Poliisista, päivää

Intialainen poliisi on parjattu, pilailtu ja hieman pelättykin hahmo. Poliiseista liikkuu lukuisia vitsejä ja legendoja, joissa heidät kuvataan julmina, epäpätevinä ja läpeensä korruptoituneina tyyppeinä - eikä totuus tästä kovin kaukana olekaan. Minun ei onneksi ole tarvinnut hirveästi olla poliisien kanssa tekemisissä; mitä nyt he kerran pysäyttivät minut kyselläkseen vähän taustatietojani; kerran tutkivat auton tavaratilaa, kerran yrittivät lifatata kyytiini ja kerran hakkasivat pampulla automme kattoa, kun en tajunnut pysähtyä punaisiin valoihin. Olen saanut pidettyä poliisin siis suhteellisen etäällä - aina toissapäivään asti, jolloin poliisisetä hieman jututti minua ja rapsautti pienen pikavoiton.

Olimme viattomalla päiväajelulla lähellä Hussein Sagar -järveä, kun tien vieressä päivystäneet poliisit ohjasivat meidät tien sivuun. Istuimme autossa ihmettelemässä, että mitäs nyt, kunnes näin, että poliisi lähestyi meitä jonkinlainen laite kädessään. Luulin ensin, että poliisi meinaa puhalluttaa minut, sillä laite näytti kaukaa katsottuna aivan promillemittarilta. Olin muuten aiemmin luullut, että Intiassa ei edes harrasteta mitään alkoholitestauksia, vaan ihmiset saavat rauhassa ajella niin kännissä kuin vain pystyvät. Kerran satuin kuitenkin näkemään, kun poliisi puhallutti autoilijoita jonkinmoiseen huuliharppuun. Alkoholitestauksia tehdään siis Intiassakin, ihan todistettavasti!

Nyt ei kuitenkaan ollut kyse mistään promillemittauksista, sillä poliisin laite sylkäisi ulos kuitin. Kuitissa luki auton omistajan eli mieheni nimi, osoite, auton rekisterinumero ja tieto avoimista maksamattomista sakoista (challan), joita tällä rekisterinumerolla löytyi kuulemma yksi kappale. Poliisi kertoi ystävällisesti, että sitä on tullut ajeltua päin punaisia ja että poliisin kameraan on tallentunut oikein valokuvakin tästä rikoksesta. Nyt minun pitäisi kuulemma maksaa rikkeestä 135 rupian suuruinen sakkomaksu. Yritin vähän tiedustella tapahtuman taustoja, mutta poliisi ei kuitenkaan osannut sen tarkemmin sanoa, missä päin Hyderabadia kyseinen rike oli sattunut. Hänellä ei myöskään ollut mukana mitään valokuva-albumia, josta olisin voinut ihailla omaa kuvaani, vaikka kuinka pyysin todistusaineistoa näkyville.

Poliisi oli hyvin ystävällinen ja oikein korrekti, mutta se ei silti estänyt häntä yrittämästä kartuttaa kahvikassaansa: kun kysyin poliisilta toistamiseen summaa, joka minun piti maksaa, se olikin yhtäkkiä kasvanut 150 rupiaan. Onneksi tiesin, että poliisien kanssa saa ja pitääkin tinkiä, joten suostuin maksamaan vain sen 135 rupiaa, joka sakkolapussakin luki.

Kun myöhemmin rupesin tutkimaan sakkoa, huomasin rikepäivämäärän, joka oli 7.7.2010. Enhän minä edes ollut tuolloin Intiassa - autoa on siis ajanut joku muu! Suhtaudun niin epäluuloisesti intialaiseen poliisiin, että en yhtään ihmettelisi sitäkään, vaikka rike olisi täysin tuulesta temmattu. Kuka muutenkaan muistaa, mitä on tehnyt jonakin tiettynä päivänä yli yhdeksän kuukautta sitten? Ja vaikka muistaisikin, poliisille selittely ei auta, vaan sakko on maksettava - jos ei muusta syystä, niin siitä ilosta, että pääsee poliisista eroon.

Liikennesakkoja Hyderabadissa: ilman kypärää ajaminen 100 rupiaa (1,55 euroa); kännykkään puhuminen ajaessa 500 rupiaa (7,7 euroa); kolme päällä ajaminen 250 rupiaa; punaisia päin ajaminen 50-100 rupiaa; kaistasäännön rikkominen 50-100 rupiaa.
Muut vielä ymmärrän, mutta en tuota viimeistä... onko täällä jossain jotain ajokaistojakin?

