keskiviikko 8. toukokuuta 2019

Pierujoogaa ja biohakkerointia

Tajusin tässä viime viikolla, että en ole opiskellut pitkään aikaan mitään. Olen aina tykännyt opiskelusta ja uuden oppimisesta, ja ilmeisesti sen takia on tullutkin opiskeltua kaikenlaista – sekä hyödyllistä että hyödytöntä. Vai onko mikään opittu koskaan hyödytöntä?

Koska mahdollisuuteni sitoutua lähiopiskeluun ovat tämänhetkisestä elämäntilanteestani johtuen erittäin rajalliset, rupesin etsiskelemään netistä, löytyisikö sieltä jotain kivaa paikkaa opiskella. Ja löytyihän sieltä! Päädyin tutkimaan Courseran kursseja, ja aloitinkin saman tien kurssin nimeltä Biohacking Your Brain's Health. Seuraavana listalla ovat ainakin Science of Exercise, Seeing Through Photographs, Social Psychology ja Modern Art & Ideas. Mistähän kuvittelen löytyvän aikaa tähän kaikkeen?

Kysyn vaan.

Biohakkerointikurssi on ollut pieni pettymys, sillä se on ollut pitkälti erilaisten tutkimusten luettelointia ja tutkimustulosten läpikäyntiä. Toki samalla on tullut mielenkiintoista uutta tietoakin. Aiheen käsittely jäänee myös varsin pintapuoliseksi, vaikka ei kai tuon pituiselta (= 10 tuntia) kurssilta voi oikein muuta olettaakaan. Toivon, että nuo muut kurssit eivät ole samanlaisia, vaan ne perehtyvät aiheisiin hieman syvemmin. Oletko sinä kokeillut netissä jotain opiskelupaikkaa? Osaisitko suositella jotain?

Tykkään aivan erityisesti tutkia kaikenlaisia karttoja ja kaavioita. Yksi mielenkiintoinen biohakkerointikurssilla esiin tullut kartta kertoo fyysisestä inaktiivisuudesta eri maissa.

(Kuva täältä.)

Fyysisellä inaktiivisuudella tarkoitetaan tässä siis sitä, että keskiraskasta liikuntaa tulee vähemmän kuin 150 minuuttia tai raskasta liikuntaa vähemmän kuin 75 minuuttia viikossa.

Jäin tutkimaan karttaa pitkäksi aikaa, ja erityisesti kiinnostivat Saudi-Arabia ja Malesia, joissa näyttäisi olevan poikkeuksellisen paljon fyysisesti inaktiivisia ihmisiä. Piti oikein ryhtyä googletuspuuhiin ja yrittää selvittää, mistä maiden poikkeuksellisen korkea fyysinen inaktiivisuus johtui.

Saudi-Arabiassa inaktiivisuuden pääasiallisena syynä on ilmeisesti maan dramaattinen, 25–30 vuoden aikana tapahtunut muutos (koneellistuminen ja siitä seurannut ruumiillisen työn väheneminen ja teknologian kehitys) sekä huonot ruokailutottumukset. Malesiassa mahdollisia selittäviä syitä on ilmeisesti monia, kuten sukupuoli ja uskonto (islaminuskonto ei pidä liikuntaharrastuksia naiselle sopivana), maan etninen monimuotoisuus (liikkumattomuus on erityisen yleistä joidenkin etnisten ryhmien, erityisesti kiinalaisten, keskuudessa) sekä koulutus (päinvastoin kuin kehittyneissä maissa yleensä, liikuntaharrastukset vähenevät Malesiassa sitä mukaa kun koulutustaso paranee). Uskonto saattaa olla osasyy myös Saudi-Arabian lukuihin.

Mutta ei tästä sen enempää. Olipahan kuitenkin mielenkiintoista pohtia tätäkin!



Liikuntamuotoja on paljon, joten jokainen löytää itselleen varmasti mieluisan tavan liikkua. Jos omaa lajia ei ole kuitenkaan vielä löytynyt, minulla olisi ehdotus: pierujooga. Ukkeli kertoi nimittäin taannoin, että hänen kollegansa oli ruvennut käymään pierujoogassa ja että pierujoogan tarkoitus on poistaa kehosta myrkkyjä piereskelemällä. Luulin ensin, että ukkeli vedättää minua, mutta pian kävi ilmi, että tarina oli kuin olikin totta. Kollegan mukaan pari ensimmäistä harjoituskertaa olivat olleet vähän vaikeita, kun pierua ei ollut oikein tullut, mutta pikkuhiljaa tulosta oli kuulemma alkanut syntyä. Enpä tullut kysyneeksi ukkelilta, että oikeinko kollega joutuu maksamaan joogatunneista jotain. Tämä on kyllä älyttömin juttu, jonka olen pitkään aikaan kuullut!

