Minä olen tässä vietellyt lauantaita yksinäni ja todennut taas jälleen kerran, että yksinolo on ihan kivaa silloin, kun se on omaehtoista. Pakotettuna ei ole kiva olla yksin. Luulin pitkään olevani sellainen ihminen, joka tykkää olla yksin, mutta vuosien saatossa olen havainnut, että kaipaan ihmisiä ympärilleni ja että tarvitsen yksinoloa ja omaa rauhaa paljon vähemmän kuin olin kuvitellut. Yksin oleminen ei tee hyvää mielenterveydellekään, sillä yksin ollessa on niin helppo antaa ajatusten viedä mennessään, ja kaikenlaisia ahdistuksen tunteita nousee pintaan milloin minkäkin asian takia. Oman pään sisälle on kovin helppo eksyä.
Melkein jo aloitin tuskissani taas yhden mysteeripalapelin, mutta ainakin toistaiseksi olen saanut hillittyä itseni. Sen tietää, että jos palapelin aloitan, en pysty tekemään mitään muuta, kun koukutun palapelin tekemiseen niin pahasti. Sitten on selkä ja polvet kipeinä liiasta istumisesta.
 |
| Perhana, kun houkuttaisi... |
Tapahtui semmoistakin, että menin tilaamaan Discovery+ -kanavan, vaikka olin vannonut, etten tilaisi koskaan yhtään maksullista televisiokanavaa. Ruutu+ minulla kyllä jo on, vaikka se on ihan turha. Ei kun hetkinen, eihän se olekaan mikään turha, sillä sieltä voi katsella Big Brother 24/7:aa. Erittäin tarpeellinen kanava siis. 😆
Discovery+:n tilasin sen takia, että halusin nähdä Marko Björsin Rakkauden seikkailun. Toki kyseinen ohjelma tulee telkkaristakin, mutta minun on ihan mahdoton katsella telkkariohjelmia jollakin tietyllä kellonlyömällä. Ohjelmia pitää saada katsoa silloin, kun itseä sattuu huvittamaan, ja vielä parempi on, jos jaksoja voi katsoa monta peräjälkeen. Nyt olen katsonut Marko Björsin ohjelmasta kaikki neljä jaksoa, jotka palvelussa ovat, ja odotan kieli pitkälläni seuraavaa. Miten ohjelma voikin olla niin koukuttava? Ihailen suunnattomasti kaikki miehiä (ja tietysti myös Markoa itseään), jotka ovat uskaltautuneet mukaan ohjelmaan. Miehethän ovat kaikki (tai lähes kaikki, Sergeytä lukuun ottamatta) ihan tavallisia janttereita. On todellakin hatunnoston arvoinen asia, että miehet uskaltavat olla niin paljaita, rehellisiä ja haavoittuvaisia kaiken kansan edessä.
 |
| Markon sulhaskandidaatit aamiaista tekemässä (kuvakaappaus ohjelmasta). |
Rupesin katsomaan myös Iholla-sarjaa, joka vaikutti sekin hyvältä. Todelliset ihmiset ja oikea elämä kiinnostavat aina enemmän kuin käsikirjoitetut sarjat, vaikka tietysti osa realitystäkin on käsikirjoitettua. Martina Aitolehti kertoi ensimmäisessä jaksossa heränneensä naapuriensa riitelyyn ja olevansa kiitollinen siitä, että hänen ei tarvinnut enää riidellä kenenkään kanssa.
Havahduin miettimään sitä, milloin me olemme ukkelin kanssa viimeksi mahtaneet riidellä, enkä millään pystynyt muistamaan. Ennen ajattelin, että riitely kuuluu normaaliin parisuhteeseen ja että suhteessa on jotain vikaa, jos pariskunta ei koskaan riitele. Riitelemättömyys tarkoitti mielestäni sitä, että parisuhteen osapuolet eivät voineet olla omia itsejään ja että jompikumpi oli tossun alla ja alistui toisen tahtoon. Nyt en olekaan asiasta enää ihan varma. Asioista saa ja pitääkin olla eri mieltä, mutta tarvitseeko eriäviä mielipiteitä viedä riidaksi asti? Eikö asioista voi olla eri mieltä riitelemättäkin?
Oli vähän hämmästyttävää tajuta, miten harvoin me ukkelin kanssa nykyään riitelemme, kun muistaa suhteemme alkuajat. Silloin riitelimme paljonkin, mikä johtui suurelta osin minusta ja siitä, että minun oli vaikea hyväksyä sitä, jos en saanut tahtoani läpi. Onko minussa siis tapahtunut jotain kehitystä, vai antaako ukkeli nykyään helpommin periksi? Ehkäpä molempia...
Ukkeli teki myös minulle suhteen alkuaikoina heti selväksi, että hän ei siedä haistattelua, haukkumista eikä kiroilua yhtään. Edellisissä suhteissani (varsinkin yhdessä) olin tottunut rumaan kielenkäyttöön ja olin jotenkin ajatellut, että sellainen kuuluu normitapaan riidellä. Onneksi ukkeli ei hyväksynyt käytöstäni, sillä molemminpuolinen kunnioitus on minusta parisuhteen perusta, eikä sitä tarvitse järkyttää riidellessäkään. On hirvittävää, miten rumasti puolisot voivat toisilleen puhua, enkä voi mitenkään uskoa, etteivät rumat sanat ja henkilökohtaisuuksiin menevät loukkaukset tekisi aina pientä lovea parisuhteeseen. Loukkaukset eivät katoa mielestä mihinkään, vaikka riita sovittaisiin ja "unohdettaisiin".
