Sohvaperunat liikenteessä

Olen muistaakseni joskus kertonutkin, että kaikki kotiin liittyvät päätökset tapahtuvat meillä hyvin verkkaisesti, jos ollenkaan. Kotimme on samannäköinen vuodesta toiseen, sillä emme ole sisustajaihmisiä ollenkaan, minä vielä vähemmän kuin ukkeli. Minulle on oikeastaan aivan sama, miltä meillä näyttää; pääasia että homma toimii ja että kotona viihtyy.

Olemme suunnitelleet jo pitkään uuden sohvan hankkimista, mutta emme ole saaneet tehtyä tämänkään asian hyväksi mitään. On jotenkin niin rasittavaa juosta kaupoissa vertailemassa ja valikoimassa. Eilen kuitenkin tapahtui semmoinen ihme, että saimme äkillisen tarmonpuuskan: rupesimme selailemaan huonekalukauppojen nettisivuja ja mittailemaan paikkaa, johon sohvan tulisi mahtua. Saimme lähdettyä jopa kaupoille! Tarkoitus oli käydä muutamassa kaupassa katselemassa sohvia ja miettiä sen jälkeen asiaa.

Ensimmäisessä kaupassa oli useampikin sohva, joka olisi sopinut meille mittojensa puolesta, ja yksi niistä vaikutti jopa kelvolliselta tapaukselta. Se ei tosin ollut sellainen löhöämiseen kutsuva divaanisohva, jollaista minä olin ajatellut, vaan lähinnä istumiseen tarkoitettu malli. Värivaihtoehtoja oli kuusi, ja jos maksoi vähän lisää, saattoi valita neljästäsadasta väristä. Meille riittivät ne kuusikin vaihtoehtoa, sillä niistä löytyi parikin meitä miellyttävää väriä: beige ja vaaleanharmaa. Tummempi harmaa oli sekin ok. Sohva sai meidän mielestämme olla mahdollisimman neutraalin värinen, koska saattaisimme pian kyllästyä kovin erikoiseen väriin.

Olimme lähdössä jo seuraavaan kauppaan, kunnes myyjä kysäisi, haluaisimmeko kuitenkin vilkaista niitä muita kangas- ja värivaihtoehtoja. Ajattelimme, että ei kai siitä mitään haittaakaan olisi, ja marssimme värivalikoiman eteen. Löytyi lisää harmaan ja beigen eri sävyjä ja myös muita kivoja, hillittyjä värejä.

Lisää värivaihtoehtoja.

Myös yksi vihreä väri miellytti silmääni jostakin syystä kovasti. Ihastelin väriä ukkelille, ja ukkeli otti kangaspalan käteensä ja totesi kankaan tuntuvan erittäin miellyttävältä.

Niin me sitten ostimme vihreän sohvan.

En vieläkään ymmärrä, mitä oikein tapahtui. Meidän oli vain pitänyt katsella neutraalin värisiä divaanisohvia, mutta tulimmekin ensimmäisestä kaupasta vihreän sohvan omistajina ulos. Olen yrittänyt kuvitella, miten sohva sopisi meidän olohuoneeseemme, ja tullut siihen tulokseen, että ei mitenkään. En kerta kaikkiaan osaa kuvitella mitään vihreää möhkälettä olohuoneeseemme! Ei kuitenkaan auta muu kuin alkaa sopeutua ajatukseen, sillä vihreä sohva on meille joka tapauksessa tulossa. Mutta ainakin sohva sopisi kahvakuulieni väriin!

Kahvakuulailut ovat kyllä (taas) hieman pannassa, sillä olen kärsinyt jo pitkään alaselkäkivuista. Kivut alkoivat liikuntataukoni aikana elokuussa, kun istuin liian pitkiä aikoja ilmeisesti huonossa asennossa. Intiassa kävin hieronnassa, joka auttoi, ja kivut hävisivät pikkuhiljaa. Nyt ne ovat kuitenkin palanneet, eikä eilinen kahvakuulan kanssa riehuminen ainakaan auttanut asiaa (ajattelin, että liikunta olisi selälle hyväksi, mutta olisi kannattanut liikkua ehkä vähän rauhallisemmin). Itku pääsi eilen illalla, kun selkäni oli niin kipeä.

Selkään koskee joka asennossa (paitsi makuulla), mutta istuminen tuntuu olevan selälle erityistä myrkkyä. Olenkin yrittänyt vältellä istumista, ja sen takia sain pestyä tänään ikkunatkin, kun oli keksittävä jotain seisoaltaan suoritettavaa tekemistä. Vaatekaapit ja vaatehuonekin pitäisi siivota, mutta kyseiset hommat sisältävät painavien laatikoiden nostelua, eli ne saavat ehkä vielä hieman odottaa.

Onneksi meillä on sellainen työpöytä, jonka saa nostettua seisomakorkeuteen, ja sillä lailla tätäkin postausta kirjoitan, läppärin edessä seisten. Mutta on se maan vetovoima vaan kumma juttu: kovasti tekisi mieli hilata persukseni penkkiä kohti tai vaihtoehtoisesti retkahtaa sängylle makaamaan.

Yritän nyt miettiä, että miten tästä eteenpäin. Ei varmaan auta muu kuin katsella, millaisiksi tulevat päivät muotoutuvat, ja mitä pystyn tekemään. Onpahan ainakin hyvä syy olla panostamatta ruoanlaittoon yhtään! Perjantainahan minä jaksoin vielä kokkaillakin, ja minulla on siitä oikein kuvallista todistusaineistoakin.

Mikä ei kuulu joukkoon: paistinpannu, kattila vai imuri?