Tästä päästäänkin näppärästi seuraavaan aiheeseen eli koiran jätöksiin. Meillä on taas ollut hississä jos jonkinlaista lippua ja lappua, ja yksi niistä koski lemmikkien jätöksiä.


Lapussa käsketään pitämään lemmikit piha-alueella aina kiinni ja korjaamaan niiden jätökset. Jos näin ei tee, tulee sanktioita.

Muutama kävelylenkillä nähty karvainen kaveri (näillä ei ole osuutta asiaan):


Talon parkkihalli pitää myös pitää siistinä, ettei talon imago kärsi (vapaasti suomennettuna).


Hississä oli jokin aika sitten myös vähän vakavampi lappu. Lapussa kerrottiin, että tämän meidän tornin (talokokonaisuuteen kuuluu kaksi tornia) viidennen kerroksen asuntoon oli murtauduttu. Murtautuminen oli tapahtunut jälkien perusteella parvekkeen kautta. En ensin oikein tajunnut, kuinka varkaat ovat onnistuneet kiipeämään viidennen kerroksen parvekkeelle, mutta sitten ukkeli hoksasi, että eihän heidän ole tarvinnut kiivetäkään. Tornit ovat yhteydessä toisiinsa viidennen kerroksen sisäpihan kautta, joten varkaat ovat luultavasti päässeet parvekkeelle helposti sisäpihan kautta.

Osa viidennen kerroksen sisäpihaa.

Varkaiden on siis täytynyt tulla taloon pääsisäänkäynnin kautta, mikä on tietysti ikävää vartiointifirmalle, koska vartijoitahan tapahtumasta varmasti ainakin osittain syytetään.

Toinen harmillinen asia on se, että talomme kuntosali on nyt osittaisessa käyttökiellossa. Kuntosalilla saa harrastaa vain ns. hiljaista liikuntaa, kuten joogaa, mutta painoja ei saa nostella eikä mitään laitteita käyttää. Kuntosali on ykköstornin 29. kerroksessa, ja 28. kerroksen asukkaat olivat valittaneet melusta, joka kantautuu kuntosalilta heidän asuntoonsa. Kun melutasoja oli tutkittu, oli käynyt ilmi, että melu todellakin ylittää sallitut rajat. Nyt sali on käyttökiellossa siihen asti, kunnes rakennusfirma korjaa mokansa – eli varmaan aika pitkään. Tässä talossa on mennyt pieleen varmaan kaikki mahdollinen, mikä vaan voi mennä! Minuunhan kuntosalin käyttökielto ei vaikuta, kun käyn Tesoron salilla, mutta harmittaa muiden puolesta. Salilla kävi yksi vanha pappakin, jolle oman kotitalon yhteydessä sijaitseva sali oli varmasti hyvinkin tärkeä. 

Fyysisesti inaktiivinen.

Nyt kun tässä on taas melkein kaikki mahdolliset asiat maan ja taivaan väliltä käsitelty, voin jatkaa hyvillä mielin päivän muita toimintoja. 🏊

The public health burden of physical inactivity in Saudi Arabia
Prevalence of physical inactivity in Saudi Arabia: A brief review
Physical Activity and Its Correlates among Adults in Malaysia: A Cross-Sectional Descriptive Study

15 kommenttia:

  1. En haluaisi törmätä tuohon ötökkään, kuin korkeintaan inaktiivisessa moodissa. :D

    Tuo Science of Exercise vaikutti kiinnostavalta, mutten löydä mistään nopealla vilkaisulla sille hintaa. Selkeästi se ei kuitenkaan ihan ilmainen ole, tai ainakaan loppuun suorittaminen ei ilman pätäkkää onnistune?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-D Oikeasti tuo ötökkä oli aika pieni, vaikka näyttääkin noissa makroissa varsin kookkaalta tapaukselta.

