Ranteeseen tatuoitu

Nyt on aika tehdä taas pitkästä aikaa kooste intialaisen Woman's Era -lehden kysymys- ja vastauspalstoista. Kyseisessä lehdessä on erilaisia palstoja, joille lukijat voivat lähettää kysymyksiä mieltään vaivaavista asioista. Kirjoitin edellisessä samankaltaisessa koosteessa alustukseksi seuraavaa:

"Lukijoiden ongelmat eivät ehkä edusta intialaista elämäntapaa ja naisten ongelmia millään lailla kattavasti (tai kosketa suurta osaa naisista ollenkaan), mutta minusta ne ovat kuitenkin jonkinlainen kurkistusikkuna intialaiseen kulttuuriin. Suomalaisessa naisessa palstan ongelmat herättävät myös varmasti aivan toisenlaisia ajatuksia kuin intialaisessa, joten ongelmia vasten pystyy peilaamaan myös omaa kulttuuriaan ja elämäntyyliään. On myös kiinnostavaa pohtia sitä, miten itse olisi kysyjälle vastannut. Olisitko antanut kysyjälle samanlaisia neuvoja kuin mitä hän nyt sai?"

Aiemmat samankaltaiset postaukset löytyvät täältä ja täältä.

Kuvat ovat taas samaisten Woman's Era -lehden sivuilta.

KYSYMYS 1. Olen 30-vuotias tuore aviovaimo. Vaikka nain rakastamani miehen vanhempieni täydellä suostumuksella vain viisi kuukautta sitten, olen jo täysin valmis avioeroon. Olen nimittäin tajunnut, että olemme mieheni kanssa aivan liian samanlaisia tullaksemme toimeen. Kun riitelimme häiden jälkeen ensimmäisen kerran, minulle valkeni, että minun olisi pitänyt harkita naimisiinmenoa tarkemmin. Kävi nimittäin niin, että kun uhkasin jättää mieheni, hän ei anellutkaan minua jäämään, vaan kohautti vain olkapäitään ja käveli pois!

Loukkaannuin miehen käytöksestä kovasti, sillä seurusteluaikanamme mies käyttäytyi aivan eri tavoin. Jos olimme riidelleet, mies mairitteli ja rukoili minulta anteeksipyyntöä. Minä annoin periksi yleensä vasta itkeskeltyäni aikani.

Nyt minun tekisi mieli jättää mies, mutta tiedän, että särkisin vanhempieni sydämen, jos paljastaisin avioliittoni osoittautuneen katastrofiksi. Kuinka voisin saada vanhempani puolelleni ja ymmärtämään, että avioero on minulle paras ratkaisu?

VASTAUS. Sanot olevasi 30-vuotias, mutta et vaikuta kasvaneen lainkaan aikuiseksi. Tunnut ennemminkin 13- kuin 30-vuotiaalta!

Avioliitto on muutakin kuin riitelyä ja sopimista! Avioliitto tarkoittaa hyvää yhteiseloa kahden toisiaan rakastavan ihmisen välillä. Joten kasva aikuiseksi ja lakkaa ajattelemasta avioeroa.  

KYSYMYS 2. Olen 20-vuotiaan tyttären huolestunut äiti. Kun tyttäreni oli nuorempi, mieheni ja minä olimme iloisia siitä, että hän oli aktiivinen, seikkailunhaluinen ja utelias tietämään kaikenlaista ja että hän tykkäsi tutkiskella uusia paikkoja ja kokeilla uusia asioita.

Kun tyttäremme varttui, tajusimme hänen olevan intohimoisen kiinnostunut maailmasta ja sen ihmisistä. Tyttärestämme tuli päättäväinen nuori nainen, joka haluaa nähdä maailmaa ja elää eri maissa. Hän on nyt suorittanut maantiedon maisterin tutkinnon ja on valmis lähtemään maailmalle. Hän on myös löytänyt hullusta ideastaan kiinnostuneen matkakumppanin. Tämä nuori mies on itse asiassa suorittanut tohtorin tutkinnon maantieteessä. Tyttäreni sanoo iloisesti heidän rakastavan toisiaan ja menevän vielä jonakin päivänä naimisiin. Ajatus siitä saa minut ja mieheni kuoliaaksi pelosta!