Asiasta viidenteen: Silja Serenade ei ole enää Hernesaaren laiturissa, vaan se on päässyt taas liikennöimään.
Ennen lähtöään laiva oli siirtynyt Hernesaaren laiturista tuohon Länsisataman ykkösterminaalin eteen.
Maaliskuun 25. päivä bongasin laivan jo merellä. Vapaus oli koittanut!
Maaliskuun 18. päivä oli täysikuu, ja silloin laiva oli vielä Hernesaaressa.
 |
| Kuun valaisema meri näytti hienolta. |
Täytyy tässä kunnostautua meren kuvaamisessa, kun meri vielä näkyy meille. Ensimmäisessä laivakuvassa näkyvän pyöreän parkkihallin viereen on nimittäin suunnitteilla urheiluareena ja 24-kerroksinen hotelli, joten merinäköalat ovat pian mennyttä. Meidän suunnitelmissahan oli asua tässä vain lyhyen aikaa, kunnes löytäisimme "sen täydellisen" kodin jostakin, mutta kohta on mennyt kaksi vuotta, eivätkä suunnitelmat ole edistyneet yhtään – ja tuskin tulevat edistymäänkään ihan lähiaikoina.
Yhtenä päivänä ihmettelin horisontissa näkyvää valkoista rantua, joka näytti ihan jättimäisen jäälautan reunalta. En saanut selville, mikä ilmiö tuo oli, mutta tulin siihen lopputulokseen, että ehkä aurinko osui horisonttiin ja sai sen näyttämään tuollaiselta.
Maaliskuun 16. päivä bongattu Finnmaid-aluskin näyttää ihan omituiselta. Jos en olisi löytänyt laivaa Marine Vessel Traffic -palvelusta, väittäisin tuota aavelaivaksi.
Silja Europakin palasi tekemään 22 tunnin risteilyjä Tallinnaan. Tosin nyt laiva on korjattavana, sillä se törmäsi tiistaina Tallinnassa laituriin kovan tuulen takia. Mikä ihme näitä laivoja vaivaa, kun ne törmäilevät jatkuvasti? Nyt Silja Europan tilalla liikennöi väliaikaisesti Victoria I, joka lähti eilenkin Länsisatamasta kohti Tallinnaa.
 |
| Mikä ihmeen rekkaparaati tuolla rannassa on? Rekat olivat siellä vielä tänäänkin. |
Maaliskuun 25. päivä vietettiin meikäläisen synttäreitä, ja äiti käski ostaa itselleni mieleiset kukkaset. Rakastan oranssia, ja heti kun näin nuo oranssit värililjat kaupassa, se oli siinä. Ärsyttävä juttu noissa kukissa oli se, että niistä lähti sellaista töhnää, jota oli tosi vaikea saada irti (juu, menin sitten haistelemaan kukkia vähän turhan läheltä 😆). Seuraavana päivänä sytytimme kynttilän iskälle, jonka kuolemasta tuli kuluneeksi yksi vuosi.
Toteutin myös yhden pitkäaikaisista haaveistani, kun kävimme syömässä Haukilahden vesitornissa Haikaranpesässä.
Olin katsellut vesitornia Matinkylässä asuessamme 18 vuoden ajan ja haaveillut pääseväni tornin huipulle syömään, mutta jostain syystä haave toteutui vasta nyt.
Näköalat olivat juuri niin hienot kuin saattoi olettaakin, mutta muuten kokemus oli valitettavasti pienoinen pettymys. Alkuruoat olivat erinomaiset ja jälkiruoatkin olisivat olleet, ellei edellemme olisi osunut iso seurue, jonka jäljiltä jälkiruokapöytä oli aika räävityn näköinen, ja jokin kakku oli jo loppunutkin. Koska oli jo niin myöhä (kello oli ehkä jotain puoli kaksi), buffetpöydän antimia ei enää täydennetty, kun lounasaika alkoi olla lopuillaan eikä tulijoita enää ilmeisesti ollut. Tulinkin siihen tulokseen, että Haikaranpesän ruokailukokemus riippuu varmasti aika paljon siitä, mihin aikaan siellä syö ja miten paljon ihmisiä siellä sattuu olemaan. Buffetlounas oli lisäksi kallis (50 euroa per henkilö), mutta hinta oli ollut tiedossa, eikä se olisi harmittanut, jos kokemus olisi ollut vähän parempi.
