Kärpäslätkämies

Shamshabad, Hyderabad, perjantai kello 0.53.  

Intian-matkani on tullut päätökseensä, ja tällä hetkellä istun Hyderabadin lentokentän uudenkarheassa Encalm-loungessa, joka on minusta tosi kiva – rauhallinen ja viihtyisä. 

Intiassa vietetään tänään perjantaina holia, ja pääsen juuri sopivasti alta pois. Sehän on se juhla, kun ihmiset sotkevat itseään ja toisiaan väreillä. Lentokentän lähtöselvitystiskien luona tehtiin holi-koristeita, kun jätin äsken laukkuni tiskille.

Lähtöselvitystiskillä tuli mieleeni, kun lähdimme helmikuussa Vietnamiin ja lensimme Singaporen kautta Ho Chi Minh Cityyn. Lähtöselvitysvirkailija katseli Hyderabadissa koneelta tietojamme ja kysyi sitten, minä päivänä meillä olisi paluulento Vietnamista. Milloin poistutte Vietnamista? Olimme ukkelin kanssa vähän hölmistyneitä ja sanoimme, että asiahan on niin, että meillä ei ole vielä paluulentoa Vietnamista. Olimme varanneet kaikki muut lennot, mutta Danangin ja Bangkokin eli Vietnamin ja Thaimaan välistä lentoa emme olleet vielä varanneet, kun olimme ajatelleet, että sen ehtisi myöhemminkin.

Lähtöselvitysvirkailija sanoi, että hän ei voisi päästää meitä valitettavasti tästä eteenpäin, ellei meillä olisi paluulentoa, sillä Vietnamin maahantulosäännöissä vaaditaan, että maahan saapuvilla lentomatkustajilla on myös paluulento olemassa. Onneksi hätä ei ollut tämän näköinen, sillä ukkeli keksi ehdottaa, että mitä jos menemme ostamaan nyt sen paluulennon ja palaamme sitten tekemään lähtöselvityksen loppuun. Se sopi. Matkalaukkumme jäivät siihen tiskin taakse odottelemaan, kun lähdimme varaamaan lennot. Sitten kun meillä oli näyttää paluulentoliput, saimme tehtyä lähtöselvityksen loppuun ja pääsimme vihdoin matkaan.

Ennen holia kaupoissa myytiin holi-värejä, ja ihmettelin hieman tuota tekstiä, että värit täyttävät jotkin eurooppalaiset standardit. Milloin Intiassa on alettu noudattamaan eurooppalaisia standardeja?

Viimeinen ateriani tänään oli – yllätys, yllätys – masala dosa Pancha Kattu Dosassa. 

Olin tänään tosi uupunut ja luulen, että se johtui kuumuudesta ja siitä, että touhotin niin paljon kaikkea. Aamukin alkoi sillä, että etsin toimivaa automaattia, jotta saisin käteistä, ja tulin kävelleeksi Madhapuria ristiin rastiin. En ottanut autoa, koska luotin optimistisesti siihen, että lähiautomaatti toimisi, mutta eihän se toiminut, enkä viitsinyt lähteä hakemaan autoa senkään jälkeen. Käteistä piti saada sitä varten, että saisin antaa lähtiessäni rahaa kotiapulaiselle ja autonkuljettajalle, kun täällä on sellainen tapa. Minun oli pitänyt nostaa käteistä edellisenä iltana, mutta se oli jäänyt, kun ilta oli saanut yllättävän käänteen, ja lähdimme ystäväni kanssa syömään.

Yksi matkalaukuistamme oli hajonnut Vietnamin ja Thaimaan matkalla, ja ukkeli pyysi, josko autonkuljettaja voisi viedä laukun korjattavaksi. Autonkuljettaja päätti kuitenkin tutkiskella laukkua ensin itse, ja kuinka ollakaan, hän sai myös korjattua sen. 

Onkohan mitään, mikä ei autonkuljettajalta onnistuisi? 😅

Appivanhemmat lähtevät ensi kuussa Amerikkaan, ja autonkuljettaja kertoi, että hän menee silloin kotikaupunkiinsa opiskelemaan ompelemista, erityisesti saripaitojen ompelemista. Siellä on kuulemma tuttu opettaja, joka on opettanut häntä ennenkin, sillä autonkuljettaja osaa ommella jo nytkin vaatteita. Saripaitojen ompelu vaatii kuitenkin vielä harjoittelua, ja sitä on siis luvassa. 

(Joudun perumaan alun puheeni loungen rauhallisuudesta, sillä laittoivat juuri intialaiset renkutusmusiikit soimaan. En tiedä, onko tämä jokin holispesiaali, mutta tällainen musiikki ei kyllä kuulu loungeen.)

