Lääkärissä ja salilla

Lauantaina oli vähän jännittävä päivä, sillä minulla oli lääkäriaika niiden persekipujen takia. Suurin pelkoni oli se, että lääkäri takertuisi heti treenaamiseen, syyttäisi sitä kivuistani ja "ratkaisisi" ongelmani sillä, että hän käskisi minun lopettaa treenaamisen ja harrastaa vain joogaa ja kävelyä. Sellaisiakin tapauksia olen Intiassa nähnyt.

Olin kuitenkin kuullut tästä ortopedista paljon hyvää, joten ajattelin, että tämä kortti kannattaa ehdottomasti katsoa. Lääkäri oli sama, joka oli operoinut autonkuljettajan käden toissa vuonna, ja anoppikin oli saanut samalta lääkäriltä avun olkapäävaivoihinsa. En ehtinyt edes hermoilemaan lauantaina ennen lääkärikäyntiä, sillä koko aamupäivä oli täynnä ohjelmaa, kun kiersimme katselemassa tontteja yhden perhetutun ja muutaman muun kanssa. Kyseinen perhetuttu tuntee ortopedin todella hyvin, ja hän oli se, joka oli alun perin järjestänytkin minulle lääkäriajan. Täällähän on varminta mennä sellaiselle lääkärille, joka on jonkun tuttu ja josta ihmisillä on hyviä kokemuksia. 

Minua jännitti senkin takia, koska vaivani oli takapuolessa. Hanuri kun on sellainen alue, jota ei mielellään esittelisi kenellekään. Mietin, mahtaako perhetuttukin tulla mukana vastaanotolle, mutta tulin siihen tulokseen, että ei kai nyt sentään. Hän jäisi varmasti odottelemaan odotushuoneeseen. Sitäkin mietin, miten selittäisin lääkärille kivun paikan (=peräaukon ympärillä) hienostuneesti, kun itselleni tulivat mieleen vain vähemmän sivistyneet sanat 'asshole' ja 'bunghole'. Minun oli ollut tarkoitus kysyä asiaa ukkelilta ennen lääkärille menoa, mutta koska tonttikierros venyi ja perhetuttava istui koko ajan kanssamme autossa, en kehdannut yhtäkkiä ehdottaa, että puhuttaisiinko vähän perserei'istä.

Lääkärin vastaanotolla. Ja kengät piti jättää ovensuuhun...

Lääkäri on ns. epäkaupallinen lääkäri, joka hoiti aiemmin potilaansa ilmaiseksi, ihan hyväntekeväisyysmielessä. Tämä tarkoittaa myös sitä, että lääkäri ei määrää turhia lääkkeitä eikä turhia operaatioita, vaan ensin kokeillaan muut keinot. Koronan jälkeen lääkärin täytyi kuitenkin ruveta perimään käynneistä pientä maksua, koska vastaanottotiloista pitää maksaa vuokraa, ja muitakin kuluja tietysti on. Minunkin käyntini kustansi saman kuin muidenkin, eli 300 rupiaa (noin 3,4 euroa).

Kävi niin onnekkaasti, että odotushuone oli typötyhjä, ja pääsin kävelemään ilmoittautumisen jälkeen suoraan vastaanotolle. 

Odotushuone.

Ukkeli käveli perässäni vastaanottohuoneeseen – ja niin teki myös se perhetuttu. Totesin mielessäni, että eipä tässä mitään; nyt meitä olisikin oikein monta kuulemassa, kuinka raportoin takapuoliongelmistani. Koska mitään ei ollut enää tehtävissä, ei auttanut muu kuin unohtaa häveliäisyys.

Vastassa oli lempeän ja ystävällisen näköinen lääkäri, jonka seurassa oli heti miellyttävä olla. Lääkäri kuunteli oireeni (keksinpä hätäpäissäni sellaisen sanan kuin 'anus' kuvaamaan kivun paikkaa, ja sana taisi olla tilanteeseen ihan sopivakin ukkelin nyökyttelystä päätellen). Lääkäri teki muutaman lisäkysymyksen, kuten että tuleeko uloste ulos kunnolla, ja pyysi minua näyttämään kivun paikan (oikein miellyttävä tilanne 😆). Sen jälkeen minun piti kääntyä selkä lääkäriin päin, ja lääkäri painoi sormellaan häntäluutani ja kysyi, sattuiko siihen. Painaminen tuntui hieman epämukavalta, mutta en tuntenut mitään suurta kipua. Seuraavaksi minun piti taivuttaa itseäni sormet kohti maata, ja lääkäri painoi taas samasta kohdasta, jolloin sattuikin jo hieman enemmän. 

