Joulupukki, joulupukki, valkoparta, vanha pukki

Joulu näkyy täällä Boliviassa todella selvästi. Kaupat ovat täynnä kaikkea jouluun liittyvää - on joulukoristeita, lahjakoreja, lahjatarvikkeita, joulukakkuja ja joulunameja, jouluruokaa, jopa tekokuusia - siis kaikkea sitä, mitä Suomessakin. Joululaulutkin raikuvat kaupoissa, mikä tuntuu aika koomiselta, sillä tunnelma ei ole minusta mitenkään jouluinen. Yhdistän joulun niin selvästi talveen, lumeen ja kylmyyteen, että tällaiset trooppisemmat joulut tuntuvat vain hassuilta kopioilta.

Joulupukkikin on nähty yhden marketin edustalla.

Joulukoristeluja toisen marketin ovensuussa.

Kuusenkoristeita, jotka eivät ole ihan sieltä vaatimattomimmasta päästä.

Joulukrääsää hyllyn täydeltä.

Talojen pihoilla näkyy joulukoristeita ja jouluvaloja, vaikka ne ovatkin paljon vaatimattomampia kuin esimerkiksi Suomessa.

Jos oikein tarkkaan katsoo, niin näkee puussa muutaman joulupallon.

Joulukuusi talomme aulassa.

Ventura Malliin tehty jouluinen leikkipaikka lapsille.

Ventura Mall on muuten ulkoapäin aika jyhkeän näköinen.

Mielensäpahoittaja kävi tuolla yhtenä päivänä muutamassa kaupassa sovittamassa vaatteita, mutta lähti sitten kotiin laihduttamaan.

Joulukuusista tuli mieleeni, että kuuset ovat minusta täällä aika kalliita. Miehenkorkuiset muovikuuset maksavat 300-400 bolivianosia (36-48 euroa). Jos haluaa oikein pröystäillä, voi ostaa kahden ja puolen metrin mittaisen, todella jykevän, valmiiksi valaistun kuusen, jolla on viiden vuoden takuu. Sillä lompakko kevenee 2 400 bolivianosin (292 euron) verran.

Santa Cruziin oli luvattu tälle viikolle joka päiväksi sateita, mutta eipä niitä ole hirveästi näkynyt.

Hetki auringonlaskun jälkeen.

Täällä ei ole satanut kuin silloin yhtenä yönä ja yhtenä iltapäivänä - tietysti juuri silloin, kun minulla oli pyykit katolla kuivumassa.

Tässä talossa on katolla pyykinpesu- ja kuivauspaikka, joka on minusta aika hauska ja näppärä.

Kyllä tuolla kelpaa kuivatella pyykkejään! Tosin tuulisina päivinä katolla tuulee aivan järkyttävästi, ja minunkin piti laittaa jokaiseen vaatekappaleeseen varmuuden vuoksi neljä pyykkipoikaa, ettei tarvitsisi lähteä keräilemään pikkuhousuja kadulta. Tosin en edes uskaltanut ripustaa pikkupyykkiä tuonne, vaan levitin ne "kodinhoitohuoneen" pikkutelineelle.

Kodinhoitohuone on parvekkeenomainen tila keittiön takana.

Tässä onkin jo silityspuuhat menossa.

Yhtenä iltana ukkeli laittoi minulle töistä tullessaan viestin, että lähdettäisiinkö iltakävelylle. Kysymys oli minusta niin omituinen, että siihen piti tietenkin vastata myönteisesti. Harvemmin nimittäin tulee yhteisiä iltakävelyjä harrastettua! Kiersimme korttelin, ja ukkeli esitteli minulle jo hänelle tuttuja paikkoja. Kävimme olusilla ja palasimme kotiin syömään. 

Matkalla ukkeli bongasi kuitenkin kukkakaupan ja sanoi menevänsä ostamaan minulle kukkia. Yritin estellä, kun ei ollut mikään merkkipäiväkään, eikä kukkia voi ilman syytä ostaa. Sitten ajattelin, että ostakoon, jos kerran haluaa. Minunhan pitäisi vain iloita kukista!

Kukkakaupassa.

Leikkokukkavalikoima ei ollut hääppöinen, mutta ihan kauniita kukkasia sieltä kumminkin lopulta löytyi. Mitä lienevät?

Ostin eilen ison kassillisen hedelmiä, joita saa käsittääkseni vain Boliviasta (tosin luin jostakin, että hedelmää viljeltäisiin myös Australiassa). Kyseessä on kansallinen herkku nimeltä achachairú, joka on sukua mangostanille ja jonka sesonkiaika on juuri nyt.

Achachairún myyntipiste kadun varressa.

Tuommoinen iso kassillinen hedelmiä maksoi 15 bolivianosia (1.8 euroa), joten hedelmä ei ole ainakaan hinnalla pilattu.

