Nyt mua vierähän linnasta linnaan

Hämeenlinna on kuulunut niihin paikkoihin, joissa olen jo monen vuoden ajan halunnut käydä. Kiinnostukseni kaupunkia kohtaan tosin väheni huomattavasti sen jälkeen, kun ykköskohteeni vankilamuseo suljettiin jokunen vuosi sitten. Luulin, että museo oli suljettu lopullisesti, mutta kun rupesimme suunnittelemaan ystäväni ja kummipoikani kanssa pientä retkeä Hämeenlinnaan, huomasin sattumalta, että vankilamuseo oli taas avoinna yleisölle. Voi tätä onnen päivää!

Vankilan portti.

 

Nyt museona toimiva Hämeenlinnan lääninvankila rakennettiin vuonna 1871. Se oli Suomen ensimmäinen sellivankila, jossa vangit asuivat pienissä selleissä. Vangit olivat aiemmin asuneet yhteishuoneissa, mutta kun käsitys vankilan tehtävästä 1800-luvulla muuttui, myös huoneiden kokoa pienennettiin. Vankiloista tuli nimittäin tuolloin paikkoja, joissa vanki saattoi rangaistuksen kärsimisen ohella tulla jälleen yhteiskuntakelpoiseksi, "parantua". Vankien saattaminen yhteiskuntakelpoiseksi pyrittiin toteuttamaan yhteiskunnasta eristämisen, opetuksen, kurin ja työn avulla.   

Hämeenlinnan lääninvankila suljettiin lopullisesti vuonna 1993, ja vangit siirrettiin muihin vankiloihin, muun muassa Kylmäkoskelle. Myös vankilan vieressä sijaitsevassa Hämeen linnassa oli ollut vankilatoimintaa, joka oli kuitenkin loppunut jo 1950-luvulla, kun linnaa alettiin restauroimaan museoksi. Myös vankilaa ruvettiin kunnostamaan museoksi, ja vankilamuseo avattiin ensimmäisen kerran vuonna 1997. Museokävijän iloksi tilat on restauroitu niin, että ne on säilytetty mahdollisimman alkuperäisessä asussaan.

Lääninvankilan entinen vanginvartija Väinö Laakso kertoo, että Hämeenlinnan vankila oli vankien sulatusuuni, sillä siellä oli vankeja pikkurikollisista murhamiehiin. Vankilassa ei ollut mukavuuksia, mutta silti niin vangit kuin vartijatkin halusivat olla mieluiten juuri Hämeenlinnassa. Hämeenlinna oli muita vankiloita jämptimpi paikka, jossa järjestys oli kohdallaan. Mikään hyvä työpaikka se ei silti ollut, sillä vartijan työ oli henkisesti hirvittävän raskasta. Vangeille ei saanut olla ystävällinen, ja sekä vangit että vartijat tarkkailivat toisiaan. Karkaamisia sattui usein, ja vankilassa kesätöissä ollut Ville Myllymäki kertoo, että joskus mentiin jopa vankien kotiin valmiiksi odottamaan karkulaista.

Vankilassa oli sellejä kolmessa kerroksessa. Vangit otettiin vastaan maakerrassa eli kellarikerroksessa, jonka matkasellissä vanki vietti ensimmäisen yönsä. Matkasellistä vangit jaettiin eteenpäin vankilan muihin kerroksiin.

Myös vankeuden viimeinen ilta vietettiin matkasellissä, mikä näkyi seinäkirjoituksissakin.

Seinäkirjoitukset on jätetty vankilassa paikalleen, ja osa niistä on kirjoitettu kynällä, osa poltettu sytkärillä.

Pohjakerroksessa olivat myös saunatilat, liinavaatevarasto ("narikka") sekä eristyssellit eli rundit.

Saunan pesuhuone.

Huom. Saunapäivinä ei ole suihkua.

Lääninvankilan narikka. Vaihto vain luukun kautta.

Eristysselliin eli rundiin joutui esimerkiksi sääntörikkomusten takia. Eristyssellissä ei ollut muuta kuin lavetti nukkumista varten sekä wc-istuin.

Eristysselleissä, kuten kaikissa muissakin selleissä, oli ovessa kurkistusaukko, josta vartija saattoi kurkata sisään milloin tahansa.

Vartijan näkymä eristysselliin.

Ensimmäisessä kerroksessa oli näytteillä esineitä ja kuvia vankilan elämästä.

Vankien valokuvaus aloitettiin 1860-luvulla, ja järjestelmälliseksi se tuli vankilauudistuksen myötä 1870-luvulla.

Vankilan viimeisessä paossa 26.3.1992 käytetty pakoköysi. Karkulaiset ylittivät vankilan muurin piikkilankaa ja lakanaköyttä apunaan käyttäen.

