Soitellen sotaan

Nyt on hyvä hetki rauhoittua hetkeksi blogin ääreen, koska en keksi oikein muutakaan tekemistä. Olen junassa matkalla Itä-Suomesta Helsinkiin, ja koska matkaa on edessä nelisen tuntia, tässä on hyvää aikaa kirjoitella. En tosin ole jäämässä pääkaupunkiseudulle, sillä palaan itään taas illalla, ja käyn isolla kirkolla hoitamassa vain muutaman asian.

Suomi-päivät alkavat käydä vähiin, ja siksi vietänkin nyt vielä ainakin tämän viikon vanhempieni luona. Ukkeli lähti Kolumbiaan viime viikolla, mutta tapaamme ukkelin kanssa kuitenkin taas ehkä muutaman viikon päästä, kun suoriudun joskus Kolumbiaan.

Kerkesimme käymään ennen ukkelin lähtöä vielä Ruotsissa kyläilemässä ukkelin serkun luona.

Ja taas mennään.

Serkku asuu vajaan 30 kilometrin päässä Tukholmasta, joten tuli käytyä kerrankin vähän Tukholmaa edempänä.

Görvälnin linna, joka toimii nykyään boutique-hotellina.

Linnan asuinhuoneita.

Mälaren-järven rannalla.

Mall of Scandinavia.

Ruotsi tuntui kovin kotoisalta K-Rautoineen ja Biltemoineen. Yksi asia herätti kuitenkin hämmästystä, ja se oli maahanmuuttajien suuri määrä. Erityisesti syyrialaisia oli silmiinpistävän runsaasti. Jäin miettimäänkin sitä, miten erilaisia Ruotsi ja Suomi tässä suhteessa ovat. Meillähän maahanmuuttajat ovat kuitenkin vielä enemmän poikkeus kuin sääntö.

Mamma förlåt.

Tukholman keskusrautatieasema oli minusta kaunis (kuva ei tosin tee asemalle oikeutta). Siellä ei tullut ollenkaan sellainen olo kuin Helsingin päärautatieasemalla, että äkkiä pois. 

Tukholman kaupungintalo on minulle muistoisa paikka. Olimme nimittäin vuonna 2004 appivanhempien ja ukkelin kanssa kaupungintalon pihalla, kun siskolta tuli viesti, että tyttö oli syntynyt. Nyt tämä sama tyttö on jo 15-vuotias.

Appivanhempien Suomi-visiitti jäi muistoihin monesta muustakin syystä. Yksi hupaisa sattumus tapahtui Ison Omenan Citymarketissa, kun olimme anopin kanssa ostoksilla. Minä otin kassan vierestä Seiskan ja laitoin sen ostoskoriin. Anoppi näki lehden, nappasi sen koristani, heitti sen takaisin hyllyyn ja sanoi, että "et sinä tuollaisia lehtiä tarvitse". Anoppi tunnistaa laatulehden, vaikka ei osaisi sanaakaan kieltä. 😁 Jätin lehden anopin mieliksi sillä kertaa ostamatta, mutta kävin hakemassa sen sitten seuraavana päivänä yksinäni.

Toinen hauska muisto liittyy ruokaan. Anoppi oli käynyt kävelyllä talomme lähistöllä ja kerännyt samalla jotain vihreitä lehtiä, joiden anoppi sanoi olevan syötäviä kasveja. Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä anopin keräämät lehdet olivat ja mistä koirankusetuspaikasta anoppi oli ne kerännyt, mutta niistä tehty ruoka maistui kumminkin oikein hyvältä.

 
Vielä pari viikkoa sitten ajatus Kolumbiasta tuntui suorastaan vastenmieliseltä, ja minun olisi tehnyt jäädä Suomeen. Nyt kun olen totutellut ajatukseen ja tehnyt listan ennen lähtöä suoritettavista asioista (ja se lista on pitkä), olen alkanut hieman lämmetä lähtöajatukselle.

