Tehokkaasti käytetty parituntinen

Torstai-iltana tutkimusmatkailija otti minussa vallan, ja päätin lähteä kävellen katsomaan vajaan kolmen kilometrin päässä sijaitsevaa temppeliä, Peddamma Talli Gudia. Anoppi käy joskus kyseisessä temppelissä, mutta minä en ole käynyt siellä koskaan aiemmin.

Kaduilla kävely ei ole Intiassa – tai ainakaan Hyderabadissa – mitään herkkua, koska jalkakäytäviä ei ole, liikennettä on paljon ja melua ja saasteita riittää. Lisäksi kaduilla lilluu usein mitä-lienee-viemärivesiä, roskakasat ja viemärit tuoksahtelevat (eivät parfyymille), ja ihmiset tuijottelevat omituisen näköistä ulkomaalaista. Nyt kun autoilu on muodostunut ärsyttäväksi, olen kuitenkin päättänyt ruveta kulkemaan enemmän jalkaisin, jos vain terveystilanteeni sen sallii. 

Kukkakauppa anoppilan lähellä.

Olimme aiemmin päivällä käyneet lounaalla ukkelin kahden eteläamerikkalaisen kollegan kanssa, ja olin kertonut heille puhveleista, jotka vielä muutama vuosi sitten viettivät päivät kylpien tuossa Durgam Cheruvun järvessä. Viime vuosina puhveleita ei ole enää näkynyt, koska järven ympäristöstä on tehty ihmisten virkistäytymispaikka, mutta nyt näin jälleen pitkästä aikaa puhveleita. 

Puhvelit olivat roskakasan kimpussa.

Kuljin tietä numero 44, ja kyseisen tien varrella asuu paljon rikkaita. Katunäkymä ei ole sellainen, että alueen mieltäisi rikkaiden asuinalueeksi. 

Kuvassa alue näyttää paljon valoisammalta kuin mitä se todellisuudessa on. Oikeasti tuolla on (puista johtuen) vähän sellaista hämyistä, ja jopa hieman arvelutti kävellä tuolla.

Muurien ja sähkölanka-aitojen takana voi kuitenkin bongata jättimäisiä taloja. 

Olisipa kiva päästä näkemään tämä talo sisältä.

Kuvassa oleva talo kuuluu yhdelle poliitikolle sen edessä olleesta synttärionnitteluplakaatista päätellen. 

Kaunis portti.

Tulin temppelialueelle jostain sivuportista enkä pääportista, ja vastassa oli erikoinen näky. Yksi auto oli onnistunut ajamaan pyöreän kiven päälle ja oli nyt siinä jumissa, koska pohja otti kiinni kiveen.

Siinä sitten ihmeteltiin, että mitä nyt pitäisi tehdä.

Sitten vastassa oli liuta myymälöitä, joissa myytiin temppeliviemisiä. 

Temppeliviemiset tarkoittavat sitä, että ihmiset voivat halutessaan viedä jumalalle jonkin lahjan. Lahja ei ole välttämätön, mutta lahjaa pidetään merkkinä omistautumisesta jumalalle. Minun kyynisiin silmiini hindulaisuus vaikuttaa jopa hieman kaupankäynniltä: temppelissä kävijällä on usein mielessä jokin toive, johon hän toivoisi jumalalta apua, ja jos jumalalle vie lahjuksen, on todennäköisempää, että jumala toteuttaa toiveen. 

Ruokaa, sareja ja korujakin olisi näköjään tarjolla.

Katselin hetken ympärilleni, mikä täällä on meininki ja miten täällä käyttäydytään (lähinnä siis, mihin kengät jätetään). Sitten näin kenkäsäilytyskojun. 

Hindutemppeliin ei saa koskaan mennä kengät jalassa, sillä kengät ovat likaiset, ja jumalan eteen tulee mennä mahdollisimman puhtaana. Monet käyvät myös suihkussa ennen temppelikäyntiä. Temppeliä pidetään jumalan asumuksena, kotina, ja kenkien ottaminen pois on eräänlainen kunnianosoitus jumalalle. Naisten tulee myös ottaa huomioon se, että jos naisella on kuukautiset, temppeliin ei saa mennä, sillä kuukautisverta pidetään saastuttavana. Kuukautisten aikana ei saa mennä edes kotialttarihuoneeseen, jollainen useimmilla on kotona. Puhtaus on muutenkin hyvin keskeinen käsite hindulaisuudessa. 

