lauantai 20. heinäkuuta 2013

Persaukisten taidepläjäys

Edellisen postauksen kommenteissa tuli puhetta siitä, miten paljon kotimaassa olisi nähtävää, mutta aina tulee ajettua varsinkin lähellä olevien paikkojen ohi. Pari viikkoa sitten kävimme korjaamassa tilanteen yhden paikan osalta, kun kävimme äiskän kanssa vierailulla Leo Karppasen Saiho-ateljeessa Kiteen Heinoniemellä.

Paikalla ei ollut juuri ketään, ja minua alkoi hieman ahdistaa, kuten aina ateljeissa ja muissa näyttelyissä, joissa tuotteet ovat myynnissä ja joissa ihmisten oletetaan ostavan jotain. Jos paikalla on paljon ihmisiä, voi sulautua hyvin joukkoon, mutta jos paikalla on hyvin vähän porukkaa, ja taiteilija itsekin on paikalla, tekee mieli paeta vähin äänin. Taiteilija Karppanen tuli kuitenkin vastaanottamaan meitä ovelle, enkä kehdannut lähteä enää siinä vaiheessa mihinkään. Onneksi äiti ilmoitti melkein heti Karppaselle, että meillä ei ole rahaa, ja minäkin sain mielenrauhan. Smiley Mieli olisi kyllä tehnyt ostaa paljonkin kaikenlaista (varsinkin kun hinnat eivät todellakaan olleet mitenkään pöyristyttävät), mutta kauniit esineet eivät oikein sovi meidän kaoottiseen huusholliin. Pitäisi ensin panna koti uusiksi, jotta kauniit esineet pääsisivät oikeuksiinsa.

Emme olleet lähteneet ostomielellä liikenteeseen, kun emme olleet etukäteen edes tienneet, millainen paikka Karppasen ateljee on. Olimme päätyneet paikalle ihan vain siksi, että eräs vanhempieni naapurissa kahvittelemassa ollut paikallisen kulttuuriseuran jäsen oli kehunut meille ateljeen ruusutarhaa. Niitä ruusuja sitten läksimmekin katsomaan, mutta ruusutarha osoittautuikin vain pieneksi osaksi Karppasen ateljeeta.  

Päänäyttelytila sijaitsee vanhassa navettarakennuksessa.




































Puutarhassa oli kymmeniä eri ruusulajikkeita, mutta hieman sateisena päivänä ruusut eivät päässeet oikein oikeuksiinsa.




Talon pihapiirissä on useampia eri rakennuksia, jotka on muokattu näyttelytiloiksi. Talo on Karppasen lapsuudenkoti, ja Karppanen on luonut siellä taidettaan 35 vuoden ajan. Näyttely on ollut avoinna yleisölle jo 25 vuoden ajan.

Näyttelyssä on kuulemma ollut tänä kesänä hyvin vähän kävijöitä, mikä on todella surku, sillä näyttelytilat ovat varsin upeat. Kaikesta näkee, että Karppanen rakastaa sitä, mitä tekee.


Alakerran näyttelytiloja.



Portaat päärakennuksen yläkertaan.

Yläkertaa.
Karppanen on äärettömän monipuolinen taiteilija, sillä hän tekee muun muassa puureliefejä ja -veistoksia, öljyvärimaalauksia, rauta- ja vuolukiviveistoksia sekä lasi- ja posliinimaalauksia. Utelimme taiteilijalta, onko hänellä montakin työtä samanaikaisesti työn alla, mutta Karppanen kertoi keskittyvän pääsiassa yhteen työhön kerrallaan. Karppasen lempiraaka-aine on puu ja nimenomaan suomalainen puu, jota hän ei mieluusti käsittele millään. Vuosien kuluessa puu saattaa hieman halkeilla ja tummua, mutta se kuuluu asiaan. Kaikkein mieluisimmat puut työstää Karppaselle ovat lehmus ja haapa.








Minua miellyttivät varsinkin eläinaiheiset teokset ja erityisesti tämä koskelo-reliefi, kun olen saanut tarkkailla näitä koskelopoikueita taas tänä kesänä ihan omin silminkin.

Lasimaalauksista olen pitänyt aina, ja Karppasenkin maalaukset viehättivät minua kovin.


Olen kai tottunut maailmalla hieman tummempaan puuhun, koska tummaksi värjätyt puuteokset viehättivät minua lopulta vaaleata puuta enemmän. Ehkä olen vähän kyllästynyt vaaleaan puuhun, kun olen saanut elämäni aikana katsella sitä niin paljon?