      Mullakin oli vaikeuksia löytää kurssien hintoja, ja ne nähdäkseen pitää ensin kirjautua Courseraan. Sitten kun on kirjautunut, hintavaihtoehdot tulevat näkyviin kurssin kohdalla olevaa enroll-nappulaa painamalla. Science of Exercise maksaa 49 dollaria, mutta sen voi suorittaa ilmaiseksikin, jos ei halua kurssista todistusta. Tuossa biohakkerointikurssissa - ja itse asiassa muissakin mainitsemissani kursseissa - on sama systeemi. Opiskelen itsekin biohakkerointia ilmaiseksi (ja niin opiskelen varmaan muutkin kurssit), ja ainakin tuolla kurssilla vain jokaisen osion lopussa oleva kymmenkysymyksinen pieni testi on ainoa, jota ilmaisopiskelija ei pysty suorittamaan. Mutta jos haluaa todistuksen kurssin suorittamisesta, niin sitten tuokin kurssi maksoi muistaakseni sen 49 dollaria.

      Poista
    2. Vielä selvennyksenä, että ilmaisopiskelijallakin on siis käytössään kaikki opiskelumateriaali (videot, lisämateriaalilinkit sekä harjoituskoe).

      Poista
    3. Kiitos tiedosta, viitsisiköhän sitä itsekin aloittaa...

      Poista
    4. Ainahan sitä voi jättää homman kesken, jos tuntuu, ettei kiinnostakaan tai ettei ehdikään - varsinkin jos kurssista ei ole maksanut mitään. Siksi minäkään en viitsi ottaa mitään maksullisia kursseja, kun tiedän, että minulla saattaa innostus lopahtaa yhtä nopeasti kuin alkoikin. :-)

      Poista
  2. Mä oon harrastanu tällä viikolla siis paljonkin ...joogaa. Pitääkin sanoa ukolle, että elä valita, mä vaan joogaan. En tiedä mitä mä oon syöny, mutta mä oon ollu biokaasuosastolla kaikkea muuta kuin inaktiivinen... :P

    Ihana sana tuo "parqueadero" tuossa julisteessa.

    Meidän äiti ei siis ole saksia käyttäessään älykkö, koska liikuttelee suutaan leikkaamisen tahdissa. Jokseenkin hauskan näköistä on se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on sellaisia kausia, että tulee joogattua aika paljon. Mutta nyt on tosiaan hyvä, kun voi vedota siihen, että mähän vaan joogaan. ;-D

      Mä en edes ajatellut tuota parqueaderoa. Sekin taitaa sitten olla jokin täkäläinen sana. Siellä Arvissa kun olimme lähdössä ravintolasta pois, tarjoilijapoika tuli kysymään, että joko olimme "cancelado". Minulla löi tyhjää pitkän aikaa, kunnes tajusin, että se tarkoittaa täällä kai maksamista. Taas tuli opittua uutta.

      Hih, minäkin tiedän ihmisen, joka liikuttelee (tai ainakin lapsena liikutteli) suutaan saksilla leikkaamisen tahdissa. :-)

      Poista
  3. Ha ha pierujooga, haju varmaankin hmmm ei niin mukava siellä tunneilla;D
    Jooga on muuten kivaa, muutama vuosi sitten kävin tunneilla, nyt joogaan kotona itse.
    Mäkin tykkään opiskella, ja olen opiskellut vaikka mitä ja käynyt monen monta kurssia, kun en ollut ihan varma mitä haluan tehdä;D Ja kyllä kaikesta opiskelusta on hyötyä. TÄällä en käy kursseilla kun se on niin pirun kallista, mutta onneksi on internet, josta voi oppia mitä vain. En kyllä ole käynyt mitään internetpohjaista kurssia, mutta minulla on aplikaatio millä nyt esim. kertaan jo unohdettua saksan taitoani. Pitääkin katsoa mitä tuolla Courserassa on.

    Onpa kurjaa että teidän kuntosalissa ei nyt saa tehdä mitään kunnollista toimintaa, mutta onneksi sinulla on toinen kuntosali missä käydä.
    Täällä on tosi kova sakko jos tarkastaja saa kiinni jonkun joka ei kerää koiransa jätöksiä, melkein 200 euroa, mutta ongelma on siinä ettei niitä ihmisiä jotka antaisivat sakkoja juuri oikeana aikana oikeassa paikassa ole tarpeeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpäs tullut ajatelleeksi hajuja ollenkaan. :-O Hyi yök! :-D Jospa he joogaavatkin jossakin ulkotilassa...

      Minä en ole koskaan käynyt joogatunneilla, paitsi silloin joskus Intiassa asumisen aikoihin, kun se yksi papparainen piti meille joogatunteja talomme katolla. Mutta kotona joogailen minäkin, aina silloin kun muistan (ihan liian harvoin nykyään!).

      Minäkin mietin, että kyllä kaikesta opiskelusta on hyötyä, paitsi ehkä silloin, jos ei muista opiskelemastaan enää mitään. Mulle on käynyt aika monen asian kanssa näin. Miten pää voikin olla sellainen seula?!

