Multavarkaissa

Olen jo pitkään kaivannut Intiassa muitakin yrttejä kuin korianteria, minttua, tilliä ja persiljaa, joita saa täällä kaupoista. Monta kertaa olen ajatellut tuoda yrttien (ja eri salaattien) siemeniä Suomesta, mutta se on jäänyt aina ajatukseksi siitä syystä, että en ole oikein tiennyt, mistä täältä saisi kunnon multaa. Tien varsilla on kyllä ns. puutarhaliikkeitä, joissa myydään kasveja ja isoja saviruukkuja, mutta multaa niissä ei käsittääkseni erikseen myydä. Viime Suomen-reissulla kuitenkin päätin, että jo nyt on perhana, kyllä sitä multaakin täytyy täällä jostain saada, ja ostin mukaani timjamin, rosmariinin, lehtipersiljan ja basilikan sekä eri salaattien siemeniä. (Olipa muuten vaikeaa löytää elokuun lopussa yrttien siemeniä kaupoista - Suomessa kun ei ollut siihen aikaan varsinaisesti mikään istutuskausi alkamassa!)

Tänään päätimme lähteä käymään taas appivanhempien tontilla, ja mietin, että sieltähän sitä multaa varmasti saa. (Nämä ainaiset tonttihöpinät ovat varmasti erittäin epäkiinnostavaa luettavaa, ja lupaankin jatkossa vähentää tonttikirjoittelua huomattavasti. Minusta on vain niin mielenkiintoista päästä seuraamaan tällaista talonrakennusprojektia ihan alusta asti, että siksi tekee aina mieli tiedottaa tontin tapahtumista, pienistäkin. ) Appivanhemmat lähtivät mukaamme, ja jo kaukaa näimme, että tontilla olikin porukka täydessä työn touhussa, vaikka oli sunnuntai. Sattui vielä niin hyvin, että he olivat levittämässä tielle maata: nyt ei tarvitsisi edes kaivaa, kun mullan saisi kaapia kukkulan päältä suoraan ämpäriin! Eikä mennyt aikaakaan, kun anoppi oli jo kaapaissut ämpärin kainaloonsa ja oli multakasan päällä täyttämässä sitä.

Heidän oma tonttinsahan se oli, joten kai siitä kasan päältä sai ottaa.

Työmiesten ja -naisten kanssa jutusteltuaan anoppi sai kuulla, että munakoisojen ja muiden sellaisten istuttaminen voisi olla hieman hankalaa, sillä tontilla oli isoja kiviä, jotka pitäisi ensin raivata pois. Anoppi oli siis ymmärrettävästi hieman pettynyt, mutta työntekijät vakuuttelivat, että viljely kuitenkin onnistuisi.

Tekeillä olevaa tietä oli tasoittamassa tasoituskone, joka ei näyttänyt minusta olevan ihan kaikkein viimeisintä vuosimallia.

Olin kuvannut konetta jo kaksi viikkoa sitten, kun kävimme tontilla edellisen kerran, koska se oli minusta jotenkin niin sympaattisen näköinen.

Tuosta kahden viikon takaisesta käynnistä työt eivät olleet hirveästi edistyneet - aiemmin kovetetulle tiepinnalle oli lisätty vain pari kerrosta maata päälle, jota nyt tasoitettiin.

Muutama työntekijä halusi ikuistuttaa itsensä kameralle, ja tokihan minä kuvia otan, jos pyydetään (tosin otan niitä pyytämättäkin ).

Nilkkakoruja myöten mullassa!

Hän ei kylläkään ollut (vielä) työntekijä, vaan yhden työntekijän tytär, joka istui hienoine vaatteineen multakasassa.

Työntekijöiden vaatetus tuntui minusta aika hurjalta, kun ottaa huomioon, että lämpötila oli kolmenkymmenen paremmalla (siis pahemmalla) puolella, ja oli vielä kosteaakin. Tuolla maaseudulla ilma tuntui vielä jotenkin erityisen tukahduttavalta, joten aikamoinen sissi saa olla, kun jaksaa noissa paksuissa vaatteissa työskennellä! Minulta valuisi hiki varmaan niin, että sillä saisi kasteltua koko tontin.

Tontilla oli hirveästi tämmöisiä ihania kukkasia.

Matkalla bongasin oudon näköisiä haikaroita, joilla oli päässä ja kaulassa keltaista.

Olen tavannut aiemminkin samanmallisia haikaroita, mutta ne ovat olleet väriltään kokonaan valkoisia. Kävin joskus Sirokon kanssa keskustelua näistä haikaroista, ja sain silloin kuulla, että nämä keltasävytteiset ja ne valkoiset haikarat ovat itse asiassa sama lintu, lehmähaikara. Tavallisesti lehmähaikarat ovat valkoisia, mutta soidin- ja pesimisaikaan ne saavat tuommoisen keltaisen osittaisvärityksen. Hassuja lintuja muuten, kun pyöriskelevät lehmien (ja näköjään myös puhveleiden) jaloissa ja ratsastavat niiden selässäkin.

Saaliikseni saamaani "multaa" kotona tarkemmin tarkasteltuani huomasin, että eihän se mitään multaa olekaan vaan ikään kuin karkeaa hiekkaa. Tähänkö minun pitäisi yrttini istuttaa? Olen niin kaukana viherpeukalosta kuin vain voi olla, mutta minun järkeni mukaan tämmöinen maa on ihan ravintoköyhääkin. Tällaiseen maahanko täällä yleensä kasvit istutetaan? Niin kai, koska anoppikin niin kiivaasti tätä ämpäriin mätti.

Aikani siemeniä käsissäni pyöriteltyäni päätin kokeilla istuttamista ensin rosmariinilla, joka ei ole minulle niin tärkeä yrtti kuin muut. Jos se ei idä, täytyy käydä etsimässä multaisampaa maata jostakin muualta. Vaarana on myös se, että pulut käyvät nokkimassa arvokkaat siemeneni, ennen kuin ne ehtivät edes itää. Aika näyttää, saadaanko meillä tuoreita yrttejä vai ei!