maanantai 13. elokuuta 2018

Seikkailu odottaa

Niin ainakin toivoisin, että minua odottaa seikkailu, mutta voihan sen tietysti olla, että minua odottaa jokin katastrofikin. Matkalla kuitenkin taas ollaan.

Seuraavassa taas matkakohde pienen kuva-arvoituksen muodossa.

Viiden pisteen vihje:


Kolmen pisteen vihje:


Yhden pisteen vihje:

Oikea vastaus: Lappiinhan se taas tiemme käy.

Viime vuonna jäin pohtimaan, matkustaisinko Lappiin mieluummin autojunalla vai ajamalla, mutta lopulta valinta oli hetkessä selvä. Pohjoiseen asti ajaminen ei inspiroinut yhtään, joten päätin laittaa auton mennen tullen autojunaan. Nyt auton kuormaaminenkin meni jo vanhalla rutiinilla, joten pääsin matkaan varsin helposti. Kirjoittelin autojunalla matkustamisesta enemmän viime vuonna, joten linkin takaa voi käydä lukemassa viimevuotisista kokemuksistani, jos asia kiinnostaa.

Koska kaikilla normaaleilla ihmisillä on elämässä muita velvoitteita, en saanut tällekään matkalle kaveria, vaan matkustamme nallen kanssa kahdestaan. Se sopii minulle, sillä yksin matkustaminenkin on kivaa. Juttukaveria ja kokemusten jakajaa ei ole, mutta toisaalta ei tarvitse myöskään neuvotella kenenkään kanssa mistään, vaan saan toimia koko ajan oman pääni mukaan.

Tässä on meidän kotimme tämän yön.
Ukkeli on Boliviassa, ja vaikka minä päätin, etten enää palaisi Boliviaan, olen alkanut tulla hieman toisiin aatoksiin. Jos ukkelin hommat pitkittyvät ja hän joutuu olemaan siellä vielä pitkään, saatan lähteäkin Boliviaan. Käytännön asiatkin olisivat helpompia, jos olisin siellä paikan päällä kuin jos hoidan niitä täältä Suomesta käsin. Airbnb-asunnon omistaja ei puhu englantia eikä ukkeli puhu espanjaa, joten minun pitää toimia välittäjänä ja järjestää Suomesta käsin milloin mitäkin siivouksia ja pesukoneremontteja. Yhtenä päivänä omistaja laittoi minulle viestiä, että hän oli alkanut katsoa Netflixistä suomalaista Sorjosta ja että hän oli ihan koukussa siihen. 😀

Pakkasin ukkelille mukaan ruokatarvikkeita, muun muassa inkivääri-valkosipulitahnaa ja yhtä kanamausteseosta. Piti keksiä keinoja, joilla ukkeli saisi ruokajutut tullista läpi, koska tullihan hyväksyy vain avaamattomat, kaupasta ostetut, pakkaukset eikä mitään omia minigrip-virityksiä. (Tästähän on ihan omakohtaistakin kokemusta.) Naamioin siis omat mausteet kaupasta ostettujen näköisiksi. Mausteseoksen kanssa tein esimerkiksi niin, että leikkasin yhdestä vanhaksi menneestä maustepussista pohjan auki ja kaadoin pussissa olleen mausteen pois. Sitten täytin pussin omalla mausteseoksellani ja liimasin pohjan uudelleen kiinni. Inkivääri-valkosipulitahnan pakkasin vanhaan currytahnapurkkiin, joka näytti ihan uudelta. Hieman jännitti, miten ukkelille kävisi tullissa, mutta hyvin kävi! Ukkelin laukku oli tutkittu, mutta hän oli saanut viedä maahan kaikki elintarvikkeet. Ai miten tyytyväinen olin, kun olimme onnistuneet jymäyttämään tulliviranomaisia! Pieni anarkismi pitää mielen virkeänä.

Yöjunassa on vielä näitä ikiaikaisen vanhoja päivävaunujakin.


