. (Kuva Wikipediasta.)

Chowmahalla-selfie. Huomasin tuon takana seisovan naisen vasta jälkeenpäin kuvaa katsoessani.

Lepotauko. Tyynyinä on, mitä keneltäkin on sattunut löytymään.

Palatsissa oli monenmoista näyttelyä (oli astioita, huonekaluja, aseita, vaatteita jne.), mutta olin tullut paikalle taas lähinnä arkkitehtuurin takia, ja upeaa arkkitehtuuria palatsissa todellakin riitti.

Palatsin pihat olivat viihtyisät, ja hieman viileämmällä ilmalla tuolla olisi viihtynyt vaikka kuinka pitkään. Palatsin arvosteluissa Tripadvisorissa oli lukenut, että paikka on päästetty ränsistymään, ja kulahtaneisuutta olikin paikoitellen nähtävissä. Minusta rapistuneisuuskin on kuitenkin kaunista, joten kuluneiden vuosien näkyminen ei haitannut minua. Toki olisi kiva, jos paikka säilyisi kunnossa mahdollisimman pitkään, jotta mahdollisimman moni pääsisi fiilistelemään Hyderabadin historiaa.

Tietokilpailukysymys: kuinka monta intialaista tarvitaan leikkaamaan nurmikko?

Vastaus:

Kolme: kaksi työntää konetta ja yksi pitelee sähköjohtoa.

Loppuun vielä muutama kuva näyttelytiloista.

Astioita.

Aseita.

Huonekaluja.

Upea sali, jota sai ihastella vain köysien takaa.

Päivä oli jo pitkällä ja mietin, että jotain ruokaakin pitäisi kai saada. Katsoin Googlesta, että lähellä pitäisi olla eteläintialainen ravintola, mutta yllätys ei ollut kovin suuri, kun ravintolaa ei enää ollutkaan olemassa. Miettiessäni seuraavaa siirtoani huomasin yhden rakennuksen yläkerrassa viihtyisän näköisen ravintolan nimeltä Arabiana. Suuntasin sinne.

Ylös päästyäni kummastelin ravintolasalin ulkopuolella ollutta kenkäkasaa: pitikö täälläkin muka jättää kengät ulkopuolelle? Siinä asiaa pähkäillessäni tarjoilija tulikin jo ohjaamaan minua ravintolaan, joten ei muuta kuin kengät muun kasan jatkoksi. Yllätys oli melkoinen, kun astuin ravintolaan. 

Fysioterapeutti oli kieltänyt minua istumasta lattialla, mutta hätä ei lue lakia. Kyllä kai minä nyt voisin yhden aterian ajan istua ilman tuoliakin. 

Alkupalaksi (olikin isot palat 😆) tilasin Afghani Tandoori Kebabin.

En edes koskenut tuohon valkoiseen kastikkeeseen, kun nuo ovat aina vähän riskaabeleita juttuja Intiassa.

Pääruoaksi tilasin Mutton Biryania, ja biryani olikin yksi parhaista, joita olen syönyt. 

Syömistä lopetellessani autonkuljettaja soitti ja kysyi, missä olin. Hän sanoi tulevansa hakemaan minut Durgam Cheruvun metroasemalta, ja olin jo niin väsynyt, että otin tarjouksen ilolla vastaan. 

Takaisin Osmania Medical Collegen metroasemalle talsiessani otin vielä pari videota, ja jäin miettimään, kuinkakohan monta autoriksaa Hyderabadissa on. Ainakin videoilla niitä tuntuu olevan loputtomiin.

P.S. Qutb Shaheista tuli mieleeni, että olen kirjoitellut aiemmin myös Qutb Shahien hautamausoleumeista, joita kävin katsomassa vuonna 2015. Postaus niistä löytyy täältä.

😘