perjantai 16. marraskuuta 2012

Olet ollut liian kauan Intiassa, kun...

Norjalaisessa päiväkirjassa, Olipa kerran Pariisissa ja Pinon päällimmäinen -blogissa oli tehty huippuhauskat postaukset siitä, millaisista merkeistä voi päätellä olleensa liian kauan Norjassa, Pariisissa ja Australiassa. Idea oli minusta niin kiva, että rupesin miettimään, keksisinkö Intiastakin jotakin samantyylistä. Ensin minusta tuntui, että mieleeni ei tule mitään, mutta sitten ajatuksia alkoi suorastaan tulvia. Olenkohan ollut liian kauan Intiassa? Smiley

Tiedät olleesi liian kauan Intiassa, kun...

...rupeat levittelemään elintarvikkeita aurinkoon. Linssejä, papuja, riisiä, chilejä, pähkinöitä, siemeniä, kookosta ja niin edelleen. Auringossa on näppärä kuivattaa kaikenlaista, mutta myös ötökät kävelevät (tai lentävät tai ryömivät) elintarvikkeista auringossa pois.


...osaat käyttää sanomalehteä monipuolisesti - elintarvikkeiden kuivatusalustana (katso edellinen kohta), ikkunoiden pesussa, uppopaistettujen ruokien valutusalustana, hyllypaperina, pannunalustana, käärepaperina, aurinkosuojana ikkunoissa, "silkkipaperina" silitettyjen vaatteiden välissä, hedelmien kypsyttäjänä, pakkausmateriaalina, sadesuojana pään päällä.


...uuteen paikkaan mennessäsi et kysy tarkkaa osoitetta vaan maamerkkejä. Onko lähistöllä kauppoja, ravintoloita, puistoja, pankkeja, bensa-asemia, hotelleja, temppeleitä, kouluja, sairaaloita, toimistorakennuksia tai muuta tunnettua, joiden perusteella osaisit suunnistaa perille?

...et juo jääkaappikylmää  vettä vaan ainoastaan huoneenlämpöistä. Siis plain, ei chilled. Kylmästä vedestä saa kurkkutulehduksen, joten sitä ei pidä missään nimessä juoda.

...syöt vain intialaista ruokaa. Kiinalainen ruokakin menettelee, mutta länsimaista ruokaa et pysty syömään lainkaan, koska se on niin mautonta. Ainakin sinun pitää saada ruokasi päälle chilikastiketta, chilihiutaleita, tabascoa tai mitä tahansa, jossa on chiliä. Intialainen tulinen pikkelssikin käy hätätapauksessa.


...et pese käsiäsi ennen ruokailua vaan vasta se jälkeen. Silloinhan niissä (tai siinä oikeassa) sitä ruokaa on.

...et syö raakoja kasviksia (tandooriruokien lisukkeena tarjoiltavia raakoja sipulirenkaita ja McVeggie-hampurilaisen välissä olevaa salaatinlehteä ei lasketa), ja muutenkin välttelet salaatteja viimeiseen asti.

Finger bowl eli sormienpesukuppi.

...juot kahvia minimaalisen pienistä kupeista, ja kahvista puolet on maitoa. Myös sokeria on paljon. Muistat myös huomauttaa asiasta, jos toisen tekemä kahvi on liian kylmää, liian vahvaa, siinä on liikaa/liian vähän sokeria tai jotain muuta vikaa.

...kohtelet myyjiä kaupan kassalla kuin he olisivat ilmaa. Et katso heitä silmiin, et hymyile etkä ainakaan sano kiitos! Yrität myös saada ostoksistasi alennusta. Maksun jälkeen jäät maleksimaan kassalle ja tutkimaan kuittia, koska siinä todennäköisesti on jokin virhe.

...otat kauppaan mukaasi vanhan muovipussin tai kangaskassin, et siksi, että se olisi jotenkin ekologista, vaan siksi, että muovipussi maksaa kolme rupiaa. Jos unohdat oman kassin kotiin, kannat ostoksesi käsissäsi, vaikka niitä olisi kuinka monta, tai sitten alat valittaa kassalla muovipussin maksullisuudesta: etkö mitenkään voisi saada sitä ilmaiseksi.

...et enää jaksa valittaa ostoskuittien leimaamisesta kaupan ulko-ovella (lisää marmatusta asiasta täällä), vaan kaivat kuitin kiltisti esiin ja annat hapannaamaisen vartijan lyödä siihen leiman.

