Kohta mennään

Tänään on taas vähään aikaan viimeinen päivä koti-Suomessa, ja alan pikkuhiljaa olla henkisesti valmistautunut maisemanvaihtoon. Talvea varsinkaan ei tule hirveästi ikävä, vaikka täytyy kyllä myöntää, että nämä aurinkoiset pakkaspäivät ovat olleet oikeastaan aika virkistäviä. Kai olen kerrankin osannut pukeutua tarpeeksi lämpimästi, kun pakkaset eivät olekaan tuntuneet ihan niin kauheilta kuin aiemmin.

Tähän mä sen auton ihan varmasti jätin...

Mieheni soitteli Hyderabadista ja kertoili, että siellä on oikein mukavat ilmat - ei liian kylmä eikä liian kuuma, ja aurinko paistaa. Yötkin ovat kuulemma lämmenneet, joten enää ei tarvitse turvautua öisin (paremman päähineen puutteessa) tonttulakkiin, kun päätä palelee. Autommekin on kuulemma käynyt autoriksaonnettomuuden jälkeen korjaamolla. Kiva. Pääsen tekemään uusia lommoja!

Anoppi ja appiukko ovat muuttamassa appiukon töiden takia ainakin vuodeksi Hyderabadiin, enkä oikein tiedä, mitä asiasta pitäisi ajatella. Toisaalta on kiva, että anoppi on siinä lähellä, koska häneltä voi tarvittaessa kysyä neuvoa (jos tulee esimerkiksi äkillinen tarve saada tietää, miten jokin outo vihannes laitetaan ruoaksi), ja onhan hänestä seuraakin. Mieheni onkin kuluttanut viime päivät etsiskellen asuntoa vanhemmilleen, ja olen toivonut hiljaa mielessäni, etteivät appivanhemmat ainakaan ihan mihinkään naapuriin muuttaisi. Pieni välimatka kun olisi ihan hyvä olla olemassa - nykyiset noin 500 kilometriä on mielestäni aika sopiva etäisyys. :-D Ei siinä mitään, mukavia ihmisiähän he ovat, mutta kai minua pelottaa, että anopilta rupeaa taas satelemaan jos jonkinlaisia äidillisiä neuvoja ja ohjeita. Toistaiseksi olen pärjännyt huumorilla, ja toivottavasti huumoria riittää vastaisuudessakin.

Ystäväni kaunis Milli-kisu, jota kävin tervehtimässä eilen.

Jokohan niitä muuttolintuja näkyisi.

Matkustan nyt Intiaan ensimmäistä kertaa yksin, ja täytyy myöntää, että vähän jänskättää. Viime paluumatka on vielä sen verran tuoreessa muistissa. Nyt yritän olla lentomatkalla mahdollisimman nätisti: juoda vähemmän kahvia ja enemmän vettä - vaikka sitten joutuisinkin ravaamaan jatkuvasti vessassa - ja syödä suhteellisen kevyesti enkä ahtaa napaani kaikkea mahdollista, mihin silmäni osuvat.

Tuosta episodista tulikin mieleeni, että on pakko kertoa (ja ehkä jopa hieman mainostaa), millaisen päätöksen sain vakuutusyhtiöstäni Tapiolasta. Sairaalalaskuni loppusummahan oli 384 euroa ja 26 senttiä, ja pohdin tuolloin, korvaisikohan vakuutusyhtiö tuosta mitään. Loppujen lopuksi kävi niin, että vakuutusyhtiö korvasi koko summan, ihan joka sentin! Eikä aikaakaan kulunut päätöksen saamiseen kuin vähän yli viikko! En tiedä, miten olisi muiden vakuutusyhtiöiden korvausten laita vastaavassa tapauksessa, mutta ainakin Tapiolassa kaikki sujui hämmästyttävän joustavasti ja nopeasti. Että siinä mielessä voi matkustaa melko kevein mielin.

Seuraava postaus tuleekin sitten Hyderabadista, olettaen, että selviän perille ilman haavereita. :-)

Pienet nokoset ovat aina paikallaan.