Pakkosyöttöpenkki, jota voitiin käyttää nälkälakkoilevan vangin ruokkimiseen. Vanki sidottiin penkkiin nahkahihnoin ja syötettiin nenäletkun kautta. Suomalaisilla vangeilla ei kuitenkaan ollut tapana nälkälakkoilla.

Toimistohuone, joka oli lääninvankilan toiminnan keskus. Täällä laadittiin mm. uusien vankien sijoittautumislistat ja arvioitiin vankien työkuntoisuus. Huone on siinä asussa, johon se jäi viimeisten vankien poistuessa vankilasta.

Ensimmäisen kerroksen vartijahuone. Ensimmäisessä kerroksessa työskenteli kaksi vartijaa, ja sinne sijoitettiin vankeusvangit, sakkovangit ja työmiehet.

Ensimmäisessä kerroksessa oli myös sellejä, jotka oli jätetty tismalleen siihen asuun, jossa ne olivat vankilan sulkeutuessa. Näiden sellien sisustukset ostettiin niissä asuneilta vangeilta museota perustettaessa.

Tässä sellissä oli asunut 28-vuotias vanki, joka istui yhdeksättä tuomiotaan. Tuomion pituus oli 3 vuotta, 5 kuukautta ja 14 päivää, ja useampikertalaisena mies pääsi ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kaksi kolmasosaa rangaistusajasta. Rangaistuksia mies oli saanut pahoinpitelyistä, varkauksista, ryöstöistä sekä liikennerikkomuksista.

Tämän sellin asukki oli ollut 29-vuotias mies, joka istui kuudetta tuomiotaan. Pääosa tuomioista oli tullut huumausainerikoksista, ja tämän tuomion pituus oli 9 vuotta, 5 kuukautta ja 27 päivää.

Tässä sellissä oli asunut 20-vuotias ensikertalainen, jonka tuomion pituus oli 4 vuotta, 11 kuukautta ja 5 päivää. Hänet oli tuomittu henkirikoksesta ja muista pienemmistä rötöksistä. Mies pääsi ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan puolet rangaistuksestaan. Koeaika jatkui kuitenkin tuomion loppuun asti.

Toisessa kerroksessa oli nähtävillä vain muutama huone, joista yksi oli sairaanhoitajan huone.

Tässä kuvasta näkyvät (huonosti tosin) ovenpielissä olevat koloset, joista muutamasta sojottaa punainen lätkä (olen merkannut yhden sellaisen nuolella). Jos vanki halusi yöllä vessaan tai hänellä oli vartijalle jotain muuta asiaa, vanki työnsi lätkän sellin sisäpuolelta ulos käytävän puolelle. Näin vartija näki yhdellä vilkaisulla, jos jollakulla koko käytävän varrella oli asiaa vessaan.

Hämeenlinnan naistenvankilassa käytetään edelleen ns. paljusellejä, joissa ei ole vessaa vaan jossa vangin on tehtävä tarpeensa ämpäriin. Paljusellejä on käytössä lähinnä Itä- ja Etelä-Euroopan maissa, mutta ei muissa Pohjoismaissa kuin Suomessa. Suomi on saanutkin asiasta YK:n kidutuksen vastaiselta komitealta useita huomautuksia jo 1990-luvulta alkaen. Paljuselleistä on tarkoitus päästä Suomessa kokonaan eroon vuonna 2020, kun Hämeenlinnan uusi naistenvankila valmistuu.

Vankilan ulkoilualuetta.

Kävimme myös vankilan vieressä olevassa Hämeen linnassa, Museo Militariassa sekä Parolan Panssarimuseossa, mutta tästä tuli näköjään nyt tällainen vankilapostaus. Panssarimuseossa alkoi olla jo vähän veto pois, ja meitä kiinnostikin lähinnä alueen laidassa oleva autiotalo. 😅

Vankilamuseo on auki 19.8. asti, joten museossa ehtii vielä hyvin käymään tämän kesän aikana. Suosittelen!


Lähteitä ja lisää tietoa:  
Vankilamuseo (Visit Hämeenlinna)
Vankilamuseo (Wikipedia)
Vankilamuseo ja ojennuslaitos (Museovirasto restauroi)
Hämeenlinnan lääninvankila (Häme-Wiki)
Hämeenlinnan keskus- ja lääninvankila oli vankien sulatusuuni, jossa raaka voima puhui (Hämeen Sanomat)
Näin Suomen vankila nöyryyttää: Tarpeet tehtävä toisen vangin edessä (Kansan Uutiset)
Odotettu kehitysaskel: Viimeisetkin paljusellit poistuvat - uusi naistenvankila vuonna 2020 (Helsingin Uutiset)
Naisvankien elämää Hämeenlinnassa (Yle Elävä arkisto)
Toimittaja vietti yön Suomen viimeisessä paljusellivankilassa: Oman kusiämpärin kanssa kuljeskelu on nöyryyttävää (Yle Uutiset)