Säikähdys

Olen ollut koko viikon kaamean vatsapöpön kourissa, mutta tänään on ollut jo niin energinen olo, että jaksoin siivotakin. (Minulla on vieressäni myös kahvikuppi, mutta tätä en ukkelille kerro, koska hänen ja appivanhempien mielestä minun pitäisi lipittää vielä tänäänkin vain kookosvettä - eikä missään nimessä ainakaan mitään kahvia! Kahvi maistuu neljän päivän tauon jälkeen vaan niin paljon kookosvettä paremmalta...) On se muuten kumma, miten minulla ei koskaan aiemmin ollut mitään vatsavaivoja, mutta nyt niitä on ollut lyhyen ajan sisällä kaksi, enkä edes tiedä, mistä kumpikaan niistä tuli. Olisiko se sitten niin, että kerran kun jonkun pöpön saa, on jotenkin alttiimpi saamaan sellaisen uudelleenkin? Ganesh Chaturthiakaan en juhlinut lainkaan, ja sain katsella kateellisena sivusta, kun muut söivät herkkuja. Höh. Mutta ehkä (eikä mitään ehkä!) se teki linjoilleni ihan hyvää, sillä kaikki vaatteet ovat kesän jäljiltä vieläkin aika tiukkoja.

Tänään siivotessani meinasin avata vierasmakuuhuoneen ikkunan, ja kun nostin verhon sivuun, kuka sieltä lähtikään vipittämään seinää pitkin! Vanha ystävämme lisko! Kun olin saanut sen ajettua luudalla turvallisesti ikkunan ulkopuolelle, se jäi mietiskelemään ikkunalasiin, mihin seuraavaksi lähtisi. Liskoa lasin takaa katsellessani totesin, että sehän on oikeastaan aika hauskan näköinen (lasin toiselta puolelta katsottuna siis ), ja kipaisin hakemassa kameran.

Katsokaa liskoa, älkääkä likaista ikkunalasia.

Olen aina miettinyt, millaiset imukupit liskoilla on käpälissään (vai sanotaanko niitä jaloiksi ja käsiksi?), mutta nyt sekin selvisi.

Ei niillä mitään imukuppeja olekaan, vaan tartuntakarvat, kuten Wikipedia tiesi kertoa. Löysin oikein nimenkin näille liskoille: kotigekko. Ne ovat kuulemma hyödyllisiä, koska ne syövät hyönteisiä, ja se on tietysti sinänsä ihan kiva juttu. Siitäkään huolimatta en näitä sisätiloihin haluaisi. En kuitenkaan pystyisi ikinä tappamaan tämmöistä - tai jos nyt tunnustan, niin olen minä yhden murhankin kerran hätäratkaisuna tehnyt.

Kun viimeksi lensin Finnairilla Suomeen, olin yötä Delhissä yhdessä kummallisessa uudessa hotellissa lähellä tietulleja. Hotelli oli kummallinen siksi, että vartija päivysti siellä hotellikerrosten käytävillä yötä päivää. Minua hermostutti ja ärsytti ajatus siitä, että joku ravaa koko ajan edestakaisin oveni takana: varmaan jos pieraisisinkin, niin vartija syöksyisi heti kysymään, että mikä se oli! Kun tulin illalla vessasta, näin, että oveni alitse vipelsi sisään pikkuinen gekko. Ensimmäinen ajatukseni oli ajaa gekko takaisin ulos käytävään, mutta minua pelotti, että se tulisi sieltä samaa tietä takaisin huoneeseeni väijymään. Paniikissa en keksinyt muuta ratkaisua kuin murhan: gekosta oli päästävä lopullisesti eroon tai muuten en pystyisi nukkumaan ollenkaan. Niin sitten tein kauhean teon ja nuijin gekon aamutossulla hengiltä. Kun näin poloisen ruumiin kokolattiamatolla, tunsin itseni oikein suuren luokan murhaajaksi - ja ruumiista piti vielä hankkiutua eroonkin! En keksinyt muuta keinoa kuin heittää gekko ulos käytävään, joten raotin ovea - kun ensin olin tiiraillut ovisilmästä, että vartija ei ole juuri oveni kohdalla. En tiedä, missä kohtaa vartija oli kierroksellaan, mutta hän saatoi hieman ihmetellä, kun huoneestani lensi käytävälle jotain. Aamulla totesin, että gekko oli kadonnut. 

Tietulliakin piti tietysti kuvata, kun se kerran sattui siinä ikkunan alla olemaan.

Käydessämme viime huhtikuussa Keralassa meidän parvekkeella majaili yksi gekko, joka vietti päivät kattolampun alla mutta joka alkoi aina ilmestyä sen takaa illansuussa esiin. Gekko piti sellaista hassua nakuttavaa ääntä, joka kuulosti meistä ihan siltä kuin se olisi sanonut "tuk tuk". Ääntely kuulosti meistä tuk tukilta kai siksikin, että autoriksoja kutsutaan Keralassa tuk-tukeiksi; nimitys oli siis muutenkin koko ajan pinnalla. (Jos haluaa ääninäytteen gekon "juttelusta", semmoisen voi käydä kuuntelemassa täältä.) 

Keralan tuk-tukeista tuli mieleen yksi tapaus, joka sattui, kun olimme palaamassa rannalta hotellille.

Tässä sitä mennään hippulat vinkuen.

Muistin yhtäkkiä kesken matkan, että ai niin, se supermarketti, onkohan se auki. Tungin pääni tuk-tukin sivuaukosta ulos - ja samassa vierestämme meni henkilöauto, joka ajoi ison lätäkön läpi ja loiskautti kaikki kurat päälleni. Me nauroimme katketaksemme: että pitikin tunkea pää juuri siinä kohtaa ulos. Minä olin yltä päältä kurassa, ja kuski pyyteli meiltä hirveästi anteeksi, vaikka eihän se hänen vikansa ollut.

Nyt olen jaaritellut taas vaikka mitä, vaikka minun piti laittaa tänne vain nämä gekon kuvat.