Karvainen aurinko ja muita ihmeellisyyksiä

Hyvää, onnellista ja kaikin puoli antoisaa alkanutta vuotta 2016 kaikille!

Kukkapilli päivittyi viime vuonna yleisesti ottaen harvakseltaan, joskus useammin, joskus harvemmin. Silloin kun on muussa elämässä kiirettä, blogi on ensimmäinen, joka ajanpuutteesta kärsii. Välillä on ollut motivaatiokin vähän kadoksissa. Pelkäänpä, että sama tyyli jatkuu tänä vuonnakin: välillä postauksia tulee harvemmin ja välillä useammin. Kiitos teille lukijoille, jotka olette jaksaneet pysyä matkassani ja jättäneet käynnistänne myös viestin. Olette minulle kovin tärkeitä. ♥

Viime postauksen kuvat olivat niin kertakaikkisen rumia, että nyt on pakko yrittää vähän skarpata. Nämä kuvat ovat suurimmaksi osaksi viime maanantailta, jolloin taisi olla näillä leveysasteilla ensimmäinen varsinainen talvinen päivä.

Venus aamutaivaalla.

Kuu sitten vähän myöhemmin.

Venus ja kuu aamulla. Tämä ei ole maanantailta, vaan kuva on otettu 8.12.

Venus näkyy aamutaivaalla tammikuussakin, joten jos taivas on selkeä, niin kannattaa katsella taivaalle (kaakon suuntaan). Venus on niin kirkas, että siitä ei voi erehtyä.

En yleensä tapaa tehdä uudenvuodenlupauksia - en siksi, että minulla olisi niitä jotain vastaan vaan siksi, että en ole kokenut lupausten tekemisille mitään erityistä tarvetta. Olen muutenkin ollut aina semmoinen "katsotaan, mitä eteen tulee" -ihminen. Tai olenhan minä joka vuosi aina sen saman "lupauksen" tehnyt: olen luvannut olla lupaamatta mitään.

Tänä vuonna uudenvuoden lupaukselle oli kuitenkin erityinen tilaus. En viime vuonna pitänyt huolta itsestäni, vaan laiminlöin moniakin juttuja, ja tänä vuonna olenkin päättänyt ruveta kohtelemaan itseäni paremmin. Se ei ole mitään ihan kovin helppoa: kun on tietynlaiset ajattelumallit omaksunut, niistä on kovin vaikea päästä eroon. Yritän motivoida itseäni sillä ajatuksella, että mitä paremmin itseäni kohtelen, sitä kauemmin ja sitä terveempänä saan elämästä nauttia.

Olen nauttinut lomasta täysin siemauksin - lomalla parasta on se, että silloin voi tehdä juuri sitä mitä haluaa, juuri siihen kellonaikaan kuin huvittaa. Esimerkkinä mainittakoon omituinen mieliteko toissa-aamuna puoli seitsemältä aamukahvia juodessani: minulle tuli äkillinen halu lähteä uimaan. Kun kerran lomalla olin, ja uimahallikin oli auennut sopivasti kuudelta, saatoin lähteä hallille siltä istumalta. Ei mennyt kuin reilut puoli tuntia, ja olin jo altaassa pulikoimassa.

Mieliteko oli siksi kummallinen, että normaalisti inhoan uimahallissa uimista. (Olen asiasta joskus avautunutkin.) Tämä aamu-uintikokemus oli kuitenkin aivan ihana, kun väkeäkin oli suhteellisen vähän. Ehkä se, miksi en ole uinnista pitänyt, onkin johtunut uinnin ajankohdasta. Jos menee uimaan heti aamusta, ei tarvitse pestä meikkejä (kun ei niitä yön jäljiltä ole), ja joka-aamuinen hiustenpesukin tulee suoritettua uimahallilla. Kaiken lisäksi pääsee aamusaunaan! Täysin ongelmitta ei tämäkään reissu tosin sujunut. Pukuhuoneessa tuli taas törttöiltyä: ensin en löytänyt ovea pesutiloihin (miten se onkin aina piilotettu niin kummalliseen paikkaan), ja sitten en löytänyt pukukaappiani, kun olin unohtanut kaapin numeron. Ystävälliset ihmiset onneksi auttoivat. Harmillista, että en pääse normaaliaamuina aamu-uinnille, koska kokemus oli kaiken kaikkiaan mukava. Toisaalta tämä saattoi olla sellaista uutuudenviehätystäkin: aamu-uinti oli kiva, koska en ole sitä koskaan ennen kokeillut. Voi olla, että kyllästyisin aamu-uinteihinkin aika pian, jos ottaisin ne tavakseni.

Nyt olen saanut päähäni, että minun tekee mieli kylpylään, mikä on aika erikoista, sillä inhoan kylpylöitäkin. En ole koskaan ymmärtänyt sitä vedessä lillumista.

Onkos tämä nyt sitten jonkinlainen kangastus? Näyttää aivan siltä kuin laiva olisi haukannut tuon saaren.

