Pölkkypäitä ja pylväitä

Kävimme ukkelin kanssa pienellä matkalla Ateenassa. Olimme aikeissa matkustaa Ateenaan jo joskus vuosia sitten, mutta päädyimme sillä kerralla muistaakseni Sisiliaan. Manner-Kreikassa en ole koskaan käynyt, vaikka Kreikka sinänsä on tuttu, sillä olen käynyt usealla Kreikan saarella. Lähdimme matkaan innolla, vaikka lähdön varoitusaika olikin taas hyvin lyhyt, eikä ukkeli ollut ehtinyt toipua vielä oikein edellisestä matkastaankaan.

Etukäteen ajateltuna minua kiehtoivat Ateenassa eniten kaikki historialliset kohteet, joita Ateenassa todellakin riittää. Taisin kuitenkin unohtaa, etten ole koskaan ollut mitenkään erityisen kiinnostunut historiasta, ja koulussakin historia oli inhokkiaineeni numero yksi. (Pakko kertoa, että valmistauduin kerran yläasteella historian kokeeseen kahdella rannekellolla. Minulla oli siis rannekello kummassakin kädessä. Jaa miksikö? No siksi, että rannekellojen alle sai piilotettua näppärästi lunttilaput. 😀)

Näkymä hotellihuoneemme ikkunasta oli varsin mielenkiintoinen:

Akropolis-kukkula ja Parthenonin temppeli.

Hotellilta näkyi myös Lykavittos-kukkula, joka on Ateenan korkein kohta (277 metriä). Koska näköalapaikat miellyttävät minua ja ukkelia kovasti, oli suunnistettava kukkulalle heti ensi tilassa.

Kukkulalle olisi päässyt myös kävellen, mutta me valitsimme nopeamman ja helpomman tavan eli funikulaarin (kiskoköysiradan).

Kyyti saapuu!

Funikulaari kulkee koko matkan ylös asti maan alla, joten mikään näköalahissi se ei ole. Se ei  myöskään välttämättä sovi ahtaan paikan kammoisille. Ukkeli kärsii melko pahasta ahtaan paikan kammosta - hän ei esimerkiksi kerran pystynyt olemaan Ruotsin-laivan hytissä, kun häntä rupesi ahdistamaan niin kovasti, vaan hänen piti mennä kannelle tuulettumaan. Ukkeli pärjäsi funikulaarissa kuitenkin ihan hyvin siihen asti, kunnes satuin ystävällisesti kysäisemään, että miten se sinun ahtaan paikan kammosi. Onneksi matka ylös ei kestänyt kovin kauan! 

Näköalat ylhäältä olivat huikeat. Kukkulan laki, jolla näköalapaikka sijaitsi, oli niin pieni, että siellä alkoi melkein huimata.

Kaukana siintää Ateenan satamakaupunki Pireus ja etuoikealla näkyy Akropolis-kukkula.

Kuvan keskellä on Zeuksen temppeli (tai se, mitä siitä on jäljellä).

Huipulla oli paljon erikoisia, todella suuria perhosia, ja sain onnekseni vangittua yhden sellaisen kuvaankin. 

 
Huipulla oli myös pieni sievä kirkko (Agios Georgios), jonka edessä tässä pönötetään:

Lykavittos olisi ollut varmasti parhaimmillaan auringon laskiessa ja illalla, kun kaupungin valot syttyvät, mutta nuo hetket jäivät nyt kokematta.

Kävimme sentään juomassa oluset kukkulan laella olevassa kahvila-ravintolassa, joka on kyllä aivan huikealla paikalla.

Olimme ehtineet tulla jo muutamaan otteeseen ateenalaisten taksikuskien huijaamiksi, joten päätimme etsiä vaihtoehtoisen kulkutavan. Ei kannata esimerkiksi niellä taksikuskilta sellaista selitystä, että kaupungissa on lakko ja mielenosoituksia ja että taksi ei pääse ajamaan hotellille suorinta reittiä, vaan sinne pitää mennä kiertoteitä, ja taksimatka saattaa hyvinkin tulla maksamaan 35-40 euroa. (Se maksoi 38 euroa, kun normaalisti matka maksoi viiden euron kieppeillä.) Kuinka typeräksi ihminen voi itsensä tällaisen tarinan nieltyään tunteakaan.

Ukkeli päätti kokeilla Uberia, joka toimikin aivan erinomaisesti.

Eräs Uber-kuljettaja kuitenkin kertoi, että Ateenan poliisit yrittävät jatkuvasti vaikeuttaa Uber-kuskien elämää pysäyttelemällä näitä jatkuvasti. Meidänkin piti yhdellä matkalla täyttää lappu, johon tuli kuljetettavan nimi ja passin numero (ukkeli ei tosin muistanut passinsa numeroa, joten hän veti hatusta jotain).

Näimme muutenkin paljon ahkeria poliiseja tuomassa väriä kaupunkilaisten arkeen.

Tilanne päällä.

Kävimme toki niissä historiallisissa paikoissakin. Yksi paikoista oli Agora eli Ateenan vanha markkinapaikka. Agora on ollut aikoinaan erittäin merkityksellinen paikka, sillä Sokrates puhui siellä kansalle, ja Paavalikin piti Agorassa saarnojaan. Myös demokratia on saanut alkunsa Agorasta!

Agora sijaitsee Ateenan vanhassakaupungissa, jossa tunnelma olikin varsin kreikkalainen.

Sinivalkoruutuiset pöytäliinat ja kaksi jamppaa soittamassa balalaikkaa. Voiko kreikkalaisempaa olla?

