Kukkia "äidille"

Kevät on nyt virallisesti tullut, sillä sain viimein kesärenkaat auton alle. Renkaiden vaihto meni tänä vuonna vähän myöhäiseksi siitä syystä, että meillä on renkaat säilytyksessä yhdessä Euromasterissa, ja siellä ei kerta kaikkiaan ollut vapaita aikoja (silloin pari viikkoa sitten, kun havahduin renkaanvaihtoasiaan) kuin vasta tälle päivälle. Ruuhkaa seliteltiin lähinnä koronalla, mikä hieman ärsytti. Kauankohan koronaa käytetään (teko)syynä kaikenlaisille puutteille yritysten toiminnassa?

Odotellessani renkaiden vaihtoa odotushuoneessa ajanvarauksia hoitava nainen tuli korjaushallista ja huusi, että kenellä on sen ja sen rekisterinumeron omaava auto. Arvasin heti, että nyt on jotain vialla. Kun tunnustin auton omakseni, nainen ilmoitti, että "autosta on takajousi poikki". Kun kysyin, että mitähän se mahtaa tarkoittaa, nainen vastasi, että "sitä, että takajousi on poikki". Tämä selvensikin paljon. 😆

Minä kun en ymmärrä autoista mitään, en tiennyt sitäkään, kuinka akuutti tämmöinen vika on (voisiko autolla enää edes ajaa?), joten pyysin saada mekaanikon paikalle. Pian paikalle saapui mekaanikko, joka kertoi, että kyllä autolla voi vielä ajaa, mutta vika pitäisi saada pikaisesti korjatuksi. Miehellä oli minulle tuliaisiakin.

Tältä siis näyttää auton takajousi tai ainakin sen palanen.

Miten mukavaa, että sain jotain kotiinviemistäkin! Mietin, että mitenköhän kauan jousi oli ollut poikki, ja kuinka en ollut huomannut ajaessani autossa mitään kummallista? Kai tuommoinen jousi on kumminkin ihan oleellinen osa? Elämä on mysteerejä täynnä. Meikäläinen vain ajelee tyytyväisenä niin kauan kuin auto kulkee eteenpäin. 😆

Palataanpa viime sunnuntaihin eli äitienpäivään. Ovisummerimme soi joskus puolenpäivän jälkeen, ja ukkeli avasi alaoven. Kukaan ei ollut tulossa meille, joten joku oli kai valinnut vahingossa meidän huoneistomme numeron. Viime viikollakin kaksi somalia yritti pyrkiä sisään soittamalla meidän ovisummeriamme, mutta en avannut heille ovea. Valitkoot oikean huoneiston, jos heillä kerran on talossa tuttuja. 

Mutta ukkeli avasi kuitenkin siis nyt alaoven, ja minä tietysti rupesin heti mäkättämään asiasta. Ei ole hyvä päästää tuntemattomia taloon, kun ei tiedä, millä asialla he liikkuvat! Ukkeli ei ollut mäkätyksestäni moksiskaan. Hetken päästä soikin meidän ovikellomme, ja minä kummastelin, että kukahan siellä mahtaa olla. Ukkeli meni avaamaan, ja ovella oli Woltin lähetti kukkapaketin kanssa. Ukkeli ojensi kukat minulle, ja minä ihmettelin, mitä varten ukkeli oli tilannut minulle kukkia äitienpäivänä, kun enhän minä ole mikään äiti. 

Pakettikortti oli hellyttävä ja aivan minun näköiseni.

Avasin kortin, ja kun tajusin, mitä siinä luki, liikutuin niin, että rupesin itkemään. 

Se olikin Nalle, joka oli tilannut minulle äitienpäiväkukkia. 😊

Mie olen sellainen kukkaispoika.

Vaikka ukkeli osaa olla joskus hyvinkin ärsyttävä, hän osaa kyllä myös yllättää ihan totaalisesti. Miten joku voi edes keksiä jotain tuollaista.  ❤

Olen kirjoitellut aiemmin lapsettomuudestani täällä. Mietin hetken, viitsinkö linkata tuota kolme vuotta vanhaa, Kolumbiassa kirjoittamaani postausta tähän ollenkaan, kun kirjoitus on niin henkilökohtainen ja paljas. Mutta sitten tulin siihen tulokseen, että en kadu postauksen kirjoittamista pätkääkään, päinvastoin: olen iloinen, että sain jäsenneltyä kirjoittaessani siihen asti eletyn elämän sellaiseksi kokonaisuudeksi, että ymmärsin itsekin elämänkulkuani taas vähän paremmin.

