lauantai 19. maaliskuuta 2022

Taiteen mentävä aukko

Kävin todella pitkän tauon jälkeen taidemuseossa, eikä tauko johtunut koronasta vaan siitä, että en ole koskaan ollut mikään taidemuseoiden suuri ystävä. Itse asiassa kirjoittelinkin melko tarkalleen kolme vuotta sitten siitä, kuinka paljon inhoan taidemuseoita ja -näyttelyitä (täällä). Olin tuolloin käynyt juuri Medellínin tunnetuimmassa taidemuseossa, ja olin ilmeisen suivaantunut kokemuksestani, kun tuli kirjoitettua niin suolaista tekstiä. 😅 

Tällä kertaa suunnistin kuitenkin kohti Espoota, tarkemmin sanottuna modernin taiteen museota EMMAa, sillä halusin nähdä Daniel Burenin näyttelyn Kävelyllä siksakissa. Olin nähnyt Hesarissa kuvia Burenin värikkäänä hehkuvista seinistä ja päättänyt, että jos jonkin näyttelyn haluan nähdä, se on tämä.

Pahoittelen, että palaan taas vähän menneisyyteen, mutta vanhat blogikirjoitukset ovat niin oivallinen esimerkki siitä, että ihminen (jopa meikäläinen!) voi oikeasti muuttua.

Kirjoitin vuonna 2019 seuraavasti: 

"Yleensä poistun taidemuseosta (ja kaikista muistakin museoista) turhautuneena, pettyneenä ja pahantuulisena, mikä ei liene museokäynnin tarkoitus. Vika ei tietenkään ole taiteessa vaan minussa itsessäni, mutta vaikka kuinka olen yrittänyt pohtia asiaa, en ole vielä saanut selville, mikä perimmäinen ongelmani oikein on."

Tervetuloa siksakkiin!
 

Viime aikojen itsetutkiskelu on tehnyt ilmeisen hyvää, sillä heti EMMAan astuessani tajusin olevani jotenkin vapautuneempi kuin ennen ja pystyväni vain olemaan taiteen keskellä. Sitä entistä ongelmaa ei enää ollutkaan, ja tunnistin heti, mikä puuttui: pakonomainen tarve muodostaa mielipide kaikesta näkemästäni. Aiemmin minun oli ruvettava heti pohtimaan, ymmärsinkö taideteosta vai en; pidinkö siitä vai en ja oliko se minusta hyvä vai huono. En osannut tarkastella taidetta neutraalisti ja uteliaasti, kun kaikelle piti löytää mielessäni jonkinlainen lokero, jonne se sopi sijoittaa. Miten erilaiselta kaikki näyttikään nyt, kun vain katselin ympärilleni avoimin mielin, enkä yrittänytkään "ymmärtää" mitään tai "pitää" mistään. Asiat näyttäytyvät ihan eri valossa, jos niitä ei pyri heti nimeämään, selittämään tai analysoimaan. Mielipiteiden ongelma kun tuppaa olemaan se, että kun mielipiteen on kerran muodostanut, siitä on kovin vaikea päästää irti, eikä muille tulkinnoille jää enää tilaa.

Tajusin senkin, että taide on henkilökohtainen kokemus, eikä taidetta tarkastellessa tarvitse miellyttää ketään – ei taiteilijaa, ei museotyöntekijöitä eikä muita museovieraita. Ihmisiä puhuttelevat eri asiat, ja mikä puhuttelee minua, voi tuntua jostakusta toisesta ihan yhdentekevältä, ja päinvastoin. Ei minun tarvitse jäädä syynäämään suurennuslasilla sellaista, mikä ei puhuttele itseäni millään lailla, vaan voin ihan hyvin jatkaa matkaani. Ihmisen oikeus keskittyä siihen, mikä häntä itseään kiinnostaa kuulostaa ihan itsestäänselvältä asialta, mutta minä olin museossakin velvollisuudentuntoinen. Tuntui väärältä vain kävellä jonkin teoksen ohi, kun taiteilija oli nähnyt niin suuren vaivan teosta luodessaan. 

Täällähän näkee tuttujakin.

Värikäs ikkunaseinä vangitsi minut luokseen pitkäksi aikaa. Värikkäiden kalvojen läpi tunkeva kevätaurinko teki väreistä vieläkin voimakkaammat, ja katsoja sai nauttia todellisesta väriterapiasta.

Lasin takana voimakkaasti värittynyt suomalainen luonto näyttäytyi uudessa valossa.

Minua kiinnosti EMMAssa toinenkin näyttely, nimittäin Chiharu Shiotan Äärirajoilla.

Punaisista langoista pingotettu labyrintti oli huikea, ja kiitin hiljaa mielessäni sitä, etten ollut nähnyt tällaistakaan aikaisemmin. Kokemus olisi mennyt ihan hukkaan, kun olisin kulkenut teoksen sisällä miettien, onko tämä muka taidetta ja mikä idea tässäkin mahtaa olla. Kokemus oli aivan erilainen nyt, kun en yrittänytkään sanallistaa mitään, vaan keskityin vain tuntemaan ja kokemaan. 