Autonkuljettajan tytär kävi eilen autonkuljettajan äidin kanssa kylässä, ja tytär oli kasvanut melkoisesti. Huhtikuun alussa tulee kolme vuotta täyteen. Tytöllä oli yllään mekko, jonka ostimme hänelle muistaakseni toissa vuonna, ja mekko oli vasta nyt sopiva. Sellaista se on, kun yrittää ostaa vaatteita muille. 🙈

Havahdun aina viime tingassa siihen, että pitäisiköhän ostaa tuliaisia ihmisille, ja sitten alkaa vimmattu etsiminen, enkä löydä mitään kivaa kuitenkaan. Tänään ajelin meidän entisillä kotikonnuilla ja ihastelin flyoverin pilarien alle tehtyjä hienoja maalauksia. Jouduin melkoisten torvensoittojen kohteeksi, kun kuvasin ajaessani, hidastelin ja tukin tietä muuta liikenteeltä. 🙊

Koiran kuvasta tuli mieleeni kuva, jonka otin jokin aika sitten appivanhempien parkkialueella. 

Intialainen tapa lenkittää koiraa. 😆

BORING.

Tämänpäiväistä lehteä lueskellessani lehteä törmäsin taas aika absurdiin uutiseen. 

Vaimo ei suostunut kokkaamaan lammascurrya, ja ukko suuttui niin paljon, että otti vaimolta hengen pois.

Kävimme eilen vihdoin ja viimein syömässä sillä kerholla, josta kirjoittelin joskus tammikuussa. 

Ravintolan sisäänpääsyyn oli tullut uusia rajoituksia. Nyt sisään ei pääse myöskään O-aukkoisessa t-paidassa, shortseissa eikä varvastossuissa.

Ruoka ei ollut mitenkään kummoisen näköistä, mutta se oli kuitenkin parempaa kuin monessa ravintolassa. Ravintolaruoissa tunnutaan käyttävän nykyään ihan valtavat määrät öljyä, ja maut ovat mitä sattuu. Hyviä ravintolakokemuksia ei tältä matkalta Intian osalta hirveästi ole, paitsi nuo edulliset dosa-paikat. Kerhon ruoka oli vähän sellaista kotiruoan oloista, mutta silti vatsassani mongersi aterian jälkeen. Hinta oli kyllä kohdallaan, sillä buffetateria maksoi 170 rupiaa per henkilö (1,8 euroa). 

Kerhon valkokankaalla esitettiin tanssi- ja musiikkiklippejä eri elokuvista.

Hisseihin oli tullut kunnon opasteet, mitä on missäkin kerroksessa. 

Olisi tehnyt mieli käydä katsomassa, joko uima-allas oli valmistunut, mutta en viitsinyt mennä, kun appivanhemmilla oli kiire kotiin.

Muistaakseni toissa päivänä teimme anopin kanssa ponganaluja, joiden paistaminen vaatii erityisen pannun. 

Ponganalut tehdään dosataikinasta, ja niitä voi kuulemma tehdä mikrossakin. En ole itse koskaan kokeillut noiden tekemistä, kun en osaa oikein syödä välipalaksi tämmöisiä juttuja. Toki jos joku muu tekee näitä, niin sitten syömisen kanssa ei ole mitään ongelmaa. 😆

Yhtenä päivän katsoin, että mikä ihme tuossa tien keskellä narussa roikkuu.

 Zoomasin ja totesin, että jaahas.

Jollakin on ollut näköjään tekemisen puutetta.

Nallemyyntiä intialaisittain.

Aika on mennyt niin nopeasti, että kello on kohta puoli kolme, ja sitten on enää puoli tuntia, kun pääsee koneeseen. Kävin äsken tutkailemassa loungen ruokatarjontaa, ja totesin sen varsin hyväksi. Tarjolla oli intialaisia herkkuja laidasta laitaan, mutta ilahduttavin näky oli kuitenkin tämä: 

Lennoilla tekee mieli aina syödä kevyttä ruokaa ja varsinkin kasviksia, ja nyt niitä oli tarjolla! 

Tuli syötyä ruokaa sen verran (vaikka olin päättänyt muuta), että en taidakaan syödä koneessa illallista, vaan syön vasta aamiaisen ennen laskeutumista. 

Muuten meininki loungessa on hienostuneesta ympäristöstä huolimatta vähän intialaista, sillä intialaiset ovat minusta usein vähän kömpelöitä asiakaspalvelijoita verrattuna esimerkiksi thaimaalaisiin ja vietnamilaisiin. Hupaisa yksityiskohta on yksi työntekijä, jonka tehtävä on kulkea elektronisen kärpäslätkän kanssa ja pyydystää ilmeisesti hyttysiä. Varsinainen pyydystystoimenpide on vielä näkemättä. Toinen ukko taas kulkee muovisen puhdistuskorin kanssa, mutta en tiedä, mitä hänen on tarkoitus puhdistaa, kun ei hän pyyhi ainakaan pöytiä eikä korjaa pois likaisia astioita. 

