Aikainen lintu madon nappaa

Tiranasta matkamme jatkui Albanian eteläkärkeen, jossa tukikohdaksemme oli valikoitunut Ksamil.

Albania on kooltaan vain vajaa kymmenesosa Suomen pinta-alasta, ja välimatkat ovat siksi kivan lyhyitä, vähän niin kuin Virossakin.

Tirana alkaa jäädä taakse. 

Albanialaisella huoltoasemalla. 

Vjosa-jokea.

Albaniassa on ollut ihana ajaa, sillä maisemat ovat upeat ja vaihtelevat, ja tiet ovat olleet suurimmaksi osaksi varsin hyvässä kunnossa. Nopeusrajoitukset ovat tosin monin paikoin naurettavan alhaiset (tyyliin 60 km/h), ja teiden varsilla on jatkuvasti ilmoituksia kameravalvonnasta. Yhtään "peltipoliisia" en ole vielä onnistunut bongaamaan, ja jos niitä on oikeasti teiden varsilla, ne on tosi hyvin piilotettu. 🙈

Matkalla automme tietokone varoitti yllättäen, että rengaspaine oli liian alhainen. Renkaisiin piti siis saada ilmaa, ja sitä saisi tietenkin huoltoasemalta. Koska tankkauskin järjestyy bensa-asemilla henkilökunnan toimesta, arvelin, että joku varmaan laittaisi renkaisiin ilmaakin. Niinpä kurvasimme yhdelle huoltoasemalle, jossa tankkaajamies ei kuitenkaan tehnyt elettäkään laittaakseen ilmaa renkaisiin. Elekielellä selvisi, että huoltotoimenpiteistä vastaava mies oli tien toisella puolella olevalla huoltoasemalla kahvilla. Mutta pianhan mies sieltä ilmestyi, kun tankkaajamies huuteli hänet paikalle. 

Hieman askarrutti, miksi ilma oli vähentynyt renkaasta/renkaista, ja toivoin, ettei renkaassa olisi ainakaan mitään ruuvia tai vastaavaa. Semmoisethan ovat ikäviä juttuja siitäkin syystä, että rengas saattaa räjähtää kesken ajon, kuten ukkelille kävi pari vuotta sitten. Ilma on onneksi pysynyt renkaissa hyvin tuon lisäyksen jälkeen, joten mistään sen kummemmasta ei tainnut olla kyse.

Pidemmäksi pysähdyspaikaksi matkan varrella oli valikoitunut Gjirokasterin kaupunki, jonka vanhakaupunki on Unescon maailmanperintökohde. Myös Gjirokasterin linna on välttämätön käyntikohde kaikille Gjirokasterissa vierailijoille, mutta me päätimme ukkelin kanssa skipata sen ja keskittyä vain vanhaankaupunkiin.

Unescon maailmanperintökohteen alla oli moderni ja tilava parkkihalli!

Gjirokasteria on hehkutettu kovasti, mutta itselleni jäi paikasta lyhyen visiitin jälkeen vähän sellainen turistirysäfiilis. Ei siis harmittanut yhtään, että piti lähteä jatkamaan matkaa. 

Heippa, Gjirokaster!

Matka jatkui.

Reilun tunnin päästä edessä oli vihdoin rannikko ja meri!

Etelä-Albanian suosituimmat lomakohteet ovat Sarande ja Ksamil, jotka sijaitsevat vain vartin ajomatkan päässä toisistaan. Olimme jahkailleet pitkään, kummassa yöpyisimme, mutta päädyimme lopulta Ksamiliin oikeastaan olosuhteiden pakottamana. Varailimme hotelleja niin viime tingassa, että suurin osa oli jo täyteen varattuja, ja oli otettava, mitä oli saatavilla. Kansainväliset hotelliketjut eivät ole vielä löytäneet tietään Albaniaan – paitsi Tiranaan – ja sekin hankaloitti etsintää, kun oli varattava ns. sika säkissä. 

Ksamilissa olimme varanneet huoneen Central Park Premium -hotellista, joka oli uusi ja saanut hyvät arvostelut. 

Huoneessa oli vain yksi sänky, ja ukkeli päätyi nukkumaan sohvalle. 🙈

Tohvelit oli tilattu vissiinkin Temusta, ja ne olivat hengenvaaralliset märällä lattialla. 