...etuilet jonossa, ja jos etuilemasi ihminen kehtaa huomauttaa asiasta, luot häneen hämmästyneen katseen: Mistä sinä siihen tupsahdit? Lähteekö sinusta oikein ääntäkin?


...puhut englantia intialaisella aksentilla ja hihittelet amerikanenglannille, kun se kuulostaa niin naurettavalta mongertamiselta.

...et tee mitään sellaista, minkä voi teettää jollakulla toisella. Miksi tekisitkään, kun työvoima on niin halpaa. Samalla tulet työllistäneeksi muita ihmisiä ja hankkineeksi itsellesi hyvää karmaa.

...vaadit palvelua ja vaadit sitä tällä minuutilla. Jos sitä ei jostakin syystä heti tule, valitat asiasta.

...maksat aina käteisellä, ja maksuhetkellä kaivat taskusta esiin monen sentin paksuisen nivaskan sadan rupian seteleitä. Lasket rahat huolellisesti, kahteen kertaan.

...haluat itsellesi rekisterikilven, jossa on jokin hieno numerosarja, kuten 9999 tai 4567.


...22 astetta tuntuu sinusta kylmältä. Kun mennään alle 20 asteen, alat etsiä talvivaatteita.

...et enää etsi roskapönttöä, vaan pudotat roskat siihen, mihin ne sattuvat tippumaan (kunhan ei ole oma piha).

... naureskelet, kun meinaat jäädä auton tai moottoripyörän alle. Meinasipa sattua hassu juttu!

...osaat hypätä kulkuvälineisiin (esim. bussiin) ja niistä pois vauhdissa. Osaat myös roikkua bussien ja junien ovensuussa putoamatta alas.


...ajat melkein ojaan, kun näet ulkomaalaisen. Ilmoitat muillekin, että katsokaa, ulkomaalainen! Jos ulkomaalainen sattuu kaiken lisäksi olemaan kovin vähissä vaatteissa, osoitat häntä sormella, että muut varmasti huomaavat hänet. Jos ulkomaalainen sanoo jotain, alat hihitellä.

...et omista ainuttakaan mustaa tai harmaata vaatetta. Kuka ihme haluaisi kietoutua värittömiin vaatteisiin?


...ongelmia ei ole sinusta olemassakaan; on vain järjestelykysymyksiä.


...tiedät, keitä ovat Bebo, PC ja KJo ja mitä he ovat viimeksi tehneet.

...sinulla on kännykkäsi soittoäänenä jokin Bollywood-renkutus.

...otat töihin mukaan lounaan ja lämmität se mikrossa. Ihmettelet, miksi ulkomaalaiset työkaverisi eivät halua syödä kanssasi samaan aikaan.

...osaat lukea valikoiden.


...käytät kookosöljyä moneen eri tarkoitukseen: hoitoaineena, kosteusvoiteena, silmänalusvoiteena, parranajon jälkeen...

...käytät talkkia, ja käytät sitäkin monessa paikassa: laitat sitä kenkiin, kainaloihin, vaatteisiin, kasvoille...

...käyt kirjakaupassa selailemassa kirjoja, mutta et koskaan osta mitään. Kuka oikeasti viitsii lukea; sehän on hirveän tylsää puuhaa!

...et ymmärrä sellaisia ihmisiä, jotka haluavat olla yksin. On varmasti ihan hirveää olla yksin! Hakeudut aina muiden ihmisten lähelle, vaikka muuallakin olisi tilaa.

...kuljetat tavaroita pääsi päällä.  


...et omista ulkolämpömittaria. Mitä ihmettä sillä tekee? Kaikkihan tietävät, että kesällä on kuuma, talvella on kylmä, ja sadekautena sataa.

...välttelet aurinkoa viimeiseen asti, koska et todellakaan halua hipiäsi tummuvan. Käytät myös ihoa vaalentavaa voidetta, koska liian vaalea ei voi koskaan olla. 

 ...et kiinnitä enää mitään huomiota liskoihin, joita kiipeilee rakennusten seinillä ja joita tulee joskus sisäänkin.


...osaat ravistella päätäsi intialaisittain. Kas näin:



  ...sinua ei yllätä enää mikään. Kaikki, mitä näet tai koet, tuntuu ihan tavalliselta elämältä.


34 kommenttia:

  1. Muu tuntui aika, kröhöm, intialaiselta, mutta kaksi asiaa tunnistin myös täällä Jenkeissä yleisiksi:

    - mikrolounaat. Tosin näitä harrastin kyllä Suomessakin.