Kaikkeen tähän meni ehkä viisi tai kymmenen minuuttia, ja sitten diagnoosi oli valmis: coccygodynia eli häntäluun pitkäaikainen kiputila. Häntäluusta kipu säteilee peräaukon tienoille, ja koska häntäluun kautta kulkee hermoja alas jalkoihin ja häntäluun alueen turvotus painaa kyseisiä hermoja, kipu tuntuu joskus myös takareisissä. Takareisikipunihan on tosi pinnallista (ei siis mitään lihaskipua), ja tilanteen ollessa pahimmillaan jopa housukangas aiheuttaa polttelua ja pistelyä. Lääkärin mukaan mitään lisätutkimuksia tuskin tarvittaisiin, eikä Suomessa otettuja magneettikuviakaan ollut tarvetta katsoa.

Lääkäri rauhoitteli, että ongelmani ei ole mikään vakava, vaikka se kiusallinen onkin, eikä se vaadi esimerkiksi leikkaushoitoa. Hoidoksi lääkäri määräsi fysioterapiaa, johon sisältyy muun muassa ultraäänihoitoa, sekä joitakin lääkkeitä, joista en kuitenkaan usko olevan apua (gabapentiiniä sain jo Suomessa, eikä siitä ollut mitään hyötyä). Istumista tulisi helpottaa rengastyynyllä, ja kipuun voisi kokeilla kylmägeeliä (😆). Kahden viikon päästä tilannetta katsotaan uudestaan, ja jos edellä mainituista keinoista ei ole ollut apua, kokeiltaisiin kortisonipiikkiä, joka auttaisi kuulemma varmasti.

Diagnoosi ja hoito.

Diagnoosi voi toki olla vääräkin, mutta minä olen satavarma siitä, että se on aivan oikea. Tajusin nimittäin nyt senkin, miksi kaikki polvennoston tyyppiset jutut, joissa polvia nostetaan kohti rintaa (esimerkiksi polvennostot seisoen tai vuorikiipeilijän tyyppiset vatsalihasliikkeet) ovat kaikkein pahimpia: ne aiheuttavat alaselän pyöristymisen, mikä lisää painetta häntäluun alueelle, ja se puolestaan aiheuttaa kipua takapuoleen ja takareisiin. 

Tuntuu käsittämättömältä, että olen juossut Suomessa lääkäriltä toiselle ja käynyt ties missä kuvauksissa, mutta kivun syytä ei ole siitä huolimatta saatu selville – ja täällä asia selvisi (jos siis diagnoosi on oikea) viidessä minuutissa parilla sormen painalluksella! Yksikään lääkäri Suomessa ei edes koskenut kertaakaan takapuoleeni ja yrittänyt etsiä tunnustelemalla kivun alkuperää, vaan kaikki vain määräsivät uusia kuvauksia, tutkimuksia ja kokeita. Edes fysioterapeutti (joka oli kaiken lisäksi olevinaan hyväkin fysioterapeutti) ei tajunnut, mistä kipu on lähtöisin. Voisin siis sanoa, että tällä hetkellä luottoni suomalaisiin lääkäreihin ja fysioterapeutteihin on pyöreä nolla. Toki intialaisilla lääkäreillä on puolellaan se etu, että täällä on valtava määrä ihmisiä, ja lääkärit näkevät jatkuvalla syötöllä kaikenlaisia tapauksia, joten kokemusta kertyy ihan toisella tapaa kuin suomalaisille lääkäreille. Mutta silti!

Nyt on siis haussa fysioterapeutti, joka saisi olla mieluusti nainen, sillä kaikki olivat sitä mieltä, että ei ole kovin hyvä ajatus, jos vieras ukko tulee hieroskelemaan takapuoltani. Toki jos sopivaa naispuolista fysioterapeuttia ei löydy, niin kyllä se mieskin sitten kai käy. Pääasia on, että saan hoidon alulle.

Kokeilin viime viikolla pitkästä aikaa salitreeniäkin, ja se tuntui ärsyttävän takapuolen aluetta paljon vähemmän kuin kehonpainotreenit, joita olin viime aikoina harrastanut. Nyt tajusin, että kehonpainotreenien ärsyttävyys johtuu varmasti nimenomaan noista polvennostoja sisältävistä liikkeistä, joita olin tehnyt ja joita tulee nyt varmaankin välttää jonkin aikaa. Nyt kun tiedän, mistä kipu johtuu, pystyn suunnittelemaan treenitkin paremmin. 

Tällä asuinalueella on kuntosali, ja kävin katsastamassa sen yhtenä päivänä. Ajatuksena oli, että jos sali olisi kelvollinen, minun ei tarvitsisi mennä minnekään ulkopuoliselle salille, vaan voisin treenata ihan ilmaiseksi. Sali oli – mitenköhän tämän nyt kauniisti sanoisi – mielenkiintoinen. 

Erityisesti nuo tangon päällä roikkuvat treenimatot näyttivät hyvin houkuttelevilta. 😆

Toki tälläkin salilla olisi voinut tehdä jotakin, mutta kun katselin laitteita ja painoja tarkemmin, minusta tuntui, että todennäköisemmin loukkaisin tuolla itseni kuin tekisin itselleni mitään hyvää. 

