Neuvoja aviomiehelle

Hyvät aviomiehet, sekä tietysti myös poikaystävät ja avomiehet. Tässä tulisi teille arvokkaita neuvoja. Näitä kun noudatette, niin takaan, että valtakunnassa on kaikki hyvin vielä ensi vuonnakin.

Hyvä aviomies, älä koskaan:

• Tilaa Uberia/taksia/hevosvankkureita/avaruusrakettia, ennen kuin vaimo on ilmoittanut olevansa valmis lähtemään.  
• Anna tarjoilijan tai lentoemännän viedä pois vaimon kahvin loppua tämän lähdettyä käymään vessassa, koska oletat, että vaimo ei enää juo kahviaan.
• Kysy, kun vaimosi on tehnyt jotakin ruokaa ensimmäistä kertaa, että "onko tämä jokin kokeilu?" (engl. "is this some experiment?").
• Ota vaimosi tietämättä hänestä valokuvaa ja laita sitä perheen Whatsapp-ryhmään. 
• Heitä likaisia kalsareitasi pyykkikorin tai -pussin suuntaan toivoen, että kalsarit osuisivat maaliinsa. Jos heittosi jää metrin vajaaksi (kuten tavallista on), älä oleta, että kyllä se vaimo ne kalsongit sieltä maasta noukkii. 

• 
  
• Soita vaimollesi yllättävää videopuhelua muiden henkilöiden (esimerkiksi äitisi) läsnä ollessa silloin, kun vaimosi on tullut juuri suihkusta.
• Lumoudu ravintolassa kännykästäsi niin, että unohdat vaimosi olemassaolon kokonaan. Saattaa nimittäin olla niin, että vaimo kaivaa seuraavalla ravintolakäynnillä käsilaukustaan esimerkiksi sukkapuikot tai ristikon.  
 

• Syytä vaimoasi. Usko pois: maanjäristyksiä ja tulivuorenpurkauksia voi sattua maailmassa ihan ilman vaimosi myötävaikutustakin.  
• Kysy kotiin tullessasi ensimmäiseksi, että "mikä täällä haisee?". Luuletko, että ne kaalikääryleet pyörähtävät rullalle ihan itsestään? 
• Ehdota vaimollesi, kun tämä osoittaa yllättävää paikallistuntemusta, että hänen pitäisi ruveta taksikuskiksi. Se ei ole vaimosi mielestä kohteliaisuus.

• Unohda vaimosi syntymäpäivää. Kannattaa havahtua talvihorroksesta viimeistään siinä vaiheessa, kun vaimo alkaa viikko ennen H-hetkeä arvuutella, että "kenenköhän syntymäpäivät on viikon päästä?".

Aviomies, muista sen sijaan aina:

• Antaa vaimon puhua lauseensa loppuun. "Loppu" tarkoittaa sitä, että vaimo sulkee suunsa ja hiljenee. Jos hiljentymistä ei tapahdu, asia ei ole vielä tullut kokonaan sanotuksi.

Nyt se on auki.

Ja nyt se on kiinni. Näin helppoa se on.

• Osoittaa myötätuntoa vaimollesi, kun hänelle on sattunut jotakin ikävää, kuulosti tarina miten omituiselta tahansa. Totta kai kaupassa voi tapahtua sellaista, että kahden litran vesipullot hyökkäävät vaimosi kimppuun niin, että jalat ovat seuraavana päivänä mustelmilla. Myötätuntoiset sanat auttavat paljon, ja teoista tulee jo plussaa.
• Asettua vaimosi puolelle, jos vaimolla on riitaa tai erimielisyyksiä jonkun kanssa tai jos vaimo raivostuu jollekulle. Vaimo on aina oikeassa, ja kaikki muut ovat aina väärässä.
• Osoittaa tuntevasi vaimosi kiinnostuksen kohteet ja ilmoittaa sellaisen nähdessäsi. Lisäpisteitä tulee esimerkiksi siitä, jos jaksat odotella autossa sen aikaa, kun vaimo koluaa autiotaloa.
• Olla rehellinen vaimon kysyessä mielipidettä vaatteista. Älä sano kaiken näyttävän hyvältä siinä toivossa, että pääsisitte lähtemään ulos nopeammin. Vaimo haistaa vilunkipelin hyvin pian, ja silloin ei kunnian kukko laula.

Miten oisko tämä hyvä kombinaatio?

