Huonosti käyttäytyvä vaimo

Nyt kun ruoasta kerran ruvettiin puhumaan, niin puhutaan sitten vähän lisää. Tuossa syksyllä kävi nimittäin sillä lailla, että meikäläinen joutui pääsi elämänsä ensimmäisen kerran Michelin-tähden ravintolaan.

Olimme päättäneet ukkelin kanssa aiemmin kyseisellä viikolla, että voisimme mennä perjantai-iltana syömään - siis ihan oikeaan ravintolaan, eikä minnekään Rax Buffetiin. Asia oli jäänyt auki, kunnes perjantaina ukkeli ilmoitti minulle, että hän oli varannut meille pöydän Demosta. Pahaa-aavistamattomana rupesin googlettamaan Demon ruokalistaa, jolloin tajusin, että kyseessä olikin vähän parempi paikka. Ruokalistaakaan ravintolassa ei ole, vaan ruokailijat voivat valita vain ruokalajien määrän (4, 5, 6 tai 7 ruokalajin menun). Se, mitä ruokalajit pitäisivät sisällään, olisi yllätys.

Minähän en mistään piperryksistä pidä, joten olin kovin epäluuloinen. Kysyinkin ukkelilta, pitäisikö minun syödä kotona jo etukäteen, ettei tarvitsisi ravintolasta ainakaan nälkäisenä lähteä. Ukkeli oli käynyt Demossa aiemminkin ja sanoi, että kyllä siellä nälkä lähtisi, mutta söin kuitenkin varuiksi omenan ennen lähtöä. En myöskään pidä pönöttämisestä, ja siinäkin suhteessa tuommoinen fiini ravintola epäilytti. Päätin lopulta kuitenkin unohtaa epäluuloni ja mennä ravintolaan avoimin mielin. Nauttisin kaikin siemauksin, kun nyt kerran oikein Michelin-tähden ravintolaan pääsisin! Päätin siitä syystä olla myös ottamatta ravintolassa ainuttakaan valokuvaa: keskittyisin ruokaan enkä syömistapahtuman dokumentoimiseen.

Ravintola oli tunnelmallisesti miellyttävä yllätys, sillä pönötyksestä ei ollut tietoakaan. Ihan tavallisen näköisiä ihmisiä Demossa näytti syövän - tai mikä nyt kenenkin mielestä on tavallisen näköinen ihminen. Otimme kuuden ruokalajin aterian viineineen, ja minä olin luonnollisesti täpinöissäni.

Ensimmäinen ruokalaji oli jokin keitto (en tullut kirjoittaneeksi edes ylös, mitä söimme), joka olikin oikein hyvää. Makuja keitossa oli paljon, mutta jollakin kummallisella tavalla maut sopivat hyvin yhteen, ja keitto oli oikein harmoninen kokonaisuus. (Asiantunteva ruokakriitikko täällä, hei. ) Toinenkin ruokalaji oli ihan hyvä, ja aikaisin aamulla heränneenä arvostin erityisesti sitä, että ruoat tulivat pöytään suhteellisen nopealla tahdilla. Kunnes sitten muistaakseni toisen ja kolmannen ruokalajin väli venyi ja venyi: ei kuulunut juomia eikä ruokia. Minua alkoi nyppiä ja väsyttää, mutta yritin kuitenkin ukkelin takia käyttäytyä ihmisiksi ja olla järjestämättä 'naama norsunvitulla' -showta, joka käynnistyy aina joskus silloin, jos asiat eivät mene mieleni mukaan.

