Vatsan täytettä

Ruoka näyttelee intialaisessa elämässä suurta osaa, joten syöminen on näin lomallakin tärkeä harrastus. Kävimme toissapäivänä ystäväni kanssa syömässä erittäin suositussa Absolute Barbeque -ravintolassa, jossa on ainakin päivisin tarjolla seisova pöytä. Ravintolan suosio perustuu grillattaviin alkupaloihin: pöytään tuodaan syvä metallilaatikko eli grilli, jonka pohjalla on hiiliä ja päällä on ritilä. Tarjoilijat tuovat keittiöstä grillivartaita isoissa telineissä ja täyttävät syöjien grillejä sitä mukaa kuin vartaat siitä katoavat.

Ystäväni ei oikein kasvisruoista perusta (siinä on intialainen minun makuuni ), joten söimme lammas-, kana-, kala- ja katkarapuvartaita niin paljon, että luulin ratkeavani jo alkupalojen jälkeen. Ravintolassa oli vähän erilainen meininki kuin siinä, jossa ruoka oli järkyttävän tulista: kaksi tarjoilijaa ja yksi kokki kävivät vuorollaan kysymässä minulta, miltä ruoka maistui, ja oliko minulla ongelmia mausteiden kanssa. Jos ruoka olisi makuuni liian mausteista, minun pitäisi kertoa heti heille, jotta he voisivat valmistaa minulle jotain muuta. Huoleen ei kuitenkaan ollut aihetta, sillä ruoka oli oikein sopivasti maustettua.

Jälkiruoalle on aina tilaa. Kuvan ulkopuolelle jäi vielä jäätelöannos, kun se ei mahtunut kuvaan. (Lautanen tyhjeni viimeistä murua myöten. )

Parasta tuossa ravintolassa oli grillattu ananas: ananas oli grillattu kokonaisena ja sen päällä oli jonkinlainen mausteseos, joka sisälsi ainakin kanelia. Ananaksesta vuoltiin siivuja kuin kebablihasta, ja lämmin ananas oli ihan huiman hyvää!

Eilen (ja tänään) kävimme puolestaan syömässä anopin kanssa (appiukko lähti eilen matkalle). Anoppi ei ravintoloissa syömisestä kuulemma oikein välitä, mutta hän lähtee kuitenkin mukaan "seuran vuoksi".

Eilen oli tarjolla oikein livemusiikkiakin.

Rajastanilaisia täytettyjä chilejä, dal makhania, garlic naan ja potato kulcha.

Kulcha on ehdoton suosikkini intialaisista leivistä (mikä teidän muiden on?), ja kulchaa pitää tilata aina, kun sitä vain on saatavilla. Ehkä pitäisi opetella valmistamaan kulchaa kotonakin?

Pitihän minunkin ottaa vessaselfie, kun kerran muutkin niin tekevät.

Tämän päivän thali. Tässä on vain osa ruoista, kun osa tuotiin pöytään myöhemmin.

Ruokajutut sen kuin vain jatkuvat.

Anoppi keksi yhtenä päivänä, että koska minä tykkään lohesta, niin hän pyytää erästä tuttavaansa tuomaan kaupasta lohta. Minä voisin sitten valmistaa appivanhemmille lohta samalla tavalla kuin teen sitä kotona. Anopilla piti olla uunikin, jossa voisin tämän uunilohen valmistaa. Olin suunnitellut valmistavani jotain tandoorilohen tyyppistä, mutta kun uuni paljastuikin meidän vanhaksi mikroksi, suunnitelmat menivät uusiksi. Mikrossa ei kyllä mitään tandoorilohta valmistettaisi. Ajattelin sitten paistavani kalan pannulla, mutta en vielä sen tarkemmin tiennyt, mitä kalaan laittaisin. Katsoisin mitä anopilla on, ja päättäisin sitten.

Homma jäi kesken, kun kylään tuli yksi pariskunta, joka halusi tavata minut ja ukkelin. Nainen toi minulle mangopikkelssiä - pikkelssit ovat naisen erikoisuus, ja hän myös tiesi minun tykkäävän pikkelsseistä. Tervehdykset vaihdettuamme nainen mittaili minua katseellaan ja totesi sitten minun olevan paljon laihempi kuin ennen. Olin ollut ennen kuulemma paljon lihavampi - nainen levitteli käsiään sivuilleen kuvaillakseen sitä, miten paljon isompi olin aiemmin ollut. (Sanottakoon tähän, että olen painanut edellisellä tapaamiskerralla korkeintaan neljä kiloa enemmän kuin nyt, jos sitäkään.) Sitten minulla on telugussa kuulemma hyderabadilainen aksentti, mitä ihmettelen kovasti. Mistä ihmeestä olen mahtanut sellaisen aksentin omaksua, kun ukkelin perhekään ei ole Hyderabadista kotoisin?