Lapsettomuus sinänsä ei ole koskaan ollut minulle ongelma, koska en ole ikinä kokenut minkäänlaista kutsumusta äidiksi. Kuten jo aiemmin kirjoittelin, voi hyvinkin olla, etten olisi halunnut lapsia, vaikka olisin pystynyt niitä saamaankin. Suurempi ongelma onkin ollut se, miten lapsettomuus on vaikuttanut omakuvaani ja siihen, millaisena ihmisenä itseni näen. Vaikken pidä itseäni enää vajaana tai puutteellisena (ainakaan kovin paljon!), ajattelen edelleen olevani jotenkin huonompi kuin muut. Opin puhumaan itsestäni silloin teininä niin rumasti ja lytistämään omanarvontuntoni niin täydellisesti, että loppuelämä ei taida riittää vahinkojen korjaamiseen ja minäkuvan muuttamiseen.

Mutta jos jotain positiivista pitää asiasta etsiä, niin se on se, että olen oppinut nauttimaan vapaudestani ja siitä, että minulla ei ole niin vahvoja henkisiä siteitä kuin side omaan lapseen on. Lapset tuovat mukanaan paljon rakkautta ja iloa, mutta myös vastuuta ja huolta, joka ei lopu, vaikka lapsi olisi minkä ikäinen. Aidon ja pyyteettömän rakkauden kääntöpuoli on menettämisen pelko – se, että joutuu luopumaan siitä ihmisestä, joka on itselle kaikkein rakkain ja tärkein. 

Joku kommentoi viisaasti tuossa aiemmassa postauksessa, että "onni ei ole sitä, että saa haluamansa, vaan että haluaa saamaansa". Se on justiinsa noin. Tajusin näitä asioita pohdiskellessani myös sen, että ehkä syy siihen, miksi en osaa haaveilla mistään, ei olekaan elämäni näköalattomuus, vaan se, että koen elämäni olevan ihan riittävän hyvää tällaisenakin. Minun ei tarvitse haaveilla paremmasta millään elämän osa-alueella, koska minulla on hyvä juuri näin. Iloiset asiat ja onnelliset hetket ovat toki aina tervetulleita, mutta ne ovat vain eräänlainen bonus. En elä parempia aikoja odotellen.  

Tulipa lähdettyä syville vesille, mutta äitienpäivä sai taas ajattelemaan näitä asioita. Mennään siis kevyempiin asioihin eli meikäläisen lempivalitusaiheeseen – Postin toimintaan. 

On ollut tiedossa jo pidemmän aikaa, että postia ei tarvitse enää jakaa joka päivä, mutta jotta ihmisten päät saataisiin vielä enemmän sekaisin, meillä aloitettiin huhtikuun alussa postin vuoropäiväjakelu. Tässä ote tiedotteesta, jos jotakuta kiinnostaa homman idea ihan kokonaisuudessaan: 

Aurinko paistaa kuitenkin joka päivä. 😆

Lyhyesti sanottuna posti tulee siis yhdellä viikolla kolmena päivänä – maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina – ja seuraavalla viikolla vain kahtena päivänä – tiistaina ja torstaina. Itseäni tämä uusi kokeilu (joka tuskin jää kokeiluksi) ärsyttää ihan suunnattomasti, mutta koska en pysty argumentoimaan ärsytystäni mitenkään järkevästi, annan taannoisen mielipidekirjoituksen (Hesarista) puhua puolestani: 

Täytyy vain sanoa, että onneksi en ole tilannut mitään lehteä kotiin, koska kyllä ärsyttäisi lukea vanhaa lehteä, joka on keikkunut kaupan hyllyillä jo monta päivää! Vähänhän sitä postia nykyään tulee, että siinä mielessä ymmärrän kyllä, että Posti kokee, että postia ei tarvitse jakaa päivittäin, mutta eikö ratkaisuksi olisi voinut kehittää jotain vähän järkempää systeemiä?