Achachairústa tehdään myös mehua, jota oli tuossa kylmälaukussa. Kylmälaukusta vain kauhottiin mehua suoraan mukeihin. Pieni vinkki siis, jos juomapullot eivät meinaa mahtua kylmälaukkuun: kannattaa kaataa juomat suoraan laukkuun, niin laukkuun mahtuu paljon enemmän tavaraa. 😀

Tässä sitä herkkua nyt on!

Hedelmästä syödään tuo valkoinen sisusta, jonka sisällä olevat siemenet syljetään pois. Achachairún maku yllätti, sillä olin kuvitellut hedelmän olevan hyvin makeaa, mutta se olikin aika kirpeää. Tykkäsin kuitenkin hedelmästä kovasti. Parempi tykätäkin, kun sitä on niin iso pussillinen!

Muistaessani täytyy sanoa, että en ole pitkään aikaan nähnyt niin ystävällistä kansaa kuin bolivialaiset ovat. Ihmiset ovat, ainakin täällä Santa Cruzissa, jotenkin erityisen ystävällisiä ja sydämellisiä. Mikä täällä siis on ollessa.

Uberkin toimii täällä erinomaisen hyvin, ja sillä olemme enimmäkseen liikkuneetkin. Minä tosin tykkään myös kävellä paljon, koska tykkään katsella samalla paikkoja, eikä minulla ole kiirettä. En piittaa kuumuudestakaan, vaikka varmasti kyllä pitäisi. Sinä vuoden kuumimpana päivänäkin kävelin monta tuntia, mikä oli ehkä vähän liikaa. Onneksi minulle ei tullut kuumuudesta mitään jälkiseuraamuksia, vaikka loppumatkasta päätäni alkoikin särkeä siihen malliin, että oli hakeuduttava pikaisesti viileisiin sisätiloihin.

Lähdimme eilen käväisemään La Rinconadassa, joka on eräänlainen ajanvietteellinen luonnonpuisto. Kysyin lähtiessämme ukkelilta, onko olemassa paikkoja, joihin Uber-kuskit eivät suostuisi tulemaan, ja ukkeli sanoi, että kai niitä sellaisiakin on. Kävi ilmi, että La Rinconada oli juuri sellainen paikka! Emme meinanneet päästä puistosta pois, kun niin moni kuski perui kyydin. Onneksi sentään tavallinen taksi suostui tulemaan paikalle.

La Rinconada on kuuluisa jättilumpeistaan, tarkemmin sanottuna amatsoninjättilumpeista, joita lampi on täynnä.

Maailman suurin amatsoninlumpeen lehti onkin mitattu juuri täällä, vuonna 2012. Ennätyslehden halkaisija oli huikeat 3,2 metriä.

Puistossa on paljon muutakin kuin lumpeenlehtiä - on muun muassa kaktuspuisto, minikokoinen sademetsä, akvaario sekä mahdollisuuksia erilaisiin aktiviteetteihin, kuten vaijeriliukuun ja uima-altaissa pulikoimiseen.

Täällä eteläisellä pallonpuoliskolla koululaisilla on nyt kesäloma (marraskuun lopusta helmikuun alkuun), joten uima-altaat olivat täynnä lapsiperheitä.

Tuommoisessa riippumatossa olisi ihana loikoilla kirja kädessä!

Meikä rakentaa pesää!

Lammen rannalla oli myös laituri, josta saattoi syöttää koikarppeja.

Minulla on jonkinlainen kammo suuria kalaparvia kohtaan, ja oikein selkäpiitä karmii, kun katson tätä kuvaa.

Joulu näkyi La Rinconadassakin.

 
La Rinconada oli minusta hieno ja todellakin käymisen arvoinen paikka.

Tämänkertainen ravintolakatsaus tulee argentiinalaisesta ravintolasta, La Cabrerasta, jossa kävimme pari iltaa sitten. En ole muistaakseni koskaan ennen syönytkään argentiinalaisessa ravintolassa, ja ruokalistan lihapitoisuus oli pieni yllätys. Vaikka nyt kun tarkemmin ajattelen, niin eikös Argentiinasta tuoda lihaa Suomeenkin - tai ainakin ennen tuotiin?

Kaikki ruoat eivät mahtuneet kuvaan... Ukkelilla on pääruokanaan puolikas kana ja minulla 400 grammaa naudanlihaa. Eipähän loppunut ruoka kesken.

Jälkkäriksi brownie ja jäätelöä.

Tuo brownie oli niin järkyttävän hyvää, että tuli todistettua taas yksi asia: vaikka minulle maistuu kaikki makea (paitsi sellaiset kumiset irtokarkit, marsipaani ja kookosmakeiset), niin olen pohjimmiltani ehdottomasti suklaaihminen. Miksei suklaa voisi sisältää vähemmän kaloreita ja miksei se voisi sisältää kaikkia ravintoaineita, jotka ihminen tarvitsee? On se niin väärin, että ihminen ei voi elää pelkällä suklaalla.