      Mulla on tosiaan kuntosaliasiat kunnossa, mutta harmittaa niiden puolesta, joille tuo talon kuntosali oli ainoa kuntosali. Niin kuin luultavasti se pappakin. :-( Toivottavasti saavat salin pian kuntoon, niin pappakin pääsee taas jumppaamaan. <3

      Onpa teillä tosiaan melkoiset sakot, jos ei korjaa jätöksiä. En tiedä, mitähän sakko mahtaisi täällä olla. Täytyykin googlettaa. Vai olenkohan jo katsonut tämänkin ja unohtanut asian? ;-D Ja on tosiaan sula mahdottomuus, että sakottaja olisi aina paikalla silloin, jos joltain jää jätökset korjaamatta.

      Poista
  4. Yöks mikä hyönteinen. Onneksi täällä ei ole sellaisia. :) Täällä missä asun, ongelmana on oikeastaan vapaana juoksevat kissat, jotka kaivavat sitten kukkapenkkejä. Mulla on onneksi sellainen puinen laatikko, jossa kasvatan salaatteja ja yrttejä. Kai sinnekin ne katit pääsevät. Kohta pitääkin istuttaa salaattia ja sipulia vähän; olen kyllä tosi huono hoitaja, kun nytkin taidan olla kaksi kuukautta poissa. Mutta salaattia nyt voi aina laittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuo ötökkä oli aika sympaattisen näköinen. Ainakin kun pysytteli riittävän välimatkan päässä, ja kamera oli välissä. ;-)

      Vapaana kulkevat kissat ovat kyllä harmillisia, jos ne käyvät tekemässä tuhojaan naapurien pihoilla. Muistelen lukeneeni joskus, että jollakulla toisella oli samankaltainen ongelma, ja ongelmaan ehdotettiin vaikka mitä ratkaisua (muistaakseni ainakin etikka ja sitrushedelmät mainittiin). Mutta varmasti olet jo kokeillutkin monenlaisia keinoja.

      Minulla on sama pulma, että en voi istuttaa missään mitään, kun kasvit kumminkin kuolisivat jossain vaiheessa hoidon puutteeseen. Haaveilin täällä Kolumbiassa parvekekukkasista ja yrteistä, mutta eihän semmoisia kannata hankkia, kun käyn välillä Suomessa, eikä ukkelikaan ole aina niitä täällä kastelemassa. Eikä Suomessakaan kannata istuttaa parvekkeelle mitään, kun en pysy sielläkään kauan aloillani. Ehkäpä ostan huomenna itselleni leikkokukkia piristykseksi. :-)

      Poista
  5. Ihmettelen tuota sinun aktiivisuuttasi, ennätät vaikka ja mitä! Ihminen on oppiva koko elämänsä ajan ja jokainen tiedonjyvä vaikka olisi miten turhakin on aivoille hyväksi. Sitä paitsi voithan vanhana mummukkana loistaa bubi-visassa ;-D

    Hih pierujoogaa on tullut harrastettua, mikäs sen rentouttavampaa kun laskea pahat henget ulos kehosta.
    Olen joskus (kerran) kokeillut hotjoogaa. Siinä tehdään liikkeet lämpölampun alla. Minä tykkäsin kyllä.
    Harmillista tuo ettei salilla saa touhuta mielin määrin, mutta ymmärrän kyllä asukkaitakin jos se häiritsee..
    Oliskin kiva jos olisi kuntosali omassa talossa, luultavasti sitä tulisi käytettyäkin. Ja kaikkein ihaninta olisi se uima-allas!

    Ötökät on tosi pelottavia, isonnettuina ja normaali kokoisinakin. Jopa perhonen, joka on kaukaa kaunis, aiheuttaa meikäläisessä pako reaktion lähelle tullessaan :-o
    Lentomurkku taisi kokea elämänsä lopun?