Olin aiemmin miettinyt, pitäisikö minun järjestellä kaappeja ja muita rojupesiä vai ei, ja ilmeisesti tuosta aamu-uinnista virkistyneenä päätin, että siivoan yhden lipaston. No. Eihän se taas siihen yhteen lipastoon jäänyt. Monesti päätän tehdä asioita pikkuhiljaa niin, että siivoan esimerkiksi tänään sen lipaston, huomenna vaatehuoneen ja ylihuomenna sitten jotain muuta. Yleensä siinä käy kuitenkin niin, että työt tulee tehtyä kertarykäyksellä, ja joko A) siivoan niin kauan, kunnes kaikki aiottu on siivottu; B) siivoan niin kauan, että en enää kerta kaikkiaan jaksa enempää tai C) päivä loppuu. Nyt kävi niin, että nämä kaikki vaihtohdot toteutuivat aika lailla samaan aikaan, ja illalla olin siinä pisteessä, että hyvä että jaksoin suihkussa seisoa.

Toisaalta on ihanaa, kun kaikki työt on yhden päivän aikana tehty, eikä seuraavaksi päiväksi ole mitään odottamassa. Minulla on tämmöisten siivousurakoiden jälkeen vähän hassu tapa käydä aukomassa kaappien ovia ja ihastelemassa, kuinka kaikki on hienosti järjestyksessä ja kuinka kaikilla tavaroilla on oma paikkansa. Suuri mysteeri on se, mihin se järjestys ja tavaroiden paikat taas jonkin ajan päästä katoavat. Ei tarvitse olla ennustaja, kun voi sanoa, että muutaman kuukauden päästä tuossakin eteisen kaapissa on taas rojua niin paljon, ettei peräseinää näy. Jospa tekisinkin toisen uudenvuoden lupauksen ja päättäisin pitää paikat tänä vuonna järjestyksessä?

Ja sitten vihdoinkin: 

Tadaa! Siinä se nyt vihdoin on!

Olin koko syksyn miettinyt kosketinsoittimien ostamista, jotta voisin taas elvyttää soittoharrastukseni. Olin siirtänyt ja siirtänyt ostoa, koska olin pelännyt, että en sitten enää muuta tekisikään kuin soittaisi. Mutta vihdoinkin maanantaina, kun tuli liikuskeltua lentokentän suunnalla taas muutenkin, kävin lähistöllä sijaitsevassa musiikkiliikkeessä soittimenhakumatkalla.

Kovin innokas en kuitenkaan ollut soittimen kimppuun pääsemään, sillä pari ensimmäistä päivää soitin virui laatikossa, kun en jostain syystä halunnut avata laatikkoa. Toiseksi meillä ei ollut soittimelle mitään paikkaakaan, minkä olin tajunnut vasta siinä vaiheessa, kun olin roudannut soitinta sisään. Ei kannata miettiä tämmöisiä asioita etukäteen, koska sillä tavallahan saattaisi säästyä ongelmilta, ja ongelmathan pitävät mielen virkeänä. Lopulta oli pakko ottaa soitin esille, kun ukkeli soitteli jatkuvasti Intiasta ja kyseli, joko olin kokeillut soitinta.

Noin minuutissa tajusin, että se, että olen osannut soittaa joskus 20 vuotta sitten, ei tarkoita sitä, että voisin alkaa tuosta vain soittamaan. Nuottien lukutaito oli kyllä tallella, joten melodian soittaminen onnistui aika vaivatta, mutta vasemman käden soinnut olivatkin sitten vähän eri asia. En muistanut yhtäkään sointua, ja jos opinkin yhden muistamaan, se ei paljon auttanut, kun yhdessä kappaleessa saattoi olla kymmenenkin sointua. Sointujen vaihtamisen tulisi tapahtua nopeasti, ettei musiikkiin tulisi katkoja, ja kaiken huipuksi oikealla kädelläkin pitäisi soittaa koko ajan! Niinpä jouduin nöyränä toteamaan, että Coldplayn A Sky Full Of Stars on harjoittelukappaleeksi aivan liian hankala, ja kaivoin vanhasta nuottivihosta esiin Maijan karitsan.

Sointujen muistamisongelman ratkaisin niin, että kirjoitan ylös ne soinnut, joita soittamassani kappaleessa tarvitaan ja kiinnitän lapun nuottien viereen. Näin ei tarvitse koko ajan plarata sointuja soitto-oppaasta.

Toiveena on tietenkin, että jossakin vaiheessa oppisin muistamaan soinnut, etten tarvitsisi noita lappusia enää.

Siivotessani löysin myös vanhoja nuottejani. Voitteko uskoa, että olen ollut joskus niin viitseliäs, että olen kopioinut kappaleiden nuotteja nuottivihoista - käsin!

Ei voi uskoa! Ja nyt olen niin laiska, etten viitsinyt edes piirtää koskettimia sointukarttoja varten, vaan tulostin netistä valmiit kuvat, jotta saatoin vain värittää sormien oikeat paikat kuviin tussilla.

Tässä vaiheessa siis tuntuu, että soittamisessa on melkoinen opetteleminen, mutta onneksi opettelu on niin kivaa. Ja voi sitä riemun tunnetta, kun kappale menee noin sadannen yrityskerran jälkeen vihdoin suunnilleen oikein! Nyt pitäisi harjoitella jokin kappale niin hyvin, että voin sitten pitää ukkelille konsertin, kun hän palaa kotiin.

Maanantaina tuli tehtyä sellainenkin huomio, että meidän parvekkeelta näkee tähän aikaan vuodesta auringonlaskun. Vastahan tässä on 13 vuotta asuttukin, että oli korkea aika havaita tämmöinenkin asia.