Idän ihmeitä

Väsyin netin kanssa pelleilyyn lopulta ihan kokonaan ja päätin antaa blogin odottaa, kunnes pääsisin takaisin kaupunkiin. Eilen se hetki sitten koitti, kun köröttelimme Itä-Suomesta kotiin.

Ukkelikin ehti pienelle lomalle itään ja sai kerrankin nauttia sen verran lämpimistä säistä ja uimavesistä, ettei hänen tarvinnut valittaa kylmyyttä. Herralle piti käydä oikein ostamassa uimahousut ja shortsit, kun flanelliset kotihousut kävivät vähän turhan lämpimiksi. Olin itsekin lähtenyt liikenteeseen ihan väärin varustautuneena, kun en ollut arvannut, että viihtyisin idässä niin kauan ja että ilmat olisivat niin lämpimät. Mutta onneksi siellä metsän keskellä ei kukaan katsele, vaikka kulkisi samoissa rievuissa päivästä toiseen.

Kävimme hakemassa ukkelin Joensuun asemalta, ja Joensuun Prismassa oli oikein kansainvälinen meininki.

Samaisessa kaupassa oli myös hieno leivänsiivutuskone. Että tämmöinenkin piti vielä nähdä.

Olin etukäteen hieman pelännyt, millaiset olosuhteet täällä kotona odottaisivat, kun kaikki ikkunatkin olivat jääneet kiinni. Lämmintä olikin ihan riittämiin - 31,8 astetta. Tänään lattioita pestessä (että sain puhtaat matot puhtaille lattioille) piti oikein kaivaa hikipyyhe esiin, mikä on Suomen oloissa erittäin epätavallista. Tuli mieleen Intia, missä hikipyyhe kuului kesällä jokapäiväisiin varusteisiin. Siellä oli kuumimpina aikoina sisällä yli 35 astetta, keittiössä joskus jopa 38. Muutaman tunnin kokkaussessio kaasuliedellä virkistikin oikein mukavasti. Erityisellä lämmöllä muistelin sitä, kun tätini oli meillä kylässä, ja siivosimme yhdessä. Kummallakin oli oma hikipyyhkeensä, joka seurasi uskollisesti mukana kaikkialle, ja kummallakin oli pöydän kulmalla oma juomalasinsa, jota käytiin tervehtimässä säännöllisin väliajoin.

Kiitoksia muuten kaikille hammasongelmieni kanssa myötäeläneille! Tulehdus on nyt taas historiaa, ja tässä lähiviikkoina olisi tarkoitus viedä viisaudenhampaiden poistattamista jollakin tavalla eteenpäin - ennen kuin jokin hampaista tulehtuu taas! Aurinkoihottuman kanssa tilanne ei ole ihan yhtä hyvä, sillä toukokuun aurinkoisten päivien jälkeen kesäkuuksi kokonaan hävinnyt ihottuma palasi auringonsäteiden mukana takaisin, entistä pahempana. Ihottuma levisi kaulalta ja käsivarsilta ensin polviin ja sitten myös sääriin, eli kaikkialle, minne auringonsäteet vain pääsivät paistamaan. Näyttääkin vähän siltä, että ihottuma on tullut jäädäkseen. Ainoa keino pitää ihottuma kurissa on pysytellä pois auringosta, tai ainakin käyttää tarpeeksi peittäviä vaatteita. Mikä lienee tämänkin ongelman aiheuttanut.

Sinnikkäästi kuitenkin järven rannalla oleilin, milloin varjossa ja milloin - ihottumaakin uhaten - auringossa, ja järvellä tuli bongailtua kaikenlaista liikuskelijaa.

Kuka tarvitsee venettä, kun laiturillakin voi lähteä liikenteeseen?

Perusmallin laiturissa ei ole muita varusteita kuin perämoottori, mutta hienommassa mallissa saattaa olla esimerkiksi kaiteet, joihin voi nojailla.

Laituri deluxe.

Tässä sitä mennään.

Rantautumisen luulisi ainakin olevan helppoa, kun on laituri omasta takaa!

Kalamiehesten olojen mukavuutta lisää huomattavasti esimerkiksi päivänvarjo, joka suojaa näppärästi polttavalta auringolta.

Eräänä iltana yhdeksän aikaan havahduimme aivan järkyttävään meteliin, ja luulimme ensin, että metelin aiheuttaja on järven yllä pörräävä vesitaso tai muu vastaava. Kun meteliä oli jatkunut jo hyvän aikaa, syyllinen kurvasi niemen takaa esiin.

Äänen lähde oli hydrokopteri, enkä voinut muuta kuin ihmetellä, miten noin pienestä rutkusta voi lähteä niin kamala ääni.

Liikuntakin alkoi maistua taas siinä vaiheessa, kun hammas alkoi olla terve. Äiskän pyörää tuli ulkoilutettua useampaankin otteeseen, sillä tykkään pyöräilystä, vaikka en omaa pyörää omistakaan (paitsi tylsääkin tylsemmän kuntopyörän). Harkitsin keväällä pyörän hankkimista, mutta koska minulla on pyörän omistamisesta vähän huonoja kokemuksia (kaksi viimeisintäni on varastettu), ei oikein huvita sijoittaa pyörään satoja euroja.