Ihmisillä on kai tapana jättää kenkänsä minne sattuu, kun joka puolella näki tämänlaisia kylttejä. Tuolla aitauksessa oli muuten lehmiä, ja mietin, mitä varten.

Kenkäsäilytyskoju näytti hieman epäilyttävältä, enkä tykkää muutenkaan jättää kenkiäni mihinkään säilytykseen, kun pelkään, että ne katoavat sieltä. Mietin jopa sellaista vaihtoehtoa, että jos tunkisinkin kenkäni käsilaukkuuni, mutta se olisi sotinut puhtauden periaatetta vastaan, kun olisin vienyt kuitenkin ne likaiset kenkäni sisälle temppeliin.

Kenkäsäilytysmiehillä oli pusseja, joihin kengät sujautettiin, ja sitten yksi ukko laittoi aina pussin samaa numeroa vastaavaan hyllyyn. Minun kengilleni osoitettiin pussien sijasta tuota avohyllykköä, joka näkyy kuvassa. Laitoin itse kenkäni sinne, ja otin ne sieltä myös itse pois, joten periaatteessa kuka tahansa olisi saattanut nyysiä kenkäni sillä aikaa, kun olen temppelissä. Mutta ehkä kenkäsäilytysmiehet muistavat, mitkä kengät kuuluvat kenellekin? (Sivuhuomautuksena: säilytys kustansi 5 rupiaa eli vähän yli 5 senttiä. Ei ollut kallista lystiä. 😆)

Seuraavaksi oli vuorossa jalkojen pesu, joka liittyy sekin temppelikäyntiä edeltäviin puhdistautumisrituaaleihin.

Sitten kun olin pessyt jalkani (eli lähinnä vain huljutellut niitä tuossa hanan alla muodon vuoksi), oli aika siirtyä sisälle temppeliin. 

On se upea!

Yksityiskohdat vetävät sanattomaksi.

Ovella oli metallinpaljastimet, jotka piippasivat minunkin kohdallani, mutta se ei näyttänyt kiinnostavan ketään.

Olin tullut temppeliin lähinnä vain arkkitehtuurin takia, sillä minulla ei ole minkäänlaista suhdetta jumalaan tai uskontoon, niin hindulaisuuteen kuin luterilaisuuteenkaan. Yritin kuitenkin käyttäytyä mahdollisimman kunnioittavasti, mikä tarkoitti varsinkin sitä, että arkailin aluksi kuvien ottamista, sillä temppeleissä ei saa yleensä valokuvata. Räpsäisin muutaman hätäisen kuvan ja jäin odottamaan, tulisiko joku kieltämään kuvaamiseen. Kun kukaan ei tullut sanomaan mitään, annoin kameran laulaa.

Vaikka temppelit on omistettu aina yhdelle jumalalle, temppelissä tai temppelialueella on yleensä myös muita jumalia. Peddamma Tallin temppeli on omistettu Durgalle, äitien äidille eli ylimmälle jumalattarelle. Temppelin tärkein jumala asuu aina temppelin keskellä sijaitsevassa huoneessa, kaikkein pyhimmässä, jonne tavalliset ihmiset eivät pääse. Jumalaa pääsee kuitenkin katsomaan matkan päästä, ja tämä vastavuoroinen näköyhteys jumalan kanssa (darshan) – se, että näkee jumalan ja että tulee jumalan näkemäksi – tuo eräänlaisen henkisen täyttymyksen. 

Durga-jumalatar on tuolla kuvan keskellä olevassa pyhäkössä.

Jumalan luokse ei kävellä suoraan, vaan ennen darshania temppeli kierretään myötäpäivään ympäri. Kierroksen aikana mieli rauhoittuu ja valmistautuu jumalan kohtaamiseen.

Kierros alkaa.

Temppelissä olevia muita jumalia pysähdytään tervehtimään ja kunnioittamaan. 