Laskun kanssa pöytään tuotiin hauska tikkaripuu.

Syöminen meni tuona iltana aika myöhäiseksi, ja minun oli ihan hirvittävän vaikea päästä seuraavana aamun sängystä ylös, kun olisi nukuttanut aina vain. Minua on nukuttanut täällä muutenkin todella hyvin. Vaikka olisin juonut päivän aikana neljä mukia kahvia ja viimeisen mukillisen vielä kello viiden aikaan, niin nukun kuin tukki, ja aamullakin uni maittaisi aina vain. Kotona minun ei ole koskaan vaikea päästä sängystä ylös, vaan pikemminkin päinvastoin: aikainen aamuherääminen on minulle joskus melkeinpä ongelma. Mistäköhän tämmöinenkin ilmiö mahtaa johtua? Kuumuudesta vai raskaammasta ruoasta?

La Cabrera oli kiva paikka!

Koska ukkelilla on vähän lomaa, lähdemme lauantaiaamuna pienelle matkalle, ja palaamme näillä näkymin Santa Cruziin vasta tammikuun puolella.

Toivottelenkin tässä vaiheessa kaikille lukijoilleni oikein leppoisaa, tunnelmallista ja herkullista joulua! Haluan myös kiittää lämpimästi teitä, jotka jaksatte lukea ja kommentoida juttujani, koska tiedän, että näissä ylipitkissä jaaritteluissani on kestämistä.

Jätän samalla hyvästit talolle, joka on ollut kotimme reilun viikon verran.

Tuolta yhdeksännestä kerroksesta olen katsellut maisemia.

Kotikatu.

Pieni tonttumme haluaa myös lähettää oman joulutervehdyksensä.

Hyvää joulua kaikille!

Kirjoittelen varmasti kuulumisia jossakin vaiheessa reissun päältäkin, jos vain nettiyhteydet toimivat.

¡Hasta luego!

💝

Pulujen joukkokuolema

Santa Cruzia vaivannut lämpöaalto on loppunut, ja kaupunki on palannut hieman miellyttävämpiin lämpötiloihin. Viime yönä heräsin siihen, että tuuli tuntui lennättävän talon ilmaan, ukkosti ja satoi kaatamalla. Ukkeli kertoi, että silloin kun täällä sataa, sataa oikein kunnolla, ja kadut tulvivat, kun viemärisysteemit ovat niin olemattomat. Intiassa oli sadekautena aivan samanlaista, mutta vielä en ole onneksi joutunut kahlaamaan täällä kovin syvissä vesissä.

Santa Cruz on varsin pienen oloinen kaupunki, vaikka asukkaita onkin puolitoista miljoonaa. Talot ovat enimmäkseen melko matalia, ja ympäristö on varsin vehreää, joten Santa Cruzia on vähän vaikea mieltää miksikään suurkaupungiksi.

Kaupungin sydän on keskusaukio, Plaza 24 de Septiembre, jolla onkin tullut pyörittyä jo useamman kerran.

Varjoiset istumapaikat ovat kaikkein suosituimpia. Auringossa ei halua kukaan istua!

Tykkään ihmisten katselusta, ja keskusaukiolla sitä voikin harjoittaa erinomaisen hyvin. Aukio on kaupunkilaisten yhteinen olohuone, jossa voi harrastaa vaikka pulujen syöttämistä, lukemista, meikkaamista, rupattelua, syömistä ja juomista, pelaamista, kännykän räpläämistä ja ihmisten katselua.

Myynnissä cafe con lecheä eli maitokahvia. Hyvää ja makeaa!

Aukiolla on myös kaappi, josta kuka tahansa saa ottaa kirjan luettavaksi, kunhan palauttaa kirjan samaan kaappiin. Ihana idea minusta!

Aukio koristeltiin jouluasuunsa torstaina, joten pääsin tutkimaan aukion jouluilmettä heti tuoreeltaan.

Aukion jokaisessa kulmassa on joulupuu, joka on koristeltu laatikoin, korein ja punaisin palloin.

Teiden ylle on ripustettu samantyylisiä koreja, ja aukion keskellä sijaitsevan Ignacio Warnesin patsaan juurelle on sijoitettu hieman erilaisia joululahjatoiveita.

Neljäsosakilo iloa, 8 grammaa hyvinvointia ja niin edelleen.

Joulukoristelut ovat varsin suosittu kuvauskohde.

 
En ole vielä käynyt aukiolla pimeällä, mutta jossain vaiheessa haluan käydä katsomassa, miltä aukio näyttää jouluvalaistuksessa.