Poliisit ovat jo pitkään yrittäneet saada Hyderabadin liikennettä jonkinlaiseen järjestykseen, mutta aika kehnoin tuloksin. Risteyksiin asennetut kamerat ("peltipoliisit") ovat yksi viimeisimmistä keinoista taistella liikennesääntöjen rikkojia vastaan. Kamera ottaa kuvan virheen tekijästä, ja elektronisesti tallennettu sakko eli e-challan postitetaan rekisterinumeron perusteella kotiosoitteeseen. Ongelmaksi on muodostunut kuitenkin se, että sakot joko eivät koskaan saavu perille tai että sakon saaja ei maksa sakkoaan. Vain 20-25 prosentin sakkojen saajista on arvioitu maksavan sakkonsa.

Ongelman ratkaisua etsiessään poliisit iskivät viisaat päänsä yhteen ja keksivät vihdoin systeemin, jolla sakkotulot saadaan paremmin kerättyä. He ottivat käyttöön kannettavat laitteet, jotka ovat yhteydessä keskuspalvelimeen ja ajoneuvorekisteriin (kuva: The Hindu). Laitteeseen syötetään auton rekisterinumero, minkä jälkeen laite näyttää kaikki avoimet sakot, joita kyseiselle kulkuneuvolle on kertynyt. Sitten laite tulostaa kuitin, ja poliisin tarvitsee vain kerätä sakot kuljettajalta. Koska poliisin on mahdoton jahdata yksittäisiä avoneuvoja, joilla on maksamattomia sakkoja tilillään, poliisi on aloittanut ruuhka-aikojen ulkopuolella sattumanvaraiset tarkastukset, joissa pysäytetään kaikki tiellä liikkuvat, ja tarkistaa heiltä mahdolliset maksamattomat sakot. Tällä keinolla saadaan kerättyä jopa 60 prosenttia sakoista, ja tämmöiseen rysään minäkin osuin.

Oman ajoneuvonsa sakkotilanteen voi myös tarkistaa netissä Hyderabadin liikennepoliisin sivuilla. Sivulle syötetään oma rekisterinumero, minkä jälkeen ruutuun singahtaa tieto mahdollisista maksamattomista sakoista. Kävin äsken piruuttani katsomassa oman sakkotilanteeni, ja sama sakko, jonka olin jo maksanut, näkyi edelleen sivulla (onneksi siellä ei kuitenkaan ollut uusia challaneita!). Kuvankin olisin voinut linkkiä klikkaamalla nähdä, jos olisin tajunnut käydä katsomassa sen ennen sakon maksamista: kuvat nimittäin poistetaan netistä sen jälkeen, kun sakko on maksettu. Harmi - olisi ollut kauhean hauska nähdä, kuka autoamme tuolloin ajoi!

Vaikka tämä nimenomainen poliisi olikin ystävällinen meitä kohtaan, poliisi on muuten suurin piirtein viimeinen henkilö, jonka puoleen haluan ongelmatilanteessa kääntyä, sillä poliisit ovat lähes poikkeuksetta hyvin epäystävällisiä, epäinhimillisiä ja korruptoituneita. Poliisit näyttävätkin olevan ainakin liikenteessä lähinnä sitä varten, että he saavat rahastaa tienkäyttäjiä milloin mistäkin - todellisesta tai keksitystä - syystä.

Tämä eräässä liikennepuistossa näkemäni kyltti aiheuttikin minussa suunnatonta hilpeyttä. :-)

I Paid A Bribe -sivuston tilastojen mukaan poliisilaitos onkin Intian korruptoitunein laitos.

Kuva: I Paid A Bribe

Tuohon I Paid A Bribe -sivustoon kannattaa muuten ehdottomasti tutustua, jos on kiinnostunut intialaisen korruption eri muodoista, ja haluaa lueskella raportteja ihmisten eteen tulleista tilanteista, joissa he ovat joutuneet maksamaan lahjuksia eri virastoille ja osastoille. On erinomaisen hyvä, että korruptiosta tehdään julkinen asia, sillä vaikka se ei korruptiota lopettaisikaan, niin ainakin se lisää ihmisten tietoisuutta asiasta.