Sitä kyllä pohdiskelin, mitä taiteilija oli mahtanut ajatella teosta luodessaan. Mikä oli synnyttänyt idean kyseisestä teoksesta, ja millainen luomisprosessi oli ollut. Ajatukseni karkasivat jopa niin pitkälle, että mietin, voiko energia siirtyä ihmisestä toiseen myös taideteoksen välityksellä. Voiko taiteilijan tunnetilan aistia taideteoksesta? (Menevät vähän diipeiksi nämä meikäläisen pohdinnat.)


EMMAssa oli muitakin näyttelyjä, ja ne tuli kierrettyä muuten, mutta Erkan Özgenin Wonderlandin jätin välistä, sillä se tuntui aivan liian ajankohtaiselta. (Wonderlandissa kuuro poika Muhammed kertoo eleiden ja äänteiden avulla perheensä kokemuksista sotaa paossa.) EMMAssa oli nähtävää aika lailla sopivasti – ei liikaa, mutta ei liian vähänkään. Laitan tähän vielä muutaman kuvan niistä teoksista, jotka herättivät itsessäni eniten ajatuksia tai jotka kiinnittivät jostain syystä huomioni.

Jäin tuijottamaan tätä John Kørnerin maalausta Kahden taivaan välissä pitkäksi aikaa. Jostakin syystä maalaus puhutteli minua niin paljon, että ottaisin sen mieluusti omalle seinällenikin. Maalauksessa ihmishahmo juoksee kahden vastakkaisen maiseman välissä, haavemaailmojen ja rinnakkaistodellisuuksien lomitse. Mietin, että tuotahan elämä juuri on: tasapainoilua eri maailmojen keskellä – sen, mikä on olemassa vain omassa päässämme, ja sen, mikä on totta. Mutta mikä on loppujen lopuksi totta ja mikä ei? Kuinka pitkälle voi luottaa siihen, että se, mikä on totta minulle, on totta sinullekin? Missä ihmisten todellisuudet risteävät?

Tämän teoksen oli luonut Eetu Huhtala, ja teos oli nimeltään Istuin tekemättä mitään. Teoksen keinu ulottuu ihan maahan asti, mitä ei kuvasta oikein erota. Tämäkin osui minulla johonkin hermoon, vaikka en osannutkaan sanoa, mihin. Teoksen kuvauksessa luki: "Tilallista teosta voi katsoa laajemmasta yhteiskunnallisesta näkökulmasta: mitä tapahtuu, kun meistä tulee sivustakatsojia? Miten se vaikuttaa meihin ja muihin?"

Hans-Christian Bergin Visuaalinen pyörre oli mielenkiintoinen yhdistelmä värejä ja valoa. Teoksessa on käytetty laserleikattua akryylilevyä ja heijastavaa kalvoa. 

Meri Oivon Hauras.


Matias Karsikas oli luonut Kanto-teoksensa puusta, lasitetusta keramiikasta ja suupuhalletusta lasista.

Viimeisimpänä mutta ei suinkaan vähäisimpänä on Haris Epaminondan Nimetön #18

Teoksen kuvauksessa kerrotaan seuraavaa: "Valkoisen laatikon sisällä näyttää olevan pala taivasta. Laatikon ulkopuolella on puinen kultakala. Haris Epaminonda käyttää teoksissaan antiikkimarkkinoilta tai kirpputoreilta löytämiään vanhoja esineitä. Nämä esineet ovat usein latautuneita Aasian tai Euroopan kulttuurihistorialla. – – Taiteilija luo harkittuja sommitelmia yhdistämällä löydetyt esineet itse suunnittelemiensa jalustojen, kehysten tai muiden rakenteiden kanssa."

Tämä on juuri sellainen teos, jonka näkeminen olisi aiemmin ärsyttänyt ja herättänyt kysymyksiä tyyliin "onko tämä muka taidetta" ja "tuollaisenhan osaisi tehdä kuka tahansa". Ehkä tuommoisen osaisikin tehdä kuka tahansa, mutta kuinka monelle tulisi mieleen tehdä jotain tuollaista? Ei minulle ainakaan. Ehkä yksi taiteen merkityksistä onkin ajatella laatikon ulkopuolelta – tässä tapauksessa ihan kirjaimellisesti!

Ensimmäistä kertaa ikinä minulla oli taidemuseokäynnin jälkeen sellainen olo, että taide oli antanut minulle jotakin sellaista, mitä en ollut tiennyt edes kaipaavani. Todella erikoinen tunne. Ikään kuin minussa olisi ollut jokin tyhjiö, joka nyt tämän kokemuksen seurauksena täyttyi (kuulostaa taas ihan hihhuloinnilta!). Ei siis ole epäilystäkään siitä, ettenkö vierailisi jossakin taidemuseossa pian uudestaan, kun jo moderni taide sai aikaan tämmöisiä tuntemuksia. Minähän olen aiemmin pitänyt modernia taidetta lähinnä aikuisten askarteluna, jolla yritetään jymäyttää hyväuskoisia markkinoimalla sitä taiteena.