Näytin tätä kuvaa anopille, kotiapulaiselle ja ukkelille, kun yritin selvittää, mikä tässä on meneillään, mutta kukaan ei tiennyt. Oma arvaukseni on, että noiden punaisten pussien sisällä on kookospähkinä, ja lasta toivovat naiset ovat tuoneet kookospähkinän lahjukseksi jumalalle (kookos on Intiassa hedelmällisyyden symboli).

Tästä näyttääkin nyt tulevan pidempi postaus kuin kuvittelinkaan, kun rupesin selittämään kaikenlaista, mutta yrittäkää kestää...

Darshanille menijät menivät tuosta oikealta puolelta sisään.

Minä en viitsinyt mennä darshanille, kun se olisi tuntunut vähän typerältä ja epäkunnioittavalta, kun jumalan näkemisellä ei ole minulle samanlaista merkitystä kuin hinduille, vaan olisin mennyt vain uteliaisuuksissani pällistelemään, miltä se Durga oikein näyttää. Hindut eivät kyllä olisi panneet asiaa pahakseen, sillä he ovat hyvin suvaitsevaisia kaikkia kohtaan, ja olen käynytkin aika monella darshanilla.

Otin kuitenkin kaukaa kuvan darshanilla olevista ihmisistä ja Durgasta (on tuolla keskellä olevan huoneen perällä), vaikkei tämäkään mitenkään erityisen hienoa käytöstä ollut. Ihmettelin, miten paikalla oli niin vähän porukkaa, sillä temppeleissä saattaa olla joskus pitkät jonot.

Sitten jatkoin temppeliarkkitehtuurin ihastelua. 

Synnintuskani hieman helpottivat, kun huomasin, että muillakin oli kameran ojossa. 

Sitten oli aika hakea kengät säilöstä (ne olivat vielä tallella!) ja jättää temppeli taakseni. 

Pääportti, josta ihmiset yleensä tulevat temppeliin. 😆

En jaksanut enää kävellä takaisin kotiin, joten päätin ottaa metron, sillä Peddamma Gudin metroasema on ihan temppelin lähellä.

Metroasema on tuolla ylhäällä.

Yritin ostaa lipun automaatista, mutta kuinka ollakaan, automaatti ei toiminut. Onneksi Intiassa saa vielä lähes aina oikeaa palvelua ihmisiltä, ja lipputiski pelasti tilanteen. 

Tuonne suuntaan pitäisi päästä.

Pyöriskelin siinä metroa odotellessani laiturilla ja äkkäsin yhtäkkiä tutun vaaleanpunaisen lapun.

Hyderabadin lähijunissa oli ainakin ennen naisille ihan omat junanvaununsa, jonne miehillä ei ole pääsyä, ja olinkin miettinyt, onko niitä vielä olemassa ja olisiko myös metrossa sellaisia. Olihan niitä näköjään! Olin valtavan ilahtunut, sillä täpötäydessä junassa tai metrossa on kiva, jos ei tarvitse likistellä ukkojen välissä.

Lattiaan oli oikein vedetty viiva, joka erotti naisten osaston.

Väärään suuntaan menevä metro tulee.

Minulle väärään suuntaan menevät metrot olivat aivan tupaten täynnä, sillä ne tulivat siltä samalta toimistoalueelta, jolta olin ottanut sen ruuhkakuvan. Siinä kuvassa oli itse asiassa tämän metrolinjan päätepysäkkikin, Raidurg. Kaikki pyrkivät illalla siltä alueelta yhtä aikaa kotiin, joten sekä tiet että metrot ruuhkautuvat. Minun haluamaani suuntaan ei ollut tähän aikaan hirveästi menijöitä.

Naisten vaunussa oli tosiaankin vain naisia. ❤

Minulla oli matkaa vain kaksi pysäkinväliä, ja sitten olinkin jo Durgam Cheruvun asemalla. 

Tuolla kaukana näkyy se ruuhkainen toimistoalue.

Metropysäkiltä oli vielä noin kilometrin kävelymatka kotiin, joten ehdin hyvin ottamaan matkalla vielä muutaman valokuvan.

Metro kulkee tuolla ylhäällä.

Bussipysäkki.

Semmoinen oli se parituntinen retki. Yritän kirjoittaa seuraavalla kerralla lyhyemmän postauksen (en kuitenkaan lupaa mitään...)

Kivaa viikonloppua! 

😘