Itse sain tutustua ensimmäisen kerran intialaisen poliisin korruptoituneisuuteen jo ihan ensimmäisellä Intian-matkallani. Olimme tuolloin autolla liikenteessä Chennaissa, ja auto kuului mieheni serkulle, joka asui Karnatakan osavaltiossa (Chennai kuuluu Tamil Nadun osavaltioon). Poliisi pysäytti meidät jatkuvasti, mikä johtui kuulemma siitä, että auto oli vieraan osavaltion kilvissä. Chennain poliisi, joka on kuulemani mukaan yksi Intian korruptoituneimmista, rahastaa erityisesti vieraan osavaltion kilvissä olevia kulkuneuvoja.

Yksi tilanne oli semmoinen, että serkku ajoi yksisuuntaista katua väärään suuntaan, ja poliisi vaati tästä 400 rupiaa sakkoa. Pienen neuvottelun jälkeen serkku ja poliisi saivat kuitenkin sovittua sakon loppusummaksi 100 rupiaa. Toisella kerralla serkku ajoi tutkaan, jonka olimme kyllä huomanneet tien vierellä mutta joka ei ollut edes osoittanut meidän suuntaamme, vaan jonnekin aivan muualle. Poliisi selitti meille, että tämä onkin semmoinen tutka, jolla mitataan sivuttain! Poliisi vaati taas 400 rupiaa, mutta serkku sanoi maksavansa vain 100. Poliisi oli hieman nyreänä, sillä hän olisi kuitenkin halunnut sen neljäsataa, koska ylempi poliisivirkamies vaati osansa, eikä hänelle itselleen jäisi mitään, jos saisi vain satasen. (Mitä enemmän hän saisi meiltä rahaa, sitä enemmän hänelle itselleen jäisi sen jälkeen, kun hän on miinustanut ylemmälle poliisille kuuluvan osan.) Lopulta saimme kuitenkin tingittyä tämänkin sakon sataan rupiaan.

Poliisin suurinta hupia on pysäytellä moottoripyöräilijöitä ja kysellä papereita. Jos kaikkia papereita ei ole - tai joskus vaikka olisikin - sakko rapsahtaa taatusti.
Onneksi en saanut sakkoja siitä että, että kuvasin sakkoja antavaa poliisia...

Vaikka liikennepoliisit ovat niin parjattuja ja vihattuja, niin silti on hyvä, että he ovat olemassa. Isoimmilla risteysalueilla on yleensä aina poliisit ohjaamassa liikennettä, vaikka risteyksessä olisi liikennevalotkin. Joskus poliisit kytkevät liikennevalot pois päältä, koska heidän mielestään liikenne sujuu paljon mallikkaammin, jos he itse ohjaavat liikennettä valojen sijaan. Tässä saattaa olla jotain perääkin; onhan poliisi ehkä edes jonkinlainen pelote liikenteessä. En tiedä, kuinka kaoottista liikenne mahtaisi olla, jos poliiseja ei olisi.

Jos ajattelee liikennepoliisin työolosuhteita, niin eihän poliisin työ todellakaan mitään herkkua ole. Mahtaa olla kiva seisoa koko päivä porottavassa auringonpaisteessa, hirveän metelin, saasteiden ja sekopäisten autoilijoiden keskellä. Tässä valossa en yhtään ihmettelekään, että poliisit eivät jaksa olla ystävällisiä; pääasia on, että liikenne sujuu. Ruoat ja virvokkeet he kuitenkin saavat usein ilmaiseksi katukojuista: poliisin tarvitsee vain mennä lähimmälle ruokakojulle ja sanoa myyjälle pari valittua sanaa - onkos sinulla luvat kunnossa, oletko pistänyt bisnekset pystyyn laittomalle paikalle ja niin edespäin. Helpoiten myyjä pääsee poliisista eroon, kun tarjoaa poliisille ruokaa, teetä tai mitä hänellä nyt sattuukin olemaan kojussaan myynnissä. Varsin näppärää työmaaruokailua siis.

Nykyään liikennepoliiseilla on monissa paikoissa sentään jonkinlaiset kopit, joissa he voivat istua ja olla varjossa.

Mut saa herättää kello 16 reikä reikä, koska silloin mulla on päivä pulkassa.