Kaupungista tulee nätti?

Hyderabadissa alkaa lokakuun ensimmäinen päivä melkein kolme viikkoa kestävä kansainvälinen biodiversiteetti-konferenssi, johon saapuu noin 10 000 delegaattia 193 eri maasta. Konferenssi on ehkä suurin koskaan kaupungissa järjestettävä tapahtuma, ja koska kaupunki yrittää tehdä lähtemättömän vaikutuksen kansainvälisiin vieraisiin, kaupungissa on meneillään kiivas kaupungin kaunistamisprojekti. Projektin kanssa on tullut pienoinen kiire, sillä täällä havahduttiin vasta viime tingassa siihen, että tämmöinenkin tapahtuma on tulossa. Siksi kaunistamistoimenpiteet keskitetään vain niille alueille, joilla kansainväliset vieraat todennäköisemmin liikkuvat, ja muut alueet saavat olla siinä kunnossa kuin ne sattuvat olemaan.

Kaupunkia kaunistetaan muun muassa niin, että delegaattien konferenssin aikana käyttämiä teitä paikkaillaan ja niille levitetään uutta asfalttia. Meidän makuuhuoneen parvekkeen editse kulkeva tie on yksi delegaattien käyttämistä teistä, ja tielle on vedetty asfalttia kahtena peräkkäisenä yönä. Viime yönä asfalttikoneet jylisivät tiellä vielä kahden jälkeen aamuyöllä, ja tuoreen asfaltin haju tunki makuuhuoneen ikkunan rakosista sisään. Saa nähdä, kuinka monta yötä tätä iloa riittää, kun nelikaistaisesta tiestä on asfaltoitu vasta yksi. Ehkä niitä muita kolmea ei edes asfaltoida?

Kasvit lisäävät tunnetusti viihtyvyyttä, joten kaupungilla on kukkien ja puiden istutusmania, kun kaikki keskikorokkeet ja sillanalustat pitää saada täyteen kasveja. Tiet ovat täynnä epämääräisiä multakasoja, eikä ole vaikea arvata, miten keskelle tietä pudotetut multakasat vaikuttavat liikenteen sujuvuuteen.

Läheisessä KBR-puistossa, jossa käyn aina lenkkeilemässä, pysäköintipaikat ovat yleensäkin vähän kiven alla. Viime viikkoina ne ovat olleet sitä ihan kirjaimellisesti, sillä parkkipaikat ovat olleet täynnä sorakasoja.

Autoiijat ovat saaneet pujotella parkkipaikoilla hiekkakukkuloiden välistä ja pysäköidä autonsa vapaisiin koloihin. Koska kasoille ei tapahtunut moneen viikkoon mitään, kerkesin jo ihmettelemään, olivatko kasat tulleet parkkipaikoille jäädäkseen (kaunistamista tämäkin!). Viime viikon lopulla kasat kuitenkin viimeinkin "tasoitettiin".

Kukkien ja puiden istuttaminen on luku sinänsä. Hienoja ja kalliita kasveja on metsästetty ympäri Intiaa, ja niistä on maksettu huikeita summia. Osa niistä on kuitenkin sellaisia kasveja, jotka on tarkoitettu sisäkukiksi, ja osa lajeista on sellaisia, että ne eivät sovi ollenkaan paikalliseen ilmastoon ja maaperään. Nyt täällä jännitetäänkin sitä, kestävätkö kasvit edes sinne lokakuun 19:nteen, jolloin konferenssi loppuu, vai saavatko delegaatit ihailla pystyyn kuolleita puskia.

Jalkakäytäviäkin rakennetaan kiivaasti. Kunnolliset jalkakäytävät olisivatkin täällä melkoinen parannus, koska silloinhan teiden vierellä pystyisi oikeasti kävelemään ilman, että tarvitsisi koko ajan pelätä jäävänsä auton alle. Kunnolliset jalkakäytävät taitavat kuitenkin olla nekin pelkkää toiveunta, koska kyllähän jalankulkijat mahtuvat ihan hyvin hyppimään autojen seassakin.