• Viedä vaimo mahdollisimman usein ulos syömään. Mikään ei ilahduta vaimoa niin kuin se, että hänen ei tarvitse kokata.
• Ilmoittaa vaimolle, koska meinaat ottaa kuvan, jotta hän tietää katsoa kameraan.  

• Vastata kysymykseen heti ensimmäisellä kysymiskerralla eikä vasta kolmannella tai neljännellä. Jos vastauksesi viipyy yli puoli tuntia, voit katsoa tilaisuutesi menneen ohi, ja uutta tilaisuutta ei tule.
• Lohduttaa kiukuttelevaa vaimoasi, vaikka et tietäisikään kiukuttelun syytä. Todennäköisesti kiukuttelulle on kuitenkin olemassa vakava syy, kuten silmäpussit, joita ei juuri tänä päivänä saisi olla.

Tuleeko mieleen lisää hyviä neuvoja rakkaille miehillemme?

Mariachien vainoama

Kai sitä pitäisi yrittää taas raapia jonkinlainen postaus kokoon.

Edellisen kirjoituksen kommenteissa jo kyseltiinkin sitä, miten viisumini kanssa kävi. No vuoden viisumi tuli ongelmitta, ja passikin on taas omassa hallussani. Kun hain passia viime viikolla asianajajan luota, sain kuulla, että seuraavaksi minun pitäisi hakea bolivialaista ulkomaalaisten henkilökorttia (Cédula de Extranjero). Ensimmäinen ajatus oli, että onko ihan pakko. Minusta tuntui, että olin asioinut bolivialaisten viranomaisten kanssa jo yhden elämän tarpeiksi. Sitten selvisi, että henkilökortti on pakollinen ja että sitä pitäisi hakea 25 vuorokauden kuluessa viisumin saamisesta, tai muuten tulisi sakkoja. Kuinka yllättävää.

Eihän siinä sitten muu auttanut kuin suunnistaa taas yhteen virastoon. Hakuprosessini oli kuitenkin siinä mielessä helppo, että asianajan sihteeri järjesti minulle kaikki paperit kasaan ja varasi minulle ajankin Segipin (Servicio General de Identifcación Personal) toimistoon. Minun tarvitsi vain marssia kansio kädessäni paikalle.

Ventura Mallissa saa arvailla jalkapallon MM-kisojen voittajajoukkuetta. Palkintona on kodinelektroniikkaa ja lepolasseja. Yksi arvaus Bolivian puolesta!

Segipin toimisto on Ventura Mallin kolmannessa kerroksessa, ja olin kuvitellut, että toimisto olisi pieni ja hikinen koppi, jossa pari jussia tulostelisi henkilökortteja. Vielä mitä: "toimisto" oli jättimäinen halli, jossa oli pari-kolmekymmentä palvelutiskiä ja satapäin ihmisiä hakemassa ajo- tai henkilökortteja. Sainpahan taas nauttia oikein kunnon markkinatunnelmasta, kun kymmenet ihmiset yrittivät tunkea oviaukosta yhtä aikaa sisään. Onneksi minulla oli se varattu aika, niin pääsin sisälle ongelmitta eikä tarvinnut jonottaakaan.

Virkailija otti taas yhden valokuvan, uudet sormenjäljet ja kyseli niitä näitä. Parinkymmenen minuutin päästä olinkin vapaa lähtemään. Henkilökortin pitäisi olla valmis perjantaina, ja sitä korttia pitää nyt sitten ilmeisesti kuljetella aina mukana, jos poliisi sattuu kyselemään.

Näin viime viikolla naapuritalon katolla kaksi isoa ja pelottavan näköistä mustaa lintua.

Sain selville, että linnut olivat mustakondoreita, joiden siipien kärkiväli voi olla jopa 1,7 metriä. Mustakondorit ovat petolintuja, ja niitä esiintyy Etelä-Amerikassa ja Pohjois-Amerikan kaakkoisosissa. Mustakondorit ovat siitä poikkeuksellisia tipuja, että ne eivät tee pesää, vaan ne munivat sen sijaan esimerkiksi onttoihin kantoihin, isojen kivien väliin, luoliin ja jopa hylättyihin rakennuksiin. Niillä on myös erikoinen tapa koristella hautomispaikka kiiltävillä esineillä, kuten pullonkorkeilla, kirkkailla muovinpalasilla tai lasinsirpaleilla.