Nyt kello on 2.37, ja laitan kohta läppärini kiinni ja lähden vessan kautta kohti lähtöporttia. Hyvää yötä! 

Frankfurtin lentokenttä, perjantai kello 10.56.

Nyt matka on edennyt jo Saksaan, ja takana on reilun yhdeksän tunnin lento, joka meni kivan nopeasti. Sain nukuttua ihmeen paljon – varmaankin jotain reilut neljä tuntia. 

Kun heräsin parin tunnin nukkumisen jälkeen ja menin vessaan, ihmettelin, miksi vessan ovi ei auennut millään. Lentoemäntä tuli hätiin ja kysyi, voisiko hän olla jotenkin avuksi. Ihmettelin vastaukseksi, onko vessa varattu, kun ovi ei aukea. Lentoemäntä katsoi minua kummastuneesti, koputti takanaan olevaa ovea ja sanoi, että vessa on täällä. Olin pyrkinyt unenpöpperössä jonnekin ensiapukaappiin. 😆

Tuolta lähdettiin! Iskä jäi vielä sinne mutta tulee pian perästä.

Ollaan lennetty jo hirmuinen matka! Karhuilla on siivet. 🙊

Kuulin ensi kertaa elämässäni telugunkieliset kuulutukset Lufthansalla.

Telugu-kuulutukset oli tehty varmaankin jollain tekoälyllä, kun ne kuulostivat jotenkin niin hassuilta. On kyllä hyvä, että tiedotukset tulevat teluguksikin, sillä joskus lennoilla matkustaa intialaisia vanhuksia, jotka ovat menossa esimerkiksi lastensa luokse Amerikkaan tai muualle ja jotka eivät osaa välttämättä sanaakaan englantia. Koska heillä ei ole kokemusta lentomatkustamisesta, heillä ei myöskään ole tietoa siitä, miten koneessa tulee käyttäytyä, ja sitten näkee esimerkiksi sellaista, että yritetään mennä vessaan, kun kone on jo kiitoradalla.

Intialaiset ikäihmiset käyttävät valtavasti pyörätuolipalveluja lentokentillä, ja joskus koneeseen mennessä vastaan saattaa tulla parisenkymmentäkin pyörätuolia, kun pyörätuolimatkustajia on ollut niin paljon. En tiedä, ovatko intialaiset vanhukset jotenkin erityisen heikkojalkaisia vai ovatko he erityisen hanakoita käyttämään pyörätuolipalveluja. Veikkaisin, että kyse saattaa olla vähän kummastakin.

Anoppikin päätti ottaa nyt Amerikkaan mennessään ensimmäistä kertaa pyörätuolipalvelun, koska hän pelkää pitkiä kävelymatkoja Dubain kentällä (vai Qatarissakohan se koneen vaihto oli). Monet ottavat palvelun kaiken varalta (niin teki anoppikin), kun ei ole tietoa siitä, miten paljon kentällä joutuu kävelemään, ja riittävätkö voimat. Ajattelin tänään, että tämä työllistää varmasti aika paljon lentokenttähenkilöstöä, enkä tiedä, mitä mieltä lentokenttähenkilöstö on siitä, että palvelua käytetään kaiken varalta, vaikkei pakottavaa tarvetta olisikaan.

Meinasin jättää lennolla aamiaisenkin välistä, kun oli jotenkin niin täysinäinen olo, mutta otin sen sitten kuitenkin. En kuitenkaan uskaltanut ottaa intialaista aamiaista, koska silloin olisin syönyt itseni ähkyyn. 

Ensimmäiseksi Frankfurtin loungeen tultuani kävin suihkussa, ja oli ihana saada tukka puhtaaksi ja puhtaat alusvaatteet päälle. 🙊 

Takimmaisen kulman takana on vessanpönttö ja etummaisen kulman takana suihku.

Suihkutila ei ollut parhaasta päästä, mutta se oli kuitenkin minun omaa tilaani, jonne kenelläkään muulla ei ollut pääsyä. Lentoni Hyderabadista Frankfurtiin ei ollut mikään maailman pisin, mutta haluan ottaa ilon irti kaikista tämmöisistä eduista, joita matkaan kuuluu, ja nauttia täysillä matkanteosta.

Nyt taidan lopettaa jaarittelun ja siirtyä nauttimaan loungen tarjoiluista. Saatan jopa ottaa lasillisen kuohuvaa. 😆 Pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä...

Kiitos kaikille teille, jotka olette olleet mukana tällä matkalla! Olen kiitollinen kaikista kommenteistanne ja siitä, että olette jaksaneet sietää ylipitkiä lätinöitäni.

Mukavaa viikonloppua!

😘