    - ...ja ostoskuittien "leimaaminen" ovella. Niin monta kertaa olen kironnut, kun kassoilta pääsee nopeasti läpi, mutta sitten ovella on kaamea jono ostoskärryjä odottamassa tarkistusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noissa lounaissa on se epämiellyttävä puoli, että intialainen ruoka (mausteet, öljy) haisee niin vahvasti. Työkaverit eivät välttämättä hirveästi ilahdu, kun ruokia lämmittelee mikrossa, ja hajut leviävät kaikkialle...

      Täältä tuo kuittien leimauskäytäntö oli vähän aikaa pois, mutta nyt taas kaikissa kaupoissa (tai ainakin niissä, joissa minä yleensä käyn), leimataan kuitit. Olen jo alistunut käytäntöön, mutta joskus se vieläkin raivostuttaa, varsinkin silloin kun unohdan leimauksen. Olen saanut kuitin lompakkoon, lompakon käsilaukkuun ja ostoskassit käsiini ja olen valmis menemään autolle - niin sitten pitää taas pysähtyä, laskea kassit maahan, kaivaa lompakko ja kuitti, ja taas sama toisinpäin. Argh!!!

      Poista
  2. Tuolla listalla on monta sellaista asiaa jotka herättivät sisäisen fennomaanini kun olin Intiassa... Olin nuorempana pitänyt itseäni epäsuomalaisena suomalaisena, väärään ruumiiseen joutuneena intialaisena, ja edelleenkin intialaisten mielestä kotini on intialaisempi kuin suomenintialaisten kodit, mutta silti Intia väritti suomalaisuuteni ääriviivat esiin. Tahdon olla se joka ei heitä roskia kadulle, joka kohtelee tasa-arvoisesti kaikkia syntyperään ja ammattiin katsomatta, joka vetäytyy välillä yksinäisyyteen :) Ihanaa saada poimia parhaat palat useista kulttuureista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen tullut siihen tulokseen, että Intia tuo ne ”omimmat” piirteet esiin. Minustakin on löytynyt täällä paljon sellaisia puolia, joiden olemassaolosta en ole ennen tiennyt. Kai se johtuu siitä, että Intia on niin äärimmäisen erilainen paikka Suomeen verrattuna ja että täällä joutuu näkemään ja kokemaan sellaista, mitä Suomessa ei ikipäivinä joutuisi.

      Minäkin kannatan tasa-arvoa kaikin puolin, ja yksinkin tykkään olla. Olen myös aivan toivottoman huono roskaaja. Kerran olin cokislakossa, mutta ostin kaupasta salaa yhden tölkin. Siitä piti päästä eroon, ennen kuin olin takaisin anoppilassa, ja kun ei roskista ollut näköpiirissä, en voinut muuta kuin jättää tölkin yhden aidan päälle. Kannan syyllisyyttä tuosta vieläkin!

      Minä olen hirveän huono Intia-fani siinä mielessä, että minulla ei taida olla kotona mitään intialaista... muuta kuin mies. :-D No keittiötavarassa kyllä löytyy. :-)

      Poista
  3. Oletpa löytänyt monta hauskaa asiaa, onhan se Intia aika erilainen tähän Eurooppaan verrattuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erilainen on, ja varmasti siksi näitä yleistyksiä löytyikin lopulta aika helposti. Olettekos jo palanneet matkalta; täytyy tulla kurkkimaan.

      Poista
  4. Olin ihan unohtanut ne ostoskuitin leimaamiset...

    VastaaPoista
  5. Vau,keksitpä paljon kohtia.Isä opetti lapsena,että peilin saa hyvin puhtaaksi kun pesee sanomalehdellä,ja edelleenkin käytän sitä niksiä:)Paljon vähän oudolta tuntuvia juttuja,kuten se,että kädet pestään vasta ruuan jälkeen ja että kasviksia ei syödä raakana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo ovat tietysti yleistyksiä eivätkä mitään kokototuuksia intialaisista. Mutta olen huomannut, että ihmiset eivät varsinkaan ravintolassa näytä pesevän koskaan käsiään ennen syömistä, vaikka söisivätkin sormin. Minusta se on aika hurjaa, mutta nolottaa tunnustaa, että olen omaksunut saman tavan. Ehkä se parantaa vastustuskykyä. :-)

      Raakoja kasviksia ja salaatteja täällä ei varmaan syödä senkään takia, että täältä ei oikein saa kunnon salaattitarpeita. Olen yrittänyt viime aikoina tehdä kotona salaatteja, ja kyllä se vaatii aikamoista luovuutta, kun vähistä aineksista pitäisi saada erilaisia salaatteja, ettei olisi aina sitä samaa. Mutta toisaalta, olen löytänyt myös uusia (paikallisia) salaattiin sopivia aineksia. :-)

      Poista
  6. Huippu - tuli oikein kunnon Intia-flashback!