Naapuripöytäläiset olivat jämähtäneet samaan ruokalajiin kuin mekin, ja he kuuluivat pohtivan jo poislähtöä: voisiko aterian jättää kesken? Samaa olin itsekin jo miettinyt, sillä en todellakaan jaksaisi odotella jokaista jäljellä olevaa ruokalajia yhtä pitkään. Kaiken lisäksi kävi niin, että mitä enemmän söin, sitä enemmän aloin kaivata rehellistä ja yksinkertaista ruokaa, jossa on selkeät maut. Demon ruoissa oli minun makuuni aivan liikaa erilaisia elementtejä, ja kaikki se ruoan kanssa kikkailu alkoi ärsyttää. En välttämättä halua ruokaani esimerkiksi purjotuhkaa, jolla sotkee sormet, lautasliinan ja vielä epähuomiossa pöytäliinankin. Jotkin viinivalinnatkin olivat minusta ihan outoja. Mikään viiniasiantuntijahan minä en ole, mutta jotenkin minulle tuli sellainen olo, että tärkein kriteeri viinien valinnassa oli ollut erikoisuuden tavoittelu. Yhdenkin ruokalajin (taisi olla vielä pääruoka) kanssa tarjottiin makeaa viiniä, ja minusta yhdistelmä oli todella kummallinen. Yksi viini taas maistui yksinään ihan hyvältä, mutta kun sitä nautti ruoan kanssa, suuhun jäi saippuainen maku. Ei liene tarkoitus?

Otin minä Demossa lopulta yhden kuvankin. Kuva on vessasta, kun vessan seinällä ollut lausahdus oli minusta niin tilanteeseen sopiva.

Sinäpä sen sanoit, veikkoseni.

Yritin kuitenkin ajatella positiivisesti: ravintola sulkisi yhdeltätoista, ja siihen mennessä viimeistään pääsisimme kotiin, kun ei kai meitä nyt enää ravintolassa sulkemisajan jälkeen istutettaisi. Paljon vaille yksitoista kello ei ollutkaan, kun saimme vihdoin koko aterian syötyä ja laskun maksettua. Nälkä oli lähtenyt, mutta olo oli sellainen kuin olisin käynyt Linnanmäellä, ajanut kaikilla laitteilla ja saanut pääni totaalisen sekaisin. Ei siis voi sanoa, että kokemus olisi ollut hintansa väärti, mutta ainakin se oli ollut mieleenpainuva.

Kotimatkalla herkesin taksikuskin kanssa juttusille. Taksikuski kyseli, mitä mieltä olimme olleet Demon ruoasta, ja minä tietysti kerroin. Intouduimme puhumaan taksikuskin kanssa pihveistä ja siitä, millaista meidän mielestämme oli kunnon ravintolaruoka. Olimme yksimielisiä siitä, että yksinkertainen ruoka on parasta. Taksikuski suositteli minulle erästä nimeltä mainitsematonta lihakauppaa, josta saisi kuulemma parhaat lihat. Sanoinkin suuntaavani sinne heti seuraavana aamuna (en sitten kumminkaan mennyt). Ukkeli istui koko taksimatkan myrtsinä, ja minulle tuli jälkeenpäin kauhean huono omatunto. Kyllä ukkelilla on kauhea vaimo, kun tämä ei osaa arvostaa Michelin-tähden ruokaa ollenkaan vaan haukkuu sen lyttyyn taksikuskin kanssa!

Kotiruoka maistuikin Demon jälkeen taas muutaman päivän ajan oikein hyvin. Sain ruoanlaiton innoittajaksi viime viikolla postilakon pidättelemän paketin, jota olin odottanut kuin kuuta nousevaa. Paketissa oli kirja nimeltä Flavor Bible, jota olin aiemmin lainaillut kirjastosta.

(Kuvat ovat aika kökköjä, mutta minkäs teet, tällä valolla. Talvi on huonon valokuvaajan kulta-aikaa: aina voi syyttää huonoa valaistusta, jos kuvista tulee suttuisia.) 