Savonlinnasta palatessani söin Kuortin ABC:llä lihapullat (kuinkas muutenkaan), ja siinä lihapullia mutustellessani sain Whatsapp-viestin anoppilan autonkuljettajalta.
 |
| ABC:n lihapullat. Ihan jees. |
Poika kertoi, että hänelle oli syntynyt tytär! Olipa hieno uutinen. Poika laittoi muutaman kuvankin tyttärestään, ja kylläpä olikin hassun näköinen lapsi. En muista, olenko edes kertonut, että autonkuljettajan vaimo oli raskaana. Autonkuljettajan isäksi tulo tuntuu ihan uskomattomalta, kun minusta poika on edelleen se sama poika, joka tuli anoppilan autonkuljettajaksi 16-vuotiaana vuonna 2012 tai 2013 ja joka toi minulle kerran vaaleanpunaisen maskottinsa pestäväksi (juttua siitä täällä). Ajatella, että siitä on jo kymmenen vuotta! Mutta poika ei ole onneksi muuttunut millään lailla (vaikka appivanhemmat ovatkin koetelleet hänen hermojaan monen monta kertaa!), vaan hänen sydämensä on edelleen puhdasta kultaa.
Ukkeli on autonkuljettajalle äärimmäisen tärkeä henkilö, ja autonkuljettaja tekisi ukkelin puolesta varmasti mitä tahansa. Viimeksi autonkuljettaja melkein suuttui, kun meillä meni yhtenä päivänä shoppailussa oletettua kauemmin ja ukkeli joutui odottelemaan toimistolla autonkuljettajaa. Vauva syntyi autonkuljettajan vaimon kotikylässä, jossa vaimo paraikaa on, mutta autonkuljettaja ei halua lähteä katsomaan vauvaansa, ennen kuin ukkeli on lähtenyt takaisin Suomeen. Ukkelin ei pidä joutua käyttämään takseja tai Ubereita, vaan autonkuljettajan pitää saada huolehtia ukkelista henkilökohtaisesti. Hän on tallentanutkin kännykkäänsä ukkelin nimellä My Sir, mikä huvittaa minua kovasti.
Savonlinnassa huomasin äidin anopinkielessä pitkiä varsia, jotka kasvoivat kummallisesti kasvin keskeltä. Äiti ei ollut itsekään huomannut niitä, mutta varsia tarkasteltuamme tajusimme, että äidin anopinkieli taitaa ruveta kukkimaan!
Kukkavarressa oli myös pieniä pisaroita, ja kuukkelointi paljasti, että anopinkielen kukat erittävät tahmeaa mettä. Kerrassaan mielenkiintoista.
Minun huonekasvini eivät tunnetusti kuki (hyvä jos selviävät edes hengissä), ja siksi olin suorastaan järkyttynyt, kun huomasin yhdessä kaktuksessani pitkän roikaleen, jonka päässä oli selvästi nuppu.
Kaktus oli ollut kesällä parvekkeella, mutta toin sen talveksi sisään, vaikka epäilin, mahtaisiko se (tai muutkaan parvekkeella olleet kaktukset) edes selvitä talven yli tuolla pohjoisen puoleisella ikkunalla. Onneton kasvi oli ihan kenokin, kunnes keksin, että kasviahan voisi yrittää tukea jollakin. Kun en tähän hätään muuta keksinyt, laitoin tukikepeiksi kaksi grillitikkua.
Loppuun vielä pari sekalaista kuvaa.
 |
| Tämä nauratti kovasti yhden aamun Hesarissa. |
 |
| Auringonnousu yhtenä aamuna. |
 |
| Ja toisena. |
Viimeiseksi vielä kuva-arvoitus. Missähän tämä kuva mahtaa olla otettu?
 |
| Joka tämän tietää, on aika kova. |
Mukavaa viikonlopun jatkoa!
😘
Minulle taas yksinolo on elinehto mielenterveydelle. Tarvitsen yksinoloa akkujen lataamiseen eikä omat ajatukset pelota, koska tykkään ja haluan ajatella. Toki jos ajatukset olisivat pakonomaisia ja ahdistavia, niin sitten ei olisi kivaa. Minulla yksinolo ei sellaisia ajatuksia tuo esiin: pikemminkin niitä tulee, jos en saa olla rauhassa. :D
VastaaPoistaNoin muuten meillä on melko samoin kuin sinulla ja ukkelilla: riidellään tosi harvoin. Ja meilläkin isoimmat riidat ajoittoivat sinne suhteen alkuaikoihin kun soviteltiin persoonia ja tapoja yhteen. Ja mahdollisesti riidellessä ei loukata toista: se on ihan ehdotonta, koska sanoja ei tosiaan saa takaisin.
Onnea synttärisankarille myöhässä! <3 Haikaranpesästä näyttää olevan komeat maisemat, mutta aika mautonta (no pun in.), ettei buffaa täydennetä ns. loppuun asti. Ihmiset kun kuitenkin siitä maksavat, niin aika törkeää että myöhäisempiä ruokailijoita “sakotetaan”. Itse olisin varmaan nostanut metelin ja vaatinut täydennystä :D
Vikasta kuvasta ei kyllä ole mitään hajua, mistä on otettu. :P Joku automuseo jossain?
Minullakin on ollut aiemmin samansuuntaisia ajatuksia yksinäisyydestä, ja pärjäsin hyvin yksin pitkiäkin aikoja. Nyt kuitenkin, kun palasin Savonlinnasta ja vastassa oli tyhjä koti, ahdisti ekat päivät jostain syystä tosi paljon. Mutta pikkuhiljaa on alkanut helpottaa, ja yksinolon toinen puoli – vapaus – on alkanut tuntua ihan mukavalta. Mutta jos saisin valita, olisin mieluummin jonkun seurassa (oli se sitten ukkeli tai äiti tai joku muu), koska yksinolo tuntuu hemmetin tylsältä, kun ei voi edes lätistä kenenkään kanssa.
