Uudet metroasemat

Tämä on tavallaan jatkoa viisi vuotta sitten kirjoittamaani postaukseen Länsimetron uusista asemista. Kävin silloin kuvaamassa kaikki Länsimetron uudet asemat Matinkylästä Lauttasaareen (postaus siitä täällä), ja koska metron jatkaminen Kivenlahteen oli silloin jo suunnitteilla, mietin kirjoituksessani hieman skeptisenä, milloin tuo jatkoyhteys mahtaisi valmistua (ajattelin varmaankin, että ei koskaan). Nyt Kivenlahteen kuitenkin pääsee metrolla, sillä avajaisia vietettiin 3. joulukuuta – päivälleen viisi vuotta sen jälkeen, kun olin nuo skeptiset ajatukseni kirjoittanut!

Uusia asemia on viisi – Finnoo, Kaitaa, Soukka, Espoonlahti ja Kivenlahti – ja nämä piti tietysti lähteä katsastamaan. Hyppäsin metron kyytiin Matinkylässä ja ajoin päätepysäkille Kivenlahteen, josta lähdin sitten valumaan takaisin kohti Matinkylää. 

Kivenlahti kutsuu!

Metroon päästyäni tuli kuitenkin vastaan ongelma: viestitaululla luki, että Matinkylä oli ollut viimeinen asema ennen C-vyöhykettä. Mikäs se semmoinen C-vyöhyke oli? Luulin, että C-vyöhyke on jossain periferiassa eikä Espoossa. Äkkiä kännykkä esiin ja googlettamaan, olinko onnistunut ostamaan vääränlaisen lipun. Ja kyllä vain: Matinkylän jälkeen alkoi tosiaan C-vyöhyke. Ostamani AB-lippu ei riittänytkään matkalleni, vaan oli ostettava uusi BC-vyöhykelippu. Siinä meni 2 euroa 80 senttiä kankkulan kaivoon. Kallista tämä metrolla ajelu.

C-vyöhykehän se siinä.

Kivenlahden asemalla minua tervehti näyttävä valaistus. Katon valoputket kuvastavat lukemani mukaan Kivenlahden mainetta valkeana kaupunginosana.

Toinen silmiinpistävä elementti asemalaiturilla on Kalle Mustosen veistos nimeltä Kulkijat.

Teoksen kuvauksen mukaan nämä "sympaattiset ja humoristiset hahmot" juoksevat metrolaiturilla. Itse en havainnut sen enempää sympaattisuutta, humoristisuutta kuin juoksemistakaan, mutta olenkin taiteellisesti sivistymätön.

Meinasin piipahtaa ulkona Kivenlahdessa, mutta uloskäynnin nähdessäni tulin toisiin ajatuksiin. 

Tervetuloa Kivenlahden asemalle! Täällä me lipuntarkastajat jo odotellaankin!

Olisi tuntunut typerältä käydä haistelemassa raitista ilmaa, palata saman tien takaisin ja ruveta tämän häröilyn jälkeen esittelemään matkalippua. Tulipa käytyä Kivenlahdessa!

Kivenlahden aseman mielenkiintoista arkkitehtuuria. Tästä kuvasta on muuten vaikea sanoa, ollaanko menossa ylös- vai alaspäin! Mitä veikkaat?

Seuraavaksi vastassa oli Espoonlahden asema. Espoonlahti on minulle tuttu lähinnä siitä, että siellä on uimahalli (jossa en ole kyllä käynyt miesmuistiin), ja uimahalli oli valikoitunut myös metroaseman teemaksi.

Aseman yleistunnelmaan on haettu vaikutteita uimahallin väri-, valo- ja materiaalipaletista, ja lopputulos oli minusta varsin onnistunut. 

Aseman yhteydessä on Lippulaivan kauppakeskus, jossa on monenmoisia palveluita. 

Hotelli helpotuskin oli metroaseman sisäänkäynnin vieressä, ja päätinpä käydä asioimassa, kun sattui olemaan tarvetta.

Asiointi oli ollut haasteellista viisi vuotta sitten, ja haasteellista se oli edelleen. Nyt minulle ei meinannut mitenkään selvitä, miten ovi menee lukkoon, vaikka seinällä oli ohjeet.

Yritin etsiä painiketta oven sisäpuolelta ja kokeilin kaikkea vähänkin nappulalta näyttävää, mutta mitään ei tapahtunut. Lopulta hoksasin, mistä ovi meni lukkoon, mutta kauan siinä kesti.

Ruiskuille on oma pudotusaukkonsa.

Takaisin asemalla.

Soukan asema on saanut vaikutteita asemaa ympäröivästä 60-luvun modernistisesta rakennuskannasta, ja asemalaiturihallissa on hieman samantyylistä valaistusta kuin Kivenlahdessakin. Valaisimia on 1300 kappaletta, ja valot näyttävät aaltoilevan.

Soukan asema on peräti 40 metrin syvyydessä, ja se on siitä erikoinen, että asemalla ei ole lainkaan liukuportaita, vaan asemalle ja sieltä pois siirrytään hisseillä.

Hissin ala-aula on vaikuttava. 

Seinän taitteiset seinälevyt esittävät metrotunnelin louhittuja kallioleikkauspintoja ja ovat osa Taneli Rautiaisen neliosaista Sfäärit-tilataideteosta. 

Matka maanpinnalle kesti yllättävän kauan, ja heti hissistä ulos tullessani näin, että sisäänkäynnin edessä oli taas lipuntarkastajat. Kylläpäs lipuntarkastajat ovat nyt intopiukeina, kun on uusia asemia ratsattavaksi! Päätin tällä kertaa kuitenkin mennä ulos katsomaan, miltä Soukassa näytti. 

