Kreikka-överit

Päätimme lähteä yhtenä Kreikka-päivänä pienelle autoretkelle Ateenan eteläpuolelle Attikan rannikolle. Toiveissa oli nähdä erityisesti niemen eteläkärjessä oleva Poseidonin temppeli, koska olimme kuulleet, että se olisi hieno paikka. Sekin olisi kuulemma parhaimmillaan auringonlaskun aikaan, mutta koska joka paikassa ei voi olla auringon laskiessa, lähdimme matkaan aamupäivästä.

Matkalle lähtö ei sujunut ihan suunnitellusti. Autovuokraamossa ei ollutkaan tarjolla automaattivaihteista autoa, vaikka ukkeli oli nimenomaan sellaisen varannut. Autovuokraamon mies yritti tyrkyttää meille manuaalivaihteista, hieman isompaa autoa, ja minä olisin siihen tyytynytkin, mutta ukkeli pysyi kovana: automaattivaihteinen auto on löydyttävä! Minulla on ollut viime aikoina taas pahoja polvivaivoja, varsinkin juuri vasemmassa eli kytkinjalassa, ja auton ajaminen pidempiä matkoja tuottaa tuskaa. Olisin minä siitä kuitenkin varmasti jotenkin selvinnyt. (Ukkeli ei ole tottunut ajamaan ulkomailla autoa, joten minä olen meillä aina se kuski. Se sopii minulle paremmin kuin hyvin, sillä ajan mieluummin itse kuin annan jonkun toisen ajaa.😳)

Automaattivaihteinen auto löytyi lopulta toisesta autoliikkeestä, ja odoteltuamme puolisen tuntia pääsimme vihdoinkin matkaan. Seuraavaksi selvisi, että kumpikaan ei ollut muistanut ottaa kännykän laturia mukaan, ja kun karttapalvelut syövät hirveästi akkua (autossa ei ollut navigaattoriakaan, vaikka oli pitänyt), puhelimen akku alkoi huveta. Tunnelma autossa meinasi jo hieman kohota, kun suhasimme vain edestakaisin Ateenan katuja, emmekä tuntuneet pääsevän koskaan matkaan.

Vihdoinkin kaupungin ulkopuolella!

Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Vouliagmenijärvi, jonka veden sanotaan olevan terapeuttista ja parantavan reuman. Minä olin ottanut mukaan jopa uimapuvunkin, kun olin ajatellut, että saattaisin pulahtaa järveen.

Järven nähtyäni uimahalut kuitenkin katosivat.


Järvi ei ollut yhtään sellainen kuin olin kuvitellut, vaan se oli minusta lähinnä tunkkainen lätäkkö. Kyllähän ihmiset järvessä kovasti uivat, mutta minua vesi ei houkutellut.

Huomioni kiinnittyi erääseen mieheen, joka istui järveen menevillä rappusilla jalat vedessä. Miehen jalkojen ympärillä kuhisi pieniä kaloja - mies oli siis omatekoisessa kalapedikyyrissä, jossa kalat syövät ihosta kuollutta solukkoa. Mies kertoi kokeilevansa kalapedikyyriä ensimmäistä kertaa, mutta se kuulemma toimi hyvin: kaloilla oli kova nälkä!

Ällöä.

Retkipäiväksemme oli luvattu sadetta, mutta onneksi sääennusteet eivät pitäneet paikkaansa.

Ajoimme matkalla monen lomakohteen läpi, mutta lomasesonki ei ollut tainnut vielä alkaa, kun kaikkialla oli niin hiljaista ja autiota. Paikkakuntien nimet jäivät vähän arvoituksiksi, sillä kaupunkien nimet oli kirjoitettu niin teiden varsilla kuin kännykän kartallakin vain kreikaksi.

Ihmettelimme tien varrella näkyviä värikkäitä pikkukopperoita, joissa oli kukkasia. Tulimme lopulta siihen tulokseen, että kopperot olivat kai jonkinlaisia muistomerkkejä. Paikalla oli ehkä tapahtunut joskus jokin onnettomuus?

Minua harmitti, että olimme lähteneet Ateenaan niin lyhyellä varoitusajalla, etten ollut edes ehtinyt etsiä netistä vinkkejä Ateenan hylätyistä paikoista, joita olisin voinut käydä tutkimassa. Kävi kuitenkin ilmi, että hylättyjen paikkojen löytämiseksi ei Kreikassa nettiä tarvita, sillä Kreikassa on hylättyjä rakennuksia pilvin pimein. Autiot ja ränsistyneet rakennukset tekivät vähän surulliseksikin, kun ajattelee Kreikan lähihistoriaa. Kuinkakohan moni ihminen menetti talouskriisin seurauksena elinkeinonsa?

Olin nähnyt Ateenassa useita hylättyjä rakennuksia, mutta ne olivat kaikki näyttäneet sellaisilta, että niihin ei päässyt sisälle. Paikalliset viranomaiset eivät olisi ehkä suhtautuneet kovin myötämielisesti murtautumisyrityksiin?

Nyt ajomatkalla bongasin kuitenkin aivan tien vierellä hylätyn rakennuksen, joka näytti minusta hotellilta. En voinut mitenkään vastustaa kiusausta, vaan kurvasin tien sivuun ja sanoin ukkelille, että sori, mun on nyt ihan pakko käydä vähän tuolla.

Menneen ajan lomaresortti?

Tässä oli varmaankin hotellin vastaanotto.

Keittiötiloja, luultavasti.

Kummastuneen näköinen kissa ihmetteli, mitä oikein touhusin.

Rakennuksen takapuolelta löytyi portaat, jotka veivät hotellin toiseen kerrokseen.