Hotelli oli ok, mutta moni pieni asia ärsytti, kuten esimerkiksi se, että huonenavaimia ei annettu kuin yksi huonetta kohden (toista ei saanut edes pyytämällä), ja se, että suihkussa ollut mitään telinettä, jolle olisi voinut laittaa pesuaineet ja kamman, vaan kaikki tavarat piti noukkia lattialta.   

Hotellin allasalue. 

Lähellä hotellia oli kuitenkin paljon ravintoloita, ja sattumoisin päädyimme ensimmäisenä iltana kalaravintolaan, josta tuli suosikkimme. 

Elämäni paras kala-annos. Kala oli 'doradaa' eli suomeksi käsittääkseni kultaotsa-ahventa.

Seuraavana aamuna lähdin kävellen tutustumiskierrokselle Ksamiliin. Ksamil on Sarandeen verrattuna rauhallisempi ja hiljaisempi, mutta rannat ovat Ksamilissa upeat. Sarandessa on paljon enemmän iltaelämää ja menoa muutenkin, joten sitä suositellaan aktiivisempaa menoa kaipaaville. Meillä oli ukkelin kanssa tarkoitus vain chillailla, joten Ksamil oli meille onnistunut valinta. 

Jos haluaa olla rannalla omissa oloissaan eikä tykkää siitä, että ranta on täyteen ahdettu, kannattaa vältellä Ksamilin suosituimpia rantoja varsinkin kiihkeimpänä lomakautena elokuussa. 

Tiivis tunnelma.

Rannat on hyödynnetty jokaista senttimetriä myöten, ja vapaata tilaa voi olla vaikea löytää. Rannat ovat enimmäkseen pieniä poukamia, ja kutakin rantaa hallinnoi jokin ravintola, jolle ranta kuuluu. Rannalla ei siis saa olla ilmaiseksi, vaan aurinkotuolit ja varjot maksavat, ja hinta lähtee tavallisesti kahdestakymmenestä eurosta ylöspäin. 

Julkisia, ilmaisia rantoja on todella harvassa, ja ne onkin sitten tupaten täynnä. 

Ksamilin suosion ymmärtää, sillä vesi on kirkasta ja puhdasta. 

Fysioterapista hierontaa lihashuoltovasaralla. 😆

Luullakseni granaattiomena?

Ukkelin vapauduttua työhommeleistaan lähdimme syömään ja löysimme Grill Zone -nimisen paikan, josta tuli toinen suosikkimme. Ruoan päälle tuotiin talon puolesta lasilliset rakia, joka oli kuulemma tarjoilijan isoisän valmistamaa. 

Lounaan jälkeen oli tarkoitus mennä Butrintiin, antiikin aikaiseen kaupunkiin, joka sijaitsee vain vajaan kymmenen minuutin ajomatkan päässä Ksamilista. Butrintkin on Unescon maailmanperintökohde.

Kävi kuitenkin niin, että päästyämme Butrintin parkkipaikalle kiinnostuimme enemmän kaapelilossista, joka on aivan Butrintin vieressä ja jolla pääsee ylittämään pienen kanaalin. 

Lossille mahtuu kerralla enimmillään neljä autoa, ja vaikka lossi näytti hieman kiikkerältä, huomasimme kuitenkin pian olevamme lossijonossa. 

Kyydissä ollaan.

Lossi maksoi 700 lekiä (7 euroa), ja kanaali oli äkkiä ylitetty. Koska emme kehdanneet ajaa saman tien takaisin lossille, päätimme lähteä ajelemaan jonnekin, mutta minne? Kreikan raja olisi ollut lähellä, vain parinkymmenen kilometrin päässä, mutta Kreikassa käyminen ei kiinnostanut tarpeeksi, joten päätimme käydä katsomassa läheistä Mursi-järveä. 

Mursi-järvi.

Matkalla näimme tienviitan Sarandeen, ja kun huomasimme, että Sarandeen pääsisi toista kautta myös teitse, ilman lossikyytiä, saimme idean lähteä käymään Sarandessa. 

Lammaspaimen lampaidensa kanssa.

Albaniassa näkee teiden varsilla ihanan paljon eläimiä, varsinkin lampaita ja lehmiä, mutta myös kanoja ja aaseja, joten ajelu on siitäkin mukavaa. Varovainen saa tietysti olla, ettei tule lammaspaistia. 🙈

Sarande osoittautui aika isoksi kaupungiksi, jossa oli tosiaan ihan erilainen fiilis kuin Ksamilissa. 