    Entäs se juomien nauttiminen huulet ainakin kahden sentin päässä pullosta tai lasista? Onko vielä käytössä? :)

    Kookosöljy, värit ja headshake. Intiassa ei ainakaan kaulan lihakset pääse jäykistymään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi hitsi, arvasin että unohdin jotain oleellista. Onhan se vielä käytössä - ja taitokin on hallussa. :-)

      Auton ratissa intialaiset kaulat ovat kyllä aika jäykkiä - päät eivät käänny minnekään suuntaan. ;-)

      Poista
  7. Huippua, kiva kun teit tämän! :) Hauska, että intialaisia naurattaa amerikkalaisten englanti, kun omaan korvaan se intialainen englanti kuulostaa niin hassulta. :) Ja tästä listastasi opin myös, että intilaisten vaateväripolitiikka on päinvastainen kuin pariisilaisten. (Jessus mikä lause, en vaan nyt taivu parempaan! Anteeksi! On perjantai!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin nauratti intianenglanti, ja ihan aluksi mieheeni tutustuttuani en tajunnut hänen puheestaan yhtään mitään! Puhelimessakin nolotti, kun joutui kysymään jatkuvasti, että mitä? No, eipä naurata aksentti enää, kun itselläni on samanalainen: :-D Joskus oikein hävettää, kun tajuan, miten puhun.

      Mukavaa viikonloppua. :-)

      Poista
  8. Hauskaa. Heti rupesivat aivoni työstämään, että millainenhan olisi turkin lista....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tee ihmeessä Turkin lista; tiedän jo nyt, että sinulta löytyisi listalle kaikkea mielenkiintoista. :-)

      Poista
  9. Minä jo luulin asuvani Intiassa... kunnes tulin tuohon jääkaappikylmään, siis ehdottomasti täällä pitää olla JÄISTÄ juomaa kesät talvet, huoneenlämpöinen vesi keitetään sitten kunnolla teeksi. Monta samaa kohtaa kyllä löytyy listasta. Kooosöljyn sijaan vannotaan oliiviöljyn nimeen sisäisesti ja ulkoisesti. Hauska tuo päänpudisteluvideo :) Täällä tuon korvaisi käsillä elehtiminen. Joskus itsekin mietin tehdä tän listan, mutta en enää osannut nähdä mitään erityistä, kaikki tuntui jo niin normaalilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en voi sietää huoneenlämpöistä vettä, ja pidän vesipulloja aina jääkaapissa (ensin pakastimessa), että vesi on varmasti kylmää – ja saa olla mieluusti jäistäkin. On siis tullut testattua tuo kurkkutulehdus-teoriakin, koska minulla ei ikinä ole ollut mitään kurkkutulehdusta, ja flunssakin oli viimeksi tarkalleen kaksi vuotta sitten. Mutta ehkä intialaiset kurkut ovat erilaisia...:-)

      En ole tiennytkään, että oliiviöljyä käytetään ulkoisestikin, mielenkiintoista. Kai paikallisista tuotteista löytyy aina joku kaikkeen sopiva "lääke". Tuo päänpudistelu on yllättävän monikäyttöinen ele - se sopii moneen tilanteeseen ja sillä on monia eri merkitysvivahteita. Huvittavaa, miten se tarttuu. :-)

      Poista
    2. Reps, siinäpä uskomus joka elää sukupolvesta toiseen... Mauritiuksella uskovat myös (pääasiassa intialaisten jälkeläisten kansoittama saari) että kylmän juoman juominen aiheuttaa kaikkea kauheaa migreenistä kurkkutulehduksiin ja mieheni maalaileekin usein tuomiopäivän pasuunoita kun lapseni juovat kylmää maitoa...

      Poista
    3. Hei tuon migreeniuskomuksen olen minäkin joskus kuullut! On se vaan kumma, kun minulle ei ole koskaan tullut mitään, vaikka olen aina juonut jääkylmää vettä. :-)

      Poista
  10. Nauroin niin monen huomion kohdalla joista minun piti erikseen kommentoida mutta sitten niitä tuli niin monta että tyydyn sanomaan vain että ihana postaus :)

    VastaaPoista
  11. Tää oli HUIPPUIHANA!! ja so true!!
    Hyvää viikonloppua!
    t. simran

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos oli Intia "tunnistettavissa". :-D

      Hyvää viikonloppua sinullekin!

