Jonoa jonon perään

Sain vihdoin tänään kauan himoitsemani koronarokotteen (juhuu!), ja toki tämäkin tapahtuma pitää raportoida. 

Olin kuvitellut, että rokottaminen menisi niin, että kävelisin rokotuspaikan ovesta sisään, istuisin alas, saisin piikkini ja odoteltuani sen 15 minuuttia pääsisin lähtemään pois. No, eihän se ihan niin sitten mennytkään. Rokotustakin piti nimittäin jonottaa. 

Viimeksi olinkin jonottanut hieman toisenlaiseen paikkaan – kiirastorstaina Alkoon.

Siellä se Alko siintää kaukana horisontissa. Jaksaa, jaksaa!

Olin Jätkäsaaren rokotuspaikalla varttia ennen rokotusaikaani, ja jono ulottui pitkälle rokotuspaikan ulkopuolelle. Ei auttanut mennä kuin jonon perään, kun olimme ensin päivitelleet yhden vanhemman naisen kanssa väkimäärää. 

Ei tämä yhteiskunta sillä lailla pyöri, että koronarokotus vain kipaistaisiin hakemassa pikaisesti.

Nainen oli epätietoinen, mihin hänen pitäisi mennä, ja kun selvisi, että hän oli yli 65-vuotias, opastin hänet kohti ovea, jonka takana rokotettiin kyltin mukaan yli 65-vuotiaat. Jäin miettimään, että kohta nainen saa olkapäähänsä Astra Zenecaa, halusipa hän sitä tai ei. Ainakin täällä Helsingissä kun on sellainen "työnjako", että yli 65-vuotiaille annetaan Astra Zenecaa ja tätä nuoremmille Pfizerin rokotetta. Mikähän logiikka tässäkin on?

Kun pääsin ehkä vartin jonottamisen jälkeen sisälle, tiedossa oli lisää jonottamista. 

Missä on punainen matto? Haluan punaisen maton!

Tämä jono vei tiskille, jolla piti näyttää Kela-kortti ja esittää perustelut sille (jos ne eivät näkyneet Kela-kortista tai Omakannasta), miksi oli tullut riskiryhmärokotukseen. Minä olen käynyt astmani takia yksityisellä lääkärillä, joten tietoni eivät näy Omakannasta (paitsi tietysi reseptit), ja olin tulostanut Mehiläisen sovelluksesta varmuuden vuoksi epikriisin viimeisimmältä lääkärikäynniltäni, mikä oli ihan hyvä juttu. Vaikka virkailija ei syynännytkään paperia erityisen tarkkaan, se kuitenkin teki itselleni sellaisen olon, että olin paikalla ihan syystä. Virkailijaa kiinnosti enemmänkin se, että minulla oli pysyvä astmalääkitys; se kun oli rokotuksen saamisen edellytyksenä. 

Sitten piti istua odottelemaan odotustilaan, ja rokotusaikani oli tässä vaiheessa jo 20 minuuttia myöhässä. Sinitakkisella virkailijalla oli kaavio alueen istumapaikoista, joihin hän merkitsi kunkin tulijan rokotusajan. Rokotettavat käytiin sitten hakemasta tästä varsinaiselle rokotuspaikalle yksi kerrallaan siinä järjestyksessä, kenen aika olisi pitänyt olla ensin. 

Onkohan noiden tuolien välissä nyt varmasti 2 metriä? Ettei olisi vain 1,95 metriä?

Minä sain paikan ihan nurkasta ja olin varma, että minut unohdettaisiin siihen. Sitten kun rokotuspaikka menisi illalla kiinni, henkilökunta havahtuisi, että hei täällä on vielä tämä yksi; mitä me tälle tehdään?

Esteetikon unelmanurkkaus. 

Pelkoni osoittautui turhaksi, ja minut haettiin rokotettavaksi varmasti ihan oikeaan aikaan. Päättelin tämän siitä, että hetkeä aiemmin vierestäni oli haettu nainen, jolla oli ollut aika 20 minuuttia ennen minua. 

Rokotus annettiin toisessa salissa, ja minut otti vastaan sen verran miellyttävä täti, että draamakuningatar pääsi taas irti, ja rupesin vaikeroimaan, että ai kauheeta, sattuuko se. No eihän se mitä sattunut. Jos koronatesti saa veemäisyysasteikolla (1–10) arvosanan 8, koronarokotus saa arvosanan 1. Piece of kake! 

Rokotuksenjälkeistä viidentoista minuutin istuntaa ei kukaan enää sitten valvonutkaan, ja käytin tilaisuuden hyväkseni ja liukenin paikalta jo hieman ennen ajan päättymistä. Kiire oli kova, kun piti saada Lidlistä sämpylöitä. 