    -m

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on vähän sellainen ongelma, että niin moni asia kiinnostaisi. Se on joskus vähän hajottavaa, kun haluaisi tehdä vähän kaikkea. Mutta sitä päivää tuskin tulee, että osallistuisin mihinkään visaan. ;-)

      Hotjoogaa olisi kyllä tosi mielenkiintoista kokeilla! Ja sitä, missä roikutaan ilmassa, onko se nyt ilmajoogaa. Oon vaan niin huono lähtemään millekään tunneille, kun pelkään nolaavani itseni siellä ihan täysin. Kaiken pitäisi onnistua heti kerralla, ja jos ei onnistu, niin sehän on ihan hirveä nolouden paikka. Olen yrittänyt päästä tästä(kin) eroon, mutta tulokset eivät ole olleet hirveän hyviä. :-)

      Multa menisi kyllä ihan totaalisesti hermo, jos yläkerrasta kuuluisi jatkuvasti salin ääniä. Monillahan on tapana tiputtaa raskaat painot ilmasta maahan, ja siitä kyllä syntyy melkoisesti ääntä. Ja ilmeisesti salilla on käyty treenaamassa yöaikaankin.

      Uima-allas on kiva olla olemassa, mutta harmillisesti tämän talon allas on varsin pieni (pituus on 10,8 metriä - olen mitannut :-D), joten jos haluan uida kilometrinkin, saan vetää allasta edestakaisin 50 kertaa. Siinä tulee altaan päädyt aika tutuiksi. :-D Ja toinen asia, joka mättää, on se, että tässä talossa allas avataan tosi myöhään, vasta joskus kymmenen tai yhdentoista aikoihin. Yöksi altaat (siis sekä lastenallas että aikuisten allas) peitetään sellaisella sinisellä muovilla, eikä altaaseen luonnollisestikaan voi mennä uimaan, jos siinä on muovi päällä. :-) Ja eilen, kun olin suunnitellut meneväni uimaan, altaita ei avattu ollenkaan, kun satoi vettä. Mistä lähtien sade on estänyt uimisen? Että kyllähän tätä valittamista riittää aina. :-D

      Nuo ötökkäkuvat ovat vähän käänteisessä järjestyksessä, sillä löysin tuon ötökän parvekkeelta tuossa asennossa kuin se viimeisessä kuvassa on. Koska ötökkä oli elossa, käänsin sen (talouspaperilla) oikeinpäin, ja otin sitten tuon ekan kuvan. Mutta kuolemaisillaan se taisi olla, koska liikkuminen oli niin jäykkää ja vaikeaa, eikä ötökkä lähtenyt siitä mihinkään. Jossain vaiheessa se oli kuitenkin kadonnut; olisko tuuli pyyhkäissyt mukaansa?

      Poista
  6. No yääääk. Toivottavasti pierujooga järjestetään ulkoilmassa tai voi olla tukalat oltavat kanssajoogeilla.

    Mua on tässä viimeaikoina mietityttänyt koirankakka-asiat :). Jokakeväinen paikallislehden tekstiviestipalstan kuumin aihe, jota olen aina jaksanut ihmetellä. Tai siis sitä, että aina vaan siitä viitsitään lähettää niitä viestejä.

    Mutta nyt olen tehnyt sellaisen havainnon, että ongelma ei enää olekaan ne kakat sinällään, vaan ne pussit, joihin kakat on kyllä kerätty, mutta joita ei ole viitsitty viedä sinne keräyslaatikkoon asti, vaan heitetty johonkin polun varteen. Että parempi luonnossa kuitenkin kai kakka kakkana kuin kakka muovipussissa. Mutta ihan niin pitkälle en ole päässyt, että olisin aiheesta avautunut siellä yleisönosastolla. Pahoittelut siitä, että tein sen täällä :)

    PS. Ötökkäkuvauskausi on selvästikin nyt avattu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en edes ajatellut noita hajuhaittoja, mutta toivotaan tosiaan, että joogaavat ulkona tai ainakin erittäin hyvin ilmastoidussa tilassa!

      Täällä saa kyllä avautua, mistä tahansa aiheesta. :-) On aika hassua, miten ihmiset jaksavat jauhaa samoista asioista vuodesta toiseen. Paikallislehtien tekstiviestipalstoilla sen näkee, jos missä. En olekaan pitkään aikaan lukenut pääkaupunkiseudun Metro-lehteä, jossa oli ainakin ennen oikein iso, koko sivun mittainen palsta. En tiedä, onko sitä enää olemassa.

      Mun täytyy tunnustaa, että mulla olisi kyllä vaikeuksia korjata koirien jätöksiä (ja mm. siitä syystä mun on parempi olla ottamatta koiraakaan). Ällöttäisi ihan hirveästi kaapia jotain ripuliliejuja tienposkesta pussiin. Vaikka kai sitä tottuu kaikkeen, ja ehkä se kakkakaan ei tuntuisi enää niin ällöttävältä, jos sen tuottajana olisi oma rakas lemmikki.

      Hih, juu, ötökkäkuvauskausi on nyt korkattu. :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3