Minultahan ovat ruoanlaittoideat aika usein hukassa, mutta jääkaapissa saattaa lojua kaikenlaisia omituisia tai vähemmän omituisia aineksia, joista pitäisi kokata jotakin. Reseptejä en aina jaksa ruveta etsiskelemään, kun se tuntuu jotenkin niin työläältä; useimmiten kaipaan vain pientä inspiraatiota, ideaa, sysäystä johonkin suuntaan. Flavor Bible on erinomaisen hyvä inspiraation tarjoaja, sillä kirja ei ole keittokirja, vaan makuyhdistelmien käsikirja: kirjaan on aakkostettu kaikki tavallisimmat ruoka-aineet, ja jokaisen ruoka-aineen alle on listattu sellaiset ainekset, joiden kanssa kyseinen ruoka-aines sopii hyvin yhteen. (Tietääkö muuten kukaan, onko vastaavanlaista kirjaa tehty suomeksi?)

Sopivia kumppaneita kesäkurpitsalle.

Mitäs votkan kanssa laitettaisiin?

Jos minulla on jääkaapissa esimerkiksi kaalia, kirja tarjoaa useita aineksia, joiden kanssa en ole kaalia ennen yhdistänyt mutta jotka kuulostavat hyviltä: omenasiideri, pekoni, juusto, piparjuuri, herkkusienet, pinaatti, soijakastike, ranskankerma, pekaanipähkinät, oliivit, katajanmarjat... (Pian onkin sitten päinvastainen ongelma: päässä on niin paljon ideoita, etten osaa valita, minkä niistä toteuttaisin. ) Jos omat ideat eivät riitä, ei tarvitse kuin laittaa esimerkiksi kaali ja katajanmarjat googleen, niin johan google alkaa suoltaa mielenkiintoisia reseptejä. Tai jos minulla olisi persimoneja, voisin valita persimonin makupariksi esimerkiksi saksanpähkinät, granaattiomenan, kanelin, brandyn, punaiset rypäleet, karamellikastikkeen, kahvin, inkiväärin, vaahterasiirapin, prosciuton tai vaniljakastikkeen. Nyt alkoi tehdä vastustamattomasti mieli persimoni-saksanpähkinäkakkua!

Kirjan aineslistaus on yllättävänkin kattava - kirjassa on lueteltu vihannekset, hedelmät, kalat, lihat, juustot, mausteet, yrtit, alkoholit ja niin edespäin. Ilahduttavaa on myös se, että maailman eri keittiöiden ainekset on koottu yhteen, ja kaikki tunnetuimmat keittiöt ovat mukana. Kun harkitsin tämän kirjan ostoa, ensimmäiseksi piti tietysti tarkistaa intialaisen keittiön aineslista. Sen perusteella vähän tietäisin, onko kirja lainkaan luotettava, ja kannattaisiko kirja ostaa vai ei.

Intialaisen keittiön lista näytti ihan hyvältä: kaikki tärkeimmät ainekset näyttivät olevan listalla, ja monet ainekset oli vielä eritelty sen mukaan, käytetäänkö niitä enemmän Pohjois-Intiassa (esim. vehnä) vai Etelä-Intiassa (esim. kookos). Mikään kaikenkattava lista ei tietenkään ole, mutta siitä on ihan hyvä lähteä.

Aiempiin selkeisiin makuihin palatakseni, kirjassa on myös lista simppeleistä makuyhdistelmistä, jotka tuovat kunkin ruoka-aineen parhaat puolet esiin.

Yksinkertaisia avokado-yhdistelmiä.

Makuyhdistelmälistojen lisäksi kirja tarjoaa tietoa muun muassa ruoka-ainesten täyttävyydestä, makujen voimakkuuksista, kullekin ainekselle sopivasta valmistustavasta ja paljon muustakin.

Perunat ovat keskiraskasta syötävää, ja niiden maku on mieto.

Flavor Bible ei ole enää mikään juuri uunista pullahtanut kirja, sillä se on painettu vuonna 2008, mutta eivät kai nämä asiat niin helposti vanhaksi mene.

Taisin vähän innostua, ja lopetankin tämän epistolan nyt tähän. Kiitos ja näkemiin. Tämä lähtee nyt syömään!