Ruokalistat oli räätälöity turisteille sopiviksi, jottei kukaan vain joutuisi poistumaan paikalta tyhjin vatsoin.

Tilaaminen onnistuu kielitaidottomaltakin.

Matkamuistokaupoista sai ostaa viehättäviä tuliaisia, joilla saattoi yllättää iloisesti kaikki läheiset.

Varsinainen Agoran alue oli yllättävän suuri.

Agoran kaivauksia.

Kuvassa näkyvä iso rakennus on Attaloksen stoa (ja taustalla näkyy taas Lykavittos-kukkula).

Attaloksen stoa (pylväshalli) oli Agoran huomattavin rakennus, ja se rakennettiin noin vuonna 150 eaa. Attaloksen stoa oli kuulemma Ateenan ensimmäinen ostoskeskus, sillä siinä oli kauppoja kahdessa kerroksessa. Alkuperäinen stoa tuhoutui vuonna 267 jaa., ja tämä alkuperäistä jäljittelevä kopio rakennettiin vuonna 1956.

And here we pönötämme again.

Stoan takapihan nurkassa oli puhelinkoppi, joka huvitti minua suuresti.

Minneköhän se Sokrates soitteli?

Hefaistoksen temppeli (Kreikan parhaiten säilynyt klassinen temppeli).

Kaikilla Ateenan historiallisilla alueilla istui siellä täällä ilmeisesti jotain työntekijöitä kapteenintuoleissa, ja ihmettelimme aluksi, mikä virka näillä ihmisillä mahtoi olla. No, sekin selvisi pian. Menin Agorassa yhteen pieneen kirkkoon ja laskin opaskirjani kirkon kaiteelle, kun piti kaivaa kassista kamera esiin, ja minulla on vain kaksi kättä. Ulkona partioinut nainen tuli tuohtuneena huutamaan minulle, että "no! don't put it there!", jolloin tajusin, että istujien virka oli tietysti vartioida, etteivät typerät turistit turmelisi heidän historiallisia monumenttejaan. Päätinkin sitten lähteä saman tien menemään. Nainen seurasi kannoillani ovelle asti ja katsoi, että pääsin turvallisesti ulos.

Syntagma-aukio, jota pidetään Ateenan keskustana. Taustalla parlamenttitalo.

Zeuksen temppeli. (Temppelissä oli alun perin 104 pylvästä, mutta niistä on jäljellä enää 16.)

Kreikkalainen ruoka jäi matkallamme jostakin syystä hieman paitsioon. Söimme toki yhden moussakan ja Pireuksen rantaravintolassa kokonaisen (kiskurihintaisen) kalan, jonka nimeä en enää muista.

Maistuis varmaan sullekin.

Rantaravintoloita Pireuksessa.

Eksyimme jostakin syystä muun muassa Spondiin, joka on kahden tähden Michelin-ravintola. Ravintolan korkea laatu paljastui jo sisääntulovaiheessa, kun etsiskelin katseellani paikkaa käsilaukulleni. Tarjoilija lennätti nimittäin laukulle oman jakkaran, jolla laukun oli mukava istua.

Tästä tunnistaa laaturavintolan.

Spondin ruokalistan lukeminen oli melkoisen jännittävää, sillä listaan ei ollut merkitty hintoja lainkaan. Enpä ole ennen tällaistakaan paikkaa nähnyt, että pitää ostaa, ilman että tietää, mitä se maksaa. 

Joku asiantuntevampi olisi saattanut olla Spondissa haltioissaan, mutta minä olin lähinnä kiusaantunut. Tuli taas sellainen olo (kuten aina tämäntyylisissä ravintoloissa), että tämän on pakko olla jotain pilaa - ei kukaan voi tosissaan tehdä sellaisia piperryksiä ja kutsua niitä ruoaksi.

Ehdoton inhokkini eli hanhenmaksaa.

Mutta juustokärry oli kiva!

Tarjoilija kertoi yksityiskohtaisesti, mitä mikäkin juusto oli, mutta pahaksi onneksi tieto ei tarttunut päähäni. Onneksi tarjoilija osasi koota lautaselle mukavan kokonaisuuden. 

Hieman samaan kategoriaan kuin Spondi kuului myös hotellimme kattoravintola Premiere.

Alkupaloja. Kirjekuoressa ei ole lasku vaan spinach pies.

Paikalliset karjalanpiirakat.

Omananviipaleeseen kääritty makupala. (Ukkeli pelkäsi, että syön pyykkipojankin.)

 Suurin osa Premieren annoksista oli sentään "järkeviä" ja ruoaksi tunnistettavia.

Grande Bretagne -hotellissa nautimme puolestaan afternoon tean (elämäni ensimmäisen sellaisen), joka sekin kuuluu tyypillisiin kreikkalaisiin ruokailuperinteisiin.

Ateena oli ihan kiva, mutta en voi sanoa, että Ateenasta olisi tullut mikään lempikaupunkimme. Ukkeli ei itse asiassa tykännyt kaupungin keskustasta yhtään, ja minustakin Ateena oli jotenkin persoonaton. Kaikille historian ystäville Ateena on varmasti enemmän kuin oivallinen paikka, mutta minun silmääni kaikki pylväät ja temppelit alkoivat hyvin pian näyttää samanlaisilta (anteeksi vain).

Vielä toinenkin postaus on matkaltamme tulossa, mutta se ei ole enää Ateenasta vaan kaupungin ulkopuolelta. Vuokrasimme nimittäin yhdeksi päiväksi auton ja katselimme vähän, miltä muu Kreikka näyttää. Pääsin taas harrastamaan vähän urbaania löytöretkeilyäkin. Jee!

Kivaa viikonloppua!