PoistaHyvä pointti! Ehkä mekin riitelimme alkuaikoina enemmän juuri tuon takia, että soviteltiin persoonia ja tapoja yhteen. Nyt ei tartte enää sovitella mitään, kun tuntee toisen jo vähän liiankin hyvin. :-D
Kiitos onnitteluista. <3 Vanheneminen ei ole kivaa, mutta koska se kuitenkin tarkoittaa myös sitä, että on elossa, synttäripäivät ovat tervetulleita. ;-D
Minustakin oli todella mautonta, että buffaa ei täydennetty loppuun asti, vaikka toisaalta myös jollakin tavalla ymmärrettävää. Mutta vaikka kuinka ajattelisi asiaa ravintolan toiminnan kannalta, niin näin asiakkaana en pidä ollenkaan siitä, että joutuu syömään toisten jämiä (jos niitäkään enää on!). Olisi varmaan pitänyt nostaa asiasta mekkala, mutta mä olen niin tolkuttoman huono sellaisessa. No eipähän tartte mennä tuonne toista kertaa.
Kuva ei ole otettu automuseossa, mutta sen verran voin paljastaa, että kyseessä on kauppa. Vaikea tuota on tietääkään, ellei ole itse käynyt kyseisessä kaupassa.
Hienoja kuvia ja mielenkiintoisia laivauutisia. Kiva, että autonkuljettaja iloitsi tyttölapsesta, ehkä ei enää niin väliä Intiassa kumpaa sukupuolta lapset ovat, vai onko ollutkaan? En ole koskaan käynyt Varustelekassa, mutta voisin kuvitella sen juuri tuon näköiseksi kuin kuvassa..tai joku muu armeijan ylijäämäkauppa :) Tiina
VastaaPoistaHahaa, ihan mahtavaa, Varustelekahan tuo on! Mistä ihmeestä tiesit, vaikka et ole edes itse käynyt siellä. :-) Aika huikeeta – mä kuvittelin tämän tosi vaikeaksi!
PoistaKyllä lapsen sukupuolella on ollut Intiassa väliä joissakin piireissä ja on edelleenkin. Olen itse asiassa kirjoitellutkin aiheesta aiemmin täällä. Onneksi omassa lähipiirissäni tytöt ja pojat ovat olleet aina samanarvoisia, ja tytöt ovat olleet yhtä tervetulleita ja rakastettuja kuin pojatkin.
Mukavaa viikonlopun jatkoa! :-)
Kiitos tuosta Victoria Beckhamista - nauratti täälläkin :)
VastaaPoistaJa myöhässä tulevat onnittelut. Nyt täytyy kuukkeloida tuo Varusteleka (?) -
Kiva jos Victoria Beckham nauratti. :-)
PoistaMinä en ole ehkä Varustelekan tyypillisintä asiakaskuntaa, mutta kummipoika tykkää kyseisestä kaupasta, ja olin siellä tälläkin kertaa hänen ja äitinsä kanssa.
Kiitos, Leena, ja mukavaa loppuviikkoa! <3
Kukaan ei enää usko, että olisin arvannut Varustelekaa, kun tänne kommenttikenttään skrollaillessa huomasin muidenkin arvanneen sitä ja sen olleen oikea vastaus. Mut mä ihan oikeesti arvasin Varustelekaa!
VastaaPoistaMinä ainakin uskon, että tiesit tämän! Pointsit myös sinulle! Mä luulin, että kukaan ei tiedä tätä, mutta nyt on jo kaksi tiennyt. Ootte kyllä aikamoisia. :-)
PoistaArvoitus ylittää kyllä minun ymmärrykseni täysin.
VastaaPoistaHaistoitko anopinkieltä? Oliko tahmeaa?
Ravintola on hienossa paikassa. Ajattelin, että siellä on varmaan tilausannoksia, mutta ehkä ei sitten ollutkaan.
Minä tallennan maanantaisin digiboxille kaikki viikon aikana tulevat ohjelmat, jotka haluan katsoa ;D Olen aika lukkiutunut tämän suhteen.
Anopinkieltä en sentään haistellut. :-D Tahmeuttakaan en omakohtaisesti tutkiskellut, mutta kai se on kuukkelia uskottava.
PoistaTilausannokset olisivatkin itse asiassa hyvä juttu tuolla ravintolassa. Ainakin saisi juuri sitä mitä haluaa – ja ruoka olisi varmasti kuumaakin (tai eihän sitäkään mikään takaa, koska yllättävän usein ravintolassa saa eteensä jäähtyneitä annoksia).
Hyvä idea tuo digiboksille tallentaminen. Meillä ei ole digiboksia, joten on katsottava ohjelmat Ruudusta, Mtv3-palvelusta ja mitä näitä nyt on.