Laitan vielä tähän loppuun lainauksen yhdestä kommentista, jonka sain vuoden 2019 postaukseeni. Lukija kiteyttää tässä minusta niin hienosti sen, kuinka modernia taidetta kannattaa lähestyä ja minkä minäkin olen tässä vuosien saatossa kantapään kautta oppinut. Toivottavasti lukija (joka ei jättänyt nimimerkkiään) ei pahastu, kun lainaan hänen sanojaan: 

"Modernin taiteen todellisen merkityksen tajusin silloin, kun rupesin käymään omien lasten kanssa taidemuseoissa. Alle kouluikäisinä he olivat innostuneita ihan mistä museosta vain, mutta alakouluikäisinä "pelkät taulut" alkoivat olla tylsiä. Ateneum ei heitä enää kiinnostanut, mutta Kiasma aina. Heidän kanssaan tajusin, että modernin taiteen idea on herättää mielessä uusia mielleyhtymiä ja samalla vaikuttaa siihen, että havainnoi ympäristöäänkin jotenkin uudesti. – –

Ei modernia taidetta katsoessa tarvitse ajatella, onko se taidetta, onko se kaunista vai rumaa tai mitä taiteilija on sillä tarkoittanut. Modernia katsoessa (ja mielellään kokiessa ja itse osallistuessa niin kuin nykyisin saa usein tehdä) aivot saavat olla rentoina ja lapsen tapaan avoimina ja ennakkoluulottomina – ja sitten vain antaa mennä! Millaisia mielleyhtymiä syntyy? Millaisia uusia ajatuksia välähtää? Ei kannata olla kriittinen sen enempää omien ajatusten kuin teoksenkaan suhteen. Jos jostakin ei tule yhtään mitään mieleen, sitten kävellään eteenpäin." 

Voisiko tätä enää tämän paremmin sanoa!

😘

25 kommenttia:

  1. Lankalabyrintti hieno, aavemainen.
    "Istuin tekemättä mitään" on kans mun suosikki :)
    Kiva museokäynti <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo lankalabyrintti oli kerrassaan upea!

      Kiva että olit mukana museovisiitillä. <3

      Poista
  2. Olen kotoisin Mäntän läheltä ja jo vuosikymmenien ajan käynyt kesäisin katsastamassa Mäntän kuvataidenäyttelyn ja Serlachius museot. Suosittelen lämpimästi.
    Modernista taiteesta saa paljon iloa, miettimisen aihetta tai joskus ei tunnu miltään. Mutta koskaan ei ole tullut pettynyt olo. Jotain taideteoksia muistelen vielä vuosien jälkeen.
    Mäntästä on jäänyt myös hauska muisto joltain kesältä. Gösta museossa oli eräässä huoneessa, aivan keskellä huonetta, pölynimuri. Mietimme onko tämä taidetta vai ei ja lähtiessä kysyimme museon työntekijältä. Harvoin näkee ihmisen reagoivan niin nopeasti, ei ehtinyt sanomaan meillekkään mitään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hienoista vinkeistä, Sari! Kävin kuukkeloimassa sekä Mäntän kuvataideviikot että nuo museot, ja molemmat vaikuttivat ihan supermielenkiintoisilta! En ollut kuullutkaan noista aiemmin. Täytyypä ottaa ne ensi kesän ohjelmistoon. :-)

      Mulle on ollut vaikea ymmärtää ja hyväksyä tuota, että aina taiteen ei tarvitse tuntua miltään ja että on ihan ok vain kävellä ohi, jos ei kiinnosta. Mutta sitten kun ajattelee järjellä, niin miten ihmeessä kaikki voisikaan kiinnostaa kaikkia. Taiteesta nauttiessa saa ja pitää olla itsekäs.

      Hauska tuo pölynimurijuttu. :-D Nykytaiteessa ei voi tosiaan olla aina ihan varma, mikä on taidetta ja mikä on vain keskelle lattiaa unohtunut siivousväline!

      Poista
  3. Mä oon edelleen niin tylsä, että minusta taiteen pitää joko esittää jotain tai olla muuten kaunista, kuten nuo väri-ikkunat ja lankalabyrintti.
    Mutta sitten toi, että joku laittaa raastinraudan viereen terveyssiteen ja sitten jokainen tulkitsee sen omalla tavallaan ja "taiteilija" saa tästä rahaa vain nimensä vuoksi... ei mee mun jakeluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mitenkähän mahtaisi meikäläinen suhtautua tummoiseen raastinrauta-terveyssideyhdistelmään. :-D Voipi olla, että saattaisi vanhat nykytaideangstit palata kummittelemaan, ja kääntyisin kannoiltani saman tien ulos. :-D

      Poista
  4. Kiitos museokierroksesta! EMMA on yksi suomalaisista lempimuseoistani, vaikken itsekään mikään (nyky)taiteen ylin ystävä ole. Häpekseni voin jopa tunnustaa, etten ole ikinä käynyt Ateneumissa. Kansallismuseossa sen sijaan kävin aikanaan melkeinpä kerran kuukaudessa...

    Oletko kokeillut neuloa ihan 100% merinovillalangasta, aiheuttaako sekin samanlaisia oireita? Tosin ainakin sukissa täysvillainen lanka ei tietenkään ole niin kestävää kuin sekoitelanka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas kiva kuulla, että EMMA on yksi lemppareistasi! Mä en ole käynyt EMMAssa kuin kerran tätä ennen, ja siitäkin on niin monta vuotta, että en edes muista, miksi siellä kävin. Oltiin äiteen kanssa liikenteessä, joten oltaisko eksytty museoon vahingossa. :-D

      Mä olen käynyt Ateneumissa muutaman kerran, mutta se ei ole jäänyt mieleeni mitenkään erityisen hienona kokemuksena. Mutta siellä on (tai ainakin ennen oli) tosi hyvä kasvisravintola, jossa olen nauttinut pari kertaa maittavan lounaan. Minä taas en ole koskaan käynyt Kansallismuseossa!

