Ajankohtaista mäkihyppyasiaa

Tuli sitten perjantaina katsottua missikisoja, kun ei sillä hetkellä ollut parempaakaan tekemistä. Edellisestä katsontakerrasta olikin kulunut jo - hmm - useampi vuosi(kymmen), joten tuli melkein nostalginen olo. Kisat eivät näyttäneet muuttuneen paljonkaan vuosien aikana, paitsi että tuomaristossa istui Suomen Bachelor Juha Rouvinen, joka on kai jollakin mittapuulla hyvin pätevä arvioimaan naisia, ja että toisena juontajana oli Anni Hautala, joka näyttää olevan ainoa naispuolinen juontaja Suomen televisiossa nykyään.

En ollut nähnyt ennen finaalia yhtäkään missifinalistia tai seurannut koko missikiertuetta millään tavalla, mutta ensimmäisen esittelykierroksen nähtyäni totesin, että numero kaksi voittaa. Kuten sitten voittikin. Kilpailun edetessä mielipiteeni vain vahvistui, sillä moni kanssakilpailija vaikutti suorastaan mekaaniselta robotilta, jonka jokainen huulen liikahduskin vaikutti tarkkaan suunnitellulta. Oli ehkä tullut harjoiteltua peilin edessä vähän liikaa? Missikandidaattien puheet eivät nekään olleet muuttuneet vuosien saatossa mitenkään, vaan edelleenkin missit haluavat "vaikuttaa asioihin" ja "puhua henkisen hyvinvoinnin tärkeydestä". Hohhoijaa.

Juoksujalkaa drinksua kohti! Lasi on puolitäysi!

Jäin miettimään koko missi-instituutiota, että eikö se ole jo vähän aikansa elänyt juttu. Kansainvälisillä markkinoilla nuo naiset eivät kuitenkaan pärjää, kun ensinnäkään pituus ei monellakaan riitä, ja sitten jos ajatellaan niitä missin toimenkuvaan kuuluvia PR- ja juontotehtäviäkin, niin eivätkö nykyajan ihmisten (varsinkin nuorten) ihanteet tule ihan muualta kuin missimaailmasta. Että eiköhän laiteta lappu luukulle ja Makunen eläkkeelle.

Näin siirryimme näppärästi aasinsiltaa (jota ei ollut) pitkin aivan toiseen aiheeseen. Piti nimittäin kirjoittelemani yhdestä luontopolusta, jonka kävin kiertämässä, mutta en nyt taidakaan jaksaa tarinoida polusta sen pidemmin, vaan laitan vain muutaman kuvan.

Kyseessä on Kiteen erä- ja riistapolku, joka esittelee metsäluontoa, metsänhoitoa, riistanhoitoa ja eräperinnettä (esite löytyy täältä). Kuutostieltä on polulle hyvät opasteet, joten eksymisen vaaraa ei ole. Polulla on pituutta yhteensä 4,7 kilometriä ja se koostuu kahdesta osasta: läntinen haara tutustuttaa harjumaiseman kasvillisuuteen ja eläimistöön, kun taas itäinen reitti painottuu riistanhoitoon.

Nalleperhe.

Niemen kärjessä oli hauska kota, jossa olisi voinut syödä eväitään, jos niitä olisi ollut.

Sinapitkin olisivat löytyneet talon puolesta - jos ei ole kovin kiinnostunut parasta ennen -päiväyksistä.

Kodan ikkunalaudoille oli tehty pikkukivistä asetelmia.

Hyderabadilainen ystäväni sattui soittamaan minulle juuri, kun olin tuolla niemellä. Kova tuuli kävi kännykkään, ja kerroin ystävälleni olevani kävelyllä.

Olisin voinut kertoa myös olevani keskellä vihreää metsää, jonka ympärillä lainehtii sininen järvi.  Tuuli on niin raikasta, että ilmaa hengittää oikein ilokseen. Keskelle metsää on tehty hienot grillauspaikat valmiiksi niille, jotka sattuvat metsässä liikkumaan, ja polttopuutkin on pilkottu valmiiksi. Siisti vessakin täällä on, ja vessassa on jopa paperia. Kaikki on ilmaista, siistiä ja kenen tahansa käytettävissä. Mikään paikka ei ole lukossa, eikä paikkoja vartioi kukaan. Ja minä olen ainoa ihminen täällä.