Yksinäisyys on ihan ok mulle. Mutta ei tietenkään liika yksinäisyys, kavereiden kanssa mua rasittaa se että koko ajan puhutaan ja otetaan toinen huomioon. Siskon kanssa voidaan olla yhdessä vaikkei puhuta mistään ja kävellään eri suuntiin kun ei huomioida toista ja sitte ihmetellään : mihin se toinen hävis?! :)
VastaaPoistaVesitornin ravintola hienon avara mutta en menis minäkään takasin enkä suosittelis muile. Tääläkin kun menet lounasbuffetiin ja olet viimeisiä asiakkaita niin jämät jäljellä, ja paikkoja jo siivoilaan sun edessä. Miksi ne edes silloon myyvät aterioita enää?! toista kertaan en ole mennyt.....
Hih, nauratti tuo toisen häviäminen. :-) Läheisissä ihmissuhteissa ei tarvitse tosiaan stressata sitä, onko koko ajan puhuttavaa, vaan välillä voidaan olla ihan hiljaakin. Se on minusta ihanaa.
PoistaJopas sielläkin saa ikävää palvelua osakseen buffetravintoloissa. Mä en mene tuon takia koskaan viime tingassa buffetravintoloihin, kun mun pahin painajainen on se, että ruokaa ei olekaan. :-D Näen jopa toistuvasti sellaista unta, että menen johonkin buffetiin, jossa on kaikkia ihania herkkuja, ja sitten mulle sanotaan, että sori, tämä menee nyt kiinni, ja jään ilman ruokaa. :-D Haikaranpesän lounasaika päättyy kello 15, enkä mitenkään osannut arvata, että jo puoli kahden aikaan saattaa jäädä nuolemaan näppejään...
Mä olen nyt tottunut yksinoloon, tai oloon vain koiran kanssa, ja tykkään , mutta kaipaan myös seuraa, sillä sisimmältäni olen kyllä parisuhdeihminen.
VastaaPoistaKIva että teillä on tuollainen molemminpuolinen kunnioitus toisianne kohtaan ukkelin kanssa, se on hyvä asia ja hyvä että ukkeli sai karsittua sinulta pois vähän huonomman riitelykielenkäytön.
Teillä on kyllä kiva kun näette miten laivat saapuvat ja lähtevät, niitä voikin katsella paljonkin. Ja jos hotelli tulee, niin siihenhän menee vielä vuosia ennenkuin menetätä tuon näköalan.
Olen ollut kerran tuolla Vesitornin ravintolassa, mutta en muista mitä siellä söin. Onnea vaan autonkuljettajalle ladybabyn syntymän johdosta:)
Myöhästyneet synttärionnittelut Satu:)
Se on totta, että yksinoloon kyllä tottuu. Mäkin olin pitkiä aikoja yksin silloin, kun ukkeli oli Etelä-Amerikassa. Nyt ollaan oltu ukkelin kanssa aika tiiviisti yhdessä viimeiset pari vuotta, ja siksi kai yksinolo tuntui ensi alkuun vähän karulta. Ja seuraksi kelpaisi tosiaan vaikka äitikin; ei sen tarttis olla välttämättä ukkeli. ;-D
PoistaIhmisillä voi olla kyllä tosi erilaiset tavat riidellä, ja olen itsekin iloinen, että se ikävä kielenkäyttö jäi (pakon edessä, haha) pois. Nyt kun olen tottunut tähän tyyliin, tuntuisi ihan hirveältä, jos toinen sanoisi riidan tuoksinassa kaikkea ikävää. En tiedä, osaisinko enää unohtaa sellaisia juttuja, joita joku entinen poikaystävä välillä huusi...
Hotellin valmistumiseen saattaa tosiaan mennä paljonkin aikaa, vaikka esim. tuo pyöreä parkkihalli nousi yllättävänkin nopeasti. Täytyy siis yrittää ottaa ilo irti merinäköaloista, kun ei koskaan tiedä, milloin ne katoavat.
Kiitos onnitteluista – sekä autonkuljettajan että minun. :-) Mukavaa alkavaa viikkoa, Jael! <3
Myöhästyneet synttärionnittelut maaliskuisesta päivästä! Kyllä nyt korona-aikana on pitänyt olla yksin ja paljon. Nyt kun olen täällä mökillä, niin täällä kyllä parissa kolmessa talossa asuvat sukulaiset käyvät melkein joka päivä tai mie siellä. Mutta työpaikalla on jokseenkin kaksi vuotta ollut aika yksinäistä, jos sinne on sattunut eksymään. Mutta toivottavasti muuttuu!
VastaaPoistaEnpä olisi arvannut tuota kuvaa, mietin, että joku sota-aikaan liittyvä näyttely, mutta en saanut kyllä kiinni tuosta kuvasta mitään.
Mukavaa alkanutta viikkoa!
Kiitos! <3
PoistaIhanaa, että sinulla on noin lähellä sukua, jota tavata. Saa tosiaan nähdä, miten työpaikkojen työkulttuuri tulee muuttumaan ja kuinka laajalti etätyö on tullut jäädäkseen. Joillekin etätyö sopii, joillekin ei. Minun ukkelini inhoaa kotona istumista. :-D
Vaikeahan tuo kuva-arvoitus olikin. Ja kumminkin löytyi ihmisiä, jotka tiesivät heti, mistä paikasta on kyse!