Karppanen saa aiheensa pääasiassa Kalevalasta, Raamatusta, paikallisesta elämästä, paikallishistoriasta ja luonnosta, ja oli mielenkiintoista kuunnella teosten taustalla olevia tarinoita Karppasen itsensä kertomana. Kun kuunteli Karppasen kertomuksia Kalevalasta, alkoi ihan tehdä mieli lukea Kalevala, vaikka tiedänkin, että todennäköisesti en pääsisi alkua pidemmälle, kun jo pitkästyisin. Ehkä minun kannattaisikin aloittaa lukeminen Koirien Kalevalasta tai lasten Kalevalasta. Smiley

Vaaleat puutyöt pääsivät erityisen hyvin oikeuksiinsa mustanpuhuvan riihen seinillä.


Taiteilija itse.

Mieleen jäi erityisesti kertomus Kiteen pahasta pajarista, joka tuli aikoinaan Novgorodista keräämään veroja Kiteelle. Pajari on jäänyt historiaan ilkeänä ja raakana miehenä, jolla oli erityisen kummalliset huvit. Yksi pajarin huveista oli mäenlasku, ja sitä varten oli tehty eräältä kukkulalta järveen laskeva mäki. Mäenlaskuvälineenä toimi vene, ja kun pajari oli laskenut veneineen järveen, naisväen piti vetää pajari veneineen takaisin ylös mäkeen. Erikoiseksi huvituksen teki se, että naisten piti olla alasti, jotta pajari saattoi ihastella veneestään naisten paljaita takapuolia.

Toinen pajarin kummallinen huvitus oli tunnistamisleikki: naisilta riisuttiin takapuoli paljaaksi ja heidän päänsä peitettiin. Miesten piti tunnistaa vaimonsa pelkän takapuolen perusteella, ja jos mies ei vaimoaan tunnistanut, mies ruoskittiin. Karppanen on tehnyt moniosaisen teoksen pajarista, ja tämä teos kertoo juuri tuosta kyseisestä takapuolten tunnistamisleikistä.


Pajari määräsi myös, että jokaisen vastavihityn morsiamen tuli viettää ensimmäinen yö pajarin hovissa. Joku rohkea nuorukainen teki asiasta valituksen Ruotsin hoviin, ja lopulta pajari tuomittiin korvauksiin. Kansa hurjistui ja lähti ajamaan takaa paennutta pajaria, ja lopulta kivitti pajarin kuoliaaksi Pyhäjärven rannassa.

Karppanen kertoi myös, että Pyhäjärvellä nähdään aina joinakin öinä tuli, joka liikuskelee veden päällä. Tuli on paha pajari, joka pyörii edelleen samoissa maisemissa siitä syystä, että hän oli niin kelvoton tapaus, että hän ei kelvannut edes helvettiin. Karppanen kertoi, että Kerimäeltä tehdään toisinaan ihan erityisiä risteilyjä, joilla ihmiset yrittävät nähdä pajarin tulen. Tarina on aivan tosi, ja Karppanen kertoi itsekin nähneensä pajarin tulen.

Karppasen maalaukset ovat enimmäkseen hyväntuulisia ja humoristisia, ja niissä näkyy suomalainen arki.




Minulle tuli näistä ihan mieleen Virpi Pekkalan postikortit. 

Paikalle oli saapunut myös erään kulttuuriseuran mummeleita, ja kun ihmettelin kummallista sementtimyllyn näköistä laitetta, yksi mummeli intoutui kertomaan, että kyseessä oli pohjoiskarjalalainen pesukone ajalta ennen sähköä.


Vaatteet ja vesi laitettiin rummun sisään, ja sitten vain veivattiin kahvasta. Smiley

(Jos itäsuomalainen taide kiinnostaa, kannattaa käydä lukemassa myös postaukseni Veijo Rönkkösen patsaspuistosta viime kesältä. Siinä oli kyllä erikoinen paikka!)

14 kommenttia:

  1. Mullekin tulee tuollainen olo tyhjässä galleriassa...
    Aika hienot puuveistokset ja nuo taulut ovat hurmaavia:)
    Itse olen tänä kesänä ollut vain melkein Helsingissä,maakuntamatkailu on jäänyt vähemmälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helsingissäkin olisi tosi paljon katsottavaa, mutta minulla ei tule Helsingissä varsinkaan lähdettyä mihinkään. Pitäisi ehkä tehdä jonkinlainen Helsinki-sightseeing, ennen kuin lähden taas Itä-Suomeen. :-)

      Poista
  2. Voi että miten kiva paikka, tuli mieleen Somerniemellä Hiidenlinna, vähän saman tapainen taiteilijakoti. Minä olisin heti ottanut nuo mustat afrikkalaistyyliset reliefit eteisen Afrikka-seinälleni,sopisi kuin nakutettu! Hienoja töitä muutkin, tykkään puutaiteesta, vaikka vaaleasta puusta olen minäkin jo alkanut saada muuten tarpeekseeni.
    Harmi kun tuokin paikka on taas vallan väärällä suunnalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin katsomassa tuota Hiidenlinnaa, ja paikka näyttää kyllä hienolta. En ole koskaan kuullutkaan tuommoisesta paikasta! Minulle lähin vastaava paikka muistikuvissa on Eeva Ryynäsen ateljee Lieksassa, jossa olen käynyt joskus lapsena. En tiedä, onko paikka enää aukikaan, kun Ryynänenkin on kuollut.

