Näin valehtelen somessa

Blogeissa on kiertänyt jo pitkään "Näin valehtelen somessa" -haaste, ja päätin minäkin kantaa korteni kekoon ja kirjoittaa, kuinka hyvin väittämät pitävät omalla kohdallani paikkansa. 

Menen niihin hotelleihin, ravintoloihin ja tapahtumiin, joiden tiedän olevan some-ystävällistä ja kaunista kuvattavaa. 

Pelottava ajatus! Olisi hirveää, jos some ohjaisi elämää tällä tavalla. Minulle oma kiinnostukseni ja oma viihtyminen ovat kaikkein tärkeimpiä, ja menenkin vain sellaisiin paikkoihin, joihin todella haluan mennä. Jos niistä saa kivoja kuvia, niin hyvä niin. Aina ei tosin huvita kuvata, ja usein käy niinkin, että kuvat unohtuvat koneelle.

Sisustan, teen kattauksen tai pukeudun niin, että niistä saa hyviä kuvia. 

En harrasta sisustamista, enkä ole kiinnostunut kotoilusta yleensäkään. Minun kiinnostuksen kohteeni taitavat olla enimmäkseen kodin ulkopuolella. Esteettisyys ei ole minulle muutenkaan tärkeää, vaan pääasia on, että hommat toimivat. Minusta olisi hassua hankkia jotakin sellaista, jonka ainoa funktio on näyttää kauniilta. Vaikka olenkin joskus huokaillut, että meillä saisi olla nätimpää ja sisustetumpaa, niin loppujen lopuksi on aivan sama, miltä meillä näyttää, kun en kuitenkaan osaisi arvostaa täydellisen kaunista kotia.

Kattauspuoleen on vaikea sanoa mitään, sillä en ota kotona mitään ateriakuvia. Jos ottaisinkin, niin tuskin viitsisin hirveästi panostaa kattaukseen, ainakaan pelkkää kuvaa varten. Joskus ravintolassa saatan ruoka-annosta kuvatessani siirtää jotakin kippoa sivuun tai asetella kuvattavaa kohdetta parempaan valoon, mutta yritän selvitä ravintolassa kuvaamisesta mahdollisimman pikaisesti, koska se tuntuu vähän nololta.

En ota itsestäni kovinkaan paljon kuvia, ja ottamani kuvat liittyvät useimmiten johonkin tilanteeseen. Päälläni on siis sitä, mitä kulloinkin sattuu olemaan.

Kamerani oli huollossa yli neljä viikkoa, mutta sain sen vihdoin toissapäivänä takaisin. Kyllä olin onnellinen!

En ota itsestäni kuvia enkä Insta stories -videoita, joissa minulla ei ole meikkiä.

Olen julkaissut blogissa muistaakseni yhden kuvan, jossa minulla ei ole meikkiä. En siis tosiaankaan ota mielelläni itsestäni meikitöntä kuvaa. Vaikka meikkaan yleensä todella kevyesti, koen meikin olevan niin osa minua, etten osaisi olla ilman sitä. Minulla on varsin kompleksinen suhde ulkonäkööni, ja ilman meikkiä tunnen itseni entistäkin rumemmaksi.

Minulta kesti tosi pitkään tajuta, mikä Instagram story edes on, enkä ole koskaan tehnyt itse semmoista. Tuskin tulen tekemäänkään.

Teen ja kerron blogissa asioista, joiden tiedän tukevan omaa brändiäni.

Minulla ei ole mitään brändiä, mutta toki kirjoitan niistä asioista, jotka itseäni kiinnostavat. Koska minua kiinnostavat varsin monenlaiset asiat, blogipostauksetkin liikkuvat laidasta laitaan.

Käsittelen kuvat niin, että näytän kauniimmalta.

En yleensä käsittele kuviani muuten kuin lisäämällä joskus valoa tai rajaamalla kuvaa uudelleen. Minua ärsyttää somessa muutenkin se, että kuvauskohde pitäisi saada näyttämään erilaiselta kuin miltä se todellisuudessa näyttää esimerkiksi erilaisten suodattimien avulla. Miksi kaikkea pitää nykyisin kaunistella? Miksi mikään ei kelpaa sellaisenaan?

Kaikkein kauheinta minusta olisi käsitellä omia kuviani, koska tietäisin itse kumminkin todellisuuden. Miksi yrittäisin näyttää somessa erilaiselta kuin oikeassa elämässä? Tätä yhtälöä en ihmisten somekäyttäytymisessä ymmärrä.

Silottelen elämääni somessa

En ole nykyään kovinkaan valikoiva sen suhteen, mitä blogiini kirjoitan, ja koen rehellisyyden ja avoimuuden paljon palkitsevammaksi kuin asioiden kaunistelun. En saisi mitään iloa siitä, jos silottelisin elämääni ja yrittäisin saada sen näyttämään täydelliseltä. Ennemminkin ahdistuisin siitä, jos pitäisi yrittää pitää yllä jonkinlaisia kulisseja. Olen aitouden ystävä lähes fanaattisuuteen asti, enkä voi sietää minkäänlaista teeskentelyä tai esittämistä.