Aukion koristelu on sisustustaiteilija Quito Velascon käsialaa, ja teemana on ollut tänä vuonna joulumarkkinat ja Bolivian markkinatilanteen muuttuminen. Koristelusta oli tehty kyselytutkimus, ja yli puolet santacruzilaisista oli sitä mieltä, että joulukoristeet olivat sopimattomia. Näitä mielensäpahoittajia löytyy näköjään maailman joka kolkasta!

Aukiolla on laumoittain puluja, joita ihmiset tykkäävät syöttää.

Perjantaina kävi niin, että parisensataa pulua kuoli aukiolle aivan yhtäkkiä. Ihmiset epäilivät joukkokuoleman syyksi lämpöaaltoa, sillä perjantaina mitattiin Santa Cruzin vuoden korkein lämpötila eli +37 astetta. Samanlainen kuumuudesta johtuva pulujen joukkokuolema oli tapahtunut viime vuonna Cochabamban aukiolla. Ihmiset toivatkin pian puluille vesiastioita, jotta pulut saisivat myös juotavaa.

Jotkut epäilivät pulujen saaneen myrkkyä, ja pulut vietiinkin lääketieteelliseen tutkimukseen, jotta niiden kuolinsyy saataisiin selvitettyä. 

Aukion vieressä on kaupungin tunnetuin kirkko, Catedral Basílica de San Lorenzo.

Kirkon torniin pääsee kiipeämään kolmen bolivianosin (n. 35 senttiä) maksua vastaan, ja näkymät tornista ovat ihan kelvolliset. Postauksen ensimmäiset kaupunkinäkymäkuvat ovatkin tornista otettuja.

Kirkko on (ainakin minun mielestäni) sisältä melko massiivinen, ja kirkon ovet tuntuvat olevan aina auki, kuten asian kuuluu minusta ollakin. Sunnuntaisen messun aikanakin ovet olivat selkosen selällään. Kävin hieman tunnelmoimassa messua, vaikka en olekaan mikään uskonnollisten toimitusten ystävä. Tunnelma oli kuitenkin hieno, ja katedraali oli aivan täynnä. 

Aukion ympäristössä on paljon kivoja kahviloita, joista tunnetuin taitaa olla Lorca.

Cafe 24.

La Pascana, joka aukeaa suoraan kadulle.

Kaupunginhallitus.

Katedraalin kupeessa oli viikonloppuna joulutori, Para Ellas, joka oli pyhitetty bolivialaisten naisten tekemille käsitöille. Myynnissä oli yli 150 käsityöihmisen tuotteita laidasta laitaan.

Tarjolla oli perinteisten käsitöiden lisäksi myös esimerkiksi kasveja, kaikenlaista syötävää ja juotavaa sekä kauneudenhoitopalveluja.

Riippumattoja.

Kynsienhoitopalveluja.

Herkkukoju. Ostin noita vasemmassa alakulmassa näkyviä maapähkinämakeisia. Aivan tolkuttoman hyviä!

Maní eli maapähkinä on erittäin suosittu aines täällä, ja tunnetuin maapähkinästä valmistettu ruokalaji taitaa olla Sopa de Maní eli maapähkinäkeitto. Se on minulta vielä maistamatta, mutta pitää korjata virhe heti ensi tilassa!

Rakkauslukkopossu.

Ensimmäinen ravintola, jossa kävin syömässä, oli la Casa del Camba. Ravintola on ehkä kaupungin tunnetuin paikallista ruokaa tarjoava ravintola.

Pidän puutarharavintoista kovasti, joten paikka oli senkin takia mieleeni.

Livebändikin ravintolassa oli, vaikka tässä kuvassa onkin vasta kosketinsoittaja. Oli kohtalaisen huvittavan kuuloista, kun soittaja vetäisi Michael Jacksonin Bad-kappaleen sellaisella panhuiluäänellä. 

Alkupaloiksi tilasimme lautasellisen alligaattoria, jonka maku muistutti aika lailla kanaa.

Kaljat eivät ihan heti lopu, kun sitä on ämpärissä melkein kaksi litraa.

Pääruoaksi tilasimme minibuffetin, joka tuodaan hauskassa korissa.

Kaikki ruokalajit eivät olleet kauneudella pilattuja, ja tämä seuraava liharuokakin, Keperi al horno, oli minusta aika luotaantyöntävän näköistä.

Maistuis varmaan sullekin.

Ruoka kuitenkin maistui onneksi paljon paremmalta kuin miltä se näytti. Maku oli ihan kuin suomalaisen karjalanpaistin, joten tuli kovin kotoisa fiilis!

Jotta Casa del Camban turistikokemus olisi täydellinen, ravintolassa kulkee perinteisiin asuihin puettuja tyttöjä, jotka ottavat ruokailijoista kuvia sombrerot päässä. Saatiinpahan taas hauska muisto kotialbumiin!