Rotkossa

Kävin tapaamassa ystävääni Kouvolassa, ja reissu kevensi mieltäni 130 kilon edestä. Vein nimittäin kummipojalle levytankoni ja -painoni sekä vähän muutakin kuntoiluvälineistöä.

Autokin pysyy hyvin tiellä, kun on takakontti täynnä painoja. 😆

Painoja oli aina todella ärsyttävää säilytellä milloin missäkin kaapissa tai sängyn alla (siis ukkelilta piilossa), ja olen siitä syystä todella iloinen, että pääsin niistä eroon ja että ne menivät vielä jollekin tutulle. En tuntenut edes mitään luopumisen tuskaa, vaikka painoihin liittyy kaikenlaisia muistoja. Esimerkiksi levytankosarjan saapuminen oli minulle iso ja vähän hupaisakin tapaus, ja muistelin kirjoittaneeni siitä blogiinkin. Tämä on suora lainaus viiden vuoden takaisesta postauksesta:

"Jäin viimeksi odottelemaan paketteja, ja kaikki kolme pakettia tulivat vielä samana iltana, kahden eri kuljetuspalvelun kautta. Ensimmäisen kuljetuspalvelun mies soitti hieman ennen saapumistaan ja kysyi, voisinko tulla alas häntä vastaan, kun paketti oli kuulemma vähän painava. Läksin alakertaan närkästyneenä, sillä sitä vartenhan minä olin kotiinkuljetuksen tilannut, että saisin paketit sisälle asti. Närkästykseni vaihtui kuitenkin noloudeksi, kun näin sen pienen ja hintelän pojan, joka taisteli yli 30-kiloisen pakettini kanssa.

Toinenkin mies rimpautti minulle ennen saapumistaan. Hänkin oli ulkomaalainen ja puhui vähän murtaen suomea. "Moi Satu, jaksaisitko sä tulla vähän treenaamaan?", kuului hänen kysymyksensä. Ei auttanut muu kuin lähteä taas alakertaan. Kun mies näki minut, hän kysyi hämmästyneen näköisenä, että "sinulleko nämä ovat?". En tainnut ihan vastata hänen mielikuvaansa bodarista. 😂"

Nyt minulla on kotona enää kuusi kahvakuulaa sekä viisi paria käsipainoja, ja niistä en ole ainakaan vielä luopumassa. Uusia kuntoiluvälineitä en meinaa enää ostaa, mutta ehkä on parempi olla vannomatta mitään, jos mieli vaikka muuttuukin. Sitä paitsi: mihin sitä koira karvoistaan pääsisi. Huomasin nimittäin tänään tuijottavani urheiluliikkeessä himoiten hex-käsipainoja, kun ne olivat ihan kunnioitettavan painoisiakin eivätkä mitään rimpuloita.

Tässä silmä lepää! 😆

Sitten havahduin ja sanoin itselleni, että nyt helvetin äkkiä pois täältä.

Ystävälläni oli taas kahvipöytä koreana, ja mutakakustakin sai tuunata mieleisensä. 

Mutakakku kaikilla mausteilla.

Kissat pystyvät nukkumaan näköjään mitä ihmeellisimmissä asennoissa.

Takaisin Espooseen ajellessani päätin pysähtyä paikassa, jossa käynnistä olin haaveillut jo vuosikaudet, mutta en muka ollut koskaan ehtinyt pysähtyä siellä. Tällä kertaa minulla ei ollut mitään kiirettä kotiin, joten oli vihdoinkin tullut aika käydä Mäyrämäen rotkolla, jota Tuomo Kesäläinen kuvaa kirjassaan Suomen upeimmat luontokohteet mykistäväksi ja uskomattoman kauniiksi. Odotukset olivat siis korkealla!

Jokainen Elimäen ja Lapinjärven seuduilla pyörinyt tietää, millaista tasamaastoa tuo alue on, ja oli vaikea uskoa, että näistä maisemista voisi löytyä rotko, jonka seinämät kohoavat kahdenkymmenen metrin korkeuteen. 

Potentiaalista rotkomaastoa. 😆

Olin laittanut rotkon koordinaatit kännykkään, joten osasin ajaa suoraan rotkon lähelle, ja sopiva pysäköintipaikkakin löytyi helposti. 