Jalkakäytävistä tehdään yleensäkin hirveän kapeita, ehkä noin puolimetrisiä, ja kaiken lisäksi jalkakäytäville istutetaan kasveja tai dumpataan roskia. Jalankulkijoille ei siis lopulta jää tilaa juuri ollenkaan.

Tässä on joku ilmeisesti purkanut kylpyhuoneensa ja heittänyt purkujätteet porttinsa pieleen jalkakäytävälle. En kyllä edelleenkään ymmärrä tätä intialaista mentaliteettia, jonka mukaan roskista on päästy silloin eroon, kun ne on saatu omalta tontilta pois. Minua ainakin häiritsisi suunnattomasti, jos minun kotiporttini vieressä olisi yksi purettu kylpyhuone - vaikka se olisikin portin ulkopuolella!

Meidänkin kadulle on kai tarkoitus tehdä jonkinlainen uusi jalkakäytävä, koska kadun vierusta on täynnä laattakasoja.

Laatat ovat olleet tuossa siitä lähtien, kun tulin takaisin tänne elokuun lopussa, ja olen kovasti ihemetellyt, milloin niille mahtaa tapahtua jotakin ja mihin ne mahtavat siirtyä. Kuvassa näkyy muuten jalkakäytäväksi tarkoitettu korotettu alue, joka on istutettu täyteen puita, ja sähkötolppiakin siellä on. Jalankulkijat joutuvat siis kävelemään ajotien reunassa.

Koska täällä on jalankulkijoille hyvin vähän mitään ylikulkusiltoja tai muita vastaavia, jalankulkijat joutuvat tietä ylittäessään hyppimään keskikorokkeiden yli. (Jotain suojatien tapaisia olen jossakin nähnyt, mutta niillä ei ole muuta virkaa kuin se, että on saatu pari valkoista viirua tietä koristamaan.) Kaupungin vasta istuttamat arvokkaat kasvit ovat siis vaarassa, kun ihmiset hyppivät niiden päältä. Estääkseen kasvien tallomisen kaupunki onkin pystyttänyt korokkeiden viereen niin tukevat aidat, että niiden yli ei luulisi kenenkään kiipeilevän.

Tässä on jo aita valmiina, mutta kasvit ovat vasta tulossa.

Mutta koska intialaiset ovat hyvin kekseliästä kansaa, aitaakin voidaan hyödyntää monin eri tavoin.

Aidalla voi kuivata esimerkiksi pyykkiä. Huomatkaa vihreät kalsarit kuvan oikeassa reunassa.

Siinä onkin delegaateille ihmeteltävää!

Lisähaasteen konferenssiin valmistautumiselle tuo vielä Ganesh Chaturthi -juhla, joka alkaa huomenna ja jota juhlitaan kymmenen päivää. Juhla päättyy siis 29. päivänä ja huipentuu siihen, että Ganesh-patsaat upotetaan vesistöihin. Normaalisti juhlan jälkien siivoamiseen kuluu ainakin pari päivää, mutta nyt kaupunki pitäisi saada siistiksi vaivaisessa yhdessä päivässä, kun konferenssi alkaa lokakuun ensimmäinen päivä.

En tällä kertaa kirjoittele Ganesh-juhlasta sen enempää, sillä olen kuvannut Ganesh-patsaita ja kirjoitellut juhlasta aiemminkin. On minulla kyllä tänäkin vuonna yksi tavoite: minun pitäisi löytää Khairatabadin kaupunginosasta kaupungin suurin Ganesh-patsas, joka on yli 17 metriä korkea. Olen yrittänyt kerran aiemminkin metsästää kyseistä patsasta, mutta silloin en sitä löytänyt. Jospa tänä vuonna kävisi parempi tuuri.