Meidän sähkösopimuksemmekin piti uusia, koska olin ottanut muuttaessamme kahden vuoden määräaikaisen sopimuksen, ja kaksi vuotta Jätkäsaaressa tuli täyteen viime viikolla. Määräaikainen sopimus oli edullisin, ja sillä sai kätevästi kaikki puhelinsähkömyyjät vaimennettua, kun sähköyhtiötä ei voinut vaihtaa kesken kauden. Puhelinmyyjistä tuli mieleeni, että laitoin jokin aika sitten telemarkkinointikiellon, ja kaikenlaiset puhelinmyyjien soitot ovat vähentyneet sen jälkeen todella ilahduttavasti. Ainoastaan 923- ja 924- alkuisista numeroista soitellaan edelleen, mutta niistäkin harvemmin kuin aiemmin. 

Tutkiskelin meidän viimeisintä sähkölaskua ja olin pyörtyä. Maksoimme sähköstä todella vähän! Kolmen kuukauden sähkölaskumme (ajalta marraskuu–tammikuu) oli vain 80,77 euroa. Toki olimme tuona ajanjaksona kuukauden Intiassa, mutta tuskin lasku olisi ollut hirvittävän paljon suurempi, vaikka olisimme olleet kotonakin. (Edellisvuonna laskumme oli ollut vastaavana ajankohtana 105 euroa.) Koska sopimus oli määräaikainen, sähköenergian hinta oli säilynyt koko kahden vuoden ajan ennallaan ollen vielä tänä keväänäkin 3,99 senttiä per kilowattitunti.

Minun oli tarkoitus valita tällä kertaa jokin ympäristöystävällisempi sähköyhtiö kuin Helen, sillä Helenhän käyttää edelleen paljon kivihiiltä kaukolämmän tuotannossa (kivihiilen osuus kaukolämmöstä oli 45,6 % vuonna 2021; tieto täältä). Tämä kivihiiliasia on konkretisoitunut minulle vasta Jätkäsaaressa asuessamme, kun läheisessä Salmisaaren laiturissa näkee jatkuvasti laivoja, jotka tuovat kivihiiltä jostakin, tyypillisimmin Venäjältä. Ukrainan sodan alettua laivoja näki enää harvoin, ja silloinkin ne toivat kivihiiltä muualta kuin Venäjältä. Kuitenkin vielä viime kuun alussa kivihiiltä tuli Venäjältäkin, vaikka Greenpeace yrittikin estää lastin saapumisen satamaan.

Nämä laivakuvat ovat molemmat viime syyskuulta.

Sähköyhtiön valinta jäi kuitenkin viime tippaan (ylläri 😆), ja tuntui helpoimmalta vain uusia Helenin määräaikainen sopimus. Nyt sähköenergia maksaa määräaikaisella sopimuksella 10,56 c/kWh, eli hinta on noussut reilulla kuudella ja puolella sentillä. Toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella hinta olisi ollut 13,99 senttiä per kilowattitunti. 

Tulin katselleeksi myös sähkönkäyttöämme Helenin sivuilta, ja sieltä löytyikin mielenkiintoisia tietoja.

On helppo ymmärtää, että meillä kuluu sähköä eniten sunnuntaisin, kun olemme normaalisti molemmat kotona, mutta sitä ihmettelen, mikä tekee juuri maanantaista sellaisen päivän, että sähköä menee vähiten. Tuo ennätyskulutuskin ihmetytti, mutta asia selvisi päiväkirjaa tutkimalla: kävimme kyseisenä päivänä saunassa! Muuten saunominen on jäänyt kyllä tosi vähiin, vaikka oma sauna oli olevinaan niin tärkeä silloin kaksi vuotta sitten. Huhtikuun 15:nnen pienin päiväkulutus on helposti selitettävissä: emme olleet kumpikaan kotona, sillä minä olin Savonlinnassa ja ukkeli Intiassa. 

Sähkömme lähde oli todellinen yllätys, ehkä jopa järkytyskin. 