Tähän olisi mahtunut parikin autoa, jos joku olisi tajunnut pysäköidä vähän järkevämmin.

Rotko on ilmeisesti edelleen varsin tuntematon, mutta sen verran paikalla on käynyt väkeä, että pysäköintilevikkeeltä johtaa nykyään rotkolle selvä polku (lähtee tuosta auton takaa), jota seuraamalla pääsin helposti perille.

Maastokartassa rotko näkyy selvästi.

Pienen metsälenkin jälkeen edessä oli kalliot, jotka lupasivat hyvää. Ehkä täällä saattoi ollakin rotko!

Vielä muutama askel lisää, ja siinähän se oli – suoraan edessäni. 

Rotkoon päästäkseni piti ylittää muutama kivieste, ja sitten olinkin keskellä rotkoa, hyvin kapeassa solassa. 

Rotkossa oli minusta jotenkin erityinen tunnelma – tai sitten paikan mahtavuus sai minut kuvittelemaan. Oli täysin hiljaista (hyttyset vain inisivät), ja solassa oli kylmänkosteaa, aivan kuin olisin ollut kellarissa. Seinämillä kasvoi sammalta ja saniaisia, ja räikeä vihreys tuntui jotenkin paikkaan kuulumattomalta.

Näkymä kohtisuoraan pään yläpuolelle.

Tuon maassa näkyvän kivenmurikan takana oli mustana ammottava aukko, jota luulin vain onkaloksi. Kun lueskelin rotkosta myöhemmin kotona lisää, sain tietää, että aukosta olisi päässyt rotkon alla olevaan isoon ja komeaan luolaan. Luola jäi siis minulta tutkimatta, ja harmitti ihan vietävästi. Mutta toisaalta – eipä tullut tällekään reissulle se otsalamppu mukaan, joten olisin ollut taas kännykän taskulampun varassa (eikä minulla ollut mukana oikeaa kameraakaan, joten kuvaaminen olisi jäänyt haaveeksi).

Rotko oli niin hieno, että viihdyin siellä hyvän tovin, mutta sitten oli aika lähteä katsomaan, miltä rotko näyttäisi ylhäältä päin. Se tarkoitti kiipeämistä kallion päälle, ja hetken piti miettiä, mistä kohdasta lähtisin kapuamaan mäkeä ylös. Kallio ei ollut mikään kovin helppo kiivettävä (ainakaan siitä kohtaa, josta minä nousin ylös), ja parissa kohdassa sai olla kieli keskellä suuta, mutta lopulta vaiva palkittiin. 

Siellä se on!

Rotko on syntynyt joskus jääkauden jälkeen sillä tavalla, että kalliosta on irronnut siivu, joka on sitten jäänyt törröttämään emokallion viereen.

Kummallinen näky kerrassaan!

20 metriä pystysuoraa pudotusta.

Mieleeni tuli, että nyt pitää saada rotkoselfie. Vähän kyllä mietitytti, tulisiko selfiestäni yksi niistä surullisenkuuluisista selfieistä, jotka ovat jääneet ottajansa viimeiseksi, mutta ei: tässä sitä vielä istutaan kirjoittelemassa.

Sekin tuli tässä vaiheessa mieleeni, että eipä ollut tullut kerrottua (taaskaan) etukäteen kenellekään, minne olin menossa. 

Otin ylhäällä myös pienen videon: 

Mitenkäs tästä pääsisi alas? (Minulla on paha tapa kiipeillä kaikenlaisiin paikkoihin ja unohtaa, että niistä pitää tulla jotenkin alaskin. 😆)

Sitten rotko olikin nähty sekä alhaalta että ylhäältä päin, ja saatoin jatkaa hyvillä mielin matkaa. Pysähtykää ihmeessä tämän hienon luonnonihmeen äärelle, jos ajatte kuutostietä Lapinjärven ohi. Ihan huikea paikka! 

Rotkon koordinaatit: N 60 43.776, E 26 13.454

Lisää luettavaa Mäyrämäen rotkosta: 

 

Luolamiehen blogi: Uudenmaan rotkot yllättävät suuruudellaan

Suomen Luonto: Rotko kuin kamaran hurja irvistys 

 

😘