Meidän järkytykseksemme sekä tuon nuoren miehen vanhemmat että meidän kaksi poikaamme (molemmat ovat tilintarkastajia) tukevat tytärtämme, tuota miestä sekä heidän suunnitelmaansa. Minä ja mieheni emme enää tiedä, kuka tässä on tullut hulluksi – me vai poikamme ja nuo toiset vanhemmat. Mitä ihmettä meidän pitäisi tehdä? Olkaa ystävällisiä ja neuvokaa.

VASTAUS. Kukaan ei ole tullut hulluksi. Siinä missä te vielä ajattelette samalla tavalla kuin silloin, kun olitte itse nuoria, muut ovat muuttuneet vuosien myötä. Kun te olitte nuoria, elämä oli turvallisuushakuista, ja jos sattui saamaan turvatun työpaikan, samassa paikassa pysyttiin eläkeikään asti.

Nykyajan nuoret, varsinkin menestyvät sellaiset, eivät kuitenkaan enää pelkää työpaikan vaihtoa tai vapaavuoden pitämistä. Nykyajan nuoret – aivan kuten tyttärenne ja hänen sulhasehdokkaansa – haluavat matkustella, ja työ on heille vain tulonlähde.

Tyttärenne suunnitelmat saattavat kauhistuttaa teitä, mutta yrittäkää ymmärtää tytärtänne ja hyväksyä hänen näkökantansa. Puhukaa poikienne kanssa ja kysykää, miksi he tukevat sisartaan. Sen jälkeen toivottakaa tyttärellenne onnea ja lähettäkää hänet matkaan.

Mutta juhlikaa tyttärenne häitä, ennen kuin hän ja hänen sielunkumppaninsa lähtevät matkalleen. Kertokaa tyttärellenne myös, että jos hän tulee raskaaksi, hänen pitää joko tulla kotiin synnyttämään, tai pyytää sinua ja miestäsi tulemaan avukseen.

KYSYMYS 3. Olen 32-vuotias kotiäiti, ja minulla on 7- ja 9-vuotiaat tyttäret. Vanhempi tyttäreni on suloinen ja lempeä tyttö, joka hymyilee aina. Hän tekee niin kuin minä sanon ja pärjää hyvin koulussa. Nuorempi tyttäreni on täysin päinvastainen, tottelematon ja epäkohtelias. Hän ei koskaan laita tavaroita paikoilleen eikä pärjää missään, ja opettajat valittavat jatkuvasti hänen käytöksestään. Tämän takia ihmettelenkin, kuinka hän voi olla tyttäreni, varsinkin kun vanhempi tyttäreni aiheuttaa käytöksellään pelkästään ylpeyttä.

Yhtenä päivänä muutama hyvä ystäväni tuli kylään, ja istuimme juttelemassa asioista. Rupesin valittamaan ystävilleni ongelmistani nuoremman tyttäreni kanssa, koska halusin purkaa mieltäni heille. Järkytyksekseni ystäväni kääntyivät minua vastaan ja sanoivat, että olivat kyllästyneet kuuntelemaan valituksiani nuoremmasta tyttärestäni. Sitten he jatkoivat, että en näyttänyt rakastavani tytärtäni ollenkaan ja että käyttäytymiseni oli syy siihen, miksi tyttäreni oli joutumassa harhateille.

Kauhukseni jopa mieheni liittyi keskusteluun ja oli sitä mieltä, että vertailin jatkuvasti tyttäriä keskenään ja että minä olin syypää siihen, että nuorempi tyttäremme kapinoi. Mieheni jatkoi, että oli totaalisen kyllästynyt käytökseeni ja että jopa vanhempi tyttäreni oli puhunut asiasta hänelle.

Olen niin loukkaantunut. Kuinka nuoremman tyttäreni ongelmat voisivat muka johtua minusta?

VASTAUS. Nuorempi tyttäresi on todella onnekas, kun ystäväsi ja miehesi nousivat puolustamaan häntä. Olet kohdellut tytärtäsi kammottavasti ehkä jopa hänen syntymästään lähtien. Kun tyttäresi on kasvanut, olet saanut hänen huonot puolensa esiin sillä, että olet verrannut tyttöä jatkuvasti sisareensa, etkä ole rakastanut häntä samalla tavalla kuin vanhempaa tytärtäsi.