Mukavaa alkavaa viikko sinullekin!
Taas kävi niin kuin mulle aina tuppaa käymään, että tekstin alkupäässä nyökyttelin mielessäni samaistumisen merkiksi ja mietin, että tätä täytyy muistaa kommentoida ja tätä ja tätä, mutta kun teksti on luettu loppuun, en enää muista mistään mitään :D :D.
VastaaPoistaMutta siis aloitan tuosta yksin olon tarpeesta. On todellakin aivan eri asia olla (vapaaehtoisesti) yksin kuin (tahtomattaan) yksinäinen.
Minäkin viihdyn hyvin yksi ja tarvitsenkin sitä ihan totaalista omaa rauhaa, mutta olen huomannut nyt viimeisen parin (korona)vuoden aikana sellaisen, että tartun nykyään paljon helpommin ja nopeammin jonkun ehdotuksiin lähteä johonkin tai tehdä jotain porukalla. Ennen olin paljon nihkeämpi, mutta kai se on sitä, että nyt kun on saanut kokea, että tilaisuudet ei ehkä toistu tai että kaikki ei olekaan niin itsestäänselvää kuin ennen, ei halua jättää tilaisuuksia käyttämättä, koska ei tiedä milloin kaikki mahdollisuudet taas otetaan pois. (Ja jos ihan totta puhun, niin jälkeen Venäjän hyökkäyksen ajattelin jossain vaiheessa myös, että ei tässä enää edes tiedä, kauanko täällä saa ylipäätään elää, joten sitäkin suuremmalla syyllä kannattaa jättää se yksinolo vähemmälle. Mutta tuosta pelosta olen onneksi ainakin just nyt päässyt eteenpäin).
Mitä riitelyyn tulee, sitä mekään ei ukkelin kanssa harrasteta. Eikä oikeastaan edes hermostuta toisiimme tai toistemme tekemisiin tai tekemättä jättämisiinkään enää juuri ollenkaan, koska kaikki on jo näihin vuosiin niin nähty :). Siinä suhteessa ollaan kyllä molemmat kehitytty (erityisesti minä) lunkimpaan suuntaan ja osaan vihdoin noudattaa poikieni "ei se oo niin justiinsa"-mottoa.
Molemminpuolinen kunnioitus on kaiken perusta, mutta sitä se ei tunnu olevan kaikille, koska ukkeli on mm. suljettu kokonaan tietyn miesporukan ulkopuolelle, koska "kehuu liikaa vaimoaan". Se kun ei kuulu tämän porukan tapoihin, eikä varsinkaan se, että joku ehdottaa, että otettaisiin vaimot "äijäreissuille" mukaan. Oma ukkeli kun ei näistä miesten keskinäisistä reissuista välitä.
En ole katsonut Marcon ohjelmaa, mutta miettinyt mielessäni, että aikamoinen spektaakkeli on järjestetty yhden miehen parinhaun ympärille, mutta ehkä ohjelman pointti on nimenomaan laajakatseisempi, eikä niinkään pelkästään (tai ehkä ollenkaan) tuo pariutumisjuttu.
Kun luin 50 euron lounashinnasta ja näin sen alapuolella kuvan lihapullista ja muusista, ajattelin, että no nyt on kyllä aikamoista ylihinnoittelua :D, mutta olikin eri keissi kyseessä.
Hirmu kukkavarsi sulla kiipeilee seinällä. En ole ikinä tuommoista ennen nähnyt. Näyttää täältä käsin ihan Aloe Veralta se kasvi, mutta en toki tiedä.
Ihana autonkuljettaja <3. "My sir" todellakin kuulostaa siltä, että arvostaa ukkelia, eikä varmasti syyttä.
Loput mielessä olleet sanottavani jo kerkisin unohtaa, mutta olihan tätä tässäkin :).
Hyvää pääsiäistä, jos ei ennen sitä muuta kuulu ja myöhästyneet synttärionnittelut <3.
Mulle käy usein samoin, että jonkun blogia lukiessa tulee mieleen paljon kommentoitavaa, mutta lopussa suurin osa on jo unohtunut. Siksi teenkin niin (jos olen oikein viitseliäs :-D), että avaan Wordin ja kirjoitan siihen jo lukiessa mieleen tulevat jutut, etteivät pääse unohtumaan.
PoistaMulla on oikeastaan aika ristiriitainen suhtautuminen yksinoloon. En ole nimittäin edelleenkään ihan varma, olenko yksin viihtyvää sorttia, vai olenko vain saanut uskoteltua itselleni niin. On ollut aikoja (esim. silloin kun olin muuttanut Helsinkiin), jolloin olin tosi yksinäinen, kun en tuntenut täältä ketään, ja myös lapsena jouduin olemaan kaverien puutteessa usein yksin. Opin tykkäämään (tai sitten ”tykkäämään”) yksinäisyydestä, koska yksin ollessa voi tehdä sellaisia juttuja, joita ei seurassa voi tehdä (esim. lukea). Toisaalta taas nautin suunnattomasti esimerkiksi siitä ihanasta kaaoksesta ja ihmispaljoudesta, joka on aina anoppilassa, enkä oikeastaan tunne tarvitsevani omaa tilaa tai aikaa, mikä on vähän ristiriidassa tuon yksinolosta tykkäämisen kanssa. Varsinkin jos seura on mieleistä, en kaipaa yksinoloa lainkaan. Näin vanhaksi sitä ihminen voi elää, ilman että vieläkään tuntee itseään täysin!