Vieläkin erikoisempi on minusta tapa, jolla mustakondorit (sekä myös kalkkunakondorit) vilvoittelevat. Mustakondorien jalat näyttävät vaaleanharmailta, vaikka ne ovat oikeasti tummanharmaat. Vaaleanharmaa väritys johtuu siitä, että mustakondorit viilentävät itseään niin, että ne ulostavat jaloilleen, ja ulosteen mukana oleva valkoinen virtsahappo värjää jalat valkoisiksi. Täytyykin kokeilla tätä seuraavan kerran, kun tuppaa hikoiluttamaan.

En ole koskaan nähnyt tällaisia lintuja, ja jäinkin hieman taikauskoisena miettimään, mitä lintujen näkeminen mahtoi merkitä. Tiesikö se jotain huonoa?

Seuraavana aamuna sain viestin, että äiti oli joutunut sairaalaan. Viime viikolla tulikin mietittyä taas aika moneen kertaan, että mitä helvettiä teen jossain Boliviassa, kun minun kuuluisi olla ihan muualla. Onneksi sain passini takaisin samana päivänä, kun kuulin tilanteesta, ja olisin päässyt matkustamaan Suomeen, jos tarve olisi vaatinut. Äitikin pääsi eilen kotiin. ❤

Jos aurinko paistaa täällä väärällä puolella taivasta, niin kuukin on ihan nurinniskoin. Kultainen kädensija (tuo puolikkaan lenkin näköinen muodostelma) näkyy täällä kuun alaosassa, kun se Suomessa näkyy kuun luoteisosassa (olen kuvannut suomalaista asentoa esimerkiksi täällä). Ilmeisesti kuu näkyy eteläisellä pallonpuoliskolla täysin päinvastaisessa asennossa kuin pohjoisella pallonpuoliskolla. Minä olen jo niin sekaisin näiden pallonpuoliskojen ja taivaan asentojen kanssa, etten jaksa enää edes yrittää ymmärtää.

Viime viikonloppuna Bolivian yllätti kylmäaalto, joka antoi osviittaa siitä, että talvi on todellakin tulossa tänne. Lämpötilat jäivät öisin alle kymmenen asteen, ja päivälläkin oli vain kolmisentoista astetta lämmintä. Nämä lukemat tuntuvat todella jäätäviltä, koska - yllätys, yllätys - meillä ei ole ukkelin kanssa mitään lämpimiä vaatteita mukana.

Ei ole siis ollut mitään asiaa uima-altaalle.

Sisälläkin on todella kylmä, varsinkin olohuoneessa, jonka seinässä on kaksi tuuletusaukkoa, joista vetää oikein kunnolla. Onneksi ukkeli keksi, että ilmastointilaitteen saa myös lämmittämään, joten olemme pärjäilleet sisätiloissa kohtuullisen hyvin.

Kokkailu lämmittää myös! Keksin tänään, että kaasuliedellä voi grillata maissia.

Viikonloppuna ukkeli päättikin lähteä Ventura Malliin ostamaan jotain lämmintä päällepantavaa. Minunkin piti ostaa jotain lämmikettä, mutta päätin lopulta kuitenkin yrittää sinnitellä niillä vaatteilla, joita minulla on. En halua matkalaukkuun enää yhtään vaatekappaletta lisää. Ostinkin sitten vain punaviiniä, josta piti tulla glögiä, mutta ei sitten tullutkaan.

Tämä asu olisi viehättänyt kovasti! Tosin tämä tuskin on mitenkään erityisen lämmin. 😆

Ukkeli puolestaan ehdotti, että minun kannattaisi ostaa tämä. (Huono kuva, sori.)

Ventura Mallissa näki ja kuuli, että flunssa-aalto on tainnut iskeä, sillä kaikki tuntuivat niiskuttavan ja köhivän. Olenkin odotellut, joko minunkin useamman vuoden flunssaton putkeni menisi poikki. Jäänee nähtäväksi, vaikka olenkin satavarma, ettei minulle mitään flunssaa tule.

Torstaiksi on ennustettu uutta kylmäaaltoa, ja yölämpötilat jäänevät taas kymmenen asteen pintaan. Päivällä lämpötilan pitäisi sentään nousta pariinkymmeneen asteeseen.

Eniten kylmästä kärsivät tietysti kodittomat, joita on täällä aika paljon. Kaupunki on onneksi järjestänyt kodittomille hätämajoituksia, joista kodittomat voivat saada lämpimän yösijan lisäksi ruokaa ja tarvittaessa myös terveydenhoitoa. Viime viikosta lähtien hätämajoituksia on käyttänyt yli tuhat ihmistä.

Mie katon Bolivian televisiota! (Miehän osaan sujuvasti espanjaa ja kaikki muitakin kieliä.)