Mitähän ystäväni olisi sanonut? Olisiko uskonut?

Tuli käytyä myös tutkiskelemassa uudestaan autiomökkiä, josta kirjoittelin reilut kolme vuotta sitten. Tuntui vähän hassulta lukea tuota vanhaa postausta, jossa kirjoitin: "Kivenheiton päässä vanhempieni talosta on yksi autio mökki, ja olen jo pitkään haaveillut käyväni siellä pienellä tutkimusmatkalla. Minulla kun pelko tahtoo yleensä viedä autiotalokäynneissä uteliaisuudesta voiton, ja niin on ollut tässäkin tapauksessa."

Heh heh. Jos minulle olisi sanottu tuolloin, että tulen vielä käymään Patarein vankilassa, olisin varmaankin pyörtynyt kauhusta. Mutta löytyipähän nyt ainakin yksi varsin hyvä syy blogata: jos joskus tuntuu, että bloggaaminen on ihan syvältä ja että siinä ei ole mitään järkeä, niin myöhemmin on ainakin kiva lukea, miten itse ja omat ajatukset ovat vuosien saatossa muuttuneet. (Tosin se edellyttää sitä, että lukee myöhemmin niitä vanhoja kirjoituksiaan. Minulla kun ei semmoista tapaa ole ollut - mikä on kerran ilmoille rykäisty, siihen ei enää palata - ellen sitten linkitä vanhaa postausta johonkin uuteen ja sitä ennen lue, mitä aiemmin on tullut kirjoiteltua.)

Kun vertailin vanhoja ja uusia kuvia mökistä, mökissä tuntui olevan kaikki tismalleen samalla lailla kuin kolme vuotta sitten. Minkäänlaista remonttia mökissä ei ollut edelleenkään yritetty tehdä, ja näyttää vähän siltä, että mökin tulevaisuuskin tulee olemaan samanlainen.

Yksi asukas mökissä kuitenkin ainakin oli.

Huussikin näytti vielä ihan käyttökelpoiselta. (En katsonut, oliko tarjolla paperia.)

Kiinnostuksen kohteisiini kuuluvat myös hyppyrimäet. Juu. En ymmärrä, mikä hyppyrimäissä oikein viehättää, kun kiinnostavin hyppyrimäkeen liittyvä muistonikin on sellainen, että näin kerran Kouvolan mäkikilpailuissa Matti Nykäsen ja että söin niiden kisojen aikana kolme tai neljä grillimakkaraa. En tiedä, kumpi on mieleenpainuvampi asia, Matti Nykänen vai makkarat.

Oletteko muuten nähneet pitkään aikaan Matti Nykästä lööpeissä? Mitähän hänelle on tapahtunut? Ei muuten, mutta kun elämä on ihmisen parasta aikaa.

Toni Niemisenkin olen muuten kerran nähnyt, lentokentällä. Hän tuli suksipussinsa kanssa joltakin lennolta ja vaikutti oikein miellyttävältä herralta. Siis sikäli mikäli minä sen kahden sekunnin kohtaamisen perusteella olen pätevä ihmisen persoonallisuutta syväluotaamaan.

Kiinnostuin Kiteen hyppyrimäestä uimahallissa käydessäni, kun hyppyrimäki näkyi siihen uimahallin pihalle. Olin taas tullut jotenkin lähteneeksi uimahalliin äidin kanssa, vaikka uimahallit eivät tunnetusti ole mitään lempipaikkojani. Kai siinä oli takana jonkinlainen 'vaihtelua liikuntaan' -ajatus.

Minulla on paha tapa levittäytyä pukuhuoneissa laajalle alueelle, ja nyt oli pakko ottaa oikein kuvakin, kun tajusin omat tekoseni.

Tilaa on vallattu mukavasti seitsemän pukukaapin verran.