Korona ja muut maailman tapahtumat ovat herättäneet varmasti monessa sellaisia tuntemuksia, että on tartuttava tähän hetkeen, koska tulevaisuudesta ei tiedä. Minusta se ei ole huono juttu ollenkaan. Ihmiset elävät ihan liikaa menneisyydessä ja tulevaisuudessa, vaikka elämä on yksinomaan tässä hetkessä.
Sama meillä, että toisen tekemisiin ei viitsi enää edes ärsyyntyä. Minua oikeastaan vain huvittaa jotkin ukkelin rutiinit ja tavat, jotka olisivat aiemmin saattaneet ärsyttää. Hän on esimerkiksi ottanut viime aikoina tavan kerätä talouspapereita tuohon sohvan nurkkaan, jossa hän aina istuu, ja käyttää niitä uudelleen, kunnes ne ovat sen näköisiä, että ovat varmasti käytettyjä. Kerran erehdyin siivotessa heittämään paperit roskiin, kun ne näyttivät minusta sellaisilta, että joutavat sinne, mutta ukkelilta tuli palautetta, että olit sitten mennyt heittämään hyvät paperit pois.:-D Pitäköön siis paperinsa. Eivät ne minua haittaa; lähinnä vain huvittavat.
Onpas pölvästi äijäporukka, kun ei kestä jonkun vaimon kehumista! Voi taivas. Voin vain kuvitella, mitä tuommoinen äijäporukka reissuillaan puhuu. Murmur.
Tuo Markon ohjelma on hyvä nimenomaan siksi, että se ei ole mikään homojen paritusohjelma (vaikka tietysti se on tavallaan sitäkin! :-D), vaan siinä tuodaan todella laajasti ilmi sitä (millään lailla osoittelematta), millaista on homon elämä tämän päivän Suomessa. Uskon, että ohjelma avaa monen katsojan silmät. Lisäksi ohjelmasta puuttuvat kokonaan ihmisten väliset kähnäykset, joita näissä deittiohjelmissa yleensä on, ja tunnelma on rento ja hauska. Se tekee ohjelman katsomisesta tosi mukavaa.
Haha, juu, lihapullat eivät maksaneet kuitenkaan viittäkymppiä. Oli muuten mulle uusi konsepti tuommoinen lihapullapannu. Ihan jees, mutta äidin lihapullia ei voita kukaan eikä mikään. <3
Kävin kurkkaamassa kaktuksen nimen siinä olevassa lapusta, ja se näyttäisi olevan Aloe Tiki Tahi. En muista, mistä olen tuon ostanut, enkä aiemmin suoraan sanottuna edes tykännyt kaktuksista, vaan ostin niitä viime kesänä vain sen takia, että niitä ei käsittääkseni saa tapetuksi millään. Nyt on kaktuspojat vieneet sydämeni, kun yksi rupesi kukkimaankin, ja päätin, että tänä kesänä saatan hommata lisää kaktuksia. :-)
Kiitos kommentista ja synttärionnitteluista, ja ihanaa pääsiäistä sinullekin! <3
Myöhästyneet onnittelut! ♥
VastaaPoistaRumasti sanomisesta tulee mieleen, että jo toista vuotta sitten päättyneestä, kymmenen vuoden parisuhteesta muistan edelleen pahimmat loukkaukset puolin ja toisin, vaikka kai ne olisi aika vihdoinkin unohtaa.
Ja toista vuotta kestänyt yksinolo on ollut hyvinkin vaihtelevaa mielelle.
Harmi, että käytän pääsääntöisesti Viikkaria, niin vilkutusmatka on liian pitkä, hih.
Markoa seuraan ja sama, että tykkään, kun puhuvat homoudesta "yleisesti ottaen" sekä kohtaamistaan ennakkoluuloista. TOIVON, että miehelle kävisi lopuksi hyvin!!!
Viisikymmentä euroa lounaasta järkyttää! Ja vielä niin, että täydentäminen lopetetaan puolitoista tuntia ennen ajan päättymistä, huh huh.
Kuvasta tuli ensin mieleen Partioaitta, mutta tietysti Varustekala, jossa en ole koskaan käynyt.
Hyvää pian alkavaa pitkää pääsiäisviikonloppua! :D
Kiitos. <3
PoistaKyllä ne loukkaukset vain jäävät mielen syövereihin pyörimään, vaikka yrittäisi kuinka unohtaa ne. Varsinkin, jos loukkaus on tullut rakkaan ihmisen suusta. Jonkun randomtyypin sanomisille ei viitsi antaa samanlaista painoarvoa.
Kyllä Viikkarikin näkyy meidän parvekkeelle, joten sinne vaan vilkuttelemaan. ;-D
Minäkin toivon, että Markolle kävisi hyvin, sekä tietysti kaikille muillekin sarjan osallistujille (vaikka ei tietenkään Markon kanssa, kun eihän hän voi kaikkia ottaa :-D). Mä katson aika paljon kaikkea rakkausrealityhömppää, ja Markon ohjelma on ollut ainakin toistaiseksi ainutlaatuinen monella tavalla.