En voinut uskoa silmiäni, kun tulin viime viikolla yhtenä päivänä kotiin. Talomme edustalla pyöriskeli mariachi-bändi!

Onpas herralla iso... kitara.

Olivatkohan miehet tulossa vetämään myöhästynyttä äitienpäiväserenadia jollekulle?!

Äitienpäivästä tuli mieleeni, että kun menin muutama sunnuntai sitten salille, hämmästyin suunnattomasti. Naisten pukuhuoneen nurkassa oli nimittäin peittoja, joiden päällä pötkötteli pieni, alle vuoden ikäinen lapsi. Vauvaa vahti ehkä viiden, kuuden vuoden ikäinen tyttö. Pian pukuhuoneeseen tuli myös nainen, ja kävi ilmi, että lapset olivat hänen. En ollut aiemmin nähnyt naista, mutta pian tajusin, että hän oli sinä päivänä salilla siivoamassa (salilla on aina siivooja paikalla).

Kun kerroin myöhemmin tapauksesta ukkelille, ukkeli kysyi, olinko antanut naiselle rahaa. Mieleni olisi tehnyt, mutta en ollut kehdannut, kun olin ajatellut, että jos nainen vaikka pahastuu. Äkkiseltään ajatellen tuskin kukaan rahasta pahastuisi, mutta mistä sitä koskaan tietää, mikä käy kenenkin ylpeyden päälle.

Seuraavana sunnuntaina nainen oli taas lastensa kanssa salin pukuhuoneessa, ja silloin sain idean. Muistin, että oli äitienpäivä, ja keksin, että voisin antaa sillä verukkeella naiselle rahaa. Niinpä sitten toivotin lähtiessäni naiselle hyvää äitienpäivää ja annoin hänelle pienen muistamisen, eikä nainen ainakaan vaikuttanut yhtään pahastuneelta.

Instagram-tililläni ei ole tapahtunut mitään pitkään aikaan, sillä minulla on pienimuotoinen ongelma. Ongelman nimi on se, että blogi on minulle ykköskanava (jos näin voi sanoa), ja haluan laittaa tänne sellaiset kuvat, jotka ovat omasta mielestäni kaikkein kivoimpia. Mutta mitä minä sitten Instagramiin laitan - epäonnistuneita otoksia vai? Minusta olisi nimittäin kiva, jos blogissa ja Instassa olisi erilaisia kuvia, sillä minusta tuntuu jotenkin typerältä laittaa samoja kuvia kahteen paikkaan. Toki muutkin ihmiset tekevät niin, eikä se häiritse minua millään lailla, mulla omalla kohdallani sellainen tuntuu jotenkin tylsältä ja mielikuvituksettomalta. Olisi kiva, jos jokainen kanava olisi omanlaisensa eikä jonkin toisen toistoa. Jatko jäänee nähtäväksi.

Tässähän sitä tulikin katettua taas kaikki aiheet maan ja taivaan väliltä.

Valoa pimeyteen.

Katu täyttyy askelista

Tykkään tehdä pitkiä kävelylenkkejä tuntemattomissa paikoissa, ja viime aikoina on tullut käppäiltyä pitkin Santa Cruzin katuja useampanakin päivänä. On niin mukava ikään kuin eksyttäytyä vieraassa paikassa ja kuljeskella ilman minkäänlaista etukäteissuunnitelmaa. Tässä tulisi nyt sitten taas "pienimuotoinen" kuvakooste kävelyretkistäni.

Erikoisliikkeet ovat täällä keskittyneet paljolti samalle alueelle, ja yhtenä päivänä löysin itseni alueelta, jossa myytiin lähes pelkästään kankaita.

Tuosta kuvasta näkyy muuten hyvin se, millaisia korkoja bolivialaiset usein kengissään käyttävät. Bolivialaiset naisethan ovat yleensä varsin lyhyitä, joten pituutta täytyy tuoda lisää sitten koroilla.

Kaupoissa oli ihan uskomattomat valikoimat kaikenvärisiä ja -kuvioisia kankaita. Mitä tuolta ei saa, sitä ei tarvitsekaan!

Herrain pukukankaita.

En oikein ymmärtänyt, mitä essuja nuo olivat, mutta sitten näin yhden kanakauppiaan päällä tuollaisen essun. Jospa nuo ovatkin työessuja?

Pienet ja autiot kujat joskus hieman arveluttavat tällaista yksin tallustelevaa naisihmistä, mutta toisaalta ne voivat olla joskus hyvinkin idyllisiä.