      Merinovillaa en ole kokeillut, mutta jotenkin en usko, että se aiheuttaisi samanlaisia oireita. Täytyy ehdottomasti kokeilla! Tosin se kaipaisi joukkoon käsittääkseni tosiaan jotain vahviketta, jos meinaa neuloa sukkia...

      Poista
  5. Hienoa, että kerroit miten olet muuttunut ja mitä nuo teokset merkitsivät sinulle! Olen käynyt kerran Emmassa ja toivottavasti tulee taas sellainen tilanne, että pääsisin käymään siellä. Käyn aika paljon museoissa ja nyt on tarkoitus käydä parissa turkulaisessa taidemuseossa, joissa on esim. Iso-Rättyöiden robotteja ja toisessa on Osmo Rauhalan töitä. Molempia olen nähnyt aiemminkin. Osmo Rauhalan (ja Kuutti Lavosen) maalaukset Tyrvään kirkossa ovat uskomattoman hienoja ja tehty juuri sinne. Suosittelen jos olet siellä päin. Mutta kyllä on tullut käveltyä läpi aika monia taide- tai museonäyttely...
    Tuossa Emman näyttelyssä se väri-ilottelu Burenin töissä oli aivan uskomatonta. Niistä lankatöistä en niin kauheasti piitannut ainakaan näiden kuvien peruteella; ehkä ne pitäisi nähdä luonnossa tai siis siellä. Monesti työ avautuu ihan eri tavalla kun sen näkee eikä vain kuvassa.
    Kiva oli tutustua Emmaan näin sinun kautta! Mukavaa kevään jatkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, on se ihmeellistä, miten ihminen voi kumminkin näköjään muuttua, vaikka itsestä tuntuu, että on aina samanlainen jästipää. :-D Tämä blogi on kyllä hyvä, kun on tullut kirjoitettua niin suoraa puhetta, ja sitten voi vuosien päästä palata vertailemaan vanhoja ajatuksia nykyisiin.

      Kaikki nuo mainitsemasi paikat kuulostavat tosi mielenkiintoisilta, kiitos vinkeistä! On kyllä uskomatonta, miten paljon on olemassa kiinnostavia asioita ja paikkoja, joista ei ole ikinä kuullutkaan. Taiteen myötä aukeaa minulle taas ihan uusi maailma! On vähän masentavaa ajatella, miten paljon sitä voi elämässään missata hienoja asioita ihan vain oman mielensä rajoittuneisuuden takia.

      Minä tykkäsin ehkä jopa enemmän tuosta lankalabyrintista kuin Burenin teoksesta, mikä vähän yllätti itseni. Mutta moni teos on tosiaan semmoinen, että se on itse koettava, eikä tuokaan lankateos välttämättä puhuttele muita samalla lailla kuin minua.

      Mukavaa illan ja kevään jatkoa sinullekin! <3

      Poista
  6. Upeita värejä, oli kiva olla virtuaalisesti mukana museokierroksella.Ja hienoa että pystyit nyt katsomaan taidetta nauttien, ilman että sitä piti analysoida. Tuo värikkyys on kyllä aivan ihanaa:)Itse tykkään käydä museoissa jos on jotain mielenkiintoista nähtävää.Täällä on jo kuukausia ollut Yayoi Kusaman suuri näyttely, ja valtava menestys, mutta en itse ole tilannut sinne aikaa. Pitääkö muuten Suomessa museoihin tilata aika? Nämä ovat näitä koronan tuomia juttuja, joka paikkaan pitää nykyään tilata aika täällä,eikä voi mennä spontaanisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värit oli kyllä todellakin upeat! <3 Minäkin rakastan värejä, sillä saan niistä jotain ihmeellistä energiaa.

      Suomessa ei tartte tilata museoihin aikaan, vaan museoihin voi mennä – aukioloaikojen puitteissa tietenkin – ihan mihin aikaan vain. Tuskin olisin mennyt EMMAan, jos sinne olisi pitänyt varata aika, kun olen vähän sellainen, että kun mieliteko lähteä jonnekin iskee, on päästävä lähtemään heti. :-) Väkimääriäkään ei taideta enää kontrolloida enää mitenkään, vaikka koronaluvut ovat edelleen korkeat, ja sairaalassa olevien potilaiden määrä taitaa olla ennätyslukemissa. Mutta maskia suositellaan käytettäväksi edelleen. Maskisuosituksista oli tarkoitus luopua viime viikolla (vai oliko se tällä viikolla), mutta korkeiden koronalukujen takia suosituksista ei vielä luovuttukaan.

      Poista
  7. Kiitos museokierroksesta! Tuosta Burenista näinkin uutisissa(?) ja siinä mainittiin raitojen olevan aina millilleen saman levyisiä. Olikohan kahdeksan pilkku jotain senttimetriä.
    Mulla on nyt puikoilla Novitan Isoveli-lankaa eikä se aiheuta samoja oireita kuin Seiskaveikka, jee. Hassua, kun koostumus on kuitenkin sama.
    Leppoisaa viikonlopun jatkoa! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ps. Kävin nyt illalla taas kävelemässä Puu-Vallilassa. Laitan kuvia aamulla... :D

      Poista
    2. Olkaatten hyvä! :-) Meidän äitikin oli nähnyt Burenin näyttelystä uutisissa, ja kun sanoin äidille käyneeni taidenäyttelyssä, äiti kysyi, että "ei kai se ollut se, missä on niitä värikkäitä ruutuja; sellaisiahan osaisi tehdä kuka tahansa". :-D Minäkin muistelen, että se raitojen leveys oli 8 senttiä...