Sinun tulee kysyä itseltäsi, olitko pettynyt, kun toinen tyttäresi syntyi. Ehkä et olisi halunnut toista lasta juuri silloin? Tai ehkä olisit halunnut pojan? Oli syy mikä tahansa, vaikuttaa siltä, että et ole oikeastaan koskaan rakastanut tytärtäsi. Tämän takia tyttäresi on sellainen kuin on. 

Tämä saattaa olla sinulle järkytys, ja saatat tuntea itsesi väärinymmärretyksi, mutta jos hyvät ystäväsi, miehesi ja jopa vanhempi tyttäresi ovat kaikki samaa mieltä, he ovat todennäköisesti oikeassa. Puhu siis asiasta avoimesti miehesi ja ystäviesi kanssa ja pyydä heiltä neuvoja, kuinka saisit suhteen tyttäreesi raiteilleen.

KYSYMYS 4. Olen 23-vuotias nainen. Sain tutkintoni suoritettua vuosi sitten ja työskentelen nyt tietotekniikka-alan yrityksessä. Ongelmani on se, että olen muslimi, ja koska en asu muslimivaltaisella alueella enkä työskentele muslimijohtoisessa yrityksessä, kaikki naapurini ja kollegani ovat ei-muslimeja. Minusta tuntuu, että he suhtautuvat minuun epäluuloisesti, koska he ajattelevat, että uskontoni tekee minusta erilaisen. Ja koska he eivät tiedä, miten lähestyä minua, he pitävät minuun välimatkaa.

Inhoan sitä, että tunnen itseni niin erilaiseksi. Inhoan sitä, että käyn moskeijassa enkä temppelissä. Inhoan sitä, että juhlin Eidiä enkä Diwalia. Inhoan sitä, että tunnen itseni ulkopuoliseksi.

Pitäisikö minun vaihtaa uskontoa, jotta tuntisin itseni hyväksytyksi? En ole kovin uskonnollinen muutenkaan.

VASTAUS. Et saisi tuntea, että sinun täytyy vaihtaa uskontoa, jotta voisit tuntea itsesi hyväksytyksi. Jos et tunne oloasi hyväksytyksi ja turvatuksi Intiassa vain siksi, että kuulut johonkin vähemmistöön, demokratiamme on epäonnistunut, ja syyllisiä ovat naapurisi, luokkatoverisi ja muut enemmistöryhmään kuuluvat.

Sinun ei missään tapauksessa pidä vaihtaa uskontoasi. Voit kuitenkin kertoa ystävillesi ja tutuillesi, miltä sinusta tuntuu. Luultavasti heitä nolottaa oma käytöksensä, ja he yrittävät muuttaa suhtautumistaan sinuun.

KYSYMYS 5. Olen 22-vuotias nainen. Olen juuri suorittanut tutkintoni, ja minulla on hyvä työpaikka. Olen vanhempieni ainoa lapsi ja syvästi kiintynyt kumpaankin vanhempaani, vaikka minun täytyy tunnustaa, että olen ollut aina vähän isän tyttö. Isäni on innostuva, kun taas äiti on vähän vaisu. Äiti kuitenkin rakastaa isää ja minua ja tekee parhaansa pitääkseen meidät tyytyväisinä.

Lähden yleensä töihin ennen isää, mutta pari viikkoa sitten työpaikkamme suljettiin yhtäkkiä päiväksi, kun toimitusjohtamme kuoli. Jotkut kollegat kävivät esittelemässä surunvalittelunsa toimitusjohtajan vaimolle, mutta minä en mennyt, koska en ollut tuntenut toimitusjohtaa niin hyvin.

Isäni lähtee töihin myöhemmin kuin minä, ja kun olin tulossa kotiin, isäni oli juuri lähdössä. Isä ei huomannut minua, joten päätin hieman juksata ja seurata häntä. Juuri kun meinasin pompata isän eteen, isän seuraan liittyikin nainen. Luulin naista vain joksikin tutuksi ja jäin odottamaan, että he vaihtaisivat muutaman sanan ja lähtisivät eri suuntiin. Yllätyksekseni näyttikin siltä, että nainen oli odottanut isää, sillä he tervehtivät toisiaan lämpimästi ja lähtivät kävelemään yhdessä käsikynkkää.