      Poista
  12. Huippu postaus jälleen :) hassua mutta noin ainakin puolet sopii mexicoon myöskin täytyy joskus vielä toteuttaa myös tälläinen:) hauskaa weekendiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toteuta ihmeessä, olisi tosi kiva lukea Meksikon ihmeellisyyksistä. :-) Mukavaa viikonloppua sullekin!

      Poista
  13. intialaisen_vaimo17.11.2012 klo 9.20

    Monta tuttua juttua, mutta tuota käsien pesemättömyyttä en kyllä tunnista ollenkaan. Kyllä minun ystävät, tuttavat ja sukulaiset siellä ollessamme kyllä kätensä pesevät aina ennen ruokailua tai vähintäänkin pyyhkivät kätensä märkiin käsipyyhkeisiin (jos pesumahdollisuutta ei ole). Ideahan käsin syömisellä nimenomaan on se, että ei voi tietää kuinka puhtaita haarukat ja lusikat on, mutta omien käsien likaisuusaste on tiedossa. Eli kun ollaan raflassa niin tilauksen jälkeen koko konkkaronkka suuntaa käsienpesupaikalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva tietää, että kaikki eivät ole yhtä sottaisia kuin ne ihmiset, joita minä olen havainnut. :-) Kaikki näyttävät marssivan vaan suoraan ravintolan pöytään ja istuvan siinä, kunnes on aika lähteä kotiin. Kyllä olen minäkin nähnyt ihmisten pesevän käsiä ennen syömistä (ja olen pessyt itsekin), mutta useammin kuitenkin ei. Kotona kädet kyllä tavallisesti pestään, ihme kyllä.

      Poista
  14. En ole viela ollut koskaan Intiassa, mutta taalla Dubaissa heita on aika paljon. Taalla tuo paan nitkuttelu on yleinen vitsi, siita kun ei oikein tieda, tarkoittaako se kylla vai ei. Aksenttikin on siksi tuttu kun sita kuulee jokapaikassa.
    Tama oli todella hauska ja informatiivinen postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, pään nitkuttelu. Tuo olikin uusi nimitys. :-)

      Oman havaintoni mukaan pään ravistelu tarkoittaa tavallisesti jotain myönteistä, vaikka se ei suoranaisesti tarkoittaisikaan "kyllä". Se voi siis tarkoittaa sellaistakin, että "asia ymmärretty", "sopii" jne.

      Kiva kun piipahdit. :-)

      Poista
  15. SIis miten mä olen voinut unohtaa tuon intialaisen pään nyökkäilyn.. se oli kyllä jokapäiväinen huvituksen aihe dubaissa ;) ei koskaan oikeen tajunnut oliko vastaus kyllä vai ei ;D Tosi kiva postaus, nauratti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja huvittavinta siinä on se, että kun sitä tarpeeksi näkee, yhtenä kauniina päivänä huomaa ravistelevansa päätä samalla tavalla itsekin. :-D

      Poista
  16. "Ilmoitat muillekin, että katsokaa, ulkomaalainen! Jos ulkomaalainen sattuu kaiken lisäksi olemaan kovin vähissä vaatteissa, osoitat häntä sormella, että muut varmasti huomaavat hänet. Jos ulkomaalainen sanoo jotain, alat hihitellä."

    Ooh, touché! 8)

    Lisäksi sitä huomaa ihmettelevänsä itsekseen, kuinka VAALEA juuri tuo nimenomainen ulkkari onkaan.

    Pään heiluttelu on hirveän kätevä ele - niin paljon kommunikaatiota pienessä paketissa!

    Palattuani Intiasta edelliseltä matkalta olen myös tullut tietoisemmaksi jaloistani, erityisesti siitä, että ne eivät vahingossakaan kosketa ketään. Jos niin varovaisuudestani huolimatta käy, pyydän kättäni heiluttamalla anteeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä se vain on niin, että se ulkomaalainen pitää tuijottaa mahdollisimman pitkään ja hartaasti läpi. :-D Varsinkin täällä Hyderabadissa, jossa ei hirveästi ulkomaalaisia näe, ellei sitten liiku expat-piireissä tai sellaisissa paikoissa, joissa ulkomaalaisia näkee enemmän (tyyliin Hard Rock Cafe).

      Jos täällä näkee ulkomaalaisen, niin kyllä siltä pitää vähintään mennä kysymään, että mistä päin tämä on kotoisin, ja mitä hän täällä tekee. :-D

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3