Salilla käydessäni tykkään ottaa pukuhuoneesta aina yhden nurkkapaikan, jos se on vain vapaana, koska siinä nurkassa on sellainen syvennys, johon tavaransa saa leviteltyä mukavasti. Ei tarvitse vallata tilaa leveyssuunnassa niin paljon, kun syvyyssuunnassa on tilaa enemmän. Että tämä vaan tällaisena sivuhuomautuksena.

Halusin lähteä hyppyrimäelle alun perin siksi, että hyppyrimäkihän tarkoittaa liikuntaintoilijalle vain yhtä asiaa: portaita. Hyppyrimäessä olisi taatusti paljon portaita, ja niissä voisi näppärästi harjoittaa porrasjuoksua! Oli lähdettävä tutkimaan asia ennakolta, ettei sitten seuraavana päivänä tulisi tehtyä turhaa matkaa, jos porrasjuoksu ei jostain syystä onnistuisikaan.

Varokaa irtoavia ruumiinosia.

Nyt kun mietin asiaa tarkemmin, niin eivät hyppyrimäet minua oikeastaan talvella viehätä, vaan ne viehättävät kesällä, silloin kun ne ovat tyhjillään. Eli jonkinlainen hylätyn tuntu kai hyppyrimäissäkin loppujen lopuksi viehättää.

Pian kävi selväksi, että porrasjuoksu ei onnistuisi, koska korkeimman mäen laelle vievät portaat lähtivät kopista, joka oli suljettu. Asia ei suuremmin harmittanut, koska olihan hyppyrimäki itsessäänkin oikein kiinnostava kohde.

Hyvä että alhaalla lukee, missä ollaan, ettei kukaan vain luule hypänneensä esim. Innsbruckista. Tai Kouvolasta!

Täällä ne selostajat sitten huutavat, että nyt se Nykänen tulee alas. Vai onko se kumminkin Tapolan Mervi?

Kyyti ylös. Mun mielestä mäkimiehet saisivat hiihtää mäen huipulle, niin kuntokin kohoaisi.

Alastulomäessä hyppelehti västäräkki, joka katsoa tapitti minua koko ajan, ja asiaakin sillä tuntui olevan vaikka kuinka.

Olenkohan sekoamassa tai jotain, kun luulen kaikkien västäräkkien juttelevan juuri minulle?

Äitikin näki metsässä eläimen. Jäniksen.

Itse pääsin kasvotusten taas yhden öttiäisen (ampiaisen?) kanssa.

Ötököiden naamat ovat muuten äärettömän mielenkiintoisia. Onkohan tämänkin naaman värityksellä jokin tarkoitus - esimerkiksi pelottaa muut tieltä pois? Minä ainakin säikähtäisin, jos olisin jokin pikkusittiäinen, ja tuommoinen keltamusta naama lävähtäisi eteeni.

Kyläkaupoilla käyminen ilahduttaa aina, kun siellä voi tehdä vaikka minkälaisia löytöjä.

Harkitsin ostavani tämmöisen lääkärilaukun ja ryhtyväni valelääkäriksi, mutta ukkeli ystävällisesti muistutti, että "se on tarkoitettu lasten leikkeihin".

Muistatteko caprihousut, joita sai joskus ennen muinoin kaikissa maailman väreissä? No, nyt niitä on taas saatavilla!

Ja myyntipaikkahan on sitten Tokmanni, että nyt vaan kaikki muotitietoiset leidit (ja miksei herratkin) Tokmannille kiiruusti caprihousuja ostamaan.

Puutarhahommiinkin tuli osallistuttua, ainakin sivustakatsomisen verran.

Äidillä oli homma käynnissä, kun saavuin paikalle.

Kävimme seuraavanlaisen älykkään keskustelun:

Meikäläinen (riemusta kiljuen): "Äiti, saanko mäkin istuttaa?"
Äiti: "En minä istuta; minä kylvän."
"Ööh... mitä eroa on istuttamisella ja kylvämisellä?"
"Taimia istutetaan mutta siemeniä kylvetään."


Niin se elämä opettaa.