Harmaata on.

Metroaseman edessä olevan Soukantorin ulkovesiallas on remontoitu monen vuoden käyttökatkon jälkeen, ja altaaseen saadaan vesi ensi kesäksi.

Altaan kimpussa puuhasteltiin lumipyryssäkin.

Metroasemarakennus ei oikein istunut minusta ympäristöönsä vaan näytti vanhojen kerrostalojen keskellä ulkoavaruudesta siihen tipahtaneelta. 

Länsimetron asemakuvauksessa Soukan asemaa kuvaillaan seuraavasti: 

"Sisäänkäyntipaviljonkien jokainen kulma on veitsenterävä, kun taas pinnat vaikuttavat äärimmäisen ohuilta. Pintojen värit nousevat modernismin perinteitä seuraillen tärkeämpään rooliin kuin niiden materiaalit. Sävyt edustavat kuitenkin 2020-lukua. Sisäänkäyntipaviljonkien julkisivut on verhottu metallilevyillä, joiden maalauskäsittely on suunniteltu erityisesti Soukan asemaa varten. Kaksikerroksisen polttomaalauskäsittelyn ulompi kerros on antigraffitilakka, joka sisältää väriä vaihtavia hippuja. Julkisivujen sävy vaihtelee katselukulmasta ja säästä riippuen. Pinta myös heijastaa ympäristön värejä ja muotoja. Sisäänkäynnit toisaalta kontrastoivat Soukan vanhaa rakennuskantaa ja toisaalta sulautuvat siihen kameleonttimaisesti."

Jäljellä ovat enää Kaitaan ja Finnoon asemat, joista kurkistamme ensimmäiseksi Kaitaalle. Kaitaan asemalaiturialuetta hallitsee Antti Tantun teos nimeltä Juurtuminen. 

Teos kuvastaa juurien verkostoa, ja sitä riittää koko laiturialueen mitalta. Teoksen nimen voidaan tulkita kuvaavan toisaalta niiden mäntyjen juuria, jotka kaadettiin aseman tieltä, ja toisaalta paikoilleen asettumista ja asuinympäristön tutuksi muuttumista. Juurtuminen ei tapahdu hetkessä, vaan tarvitaan aikaa, elämäntapahtumia ja kanssaihmisiä.

Kaitaan aseman ympäristö näytti rakennuskannaltaan hyvin samankaltaiselta kuin Soukka. 

Viimeisenä asemana on Finnoo, jota olin odottanut innolla, sillä asemalla on Suomen pisimmät liukuportaat.

Finnoon asemalaituri miellytti minua näistä asemista ehkä eniten, sillä asemalaiturin toista laitaa koristi Leena Nion Haavekuvia-teos, josta pidin kovasti.

Nion teos muodostuu kahdesta eri kuvakerroksesta.  Päällimmäisessä kerroksessa on kolmisenkymmentä erilaista kuvaneliötä, joiden laserleikatuista aukoista näkyy takalevyn liukumaalattu kirkas sävymaailma. Teoksen yksityiskohdat ovat merenrannan luonnosta. 

Finnoon liukuportaiden nostokorkeus on 34,5 metriä ja runkojen pituus noin 78 metriä, ja portaat pitävät siis hallussaan Suomen pisimpien liukuportaiden titteliä. Portaat olivat minulle pienoinen pettymys, sillä ne eivät tuntuneet yhtään sen pidemmiltä kuin muiden asemien liukuportaatkaan. 

Finnoon asuinalue on nuori, ja vielä muutama vuosi sitten aseman ympäristössä ei ollut yhtään taloa. Lähellä on yksi lempipaikoistani, Suomenojan lintulampi, jolla tapasin käydä lenkkeilemässä Matinkylässä asuessamme melkein viikoittain. En muista, olenko käynyt lintulammella kertaakaan Jätkäsaareen muuttamisen jälkeen, enkä tiedä, vieläkö lampi on yhtä suosittu lintubongauspaikka kuin aiemmin. 

Finnoon asema onkin saanut inspiraationsa rannikon lintukosteikon sävyistä ja kasvillisuudesta. 

Finnoosta suunnitellaan 17 000 asukkaan kaupunginosaa, ja aseman ympäristöön on määrä tulla korkeita tornitaloja, joista avautuu hienot näköalat merelle ja muualle ympäristöön. Korkeimmasta asuintalosta tulee 24-kerroksinen. Rakentaminen aseman ympärillä on vielä aika alkutekijöissään mutta kuitenkin jo ihan hyvässä vauhdissa.

Onhan se kiva, että saadaan uusia asuntoja, mutta minä ihmettelen edelleenkin, tarvitaanko reilun viiden miljoonan asukkaan Suomessa oikeasti näin paljon uusia tornitaloja ja kokonaisia uusia kaupunginosia. Mistä näihin kaikkiin taloihin saadaan asukkaat? Luontoala käy aina vain pienemmäksi, kun pitää saada koko ajan uusia taloja. Taloja, taloja, taloja! Voi herranen aika sentään.

Uudet asemat jättivät minut hieman kylmäksi, enkä kokenut sellaisia vau-efektejä kuin edellisellä asemakierroksella viisi vuotta sitten. Erityisesti Aalto-yliopiston asema oli huikea! Minusta nämä uudet asemat olivat kaikki aika samasta muotista väännettyjä, kliinisiä läpikulkupaikkoja – vaikka sitähän metroasemat tietysti ovatkin, läpikulkupaikkoja. 

Loppuun vielä asiaan mitenkään liittymättä kuu, joka nousi äsken Helsingin kattojen ylle. 

Kivaa viikonloppua! 😘

(Asematietous on peräisin Länsimetro-sivuston asemakuvauksista.)