Sarande on myös paljon mäkisempi kuin Ksamil, liikennettä on enemmän ja parkkipaikkoja vähemmän (tosin ei niitä Ksamilissakaan viljalti ollut), joten autolla liikuskelu Sarandessa kysyy hyviä hermoja. 

Kahvittelimme Sarandessa, mutta illaksi palasimme "kotiin" Ksamiliin. 

Lime Cocktail Bar Ksamilissa. 

Tiistaiaamuna ukkelikin oli taas vapaa heti aamusta, joten suunnistimme Ksamilin suosituimmalle rannalle, Ksamil Beach 7:lle, jo heti yhdeksän jälkeen. Tuohon aikaan rannalla oli vielä niin tyhjää, että löysimme hyvän paikan helposti, ja jopa parkkipaikka löytyi tien vierestä, eikä tarvinnut pysäköidä millekään maksulliselle parkkialueelle. 

Ksamil Beach 7 yhdeksän jälkeen aamulla. 

Sen jälkeen drinkittelimme yhdessä rantaravintolassa, josta aukeni näkymät Korfulle asti. 

Taustalla näkyvä vuoristo on Korfua. 

Monet saapuvatkin Sarandeen ja Ksamiliin niin, että he lentävät Korfulle ja ottavat sieltä sitten lautan Albanian Sarandeen. Meistä tämä vaihtoehto kuulosti vähän monimutkaiselta ottaen huomioon matkatavaramme 🙈, joten päädyimme lentämään Tiranaan. Jos meillä olisi ollut aikomus olla pelkästään Ksamilin alueella, lauttamatka Korfustakin olisi saattanut olla vaihtoehto. 

Iltapäivällä päätimme yrittämään uudestaan Butrintissa käymistä. Matkalla pysähdyimme yhdellä näköalapaikalla, ja autolle palatessani huomasin, että joku oli pysäköinyt hieman onnekkaasti. 🙈

Auton alaosan ja kivetyksen välissä oli tilaa kirjaimellisesti muutama millimetri, ja hivutin auton liikkeelle hitaasti peruuttamalla, kun ukkeli vahti samalla, ettei auton alta lähde mitään irti. 😆

Butrintiin sisäänpääsy maksoi 1000 lekiä per nuppi, mutta hyvin pian sisään päästyämme huomasimme, että alue olikin paljon suurempi kuin olimme kuvitelleet. Jostain syystä antiikin kivikasat eivät nyt oikein kiinnostaneetkaan, joten kävimme pällistelemässä vain lähintä teatterialuetta ja päätimme lähteä sen sijaan istumaan iltaa Sarandeen. 

Löysin Sarandesta parkkipaikan autolle yllättävän helposti, joten ei muuta kuin rantakadulle hiippailemaan ja etsimään sopivaa virkistäytymispaikkaa. 

Saranden kaupungin ranta oli yllättävän pieni.

Päädyimme tähän irkkubaariin. 

Aiheutin baarissa hämmennystä, kun pyysin tarjoilijalta vettä vahvalla intialaisaksentillani. Tarjoilija ei meinannut millään ymmärtää, mitä halusin, ennen kuin yritin lausua water-sanan oikein amerikkalaisittain. Tarjoilijaa nauratti, ja hän kysyi, mistä olimme, kun minulla on tämmöinen aksentti. 😆 Myöhemmin tarjoilija kertoi, että kuulemme jotkut britit puhuvat vähän samalla tavalla kuin minä. 

Illan päätteeksi harrastimme vielä vähän xhiroa eli paikallista tapaa kävellä iltaisin kaduilla.   

Drinkkejä mukaan.

Palattuamme autolle huomasin tuulilasissa tervehdyksen paikallisilta parkkipirkoilta. Ympärilleni vilkuiltuani huomasin, että olin näköjään pysäköinyt taksialueelle. Ilmankos parkkipaikka olikin löytynyt niin helposti. 😆 Onneksi sakko ei ollut kuin 2000 lekiä. 

Parin drinkin jälkeen ei ollut kovin fiksua ajella takaisin Ksamiliin, mutta eipä ole järki ennenkään meikäläisen päätä painanut. Butrintiin lähdettiin, mutta Sarandeen päädyttiin.  🙈

Viivyimme Ksamilissa kolme yötä, ja eilen ajelimme – monen mutkan kautta! – Vloren kaupunkiin, jossa kirjoittelen nyt tätäkin. Huoneessamme on niin surkea nettiyhteys, että oli pakko tulla kirjoittamaan tätä hotellin aulaan, joten postaus on taas, mitä on. 

Näkemisiin!