Portaita pikaisesti silmäiltyäni tulin siihen tulokseen, että portaat kestäisivät kapuamisen (tosin tulen aina tähän samaan lopputulokseen, näyttivät portaat miltä tahansa), ja pääsin tutkimaan yläkertaakin.

Huone merinäköalalla (meri alkaa heti noiden puiden takaa).

Kissa ei voinut edelleenkään ymmärtää, mitä puuhailin.

Ranta alkoi heti hotellin pihasta, noiden puiden vasemmalta puolelta. Tuo on varmasti ollut joskus kiva paikka. Tosin ihmettelen, kuka tuonne on mahtanut eksyä, sillä hotelli oli niin korvessa.

Viimeinen silmäys.

Poislähtiessäni rupesin miettimään, että tuollahan olisi voinut olla mitä vain, esimerkiksi käärmeitä tai joku murhanhimoinen spurgu. Eipä tullut tuolla pusikoissa hyppiessäni moinen mieleenkään. Onneksi tällaiset ajatukset heräävät aina vasta poislähtiessä tai kotona valokuvia katsellessa, etteivät tutkimusmatkat jää niiden takia tekemättä. 😄

Poseidonin temppeli on huikealla paikalla korkealla Sounionniemen eteläkärjessä. Meri ympäröi temppeliä kolmelta puolelta, ja kukkulalta on aika korkea pudotus mereen.

Saimme taas peräämme yhden naisen, joka oli (kaulassa roikkuneesta kortista päätellen) jonkinlainen opas/turistien silmälläpitäjä. Nainen seurasi herkämättä koko ajan kannoillamme ja joutui siitä hyvästä valokuvaamaankin meitä, kun kerran sattui siinä lähistöllä olemaan. En ymmärrä, mitä epäilyttävää minussa ja ukkelissa muka on.

Miekin kävin Poseidonin temppelillä!

Ja mie!

Ja myö!

Kukkulalla eleli runsaasti vähän tällaisia kanan näköisiä lintuja. Linnut olivat minusta jotenkin sympaattisia, mutta tämäkin on tietysti taas jokin roskalintu. Tunnistaako joku lajin?

Auto oli määrä palauttaa puoli kahdeksaan mennessä, ja kun lähtömme oli viivästynyt niin pahasti, alkoi näyttää siltä, ettemme enää ehtisikään katsomaan Korintin kanavaa, jonka erityisesti ukkeli oli toivonut näkevänsä. Kuitenkin kun tutkiskelin ajoreittiä kännykästäni, kävi ilmi, että Korinttiin pitäisi ehtiä Poseidonin temppeliltä tunnissa ja neljässäkymmenessä minuutissa. Kun kello oli vasta kaksi, ehdotin, että eiköhän käydä katsomassa se Korinttikin. Ehtisimme hyvin Korinttiin ja sieltä vielä takaisin Ateenaan ennen puolta kahdeksaa.

Tiekin oli hyvä - eikä tämä ole vielä edes motaria.

Ja suunta on näemmä oikea.

Ateenassa oli tullut yhden Uber-kuskin kanssa puhetta autoilijoiden sakottamisesta. Olin kertonut taksikuskille, että meillä Suomessa nopeutta valvotaan nykyään pääasiassa kameroilla, ja taksikuski oli vastannut, että on Kreikassakin nopeusvalvontakameroita; ne eivät vain toimi. Tämä tieto oli erittäin hyödyllinen nyt, kun olin itse ratissa: ei tarvinnut kiinnittää peltipoliiseihin mitään huomiota eikä suuremmin välittää nopeusrajoituksistakaan, kun eiväthän ne kamerat toimisi kumminkaan. Pääsimme perille huomattavasti alle tunnin ja neljänkymmenen minuutin.

Korintti tuntui todella mukavalta kaupungilta, paljon mukavammalta kuin Ateena!

Korintissa oli kävelykatukeskusta, ja kävelykatujen varsilla oli paljon kivoja ravintoloita.

Söimme yhdessä kadunvarsiravintolassa, ja ukkelilla oli niin kova nälkä, että hän ei jaksanut edes odottaa ruokalistaa vaan osoitti vain kadunvarressa olevasta kuvallisesta plakaatista kanaleivän kuvaa. Näköjään nämä kuvalliset ruokalistakyltitkin tulevat joskus ihan tarpeeseen! 

Pegasuksen patsas Korintin rantakadun varrella.

Korintin kanava oli pettymys, sillä emme löytäneet paikkaa, josta olisimme päässeet näkemään kanavan korkeimman kohdan. Olimme nähneet sen pikaisesti moottoritietä kanavan yli ajaessamme, mutta nyt pääsimme näkemään vain kanavan suut. Olihan sekin tietysti parempi kuin ei mitään!

Kanavan pohjoispää.

Tuolla kaukana näkyy hieman sitä korkeinta kohtaa.

Kanavan eteläpää.

Tässä on lähdetty näköjään vähän kiireellä kuvaamaan, kun auton ovetkin ovat jääneet levälleen...

Näin jälkeenpäin ajatellen olisimme voineet ottaa auton kahdeksi päiväksi ja jättää Ateenan vähemmälle huomiolle, mutta mistä näitä koskaan etukäteen tietää.

Tunneli lähestyy.

Tietulliasema.

Tässä kohtaa sanoisin normaalisti, että jäipähän näkemistä vielä seuraavaksikin kerraksi, mutta jätän tämän nyt sanomatta. Tiedän nimittäin, että toista kertaa emme Ateenaan matkusta, ellei jotain ihan ihmeellistä tapahdu. Jotkin paikat ovat sellaisia, että niihin haluaa palata aina uudestaan, eikä Ateena ole yksi niistä.

Tämmöisen lenkin heitimme:

Nyt on Kreikka-jutut postattu, joten pääsemme vihdoinkin muihin aiheisiin.