Hämmentyneenä ja sydän hakaten seurasin isää ja tuota naista. Katselin, kuinka he kävelivät yhdessä ja saapuivat lopulta isäni työpaikalle. Kun he olivat menneet sisään, odotin hetken ja menin kysymään ovimieheltä, kuka minua ennen tullut nainen oli ollut. Ovimies vastasi, että nainen oli sen miehen vaimo, jonka kanssa hän oli tullut sisään, ja että he olivat työskennelleet yrityksessä jo vuosia!

Lähdin paikalta pöllämystyneenä ja vietin koko päivän vaellellen päättömästi ympäri kaupunkia. Odotin illalla isän kotiintuloa portilla. Kun isä tuli, kysyin häneltä, mitä oikein oli meneillään. Kuka oli se nainen, jota ovimies oli sanonut hänen vaimokseen?

Isä näytti hetken aikaa järkyttyneeltä, mutta sitten hän huokaisi ja sanoi, että hän oli osannut odottaa tätä. Isä pyysi minua kanssaan kävelylle ja selitti minulle kaiken.

Isä kertoi, että äitini ei ollut koskaan ollut oikea vaimoa hänelle. Vasta kun isä oli rakastunut kollegaansa, hän oli tullut tietämään, mitä todellinen avio-onni oli. Äiti ei kuulemma epäillyt mitään, eikä isä jättäisi äitiä koskaan minun takiani. Isä neuvoi minua tekemään, mikä olisi minun mielestäni oikein. Olen siitä lähtien miettinyt, mitä tehdä. Olkaa ystävällisiä ja neuvokaa.

VASTAUS. Jos ajattelet asiaa, isäsi on hoitanut asian niin, että sinä tai äitisi ette ole joutuneet kärsimään mitenkään. Isäsi ja hänen toinen vaimonsa ovat tehneet varmasti kumpikin suuria uhrauksia sen takia.

Koska aikaa on kulunut jo niin paljon, on tuskin tarpeellista sekaantua asiaan sen enempää. Anna siis asioiden olla niin kuin ne ovat, mutta varmista, että isäsi tulee huolehtimaan äitisi hyvinvoinnista tulevaisuudessakin.

KYSYMYS 6. Olen 66-vuotias leski, ja edesmennyt mieheni oli menestyvä liikemies. Myös isäni menestyi liike-elämässä, joten elämäni on ollut aina varsin turvattua. Mieheni kuoli vuosi sitten, ja minä asun nyt kodissamme ainoan poikani kanssa.

Miehelläni ja minulla oli poikamme lisäksi kolme tytärtä, jotka ovat vanhempia kuin poikamme. Kun järjestimme tyttäremme aikoinaan naimisiin, emme säästelleet hääkustannuksissa. Sen lisäksi annoimme jokaiselle tyttärelle suuren summan rahaa. Järjestimme myös pojallemme näyttävät häät, mutta emme antaneet hänelle mitään erillistä rahasummaa.

Yhteisössämme on toimittu aina tällä tavoin, että tyttäret saavat perintönsä etukäteen rahana naimisiin mennessään, kun taas pojat perivät aikanaan perheyrityksen. Tyttäreni ja vävyni tiesivät myös taatusti tämän, ja siksi olinkin ällistynyt, kun pian mieheni kuoleman jälkeen tyttäret tulivat kaikki yhdessä luokseni ja sanoivat, että nykyaikana naisetkin voivat toimia yritysjohtajina. Heidän kuuluisi siis saada oma osansa isän yrityksestä.

Olin tyrmistynyt, mutta sain hillittyä itseni. Muistutin tyttäriä rahasummasta, jonka jokainen oli saanut naimisiin mennessään. Tytöt olivat kuitenkin varautuneet tähän ja sanoivat, että raha oli ollut häälahja ja että kyseinen summa oli paljon pienempi kuin se, mitä poikani oli saanut yrityksen muodossa. Sitten tyttäret tarjoutuivat maksamaan saamansa rahan takaisin, jos minä antaisin heille heidän osuutensa perheyrityksestä.