Tästä on kyllä idylli kaukana. Ei ole roskis ihan riittänyt!

Joskus kannattaa vilkaista myös yläilmoihin, koska sielläkin voi olla myös jotain mielenkiintoista katsottavaa - esimerkiksi pyykkinarulla kuivumassa olevia lihanpaloja.

Kun ukkeli laittoi eilen viestiä, että mentäisiinkö illalla ulos syömään, laitoin hänelle tämän "lihat pyykkinarulla" -kuvan ja vastasin, että mulla olisi kyllä täällä päivällinen odottamassa.😋

Näin yhdellä alueella Santa Cruzin keskustassa tämän varoituskyltin, jossa varoitettiin alueella olevista palomilloseista. En kuitenkaan ymmärtänyt, mitä kyseinen sana tarkoitti. Tarkoittikohan palomillos puluja?

Myöhemmin selvisi, että palomillos tarkoittaa taskuvarkaita, eli porukoita, jotka parveilevat kyseisellä alueella ja pöllivät ihmisiltä erityisesti kännyköitä ja lompakoita.

(Pulu on muuten espanjaksi paloma. Niin lähellä, ja kuitenkin niin kaukana!)

Mie en ole mikään pulu.

Näitä pystytukkaisia lintuja on täällä tosi paljon, mutta en ole saanut selville, mitä nuo mahtavat olla nimeltään.

Kerran menin apteekkiin ostamaan laastareita, ja muistin matkalla apteekkiin ihan hyvin, että laastari on espanjaksi tirita. Kun astuin apteekin kynnyksen yli, sana kuitenkin katosi mielestäni, ja mieleeni tuli vain tijeras (=sakset). Yritin selittää myyjille kiertoteitse, mitä halusin: "jos tulee vaikka haava sormeen, niin sitten päälle laitetaan niitä". Myyjät toivat minulle vaikka mitä sidetarpeita ja teippejä, mutta laastareita ei vain näkynyt. Sitten laitoin kännykkääni googlen kuvahakuun suomen kielellä sanan laastari, ja näytin kuvan myyjille, ja johan rupesi lentämään laastareita pöytään. Silloin selvisi myös, että täällä laastari ei olekaan tirita vaan curita. (Kuten taksikaan ei ole taxi vaan móvil eikä peruna ole patata vaan papa.) Luulisin, että muistan tämän nyt lopun ikääni.

Siellä takana bodaa joku upea mies.

Näin yhdellä kadulla valtavan kauniin rakennuksen, ja kun rakennuksen ovi oli auki, oli mentävä kurkkimaan, mitä sisällä oli.

Kävi ilmi, että rakennus oli myymälä, jossa myydään alkuperäiskansoihin kuuluvien naisten ja mestitsiyhteisöjen tekemiä käsitöitä. Käsityöt ovat peräisin 14 eri yhdistykseltä Santa Cruzin lähistöltä.

Myymälä oli aivan ihana ja idea myymälän takana enemmän kuin kannatettava.

Yksi Santa Cruzin monista puistoista.

Pullokapokki kukassaan.

Olisipa mielenkiintoista nähdä, miltä tämä kuntosali näyttää sisältäpäin!

Kouluja on tullut nähtyä kävelykierroksilla paljonkin. Useimmiten ne näyttävät aika kivoilta paikoilta.

Ope ja oppilaat.

Koulujen liepeillä on yleensä kaupustelijoita, jotka myyvät koululaisille ja opiskelijoille välipalaa.

Eläimiä tapaa täällä joskus varsin yllättävissä paikoissa. Tämäkin hevonen (ja monta muutakin hevosta!) käyskenteli urheilukentällä.

Kun taas katselin hieman yläilmoihin, näin yhdessä puistossa mielenkiintoisen näköisiä lintuja, jotka piileskelivät puiden oksien suojassa.

Google tiesi taas kertoa, että nämä linnut olivat keltasilmätikkoja. Harmitti, kun ei ollut mukana parempizoomista kameraa, koska näitä olisi ollut kiva kuvata. Mutta ehkä palaan rikospaikalle vielä myöhemmin. 😀

Kilautetaanko kaverille?

Joidenkin kampaamojen edustalla oli erikoisia kuivaustelineitä.

Hygieenisen näköisiä pyyhkeitä.

Sellaista se on: joidenkuiden leipä on kiinni siitä, että saa pyydystettyä edes yhden asiakkaan, ja joillakuilla on vara valita ja jopa valittaa.

Kiitos, anteeksi ja näkemiin.

❤