Kaipasin pyörälenkille jonkinlaista motiivia, joten päätin lähteä etsimään läheistä geokätköä, jonne näytti kännykän mukaan olevan linnuntietä hyvinkin lyhyt matka. No. Linnut harvemmin lentelevät teitä pitkin, ja suhteellisen lyhyt kätköpyöräily venähti 40 kilometriin.

Pölyinen kylätie.

Siellä missä tie päättyy.

Yhtenä päivänä sain päähäni käydä kylän keskustassa kuntopolulla hieman lenkkeilemässä. Kyseisiä polkuja ei taideta kovin usein tallata, sillä heinä oli paikoitellen epämiellyttävän pitkää. Hakkuualueella päivää paistatellut kyykäärmekin livahti jalkani alta sivuun. Sekin tuli taas todistettua, että lenkkeilyyn kannattaa valita päivän kuumin hetki, jolloin hiki irtoaa mukavasti. Ei ole niin yksinäinen olo, kun paarmat ilmestyvät pitämään seuraa. Jos vielä kaipaa lisäjännitystä lenkkiinsä, kannattaa harhautua väärälle polulle ja havahtua vasta siinä vaiheessa, kun vastaan tulee junarata. Tällä tavalla saa myös mukavasti lisäpituutta lenkkiinsä.

Missä muualla kuin Suomessa voi keskellä metsää törmätä laavuun, jossa polttopuutkin odottavat nätisti pinottuina?

Soutelu kuuluu sekin mukaviin kesäisiin liikuntamuotoihin, mutta sekään ei sujunut ihan ongelmitta. Ensimmäisellä kerralla unohdin ottaa pehmusteen persuksieni alle, ja takapuoleni hankautui soutaessa veneen penkkiä vasten niin, että iho meni rikki (jaa miten niin mun takapuolihaavaumat ei kiinnosta?). Seuraavalla kerralla muistin ottaa pehmusteen mutta unohdin hanskat, ja sain käsiini lähemmäs kymmenen erittäin kivuliasta rakkulaa. Tulipahan kuitenkin soudettua.

Naapurit näkyivät harrastavan vesijuoksuakin, mutta minä pelkään järven (tai minkä tahansa muun vesistön) tuntematonta pohjaa niin paljon, etten uskalla nykyään edes uida luonnonvesissä. Käyn vain kastautumassa rantavedessä, jossa voi nähdä, mitä veden pinnalla alla on. Jos jalkaani tarttuisi heinä tai jos jalkani osuisi vahingossa esimerkiksi löllyvään mutapohjaan, saisin varmasti niin kauhean paniikkikohtauksen, että tukehtuisin. Puhumattakaan siitä, että pohjassa saattaa piileskellä iso ja pelottava hauki tai että vastaan saattaa uiskennella vesikäärme. (Minulle on varmaankin jäänyt vesikäärmeistä trauma Balaton-järveltä, missä niitä oli pilvin pimein.)

Tästä tulikin mieleeni, että laiturilemmikit lisääntyivät! Aiemmin laiturin liepeillä oli uiskennellut kaksi säynävää, mutta myöhemmin myös kaksi ahventa alkoi möllötellä laiturin lähellä. Ahvenet olivat myös hyvin uteliaita: kun laiturilta laskeutui veteen, ne tulivat lähemmäs tarkistamaan, että mitäs täällä oikein tapahtuu.  

Ukkeli ei meinannut uskaltaa mennä veteen, kun pelkäsi ahvenen puraisevan.

Tyyni kesäilta.

Tykkäsin lapsena syödä talkkunaa, ja olen jo pitkään ajatellut, että pitäisi joskus ostaa talkkunaa ja kokeilla, onko se yhtä hyvää kuin muistan. Nyt sain vihdoinkin talkkunaa ostetuksi, ja kyllä se oli aivan yhtä hyvää kuin lapsenakin!

Herkkua on monenlaista.

En yleensä juo piimää, enkä nauti sitä muussakaan muodossa (paitsi leivonnaisissa), mutta talkkuna-piimä -yhdistelmä on kyllä jotain ihan erinomaisen hyvää. Talkkunapussin kyljessä oli mielenkiintoisia reseptejä, ja meinaan myös kokeilla niitä, kun talkkunaa voi näköjään käyttää sekä suolaiseen että makeaan leivontaan ja jälkiruokiin. Marjahutun tapaista jälkkäriä olen joskus maistanutkin, ja se oli muistaakseni ihan huippuhyvää.

Lueskelin taas äiskän vanhaa keittokirjaa (vuodelta 1969), josta löytyy aina kaikenlaista hauskaa.

Voisivat ruokailijoiden naamat olla näkemisen arvoiset, kun pöytään kannettaisiin tällainen veikeä annos.

Ukkeli kaipaili keitetylle kananmunalle munakuppia, ja löytyihän äidiltä lopulta semmoinen.

 Simppeli munakuppi.

Paluumatkalla piti vielä kuvata alavia peltoja Elimäen liepeillä.

Nyt on hyvä palata taas arkeen ja katsoa, mitä se tuo tullessaan.