      No onpas kiva tietää, että Isoveli ei aiheuta ainakaan sinulle samanlaisia oireita kuin Seiskaveikka! Sitäkin voisi kokeilla, vaikka en oikein tykkää Isoveikasta sen paksuuden takia... Toki sukat valmistuisi sillä nopeasti!

      Kiitos ja mukavaa viikonlopun jatkoa sinullekin! Puu-Vallila -kuvia odotellessa. ;-)

      Poista
  8. Sinähän olet oppinut avautumaan ja ottamaan vastaan :) En minäkään kaikesta taiteesta tykkää, mutta kaikelle pitää antaa mahdollisuus. Ensin näin tuossa lasi-ikkunassa selvästi nuo takana olevien ikkunoiden reunukset (kuvan välityksellä ehkä vaikutelma voimistui). Sitten laitoit tuon kuvan, missä luonto näkyy värien läpi ja siinähän se oli! Pitää siis katsoa vain laatikon ulkopuolelta.
    Viidennessä kuvassa yritin hahmottaa ensin, että mikä tumma olio on sijoitettu värien keskelle... sillähän oli kaksi jalkaa ja pää ja kännykkä kädessä ;D
    Tuo lankahärdelli ja Hauras ovat vaikuttavia. Mietin myös aina, mitä taiteilija on mahtanut ajatella ( tuskin tavoitan..) tai minkälaisesta rinnakkaistodellisuudesta hän on. Itsestä tuntuu usein, että olen kai jostain muualta..
    Taidetta on niin monenlaista. Monet ovat sellaisia, että eihän niitä mihinkään kotioloihin voi edes siirtää, mutta isossa tilassa tai "jossain-ihan-muualla" ovatkin täydellisiä.
    Aina voi kehittyä, jos ei ole pakottavia taka-ajatuksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, juu näköjään olen. Oikein itsekin hämmästyin. ;-D

      En ole ihan varma, olenko vielä sisäistänyt tuon, että kaikelle pitää antaa mahdollisuus, joten ei auta muu kuin ruveta käymään enemmän taidenäyttelyissä ja todeta, vieläkö tässä asiassa on opittavaa.

      En tiedä, mikä tuo outo hahmo kännykän kanssa oli. Ei sitä ainakaan taiteeksi voi kutsua. ;-D

      Hauras oli kyllä upea. Ei tosiaan pääsisi oikeuksiinsa esim. tuossa meidän olohuoneen nurkassa, mutta EMMAssa sille oli löydetty oivallinen paikka. Taiteilijan ajatuksia on varmaan mahdoton tavoittaa taideteosta katsomalla, mutta ainahan sitä on kiva arvailla. :-)

      Pakolla ei tosiaan kehitystä tapahdu, mutta vapaaehtoisesti (joskus jopa näköjään ihan huomaamatta) saattaa tapahtua.

      Pahoittelut sinulle ja muillekin, että vastaamisessa kesti näin pitkään!

      Poista
  9. Olipa mukava lukea henkilökohtaisesta kehityksestäsi "taideihmisenä" ja päästä tosiaan samalla taidekierrokselle itsekin. :)

    Toit esiin hyviä pointteja, joihin moni varmasti samastuu: kokemus siitä, ettei ymmärrä taidetta ja/tai on pakko analysoida ja lokeroida sitä tai tuo joidenkin ihmisten ajatus, ettei monenlainen moderni taide ole taidetta lainkaan, etenkin jos tekele on sellainen, "jonka kuka vain osaisi tehdä".

    Mutta mitä ikinä ajatteleekaan/on ajatellut, kaikista paras lopputulos on juuri tuo sinun saavuttamasi tila, joten onnittelut noin hienosta oivalluksesta! Ajatella, mitä kaikkea taide voikaan sinulle nyt tarjota, ja ajatella, jos tuota oivallustasi voisi soveltaa muihinkin tilanteisiin (myös meidän lukijoiden toimesta) ja huomata, kuinka aiemmin turhauttavat kokemukset voivat alkaa antaa aitoa sisältöä elämään!

    Itse en ole pitkään aikaan käynyt missään ihastelemassa taidetta, mutta suhtautumiseni on jo lähdössä neutraalimpi. Yleisesti arvostan luovuutta, yritteliäisyyttä ja myös klassista taitoa, joita kaikilla ei ole. En tosin tuomitse niitäkään teoksia, "joita kaikki osaisivat tehdä", mutta ehkä hölmöin muistoni on teiniajoilta Kiasmasta, jossa oli kirjaimellisesti paskaa purkissa! Se "taideteos" löytyi erillisestä, ovella suljettavasta huoneesta puhtaasti hajun takia, ja seassa oli myös joitain kasveja/kukkia.

    Onhan se ihan mieletöntä, että jos kaikilla olisi kompostikäymälä, juuri se määrä jätettä, jota yksilö tuottaa, riittäisi tuottamaan samalle yksilölle riittävästi ruokaa vuoden ympäri koko elämän ajaksi. (Tuo suoranaisesti tuskin oli taideteoksen pointti, vaan yleisemmin se, kuinka maatuva jäte/lannoite synnyttää niin paljon uutta elämää.) "Taiteena" teos ei ole sykähdyttävimmästä päästä, mutta ilmeisesti ikimuistoinen kokemus muuten, koska se minulla tulee modernista taiteesta aina ensimmäisenä mieleen! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava, että olit mukana taidekierroksella!