      Meidän iskä on tehnyt puujuttuja ihan työkseen, joten sitä vaaleaa puuta on saatu katsella meillä ihan riittämiin. :-) Kaunistahan sekin on, mutta oma silmä on ehkä alkanut kaivata jotakin erilaista.

      Poista
  3. Kylläpä olette käyneet mielenkiintoisessa paikassa.
    Kauniita puuveistoksia<3

    Johan oli tarina pahasta pajarista:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taitaisi onnistua nykyajan vallanpitäjiltä tuommoiset harrastukset. ;-D

      Poista
  4. Löydät aina nin mielenkiintoisia paikkoja suomestakin! Meillä. Oli lapsena tuollainen pesukone jolla leikin aina pihalla:) Nuo tummemmat puutyöt oli munkin suosikkeja, mystisiä jotenkin..ja mielenkiintosiisa nuo pyllistelytarinat haha.Tuntuu ,että ulkosuomalaisena osaat kertoa ja löytää kerrottavaa aina suomesta enemmän kuin moni muu..

    VastaaPoista
    Vastaukset


    1. Aika hauska lelu teillä. :-D Meillä oli vaan vanha kylpyamme, mutta ei mitään sen jännittävämpää. :-)

      Ehkä sitä näkee paikat jotenkin eri silmin silloin kun asuu ulkomailla? Ei tällaisia paikkoja tullut koskaan käytyä katsomassa silloin, kun Suomessa asui. Vähän noloa oikeastaan.

      Tuon taiteilijan juttuja olisi voinut kuunnella vaikka kuinka kauan, kun pääsi siitä alkupaniikista eroon. :-)

      Poista
  5. Olipa mielenkiintoinen paikka, Suomessa on paljon mielenkiintoista nahtavaa jos vain osaa löytaa naita paikkoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja joskus mielenkiintoisia paikkoja löytyy ihan etsimättäkin. :-)

      Poista
  6. Kiva matkakertomus koti-Suomesta! Enpä ole tuollakaan käynyt.

    Eva Ryynäsen ateljee on avoinna yleisölle kesäisin, vaikka taiteilija itse on poistunut jo manan majoille reilu 10 vuotta sitten. Paikka ei ole tietysti ole entisensä ilman Evaa, mutta ihan vaikuttava paikka kuitenkin. Käytin useita kertoja vieraita Paaterissa ja Eva itse oli oikein elementissään esitellessään paikkoja ja taideteoksia. Hän intoutui esittelemään koko asuinrakennuksensa, myös heidän "oman puolensa". Heillä oli yläkerrassa veski, jonka läpi pääsi kulkemaan eli vessaan oli ovi kahdelta seinältä. Käveltiin siinä vessan läpi ja Eva kertoili miehestään, että "tuossa se Paavo aina aamulla istuskelee". Se kuulosti ihan siltä, että hän ei vessanpönttöä käytä ollenkaan. En kääntänyt tuota osiota ulkomaan vieraille :O. Ihania muistoja persoonallisesta taiteilijasta!

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Eva_Ryyn%C3%A4nen

    http://www.holidaycheck.com/things_to_do-holiday-pictures_Eva+Ryynaenen+Ateljee-ch_ub-zid_86229.html

    t. simran

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Simran. :-) Ja kiitos myös Ryynäs-tietoudesta!

      Onpa ollut mielenkiintoisia vierailuja teilläkin! On tosi hienoa, että tuommoisia paikkoja ylläpidetään ja että niitä pidetään auki vieraillekin, vaikka taiteilija itse olisikin jo siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Se Parikkalan patsaspuisto on siinä mielessä vähän murheellinen paikka, että se näyttää olevan pikkuhiljaa jäämässä kasvillisuuden jalkoihin. :( Pitäisi käydä siellä uudestaan järkyttämässä itseään, kun nyt on vielä siihen mahdollisuus.

      Poista
  7. Minäkin tarkkailin tienvarren kylttejä ja mietin, että täältä löytyisi jos vaikka mitä, kunhan malttaisi pysähtyä katsomaan. Mihinhän meillä on kiire, lomallakin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa olen minäkin ihmetellyt! Mulla kun on meno mielessä, niin ei siinä silloin paljon auto pysähtele. :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3