Kyllähän tuo 50 euroa syletti, kun pääruoatkaan eivät olleet mistään kotoisin. Toki näköaloista saa maksaa, ja hinta oli tosiaan tiedossa, mutta silti... Samalla hinnalla saisi ihan mahtavan aterian jossain muualla!
Kauppa näyttää tosiaan vähän Partioaitaltakin, sen mitä muistelen kyseisessä kaupassa näyttävän.
Kiitos, kaikin puolin mukavaa ja rentouttavaa pääsiäistä sinullekin! <3
Mä rakastan niitä hetkiä, kun saan olla itsekseni! Mun miehet on ihania, mutta oih ne hetket, kun oon kotona ihan "rauhassa". Mulla tietenkin vaikuttaa tohon se, että töissä olen jatkuvasti ihmisten kanssa tekemisessä tavalla tai toisellä - ainoa rauhallinen hetki päivässä on se, kun käyn (jos ehdin välitunnilla) vessassa 😂
VastaaPoistaRepesin ihan totaalisesti tosta Fingerporista 😂 Just niin hyvä, kuin ne parhaimmillaan on. Mä tajuan niistä noin 10%, mutta onneksi mulla on työkaveri, joka joka päivä kertoo ja selittää mulle päivän Fingerporin. Ton kyllä tajusin ilman apuakin :D
Hyvää pääsiäisviikonloppua sulle Satu!! 💜💛💜💛
No juu, jos joutuu olemaan työssä koko ajan ihmisten kanssa tekemisissä, oma rauha voi olla enemmän kuin tervetullutta sitten työn ulkopuolella!
PoistaHaha, mäkään en tajua läheskään aina Fingerporeja, mutta tuon minäkin ymmärsin heti ensi lukemalla. :-D Eikös sitä ole olemassa jokin FB-ryhmäkin (vai oliko se FB, en muista), jossa selitetään noita Fingerporeja.
Hyvää pääsiäisen aikaa sinullekin! <3
Minä olen käynyt Haikaranpesässä muutamia kertoja ja minusta siellä on ollut aina tosi hyvä ruoka. Aloin oikein miettimään, että milloinkas siellä viimeksi kävinkään ja tulin siihen tulokseen, että siitä on varmaan 7 vuotta. Että joskus siellä on ollut hyvä ruoka. Toista on minun lounasbuffet ykkösmestassani Lehtovaarassa, jossa on ollut erinomainen tarjoilu kokemani 20 vuoden ajan :)
VastaaPoistaYksinäisyys on sellainen juttu, jota pääsen kokemaan harvoin. Välillä haaveilen siitä. Veikkaan, että kun tuo harvinainen yksinäisyys osuu kohdalleni, hämmennyn siitä niin, että en osaa toimia millään tavalla.
Minä meinasin ottaa aviokriisin tyngän juuri matkalta palattuani. Mieheni on katsellut himoiten juoksumattoa. Mahtuisi olohuoneeseen hyvinkin pyykkitelineenä toimivan kuntopyörän viereen. Olen ehdottomasti kieltänyt häntä ostamasta sitä ja olen uhannut kauheilla kilareilla ja ties vaikka millä muulla. Kun tuli reissusta kotiin, niin eikös minua tervehtinyt olohuoneessa juoksumatto. Melkein ajattelin pistää paha riidan pystyyn. Hätächattailin kaverille, joka sanoi, että et kai nainen kuvittele, että voisit itse aina vaan huvitella eikä siitä seuraisi minkäänlaista "laskua" :D Kaveri kysyi, että lähtisitkö uudestaan Australiaan, jos tietäisit, että sinä aikana kotiin tulee juoksumatto. Sanoin, että lähtisin. Ja totesin, että matkan hinnaksi tuli lisää puolikas juoksumatto ja x vuotta sen varastointia olohuoneen paraatipaikalla.
Voitko kuvitella, että mä en ole vielä koskaan käynyt Lehtovaarassa! Kaamea moka! En tiedä, olisiko korona vaikuttanut Haikaranpesään(kin), kuten se tuntuu vaikuttaneen moneen muuhun ravintolaan. Ja kuinka pitkälle yleensä voi enää syyttää koronaa? Mutta jotenkin tuntuu, että ravintoloiden taso on laskenut aika paljon.
PoistaHih, mä voin kuvitella sut haahuilemassa yksinäsi ja miettimässä, että mitenhän tämän yksinolon käyttäisi. Mutta varmasti löytäisit pian jotain kuopsuteltavaa pihalta tai sitten löytäisit itsesi netistä etsimästä seuraavaa matkakohdetta. :-)
Voi apua, voisi mullakin mennä herne (tai ehkä jopa peruna) nenään, jos meille olisi ilmestynyt mun poissaoloaikana jokin epätoivottu "sisustuselementti". Juoksumatto mua ei haittaisi, vaan olisin siitä innoissani, mutta ei ukkeli sellaista hankkisikaan. Hänen hankintansa olisi varmaan jokin supertietokone, jolla voi louhia kryptovaluuttaa. :-D