Ovista ja ikkunoista

Nyt on sitten tullut kevätluontoa ihmeteltyä, ja miten ollakaan - myös valokuvattua. Seuraukset tulevat sitten tässä.

Ensimmäiseksi Intiasta tultuani piti tietysti sännätä Suomenojan lintulammelle tarkkailemaan, missä vaiheessa lintujen kevätpuuhat olivat. Olin hieman pettynyt lammen tarjontaan, sillä lintuja näkyi kovin vähänlaisesti. Ihmisiä lammella näkyi sitten sitäkin enemmän, ja viereisen mutajoen rannalla oli jopa onkijoita, mikä oli minusta aika outoa! En tiedä, onko asia oikeasti niin, vai tuntuuko minusta vain siltä, että Suomenojalla on nykyisin paljon vähemmän lintuja kuin vielä joskus pari vuotta sitten. Toisaalta pesintä oli jo alkanut, ja minulta oli tainnut jäädä kaikkein kiivaimmat kevätsembalot näkemättä. Lampi on myös rehevöitynyt paikoitellen pahastikin, ja jos sama meno jatkuu, en tiedä, mikä on lammen tulevaisuus.

Tukkasotka takatukkineen.

Nokikana on hassu kiitäjä.

Lapasorsa on melkoinen ilmestys pitkine nokkineen.

Olen niin iloinen, että viitsin (oliko se nyt toissa vuonna) opetella tunnistamaan Suomenojan  lintulajeja. On aika polleaa kävellä nyt lammella ja bongailla, että tuolla on punasotka ja tuolla on harmaasorsa.

Liejukanaa en ole koskaan aiemmin onnistunut saamaan valokuvaan, kun se on niin kovin arka lintu, mutta nyt kävi tuuri, ja sain liejukanastakin kuvia.

Liejukana on helppo tunnistaa nokasta.

Kevään kukkaset piti tietysti myös valokuvata.

Loppuviikosta lähdimme Itä-Suomeen, ja matkan varrella bongasin varman kesän merkin.

Ilo oli suuri, kun tapasin vanhempien rannalla taas vanhat tutut kesäasukkaat - rantasipin, västäräkin ja isokoskelot.

Hei kattokaa: yhdellä jalalla!

Hahaa, piilotin sen!

Ääh, en jaksa seisoa. Käyn makaamaan.

Mulla on aina kovasti asiaa.

Isokoskelot tykkäävät käydä laiturilla istuskelemassa (ja paskomassa), mutta ihmisen havaittuaan ne yleensä ottavat jalat alleen ja hyppäävät yli laidan.

Hei, joku tulee!

Nyt kieli keskellä suuta...

Hypätään!

Kylilläkin tuli käytyä (tällä kertaa Tohmajärvellä), kun piti käydä hautausmaalla.

Varma kesän merkki on myös se, että suomalainen mies uskaltautuu ulos krapulapäiväänsä viettelemään.

Parkkipaikkoja löytyy myös isommille kulkupeleille. Ja jouluvalotkin ovat vielä paikallaan tunnelmaa luomassa.

Autiotaloja näiltä leveysasteilta löytyy.

Tuli kahvakuulailtuakin ihan kelvollisissa maisemissa.

Tämä on ensimmäinen kerta ikinä, kun olen kahvakuulaillut ulkoilmassa, ja se olikin oikein mukava kokemus. Kuulailu tosin alkoi hieman turhankin jännittävissä merkeissä, sillä yllätin urheilusuorituspaikalta epätoivotun vieraan.

Kyy luikerteli puuliiterin alle, ja tämän jälkeen on tullut katseltua puuliiterissä ympärilleni ihan toisella tarkkaavaisuudella kuin ennen. Olen yrittänyt myös pitää meteliä liiteriin mennessäni, mutta nyt luin, että "kyyn näköaisti on kohtalainen ja kuulo huono". Eli eihän se metelöinti mitään auta, jos kyy kerran kuulee huonosti?

Jos luulitte, että säästyitte ötökkäkuvilta, niin luulo oli väärä. Aloitetaan tästä karmeimman näköisestä, että saadaan se heti alta pois.

Näitä seuraavia koppakuoriaisia (mitä lienevät) olivat rantapusikot täynnä, ja ne olivat ahkerasti kevätpuuhissa.

Kirvoilta eivät tämän blogin lukijat säästyneet tänäkään vuonna.

Ihmettelin tuota mustaa yksilöä, että onko se jokin vasta kuoriutunut tapaus, kun se on noin onnettoman näköinen.

Pelastin tämän yhden kärpäsen, kun se surisi selällään.

Kärpäsellä tuntui kuitenkin olevan jokin perustavanlaatuinen ongelma, kun se aina hetken lennettyään pyllähti taas selälleen.

Saa sitä kärpänenkin välillä huilata.

Samantyylisiä ongelmia tuntui olevan yhdellä kimalaisella, joka kömpi kohmeisen oloisena saunatuvan seinän välistä ja aloitti sieltä pitkän ja vaivalloisen mutta kuitenkin hyvin määrätietoisen marssin kohti avonaista ulko-ovea.



Välillä kimalainen pyllähti selälleen tai jäi paikalleen surisemaan ja pyörimään ympyrää, mutta vihdoinkin ulko-ovi löytyi.

Hetken tuossa ovimaton reunassa keikuttuaan kimalainen otti ja pörähti lentoon.

Parhaat kaveruksetkin pääsivät nauttimaan auringosta. 

Ai niin! Melkein meinasin unohtaa mainita yhden erittäin mainitsemisen arvoisen seikan: kävin nimittäin heittämässä talviturkin! Ja veden lämpötila oli niinkin paljon kuin 10 astetta. En tiedä, miten tässä näin pääsi käymään.

Ötökkä ötökässä.

Kauniit aurinkoiset päivät vaihtuivat viileyteen ja sateeseen, mutta sepä ei haittaa, kun silloin voi taas kuvata vesipisaroita.

Eipä muuta tällä kertaa! Tästä tulikin nyt näköjään tällainen kuvapostaus.