Suksikaa suolle

Halusin lähteä viime vuoden elokuussa jonnekin patikoimaan, mutta läheiset kansallispuistot, Nuuksio ja Sipoonkorpi, eivät innostaneet yhtään. Googletin, löytyisikö Etelä-Suomesta kohtuullisen ajomatkan päästä muita kansallispuistoja, ja löysin Torronsuon kansallispuiston läheltä Forssaa. Ihastuin Torronsuohon viime vuonna niin kovin, että kävin siellä taas pari viikkoa sitten uudestaan. Torronsuosta näyttää tulevan jokavuotinen perinne!

Olen jostain syystä tykännyt aina kovasti soista, vaikka minulla onkin niistä kovin vähän todellista kokemusta. Suon karuudessa on jotain äärimmäisen rauhoittavaa ja omalla tavallaan kaunistakin. Pitkospuilla kävelykin on varsin eksoottisen tuntuista. Siksi olenkin valtavan iloinen, että tuommoinen paikka kuin Torronsuo on niin lähellä pääkaupunkiseutua (reilun tunnin ajomatkan päässä). Torronsuolla sielu ja silmä lepäävät!

(Muutama kuvista on otettu viime elokuussa, mutta suurin osa kuitenkin tänä vuonna.)

Torronsuon reitit lähtevät Kiljamon pysäköintialueelta. Reittejä on kolme: Lyhin reitti (1.5 km) kiertää Kiljamon, ja hieman pidempi reitti (3 km) kulkee suon halki Härksaaren vanhalle louhokselle. Pisin eli kymmenen kilometrin mittainen reitti jatkaa Härksaaren louhokselta Torron kylään ja sieltä taas takaisin Kiljamoon.

Kävelin viime vuonna louhokselle ja takaisin, jolloin matkaa kertyi kuutisen kilometriä, mutta nyt halusin kiertää pisimmän reitin, koska halusin nähdä myös Torron kylän. Olo oli vähän epävarma siinä mielessä, etten ollut kävellyt noin pitkää matkaa polvieni takia pariin kuukauteen, ja aavistelin, että kävelystä saattaisi seurata ogelmia. Halu päästä Torronsuolle voitti kuitenkin kaiken.

Kiljamon pysäköintialueen lähellä on tulentekopaikka, puuvessat sekä luontotorni, josta avautuvat hienot näkymät suolle.

Kuvassa näkyykin jo Härksaaren louhokselle kulkeva reitti, joka kulkee suurimmaksi osaksi pitkospuita pitkin suon ylitse.

Matkan varrella on muutama penkki, jolla voi levähtää tai pitää vaikkapa evästauon.

Matkan varrella näkyi myös runsaasti sisiliskoja, jotka sujahtivat tulijan jalan edestä pitkospuiden alle piiloon. Kyykäärmeenkin näin viime vuonna. Kannattaa siis katsoa jalkoihinsa.

Pitkospuut olivat tänä vuonna paljon huonommassa kunnossa kuin viime vuonna, ja pitkospuiden huonosta kunnosta oli varoitettu kyltilläkin. Kannattaa siis katsoa jalkoihinsa senkin takia.

Torronsuon kansallispuisto on lähes kokonaan suota, ja Torronsuo onkin yksi Etelä-Suomen suurimmista soista. Suolla näkee kasveja, joita ei muualla näe, ja ne voivat tuntua kaupunkilaisesta joskus kovinkin eksoottisilta.

Ihmettelin aluksi näitäkin marjoja, että mitähän mahtavat olla. Vasta kotona tajusin, että nuo taisivatkin olla lakkoja. Ja minä kun olin luullut, että lakkoja kasvaa vain... ööh, suolla. 😳

Lakat ovat ilmestyneet jo kauppoihinkin, ja esimerkiksi Citymarketissa niitä myytiin hintaan 159 per ämpäri. Lakka ei ole koskaan ollut minun herkkuni, joten säästyypähän pitkä penni!

Näin viime vuonna tällaisia punaisia kasveja, jotka näyttivät minusta ihan joltain lihansyöjäkasveilta. Sain googlettelun tuloksena selville, että lihansyöjäkasvejahan nämä taisivat ollakin, tarkemmin sanottuna pyöreälehtikihokkeja. 