Lapin-matkani muovautuu aika paljon ilmojen ja oman jaksamiseni mukaan. Tiedän nimittäin, että polveni ei kestä jokapäiväistä patikointia, ja voi olla, että se alkaa vihoitella jo muutaman patikkaretken jälkeen. Sitten on vain pidettävä taukoa ja keksittävä jotain muuta tekemistä. Toivoisin myös, että ilmat eivät olisi aivan yhtä kamalat kuin viime vuonna, kun satoi kolme päivää putkeen, ja lämmintäkin oli peräti kolme astetta. Mutta eipä sillekään mitään voi, jos niin käy. Minulla oli jo toppavaatteetkin mukaan pakattuina, mutta otin ne lopulta kuitenkin pois ja päätin pärjätä kerrospukeutumisella.

Oletteko muuten katsoneet ohjelmaa nimeltä Erämaan armoilla? Siinä Lars Monsen viedään silmät sidottuina jonnekin päin norjalaista erämaata, ja sitten Monsenille annetaan viisi päivää aikaa löytää tiensä erämaasta pois. Äiti suositteli minulle sarjaa jo kauan sitten, ja nyt minua harmittaa, että rupesin katsomaan sitä vasta nyt kakkoskaudella, sillä sarja on minusta todella hyvä. Sopii myös kaikille Lappi-intoilijoille!

Nyt taidan mennä suihkuun ja kaivaa kirjan esille. Tai sitten tutkiskelen, toimiiko junan netti niin hyvin, että voisin katsoa Ensitreffit alttarilla Australiaa. 😆

25 kommenttia:

  1. Kivaa reissua!
    Minäkin haaveilen kesäisestä Lapista, mutta ei se mahtunut tänäkään kesänä agendalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kepposka. Minä taas haaveilen edelleen talvisesta Lapista. :-)

      Poista
  2. Lappi <3

    Täytyykin kurkata tuo sarja, kuulostaa mielenkiintoiselta. Mukavaa matkaa, toivotaan sopivan siedettäviä ja ulkoiluun soveltuvia ilmoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi meillä on Lappi. <3

      Kiitos kovasti. Minäkin toivon, ettei ainakaan sataisi koko ajan. Toisaalta ehkä parempi olla toivomatta sadetta, koska sen toiveen kanssa kävi viimeksikin vähän huonosti!

      Poista
  3. Ne Monsenin ohjelmat ovat hauskoja. Olin reilu viikko sitten Ruijassa ja telkkarista tuli joku erikois-retkeilyohjelma, paljon tuli Helliskogista eli Kilpiksen ja Skibottenin väliltä. Monsen oli tietysti siinä mukana (en ehtinyt katsoa sitä paljoa). Hyvää matkaa ja toivottavasti ei sada niin kauheasti. Lapissa oli kanssa tosi kuuma kesä (eikä sääskiä)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se erikoisretkeilyohjelma olisi ollut kiva nähdä! Monsesin ohjelmat ovat tosiaan hauskoja, ja on niin mukava, kun Monsenilta ei mene hermo, vaikka mitä tapahtuisi. Minulle jo viiden päivän suihkuttomuus tuottaisi tuskaa, puhumattakaan ihan oikeista vaikeuksista. :-)

      Kiitos. Mukava kuulla, että sääsket eivät tänä kesänä vaivanneet!

      Poista
  4. Hyviä seikkailuja teille molemmille !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Leena. <3 Ollaan jo herätty uuteen päivään - tosin ei hirveästi kyllä nukuttukaan. Paremmin kuitenkin kuin viime vuonna!

      Poista
  5. Jannittavaa matkaa sinulle!! Odottelen jo kuulumisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anu! Yritän kirjoitella piakkoin.