      Moni kokee tosiaan varmaan modernin taiteen itselleen vieraaksi ihan vain siitä syystä, että eivät koe ymmärtävänsä sitä. Enkä yhtään ihmettele, sillä moderni taide voi olla joskus todella haastavaa, esimerkkinä nyt vaikkapa tuo sinun paskaa purkissa -muistosi! Tuollaisesta modernista taiteesta tulee tunne (ainakin minulle), että katsojaa aliarvioidaan ja pidetään pilkkana ja että taiteen nimissä on lupa tehdä mitä vain. On olemassa taiteillijoita ja sitten on olemassa meitä tavallisia pulliaisia, eivätkä meidän maailmamme kohtaa, kun taiteilijat liikkuvat ihan omissa sfääreissään.

      Itse asiassa oivallukseni siitä, että taidetta voi katsoa neutraalisti ja ilman ennakkokäsityksiä, on tullut taiteeseen muusta elämästä, kun olen yrittänyt opetella tätä ns. avoimen mielen taitoa elämässä yleensäkin. Vahvat, hetkessä muodostetut ennakkokäsitykset ovat yksi pahimmista virheistä, joihin ihminen voi sortua, mutta niin vain itsekin sorru niihin edelleen joka päivä! Ei ole helppoa opetella pois sellaisesta, mikä on hallinnut ajatusmaailmaa lähes koko tämänastisen elämän ajan. Taiteeseen avoimuus luikahti kuitenkin vähän varkain, ilman että taitoa on tarvinnut mitenkään erityisesti harjoitella, mistä olen tietysti kovin iloinen. Nyt on mahdollisuus avata uusia ovia.

      Jännä juttu tuokin, miksi moni (itsekin mukaan lukien) suhtautuu niin kriittisesti sellaisiin teoksiin, jotka ”kuka tahansa osaisi tehdä”. Taiteen pitäisi kai olla jotenkin korkealentoista ja luovuutta vaativaa, jotta sen voisi hyväksyä taiteeksi. Yhä edelleenkin minun olisi tosi vaikea hyväksyä tuollaista paskaa purkissa -taideteosta taiteeksi, vaikka se olisi syntynyt miten hienosta ideasta tahansa. Mutta toisaalta, yksi taiteen merkityksistä taitaa olla juuri se, että se jää kaivelemaan mieltä, joten ehkä paskapurkki-teos oli siinä mielessä onnistunut, kun muistat sen yhä edelleen. :-)

      Poista
  10. Kiehtovaa taiteellista kasvua, vaiko sittenkin ajatusmaailman kasvua...
    Museot ja näyttelyt eivät ole kyllä munkaan juttu... joskin koin erikoisen yllätyksen rankkasateessa, kun menimme sisään lähimmistä ovista joka näytti julkiselta tilalta... heh, Nykytaiteen museo Sydneyssä. Siellä sattui olemaan todella kiehtova Hirameki taiteen näyttely.. jestas... tuollaistahan olin itsekin tehnyt ja laittanut asiakkaanikin tekemään-tietämättä, että sille oli nimi!! Joten sade ennätti loppumaan ja hyvä ettei aurinkokin laskemaan,kun minut sai sieltä pois - kahden opuksen kera!!
    Se kerta muutti minunkin taiteellista näkemystäni - siis avarsi juuri filosofisempaan suuntaan... mietin mitä tekijän päässä on liikkunut taidetta tehdessään, mitä hän on siitä itse saanut... mitä kokenut luomisen/tekemisen hetkellä - entä kun katsoo myöhemmin itse töitään, mitä ne silloin herättää - palauttaako aiemman tunnetilan, vai onko se muuttunut tekijän (uudessa roolissa ulkopuolelta tarkastellen, ei enää pensseli tai savimöykky kädessä... haluuako sitä kenties muuttaa??? Heh.. mihinhän minä ajatuksineni lähdinkään... piti kirjoittamani vain, että olet ottanut todella upeita kuvia ja välittänyt niiden kautta näkemääsi niin hienosti, kuin olisin itsekin käynyt näyttelyssä - kiitos siitä!! On aina UPEAA LÖYTÄÄ jotain - löytää asioita/näkemäänsä joka koskettaa syvemmälle kuin silmiin... sanatkin tekevät sitä... kaikki uusi kiehtoo, olen uteliaaksi tituleerattu, ehkä juuri siksi ajattelen juuri näin!! Hmmm... jäin myls pohtimaan miten "paskamaisiin" mietteisiin postauksesi päättyi - vaikuttavaa se on varmaan omalla tavallaan ollut. Itse en nyt edes mielikuvissa saa kiinni taideelämyksestä, vaan siirryn labraan 3442 F -BaktVi
    Muistorikasta alkavaa uutta viikkoa - mitähän näemme, mitähän koemme?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luulen, että tämä taitaa olla ajatusmaailman kasvua. :-) Voi toki olla sitä toistakin lajia.