Myös erilaisia pörriäisiä ja perhosia on Torronsuolla ja sen ympäristössä paljon.

Suoalueen päätyttyä loppumatka Härksaaren louhokselle kulkee melko synkeää metsäpolkua pitkin. Reitti on merkitty koko matkan hyvin selkeästi, joten reitiltä ei oikein voi eksyä, vaikka Torronsuon esitteessä sanotaankin, että kartta on matkalla tarpeen.

Reitti on merkitty sekä opaskyltein...

... että keltaisin reittimerkein.

Louhokselta polku palaa taas hetkeksi pitkospuille, ennen kuin reitti siirtyy Torron kylään vievälle tielle.

Maantiellä kävely oli hieman pitkästyttävää, mutta onneksi bongasin pian pitkospuut, jotka kulkivat melko lähellä tietä, ja siirryin kävelemään niille. Olin saanut sellaisen käsityksen, että reitti kulkisi lopun matkaa (ihan viimeistä osuutta lukuun ottamatta) teitä pitkin, ja ihmettelinkin, mikä tämä toinen reitti mahtoi olla. Asia selvisi kuitenkin myöhemmin.

Olin tyytyväinen, että olin päätynyt tälle toiselle reitille, sillä löysin lintutornin, josta oli taas kivat näköalat suolle. Söin tuolla ylhäällä toisen eväsleipäni, maisemista samalla nauttien.

Lintutornin juurella oli myös laavu, mutta koska siellä oli eläkeläisiä paistamassa makkaraa, en viitsinyt mennä häiritsemään, vaan jatkoin matkaani polkua pitkin. Tällöin selvisi, että olinkin kävellyt hiihtolatua pitkin. 

Ei ollut kovin huima lasku. Varsinkaan, kun ei ollut suksia jalassa!

Torron kylän kulttuurimaisemia sanotaan ainutlaatuisiksi, ja Torro olikin varsin viehättävä paikka. Museovirasto on jopa määritellyt Torron kylän yhdeksi valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä.

Kylän ilmoitustaulu.

Tässä kohtaa kaupunkilaisen piti turvautua kännykkään: kääntyäkö Somerolle vai Forssaan? Letkuun ei kannattanut lähteä, koska olin näköjään jo tulossa Letkusta.

Letku-kyltti herätti taas huonon huumorintajuni, ja mieleen tuli kaikenlaisia enemmän ja vähemmän surkeita vitsejä. Esimerkiksi: missä pidetään palomiesten pikkujoulut? No Letkussapa tietenkin.

Yhden talon pihalla seisoi iso koira tuijottamassa menoani, ja hieman jo huolestuin, saisinko hampaanjäljet takamuksiini. Onneksi koira vain seisoi ja tuijotti.

Tästä näkymästä tuli mieleeni riisipelto ja kookospalmut. 😀

Torron kylän jälkeen seurasi matkan ikävin osuus eli kävelyä maantien reunassa. Ei ole mitenkään mieltä ylentävä kokemus tallustella kapeaa maantien reunaa, kun isot rekat suhahtelevat ohi vain puolen metrin päästä. Jos rekkakuski sattuisi olemaan väsynyt tai irrottamaan katseensa hetkeksi tiestä vilkaistessaan esimerkiksi kännykkäänsä, pahaa-aavistamaton patikoija päätyisi kuusen oksalle, ennen kuin ehtisi päivää sanoa.

Onneksi Torronsuon kansallispuiston kyltti tuli lopulta näkyviin, ja oli aika siirtyä takaisin pitkospuille.

Ihanaa! Rauha ja hiljaisuus!

Suoselfie.

Jos et ole vielä käynyt Torronsuolla ja asut sopivan ajomatkan päässä, käy ihmeessä tutustumassa paikkaan. Äläkä unohda ottaa eväitä mukaan!

P.S. Kannattaa myös ladata kännykkään Retkipaikan mobiilisovellus, josta on apua ja iloa sekä tällä että tulevilla retkillä.

P.P.S. Polveni kestivät kävelyn yllättävänkin hyvin. Parin kuukauden lenkkeily- ja uintitauko on tehnyt siis ilmeisen hyvää. Jee!