      Poista
  6. Iloa matkaanne!
    Raikasta, aurinkoista, sääsketöntä ja hitusen (sopivasti) jännittävää reissua sinne Lappiin. Minäkin odottelen raporttia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaikista ihanista toivotuksista, Leena! <3

      Poista
  7. Todella siistin näköinen "junahytti " vai miksikä noita kutsutaan ?! :)
    Olen aina luullu että junien makuuvaunut on tunkkasia , tylsän näkösiä mutta kyllä tuola voi ehdottomasti nukkua! Hauskaa matkaa, jos asuisin Suomessa niin lähtisin sun matkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hytiksi tuota taidetaan kutsua. Vielä on olemassa niitä sinisiä juniakin yöjunina, ja käsittääkseni niissä hytit ovat vähän nuhjuisempia, tai ainakin vanhanaikaisempia. En tosin ole itse matkustanut sellaisessa, joten ei ole omakohtaista kokemusta.

      Voi kun asuisitkin Suomessa! Olisit varmasti ihan huippua matkaseuraa. :-)

      Poista
    2. Niin ja piti vielä lisätä, että pienihän tuo hytti on. Iskin itseni koko ajan johonkin, milloin pääni, milloin kyynärpääni ja milloin polveni. :-D

      Poista
  8. http://varrio.blogspot.com/2018/08/sadetta-ja-raetta-rainy.html Tällaiselta nyt ulkona näyttää, mutta viikonlopuksi on luvattu lämpimämpää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas ihania eläintarinoita ja -kuvia. Kiitos linkistä!

      Poista
  9. Arvasin ensimmäisestä kuvasta että VR:n lihapullat, mutten arvannut minne matka suuntautuu. Tervetuloa, onhan täällä etelämmässäkin ollut tänään mukavat +12, tuolla pohjoisempana varmaan vielä viileämpää. Onneksi ei taida sadetta kuitenkaan luvata lähipäiville, vaikkei enää hellekelejä pidäkään. Täältä ainakin tuntuu itikat kadonneet tyystin. Hauskaa seikkailua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totesin VR:n lihapullat viime kerralla niin hyviksi, että niitä piti ottaa uudestaan, eivätkä ne pettäneet nytkään. Täällä pohjoisessa (Kilpisjärvellä) taisi olla tänään sellaiset 10 astetta. Ihan siedettävä lämpötila muuten, mutta tunturissa oli todella kylmä, kun kävi niin kova tuuli. Hellekelejä en kaipaakaan, mutta mitään jatkuvaa sadetta (kuten viime vuonna) en haluaisi.

      Kiitos, Uniomena. :-)

      Poista
  10. Ihanaa Lapin reissua! Olen ollut Lapissa vain kerran, ja se oli juuri kesällä, elokuussa. Luulin ekana lihapullista että meet Ruotsiin;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et ollut lihapullien suhteen väärässä! Tulin nimittäin käyneeksi tänään pikaisesti Ruotsin puolellakin. :-)

      Kiitos. <3

      Poista
  11. Minäkin luulin että Ruotsiin vie tiesi, olisit ollut tervetullut tänne :)
    En tiennytkään että sinussa piilee pikku salakuljettaja, hyvä sinä.
    Raportteja odottaessa. Miten muuten sä valikoit/mietit sun paikat johon lähdet tutkimusmatkalle ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos. Ruotsi onkin minulle aika tuntematonta maaperää. Pitäisi joskus korjata tämäkin puute!

      En ole ihan varma, ymmärsinkö kysymyksesi oikein, mutta päätän paikat ihan sen perusteella, mikä tuntuu minusta kiinnostavalta. Jos minusta tuntuu, että jokin paikka ei ehkä kiinnostaisi, niin en mene minnekään vain siksi, että "siellä pitäisi käydä, kun se kerran on lähistöllä" tai että kaikki muutkin käyvät siellä. Netissä tulee vastaan kiinnostavia paikkoja joskus ihan sattumalta, kuten kävi tämänpäiväisen retkikohteen kanssakin.

      Poista
  12. Niin onhan Nallukkakin matkassa. Luin kirjoituksesi väärässä järjestyksessä. Mukavaa matkaa teille molemmille !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nalle lähettää sinulle paljon terveisiä ja pehmeän rutistuksen. <3

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3