Olin niin äimistynyt, että en saanut sanaa suustani. Seuraavaksi tyttäreni hyökkäsivät veljeään vastaan ja kysyivät häneltä, oliko hänestä reilua, että hän peri ainoana isän yrityksen. Poikani suuttui, ja pian koko koti oli yhtä sotatannerta.

Nyt aikaa on kulunut kolme kuukautta, ja taistelu jatkuu kiivaana. Myös miniäni on osallistunut kiistaan, enkä minä tiedä, mitä minun pitäisi tehdä. Tyttärieni vaatimus sotii kaikkia perinteitä vastaan, ja vaikka antaisin periksi tyttärilleni, poikani ei koskaan antaisi minulle anteeksi. Ehkä en olisi enää koskaan tervetullut hänen kotiinsa. Mitä minun pitäisi tehdä?

VASTAUS. Yhä useammassa perheessä tyttäret haluavat nykyään samanlaisen mahdollisuuden kouluttautua, työskennellä ja periä omaisuutta kuin veljensäkin. Monessa perheessä tasapuolisuus toteutuu ilman erityistä vaatimustakin, koska sitä pidetään reiluna. Pojat kasvatetaankin ajattelemaan usein nykyään juuri näin.

On tärkeä muistaa, että myös lain mukaan tyttärillä on oikeus vanhempiensa perintöön. Sekin on huomionarvoinen seikka, että myös sinulla puolisona on oikeus osuuteesi miehesi perinnöstä! Nämä ovat kuitenkin lakiasioita, joten olisi parasta,  jos ottaisit yhteyttä lakimieheen ja valmistaisit lapsesi siihen, että heidän tulee hyväksyä se, mitä lakimies määrää.

Myös sinun tulisi hyväksyä ja vastaanottaa oma osuutesi miehesi perinnöstä, ettet jäisi lastesi takia pulaan.

KYSYMYS 7. Minulla on kauhea ongelma, ja tarvitsen apuanne. Olen 18-vuotias opiskelijatyttö, ja olen syvästi rakastunut poikaan, joka asuu naapurustossamme. Poika on kuusi vuotta vanhempi kuin minä, ja meillä oli tarkoitus mennä naimisiin kolmen vuoden sisällä.

Nyt poika on saanut pestin Genevestä viideksi vuodeksi, mikä vaarantaa kaikki suunnitelmamme. Poika haluaisi minun odottavan häntä, mutta vanhempani ovat ajatusta vastaan, sillä odottaminen on heidän mielestään riskialtista. Mieshän saattaa vaikka muuttaa mielensä jne. jne. Vanhempani sanovat järjestävänsä minut naimisiin kahden vuoden päästä, mutta poikaystäväni vaatii minua tatuoimaan hänen nimensä ranteeseeni, jotten menisi naimisiin kenenkään muun kanssa. Ketä minun oikein pitäisi kuunnella? Tiedän, että jos kieltäydyn, poikaystäväni jättää minut, ja sitä en halua. Mutta toisaalta viiden vuoden odottaminen tuntuu sekin kamalan vaikealta.

VASTAUS. Rivien välistä voi lukea, että et ole täysin sitoutunut tähän suhteeseen. Muutoinhan et tarvitsisi kenenkään toisen neuvoja, vaan olisit valmis odottamaan sulhastasi niin kauan kuin tarve vaatii. Toisaalta hänkin on varsin kohtuuton uhatessaan jättää sinut, jos et tatuoi hänen nimeään.

Lyhyesti sanottuna, kummankaan ei tulisi tehdä minkäänlaisia lupauksia. Olette vielä aivan liian nuoria tekemään elämänmittaisia päätöksiä. Odota miestä, mutta ole valmis jättämään hänet, jos löydät jonkun toisen. Ja jos löydät sopivan henkilön, älä päästä häntä menemään, vaan harkitse tätäkin vaihtoehtoa tarkkaan. Kerro siis poikaystävällesi, että jatkat suhdettasi hänen kanssaan, mutta et sitoudu mihinkään. Jos suhteenne kestää viiden vuoden eron, voitte olla aika varmoja, että teidät on tarkoitettu yhteen. Jos taas ei, kumpikin on vapaa naimaan jonkun toisen.

Tässä näitä probleemia olikin varmasti aivan riittämiin!

😘