      Hih, olipa hauska taidekokemus Sydneyssä! Monesti parhaat jutut löytyvätkin juuri spontaanisti, ilman mitään suunnitelmia, kun kulkee vain sinne, minne jalat sattuvat viemään. Mahtaisiko olla jopa kohtalon johdatusta? Piti kuukkeloida tuo hirameki, ja sepä vaikutti kiehtovalta! Melkein tekisi mieli kokeilla itsekin (missähän mun vesivärit on?!) ja katsoa, mitä alitajunnasta nousee päivänvaloon. Mutta… epäilen, että itsekriittisyys nostaisi taas päätään, enkä pystyisi tuommoiseen spontaaniin taiteiluun.

      Oli myös mielenkiintoista lukea filosofisista pohdinnoistasi. Taide voi herättää valtavasti ajatuksia! Jäin miettimään myös sitä, että ehkä taiteen luominenkin on eräänlainen tunnetila ennemminkin kuin analysoitu ja järkeilty kokonaisuus. Ehkä taiteilija ei (ainakaan aina) yritäkään sanoa teoksellaan mitään, vaan teos on ennemminkin vain jotain, mikä on vaatinut saada päästä näkyviin, konkretisoitua.

      Kiitos paljon, Repolainen. <3 Ihana jos tykkäsit kuvistani. Paskamaisella lopulla taisit viitata tuohon Mielekkään miellekartan paskaa purkissa -esimerkkiin. Olisi kyllä todella haasteellinen taide-elämys minullekin. :-D

      Ihan sitä samaa sinulle! Toivottavasti tällä viikolla tapahtuu mahdollisimman paljon muistoihin jäävää. <3

      Poista
  11. Kiitos museokierroksesta.
    Täällä yksi jolla aina voimassa oleva museo-kortti.
    Näin voin kävellä näyttelyyn ja ei tarvitse miettiä meneekö rahat hukkaa. Toisin sanoen tulee käytä helpommin ja useammin näyttelyissä kun sisään pääsee vilauttamalla korttia.
    Minulle taide on antanut aina paljon. Osittain tämä on myös kasvatuksen tulosta, vanhempani rahtasivat meitä lapsia sekä musiikin, teatterin että museoiden pariin koko lapsuuden.
    K@rona-aika teki puutostilan kun ei päässyt nauttimaan taiteesta.
    Minusta meillä suomlaisilla on taipumus siihen että kaikkea pitää ymmärtää ja kaikesta pitää tietää.
    Olimme perjantai- iltana mieheni kanssa konsertissa. Illan solisti juonsi konsertin ja heti aluksi sanoi että musiikkia ei tarvitse ymmärtää eikä termejä hallita, riittänee kun vaan nauttii musiikista. Ja kyllä me nautimmekin 2 tunia hurahti siivillä kun annoimme itselle vaan luvan nauttia sävelistä.
    Lauantaina olin muutaman ystävän kanssa Helsingissä näyttelyissä. Minulle tämä ei oikein sovi. Itse olen aika hidas näyttelukiertäjä, saatan jopa googlata taiteilijasta kesken näyttelykierroksen. Nyt piti seurata kanssa olijoita että koska jatkamme matkaa. Ja lisäksi nautin että jos varaan päivän näyttelyille, siihen kuluu aina pari kahvi paussia sekä hyvä ruoka ( jos tämä on mahdollista ko paikkakunnalla. Taidetta kun ei minusta voi juosten nauttia. Aivoille pitää antaa aikaa sulatella näyttelyä.
    Nyt kun voimme vapaasti taas nauttia taiteesta niin museokortti vinkuu ja käymme asuntovaunureissuillamme kaikki näyttelyt läpi.
    Toivottavasti sinäkin löydät itsellesi sopivia näyttelyitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä otin itse asiassa EMMAsta mukaan museokortin esitteen ja jäin miettimään, pitäisikö hankkia semmoinen. Täytyy ehkä vielä katsella, mihin kaikkiin museoihin se käy, ja päättää sitten, hankinko sen vai en. Se varmasti tosiaan madaltaa kynnystä käydä museoissa, kun ei tarvitse joka kerta maksaa pääsymaksua erikseen ja miettiä, saako museokäynnistä nyt varmasti vastinetta rahoilleen.

      Tuo on hyvä pointti, että taidekasvatus lähtee suurelta osin kotoa. Meiden perheessä ei ole ollut koskaan minkäänlaista mielenkiintoa taidetta tai museoita kohtaan, joten eipä ole ihme, että minäkään en ole kiinnostunut taiteesta. Ja koulussa inhosin kuvista yli kaiken (koska olin siinä niin surkea :-D).

      Ja hyvä havainto tuokin, että suomalaiset haluavat ymmärtää ja tietää asiat. Voi hyvinkin olla! Ehkä me ollaan sellaista kansaa, joka tykkää perustaa elämän faktatietoihin ennemmin kuin heittäytyä elämään tunteella.

      Tuo konsertti kuulostaa aivan mainiolta kokemukselta! Eikö olekin ihanaa, kun pääsee taas melkein kahden vuoden tauon jälkeen kaikenlaisiin tapahtumiin. :-)

      Taidenäyttelyissä ja museoissa käyminen muiden kanssa on tosiaan vähän kaksipiippuinen juttu. Itse tykkäisin, jos olisi kaveri mukana, mutta sitten taas toisaalta koskaan ei voi etukäteen tietää, miten hyvin itse ja muut viihtyvät jossakin, ja joku joutuu aina joustamaan. Siinä mielessä on hyvä mennä näyttelyihin ja museoihin yksin, koska voi viipyä juuri niin kauan tai vähän aikaa kuin haluaa. Ja aivot todellakin tarvitsevat aikaa sulatella näkemäänsä! Kun ajoin EMMAsta takaisin kotiin, aivoissa oikein kuhisi, kun päässä oli niin paljon ajatuksia. :-D

      Mukavia vaunu- ja museoreissuja!