Yhden hoidettavan asian sainkin jo pois päiväjärjestyksestä viime viikolla, kun kävin katsastuttamassa auton. Päätin mennä katsastupaikalle taas tapani mukaan ilman mitään etukäteisvalmisteluja eli aikaa varaamatta ja auton kuntoa millään lailla tarkistamatta. En viitsinyt tarkistaa edes sitä, toimivatko kaikki polttimot. Katsastusasema antaisi minulle taatusti listan vioista, jotka tulisi korjata, ja listan mukaan olisi sitten helppo toimia. Eipähän tule tehtyä ainakaan turhaa työtä, kun ei tee itse etukäteen mitään.

Juuri ennen katsastusta muistin, että auto oli saanut viime vuonna huomautuksen rekisterikilven valosta, joka ei ollut toiminut. Se olikin ollut ainoa vika, joka autosta oli löytynyt. Rupesin muistelemaan, että rekisterikilven valo oli tainnut jäädä korjaamatta, kun vika oli ollut niin pieni, etten ollut viitsinyt vaivautua. Oli siis hyvin todennäköistä, että nyt tulisi huomautus samasta asiasta, ellei ollut tapahtunut jotain ihmettä, ja valo olisi ruvennut toimimaan itsekseen.

Kävi kuitenkin niin ihmeellisesti, että autosta ei löytynyt mitään huomautettavaa tänäkään vuonna – muuta kuin se rekisterikilven valo. Ihmettelen asiaa todella, sillä autolla on ikää jo 15 vuotta, ja mittarissa on kilometrejä melkoinen määrä. Nyt pitäisi ehkä korjauttaa se rekisterikilven valo, mutta on myös hyvin mahdollista, että asia "unohtuu" ja jää taas ensi vuoteen.

(Joku pyysi aiemmin varoittamaan ötökkäkuvista etukäteen, joten annan nyt ötökkävaroituksen. Kuvia ei tosin ole kuin muutama.)

 

Pari viikkoa sitten minulle kävi erikoinen sattumus, kun olin lenkkeilemässä Suomenojalla. Näin polun varrella koiraa ulkoiluttamassa olleen naisen, joka kyyristeli maassa ja tuntui tutkivan ruohikossa jotakin. Olin kävelemässä naisen ohi, kun nainen pomppasi eteeni ja ojensi minulle kätensä. Naisen kädessä oli neliapila, jota nainen ojensi minua kohti. Olin varmasti todella hämmästyneen näköinen, mutta nainen nyökkäili aurinkoisesti hymyillen, että ota, ota! Otin siis apilan, kiittelin naista hirveästi ja jatkoin matkaani. Hetken päästä minuun iski epäilys, olinko kuvitellut kaiken. Eihän tällaista nyt voi mitenkään sattua, että joku tuntematon antaa tuosta vain neliapilan – kaiken lisäksi vielä minulle, joka olen oikea neliapilafriikki.

Kädessäni oli kuitenkin todiste siitä, että tapahtuma ei ollut kuvitelmaani.

Muistelin – ja muistelen vieläkin – tapahtumaa lämmöllä ja mietin, että kyllä maailmassa on uskomattomia ihmisiä.

Muutama päivä myöhemmin olin menossa autollemme ja oikaisin parkkipaikkamme vieressä olevan nurmikon poikki. En ollut uskoa silmiäni, kun näin, että maassa lojui viidenkympin ja kahdenkympin seteli – yhteensä siis 70 euroa! Tein jotain monen mielestä varmasti aivan hullua, sillä jätin rahat maahan. Ehkäpä rahat kadottanut henkilö tulisi etsiskelemään seteleitään, tai ehkä joku toinen, joka tarvitsisi rahoja kipeästi, löytäisi ne. En tiedä, mitä rahoille loppujen lopuksi kävi, mutta toivottavasti hyvä lähti kiertoon.

Junamatka alkaa olla lopuillaan, ja vielä pitäisi keksiä jotain tekemistä vajaaksi tunniksi. Ehkäpä käytän ajan hyödyllisesti ja katson pätkän Love Islandia. 😝 Sarja on ollut minusta tänä vuonna paljon huonompi kuin viime vuonna, ja melkein meinasin lopettaa sen katselun kesken. Mutta ehkä sarja paranee ajan myötä?