Ymmärrän toki senkin, että monet haluavat pitää bloginsa ns. hyvän mielen blogina, mutta minä en jaksa kovin kauan sellaisia blogeja lukea. En vain koe saavani ainaisesta ihanuudesta ja suloisuudesta mitään, sillä todellinen elämä kaikkine väreineen on minusta paljon kiinnostavampaa.

Kadun joitakin blogiyhteistöitäni

En ole tehnyt yhtäkään blogiyhteistyötä, mikä on ollut ihan tietoinen valinta. Minulle on tullut joitakin yhteistyötarjouksia, mutta en ole tarttunut yhteenkään, koska kokisin yhteistyön rajoittavan vapauttani kirjoittaa ja olla rehellinen. Pelkäisin, että yhteistyö velvoittaisi minua kirjoittamaan jotakin jonkun toisen mieliksi, ja jo pelkkä ajatuskin ahdistaa. En sano, etten voisi koskaan tehdä blogiyhteistyötä, mutta tällä hetkellä on hyvin vaikea keksiä, millaiseen blogiyhteistyöhön voisin lähteä mukaan. Toki voisin ottaa vastaan esimerkiksi ilmaisia lentolippuja ja hotelliöitä, mutta vain sillä ehdolla, ettei minun tarvitsisi kirjoittaa niistä mitään. 😀

Bloggaajien elämä on glamouria

Joidenkin bloggaajien elämä voi ollakin, ainakin ulkomailla. Suomessa puitteet taitavat olla kuitenkin sen verran vaatimattomat, ettei voi ehkä puhua ihan glamourista. Voin tietysti olla väärässäkin.

Ajattelen hetket Instagram-kuvina

En todellakaan. En ajattele elämää kuvina vaan sanoina.

Seuraan Jodelia ja keskustelupalstoja sekä googlaan nimeni tasaisin väliajoin

Mikä on Jodel? Vieläkö keskustelupalstoja on olemassa? En ole koskaan googlannut nimeäni.

Bloggaajista puhuminen ja juorujen keksiminen netissä on ihan sallittua, koska itsehän ovat vapaaehtoisesti esillä

En oikein ymmärrä, millä lailla esillä oleminen oikeuttaisi ketään huonoon käytökseen. Ilmeisesti väitteessä ajatellaan niin, että kun on esillä, pitää olla valmis vastaanottamaan kuraakin. Asiallinen kritiikki ja eriävät mielipiteet ovat (ainakin minun mielestäni) aina tervetulleita, mutta pahan puhuminen, toisten lyttääminen ja panettelu ovat vain osoitus oman mielen pienuudesta. Jos omassa elämässä ei ole kaikki hyvin, kannattaisi keskittyä oman elämänsä kohentamiseen eikä kohdistaa turhautumistaan muihin.

Bloggaaminen on helppoa kuin heinänteko ja lisäksi bloggaajat saavat hirveät määrät tavaraa (ellei rahaakin) tästä turhakkeesta

Joka väittää bloggaamisen olevan helppoa, ei ole itse koskaan blogannut säännöllisesti. Olen itse pelkkä harrastelija, mutta väsyn joskus bloggaamiseen ihan totaalisesti. Syy löytyy kyllä ihan peiliin katsomalla, sillä kuka käskee minua kirjoittamaan niin pitkiä postauksia tai ottamaan satamäärin valokuvia. Kunnioitan ja ihailen työkseen bloggaavia, sillä itselleni tulisi ensimmäiseksi pula ideoista, jos pitäisi kirjoittaa lähes joka päivä. Puhumattakaan kaikesta muusta työstä, joka ammattibloggaamiseen liittyy.

En ole saanut blogiini yhtäkään tavaraa, enkä osaa kuvitella, mitä edes haluaisin. No vaatteita voisin ottaa, mutta sillä ehdolla, että saisin itse valita vaatteet ja että minun ei tarvitsisi kirjoittaa kyseisestä firmasta mitään. 😀

Bloggaaja keksii otsikon hakusanat mielessään

Juu ei.

Onko sinulla jokin Instasta omaksuttu ulkonäköjuttu, esimerkiksi Insta-kulmakarvat?

Tämä oli niin hullu kysymys, etten ymmärtänyt edes koko kysymystä. Kulmakarvat on, mutta omat.

Yhteenvetona voisi kai sanoa, että olen erittäin epämuodikas, aikaani seuraamaton ja tylsä bloggaaja. Ja sehän sopii minulle oikein hyvin, sillä juuri sellainen haluan ollakin!

Mukavaa viikonloppua kaikille! Toivottavasti en suututtanut ketään. 💛