      Poista
  12. Damn, olen odottanut sopivaa hetkeä, että ehdin kommentoimaan sun ihan loistavaa postausta ja vasta nyt sain siihen aikaa. Toivottavasti luet vielä kommentteja, vaikka näin myöhässä olenkin. Sanoitit niin hyvin mun museoajatukset, että en olisi voinut paremmin asiaa itse kirjoittaa! Olen aina vieroksunut museoissa luuhaamissa. Joskus ihan kivaa, joo, mutta se, että kävelee läpi koko museon, on useimmiten tuntunut ajan haaskaukselta. Varsinkin, kun on jossain reissussa; on niin paljon muutakin järkevää ja kivaa tekemistä, kuin tuijottaa tauluja (tai varsinkaan modernia taidetta). Silloin harvoin, kun menen museoon, kävelen sen läpi pikavauhtia; mulle riittää se, että näen taulun (tai muun teoksen), tosi harvoin jään siihen seisomaan pitkäksi aikaa ja "kokemaan" jotain. Eikö se kertanäkeminen riitä? Joskus joku teos pysäyttää hetkeksi, mutta silloinkin mulle yleensä riittää aika lyhyt aika. Tämä toki on yksilöllistä, enkä ollenkaan dissaa niitä, jotka tuijottavat ja kokevat jotain teosta pitkän aikaa! Haha, menin Louvreenkin pelkästään Mona-Lisan takia ja suuntasin suoraan sinne (muistaakseni se oli noin viiden kilometrin päässä pääovelta), seisoin hetken sen edessä ja olin ihan että "done this now" 😂

    Modernia taidetta en yleensä "ymmärrä" lainkaan, mutta olen ihan pienestä pitäen oppinut sen, että ei sitä tarvitsekaan ymmärtää sen kummemmin. Vanhempieni ystäväpiiriin kuuluu paljon kuvataiteilijoita, joista osa tekee semmoista semi-modernia taidetta. Isästäni olisi varmaan tullut kuvataiteilija, ellei isänsä olisi kieltänyt Ateneumiin pyrkimistä ja isän kanssa olen käynyt läpi kaikki heidän kavereidensa näyttelyt. Muistan sen, kuinka isä sanoi mulle jo ihan lapsena, että "herra/rouva X:ltä ei saa sitten kysyä, mitä toi taulu esittää". Ja sitten teininä aloin tajuamaan sen, mistä on kyse: ei mun tarvitsekaan "tajuta" sitä työtä, se joko herättää mussa jotain tunteita tai sitten ei. Eli just toi, mistä kirjoitit: taidetta ja sen katsomista ei pidä "suorittaa" millään tavalla.

    Mutta heh, siltikään en edelleenkään mene (varsinkaan reissussa) taidemuseoon, ellei siellä ole jotain ihan tosi spessua. Ainoa paikka, jonka missaaminen harmittaa on Firenzen Uffizi, johon ei jaksettu kaverin kanssa jonottaa, kun oli niin helkkarin kuuma (lue: mentiin mieluummin terassille kaljalle 😂). Sielläkin tosin olisin varmaan juossut paikan läpi vauhdilla ja pysähtynyt vain Botticellin "Venuksen syntymän" ja Michelangelon "onko se pippeli oikeasti niin pieni -Daavidin" kohdalla 😂

    Niin että kun jossain vaiheessa saadaan aikaiseksi se meidän treffaaminen Helsingissä, niin eiköhän ihan ensin mennä Ateneumiin... haha 😂

    Kivaa viikonloppua sinne!!! 💛💛💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luen toki kommentteja myöhemminkin, mutta nyt olen ollut kotvasen kokonaan somesta poissa, ja siitä syystä vastaus tulee näin myöhässä. Pahoittelut. <3

      Mulla on ihan sama juttu, että reissussa museot tuntuvat ihan hirveältä ajan haaskaukselta, kun olisi tolkuttomasti niin paljon muutakin nähtävää. Ellei sitten kyseessä ole jokin ihan erityisen kiinnostava museo (harvoin on). Naurattaa tuo sinun Mona-Lisasi, sillä olisi saattanut itse toimia ihan samalla tavalla. :-D Vaikka suuremmalla todennäköisyydellä olisin luultavasti jättänyt koko museon käymättä ja istunut senkin ajan vaikka jossain puistossa punaviinilasi ja patonki kädessä. Tai vieläkin mieluummin jossain terassilla. :-)

      Oli tosi kiva ja mielenkiintoista lukea ajatuksiasi, ja monessa kohtaa naurattikin. Kyllä ne pippelit on käytävä ihan omakohtaisesti toteamassa. ;-D Mutta nyt multa ei valitettavasti irtoa tämän enempää, sillä olen vähän nuutunut treenin jälkeen, eikä ajatus oikein kulje.

      Viikonloppu meni jo, mutta kivaa alkanutta viikkoa sinulle! <3

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3