Enpä olisi ikinä arvannut, että tässä lataillaan paraikaa läppäriä ydinvoimalla! Mitä sille kivihiilelle kävi? Nämä sähköasiat ovat kyllä ihan liian vaikeita tällaisen yksinkertaisen ihmisen ymmärrettäväksi.  

Kesän risteilykausi on taas alkanut, ja vaikka moni loistoristeilijä on ilmeisesti perunut tulonsa Suomeen Ukrainan sodan takia, laivoja on näkynyt Hernesaaren laiturissa jo yllättävänkin paljon. 

Torstaiaamuna bongasin parvekkeelta kevään ensimmäisen aluksen!

Kevään ensimmäinen risteilijä oli Spirit of Discovery, joka seilaa Ison-Britannian lipun alla. Olin sen verran valveutunut, että lähdin kuvaamaan laivaa lähempää. 

Näiden loistoristeilijöiden hyteissä on yleensä omat parvekkeet.

Hop-On Hop-Off -bussit kaarsivat laivan eteen ja kuljettivat ihmisiä kaupungille. Kansainväliset risteilyaluksethan saapuvat Helsinkiin yleensä aamulla, viettävät päivän Helsingissä ja jatkavat matkaansa taas illalla, tyypillisimmin siinä kuuden aikoihin. Spirit of Discovery oli tullut Kotkasta(!) ja oli menossa Gdanskiin. Ihmettelin, kuuluuko Hernesaaren laituri nykyään hoho-bussien vakipysäkkeihin, ja näköjään kuuluu (tosin tuo osa reitistä on merkitty katkoviivalla, eli ilmeisesti ihan jokainen bussi ei aja satamaan?).

Perjantaiaamuna satamaan oli ilmestynyt toinen laiva, joka näytti minusta ihan samalta kuin edellispäiväinenkin. Sitä en viitsinyt lähteä enää kuvaamaan, vaan kuvasin laivan vain parvekkeelta. 

Kyseessä oli kuitenkin eri alus, Voyager of the Seas.

Lauantaina Hernesaareen oli ilmestynyt MSC Preziosa, mutta en viitsinyt ottaa laivasta kuvaa edes parvekkeelta. Äkkiäpä se laivabongausinto taas lopahti. 😆

Ukkelilla meni perjantaina töissä tosi myöhään, joten minä rentouduin parhaaksi katsomallani tavalla eli tekemällä palapeliä ja juomalla kaljaa. 

Multitaskausta eli kaljanjuontia, palapeliä ja Iholla-sarjaa.

Tulipa sitten taas woltattuakin, vaikka jääkaapissa olisi ollut edellispäiväistä munabiryania. Tällä kertaa kehtasin ottaa eväistä kuvankin, kun ei ollut Herlevin burgeriateria kyseessä. Teki nimittäin ihan hirveästi mieli poke bowlia, joita tuli syötyä Kolumbiassa tosi usein. 

En ollut aiemmin syönytkään Suomessa poke bowlia, mutta kerta ei jäänyt varmasti viimeiseksi, sillä ruoka oli ihan äärettömän hyvää. Ainoastaan riisi oli vähän liisteriä, mutta annettakoon se anteeksi.

Sunnuntaina palapeli jo valmistuikin, vaikka kyseessä oli ehkä haasteellisin tekemäni mysteeripalapeli ikinä ja vaikka en ollut edes palapelin kimpussa koko ajan. 

Mysteeripalapelien ratkaisuja ei kai olisi hyvä laittaa someen, jottei jonkun kasaamisen ilo menisi pilalle (palapelistähän ei tiedä etukäteen, millainen siitä tulee), mutta tein nyt tämmöisen rikoksen, kun tuo palapeli oli minusta niin huikea. Nyt lupaan, etten mainitse sanaa palapeli ainakaan lähimpään... ööh, viikkoon?

Vielä yksi auringonlaskukuva:

sekä Jarlan pilapiirros Hesarista:

Nyt kun olen saanut tungettua menestyksekkäästi samaan postaukseen auton takajousen ja renkaanvaihdon, lapsettomuuden, Postin, puhelinmyyjät, ydinvoiman ja kivihiilen, loistoristeilijät, poke bowlit ja palapelit, on varmaankin hyvä lopettaa. 

Kivaa viikon jatkoa! 😘