Ukkeli soitti minulle iltapäivällä ja kyseli, miten voin ja olinko saanut kuumetta. Kun vastasin kieltävästi, ukkeli kuulosti hieman pettyneeltä: ei se rokotus sitten toiminutkaan sinulla. En viitsinyt kertoa ukkelille, että olin ehtinyt jo treenatakin rokotuksen jälkeen ja että treeni oli sujunut aivan erinomaisesti.

Treenaamisesta tuli mieleeni, että en ole tainnut vielä oikein sisäistää, miten astman kanssa tulisi elää. Viime viikolla menin innolla salille, kun tarjolla oli ulkotreeniä. Tykkään treenata viileässä, koska silloin ei hikoiluta niin pahasti, ja olin treenannut jo useamman kerran tänä keväänä parvekkeellakin.

Tämä treeni ei mennyt kumminkaan kuten Strömsössä. Heti ensi minuuteista tunsin, että jotain oli pahasti vialla. Puuskutin enkä olisi jaksanut tehdä oikeasti yhtään mitään, mutta vedin treenin sisulla läpi, koska treeniasioissa ei anneta periksi, ei vaikka henki lähtisi. 

Treeni sisälsi muun muassa traktorinrenkaan flippaamista ympäri pihaa, mikä olisi normaaliolosuhteissa mielestäni suurin piirtein yksi hauskimmista hommista, mitä ihminen voi tehdä. Nyt koneeni hirtti kiinni kumminkin sen verran pahasti, että nautinto jäi hommasta puuttumaan. 

Kun treeni oli ohi ja istuin autoon, tajusin, että keuhkoissani oli ihan hirveä poltteleva ja repivä kipu, jollaista en ollut ennen kokenut. En oikein tiedä, miten pääsin kotiin, sillä minulla ei ole matkalta mitään muistikuvia, kun ajomatka meni kivun kanssa selviämiseen. Pääkään ei tuntunut toimivan kunnolla. Sitten alkoi yskä, ja keuhkoista nousi limaa vielä monta päivää treenin jälkeenkin. Ensin syytin oireistani kylmää ilmaa ja tuulta, mutta myöhemmin tajusin, että oireeni taisivatkin johtua katupölystä, jota oli tuolla parkkipaikalla ihan valtavasti. Joka kerta kun traktorinrengas mätkähti maahan, maasti nousi valtava pölypilvi, ja osa pölystä meni tietysti keuhkoihinikin. Mutta olipahan taas ihan hemmetin hyvä opetus.

Ukkeli vinkkasi minulle Juutuubista videon yrtistä, joka saattaisi lievittää keuhkojen tulehdusta ja irrottaa limaa.

Kyseinen ihmeyrtti on timjami, ja tuo videon ukko neuvoi tekemään timjamista ja inkivääristä juoman. Sekoitetaan kupillinen kuumaa vettä, 1/2 tl jauhettua timjamia, 1/4 kuivattua inkivääriä ja makeutukseksi hunajaa tai mitä nyt kukakin haluaa. Sitten vain juodaan sekoitus – ja keuhkot kiittävät!

Sen verran vaikea olo minulla oli, että olihan se tätäkin kokeiltava. 

Juoma oli itse asiassa yllättävänkin hyvää (ajatus timjamista juomassa ei herätä meikäläisessä mitään erityisiä mielihaluja), ja minusta tuntui, että ainakin limaa juoma irrotti hyvin. Ehdottomasti jatkoon! 

Lähestyvä kevät (vai onko kevät jo virallisesti alkanut?) on saanut ajatukseni pyörimään parvekkeessa. Tänä vuonna meinaan tehdä parvekkeesta aika erilaisen kuin viime vuonna, sillä viime vuoden virheistä on opittu. On siis aika tehdä uusia virheitä! Ennen parvekepuuhia on kuitenkin käytävä Savonlinnassa saattelemassa iskä viimeiselle matkalle. Ajatus hautajaisista tuntuu kovin raskaalta, vaikka ei kai kukaan mukaan mene hautajaisiin riemusta kiljuen. Muuten olen selvinnyt iskän kuolemasta ehkä yllättävänkin hyvin, jos näin voi sanoa. Jokaisella on varmaankin jokin oma juttu, joka auttaa silloin, kun on murheita, ja minulla se on liikunta. Liikunta auttaa aina – silloinkin kun murheita ei ole.

Autollakin uskaltaa taas ajella vähän keveämmin mielin, sillä se on käytetty vihdoin ja viimein huollossa, ja jarrut on korjattu. Huoltoraportti oli aika karua luettavaa, sillä jarruistamme oli kirjoitettu seuraavaa: "Jarrulevyt hyvin kuluneet ja ruosteessa edestä ja takana. Etupalat loppu, takapaloissa vielä hieman pintaa." Olipahan huolella käytetyt jarrut!

Aurinkoisia kevätpäiviä just siulle! 😘