Sinapinsiemenet ovat kivoja pikku pirulaisia: jos purkki putoaa kädestä, siemenet vierivät jokaiseen mahdolliseen (ja mahdottomaankin) paikkaan, ja niitä on äärimmäisen vaikea saada pois, muuta kuin imurilla.

Perjantai-iltaa viettelin yksinäni, sillä ukkeli oli kollegoidensa kanssa iltariennoissa. Iltani muodostuikin varsin hohdokkaaksi, sillä päädyin katsomaan Ensitreffit alttarilla -sarjaa. En ole sarjaa aiempina kausina seurannut, koska sarjan idea on tuntunut minusta niin typerältä. (Idea on lyhykäisesti se, että kolme paria menee sokkona naimisiin. Asiantuntijat ovat valinneet mielestään toisille sopivat puolisot, jotka tapaavat toisensa ensi kertaa vasta alttarilla.) Satuin näkemään sarjasta yhden jakson viimeksi vanhempieni luona ollessani, ja pieni kiinnostus sarjaa kohtaan heräsi. Mielenkiintoinen ihmiskoe!

Vaimo remppaa, ja mies toimii työnjohtotehtävissä.

Myös sohvalta käsin voi antaa ohjeita.

Sarja kiinnosti minua siksikin, että oli mielenkiintoista vertailla näitä länsimaisia "järjestettyjä avioliittoja" intialaisiin. Suurin osa intialaisista avioliitoistahan on edelleen järjestettyjä, ainakin perinteisemmissä piireissä.

Mieleeni tuli heti kaksi suurta eroavaisuutta. Ensinnäkin Ensitreffien avioliitoissa puolison valitsevat asiantuntijat, jotka tässä ohjelman suomalaisessa versiossa ovat logo- ja seksuaaliterapeutti Elina Tanskanen, psykologi ja kirjailija Tony Dunderfelt sekä teologian tohtori ja rakkaustutkija Jason Lepojärvi. (Rakkaustutkija kuulostaa niin mielenkiintoiselta, että melkein tekisi mieli ruveta sellaiseksi.) Sukulaiset tai muu lähipiiri eivät siis osallistu valintaprosessiin millään tavalla, vaan häät näyttävät tulevan heille usein yllätyksenä. Intiassa taas sopiva puoliso etsitään tavallisesti tuttavapiiristä, ja sukulaiset ja tuttavat ovat pääroolissa sopivaa puolisoa haettaessa. Täysin tuntemattomalle puolisoehdokkaalle omaa tytärtä tai poikaa ei mieluusti naiteta, koska tuntemattomuus on uhka, joka voi myöhemmin aiheuttaa ongelmia. Toinen ero Ensitreffit-ohjelman avioliittojen ja intialaisten avioliittojen välillä on se, että Intiassa puolisot tapaavat toisensa ennen häitä ja myös tutustuvat toisiinsa.  

Kerronpa tähän väliin yhden esimerkin, joka on niin tuore, että se sattui viime viikolla. Ukkelin Ruotsin-serkun vaimon veljelle on nimittäin etsiskelty puolisoa, ja sellainen tuntui löytyneenkin. Kun kävimme Hyderabadissa yhtenä iltana syömässä tämän sulhon kanssa, hän esitteli ylpeänä tulevan morsiamensa kuvaa. Morsian oli kuvankaunis - hän olisi voinut olla vaikka filmitähti - mikä herätti minussa pientä varauksellisuutta. Ei sulhossakaan mitään vikaan ollut, mutta hän oli kuitenkin sellainen perusmies, ja mietinkin, että kovin oli epäsuhtainen pariskunta, ainakin noin ulkonäöllisesti. Kihlajaisia kuitenkin vietettiin, ja häätkin oli määrä järjestää pian.

Viime viikolla saimme kuitenkin kuulla, että kihlaus oli purkautunut. Morsian oli kieltäytynyt menemästä sulhonsa kanssa naimisiin, koska tämä kuulemma juopotteli koko ajan. Tosiasiassa mies ei juo alkoholia lainkaan. Oli käynyt myös ilmi, että tyttö oli tehnyt vanhemmiltaan salaa mallin töitä, ja kuka tietää, mitä muuta tyttö oli vanhemmiltaan ja tulevalta puolisoltaan salannut? Tyttö ei ollut ollut sulhon suvulle entuudestaan kovinkaan tuttu, ja ihmettelinkin, kuinka heidät oli alun perin edes toisilleen löydetty. Emme tietenkään tiedä asioiden todellista laitaa, mutta ukkeli epäili, että tytön vanhemmat olivat saattaneet pakottaa tytön naimisiin. Ehkä tytöllä oli ollut rakkausuhde johonkin toiseen (epäsopivaan) henkilöön, ja tyttö piti kiireesti naittaa jollekin toiselle, ennen kuin suurempaa vahinkoa ehti tapahtua. Mene ja tiedä.

Miehelle etsitään nyt kuumeisesti uutta morsianta, ja vaikka kaikki ovatkin harmissaan, että kaikki päättyi vähän nolosti, kaikki ovat kuitenkin sitä mieltä, että on hyvä, että asiat tulivat ilmi jo tässä vaiheessa. Olisi ollut aika ikävää, jos tosiasiat olisivat paljastuneet vasta häiden jälkeen!

Nyt lähden kokeilemaan uutta uunikalaa, joka ei hirveästi keittiössä seisoskelua vaadi. En ole koskaan ennen sumakkia tai sichuaninpippuria kokeillut tai edes maistanut, ja toivottavasti kala ei ole ihan kamalaa. Illanjatkoja!