Oli siis etsittävä sali muualta. Suuntasimme ukkelin ja autonkuljettajan kanssa samalle salille, jolla kävin toissa vuonnakin. Sali oli siitä kiva, että se oli kävelymatkan päässä, joten en tarvinnut salikäyntiin autoa. Sali oli kolmannessa kerroksessa, ja ihmettelimme alaovella, miksi hissin vieressä ei ollut enää salin mainoksia. Heräsi epäilys, onko salia enää olemassakaan. Hissiä odotellessamme katse osui kellarikerrokseen ja siellä lappeellaan oleviin kaappeihin.

Jos salin kaapit on dumpattu kellariin, se on melko varma merkki siitä, että sali ei ole enää toiminnassa.

Tämäkin sali piti siis unohtaa. Pieni googlettaminen tuotti tulosta, ja kävi ilmi, että aivan tuon lakkautetun salin naapurissa on myös kuntosali, emmekä olleet edes huomanneet sitä. Seuraavaksi lähdimme katsomaan sitä. 

Siellä se on!

Saimme tutkiskella salia vapaasti, ja kun se osoittautui mukiinmeneväksi, otimme kuukauden jäsenyydet, jotka kustansivat 4000 rupiaa eli n. 45 euroa per henkilö. Sisäänpääsyyn ei tarvittaisi mitään kortteja tai appseja, vaan sisäänkirjautuminen suoritettaisiin sormenjälkitunnistimella. Boliviassa ja Kolumbiassa oli myös samanlainen sormenjälkisysteemi, joten se oli entuudestaan tuttu. Epäilykseni heräsivät kuitenkin siinä vaiheessa, kun meidän piti antaa laitteelle sormenjälkemme. Laite ei ollut nimittäin edes päällä, vaikka sali oli auki, ja vastaanoton miehellä kesti hyvä tovi käynnistää laite. 

Ukkeli antaa sormenjälkinäytettä.

Epäilykseni osoittautuivat oikeiksi, sillä tuo laite ei ole koskaan päällä, vaan sisään mennään vain ovi avaamalla. 😆

Kun muodollisuudet oli hoidettu, pääsin treenaamaan. Salilla on kaksi kerrosta: ykköskerroksessa on toiminnallisempi tila, ja kakkoskerroksessa on painoharjoittelu- ja laitealue. 

Ykköskerrosta.

Kakkoskerrosta.

Sali on kuulemma avattu vasta viime vuoden tammikuussa, eikä sitä ollut siis edes olemassa toissavuotisella käynnilläni. Salilla ei ole ajateltu ihan kaikkea loppuun asti, mutta aika harvalla salilla on. Esimerkiksi kelkka on ykköskerroksessa, mutta kaikki levypainot ovat kakkoskerroksessa. Kuinkakohan moni viitsii työnnellä tyhjää kelkkaa – tai vaihtoehtoisesti hakea kelkkaan painoja yläkerrasta? Toisaalta salilla on sellaisia juttuja, joita harvemmin näkee, ainakaan täkäläisillä saleilla. 

Tällaista traktorinrengassysteemiä en ole tainnut nähdä aiemmin missään.

Ykköskerroksessa ei ole ilmastointi koskaan päällä, mikä tarkoittaa aika tukalia treeniolosuhteita, mutta kakkoskerroksessa ilmastointi on, koska kaikki suurella pieteetillä painoja pumppaavat ja itseään peilistä ihailevat intialaiset salipellet treenaavat siellä. Yläkerrassa on siis ihanan viileää, mikä on iso plussa edelliseen saliin verrattuna (siellähän ei ollut ilmastointia lainkaan, tai ainakaan se ei ollut koskaan päällä). 

Sali ei ole mikään täydellinen, mutta se on ihan riittävä minun tämänhetkiseen tarpeeseeni. Tykkään käydä treenaamassa iltapäivällä, ja silloin salilla saa olla aika rauhassa – mitä nyt yksi salityöntekijä kulkee koko ajan perässäni ja vahtii, mitä teen. Todella ärsyttävää. 

Tämä oli nyt tällainen terveys- ja treenauspostaus, mutta loppuun vielä loppukevennyksenä kotihoito-ohje korvakipuun. En tiedä, suosittelenko kokeilemaan vai en! 

Ukkelilla on ollut pientä flunssanpoikasta ja korvakipua, mutta ei hätää: anopilta löytyy hoitokeino joka vaivaan.

Ensin kuumennetaan hieman seesaminsiemenöljyä.

Sitten öljyyn lisätään muutama valkosipulinkynsi, joiden annetaan tiristä öljyssä.

Öljy jäähdytetään ja valkosipulit poistetaan, minkä jälkeen öljy kaadetaan korvaan. Pumpulia korvaan tupoksi, ja siinä se!

P.S. Jos intialaiset lääkäriasiat kiinnostavat, kannattaa lukea ihan ensimmäisestä käynnistäni intialaisella lääkärillä (täältä). Sinä päivänä ei mennyt kaikki ihan putkeen. 😁