Kesken vierailun puhelin soi. Puhelimessa oli se tuttava, joka oli toimittanut lohen meille. Tuttava halusi nyt tiedustella anopilta, miten aioin lohen valmistaa. Hänkin kun oli ostanut lohta ja meinasi valmistaa lohen samalla tavalla kuin minä. Kakistelin hieman hämmentyneenä, sillä en itsekään vielä tiennyt, miten aioin kalan valmistaa. Heittelin kuitenkin anopille muutamia aineksia, joita ruokaan ehkä tulisi: sitruunamehua, chilijauhetta, öljyä, korianterijauhetta. Vieraita nauratti, kun tunnustin heille puhelun jälkeen, että en oikein itsekään vielä tiennyt, miten meinasin kalan valmistaa. He totesivat, että "ruoan valmistaminen on helppoa, mutta valmistamisen selittäminen vaikeaa".

Anopin tuttava oli jäänyt kuitenkin sen verran epätietoiseksi, että hän soitti myöhemmin vielä uudelleen. Hän sanoi lähettävänsä oman lohensa meille: me voisimme marinoida hänenkin kalansa ja lähettää sen hänelle maustettuna takaisin.

Vieraiden lähdettyä rupesin vihdoin valmistamaan kalaa. Anoppi toimi apulaisena ja mätki aineksia kulhoon niin runsaalla kädellä, että minua vähän hirvitti. Inkivääri-valkosipulitahnaakin meni seokseen niin paljon, että en itse olisi sitä niin paljon uskaltanut laittaa, mutta sitä piti olla reilusti kuulemma siksi, ettei kala haisisi. Kalan hajuhan on intialaisille kauhistus, ja sen peittämiseksi käytetään kaikkia mahdollisia keinoja. Mausteseos maistui kuitenkin yllättävän hyvältä, joten maustoimme tuttavan kalankin samalla tavalla. Tämä minun ja anopin yhteistyönä kehittelemä lohi oli - kaikista epäilyksistäni huolimatta - loppujen lopuksi todella hyvää. Uskallan suositella ohjetta siis muillekin. (Laitan ohjeen postauksen lopuksi, jos jotakuta sattuu kiinnostamaan.)

Näyttää epäilyttävältä mutta maistuu hyvältä.

Kokeilumme jälkeen anoppi soitti tuttavalleen, että kala on maustettu ja että sen voisi tulla nyt hakemaan. Anoppi antoi vielä vinkin, että kala kannattaisi paistaa tarttumattomalla pannulla ja että öljyäkään ei oikeastaan paistamiseen tarvittaisi. Tuttavalla ei kuitenkaan ollut tarttumatonta pannua, joten anoppi keksi, että hänhän voi lähettää tuttavalleen oman pannunsa. Seuraavana päivänä tuttava soitti. Kala oli kuulemma ollut erinomaisen hyvää, ja sitä oli enää kolme palaa jäljellä.

Asiasta toiseen. Autonkuljettajat tuottavat Intiassa usein päänvaivaa, sillä monet ihmiset ovat autonkuljettajista enemmän tai vähemmän riippuvaisia. Monet eivät itse halua ajaa autoa; onhan autolla ajaminen täällä jo ihan fyysisestikin rasittavaa. Jos autonkuljettaja sitten joskus ottaa omaa lomaa tai lopputilin ilman, että muistaa ilmoittaa asiasta, ihmiset ovat liemessä, kun eivät pääse autolla mihinkään.

Tästä nähtiin tällä viikolla taas hyvä esimerkki. Yhtenä aamuna appiukko ja ukkeli odottivat, että autonkuljettaja tulisi viemään heidät töihin, mutta autonkuljettajaa ei näkynyt, eikä hän vastannut puhelimeenkaan. Kun autonkuljettaja sitten vihdoinkin tavoitettiin, kävi ilmi, että poika oli menossa pushkaram-juhlaan jonnekin Godavari-joen varrelle ja tulisi töihin ehkä seuraavana päivänä. Poika sanoi ilmoittaneensa menostaan edellisenä päivänä, vaikka tosiasiassa hän ei ollut ilmoittanut asiasta kenellekään. (Tällä kertaa autonkuljettajan ottama oma loma ei tuottanut suurta harmia, sillä minä olin paikalla ja saatoin viedä miehet töihin.)

Pushkaram-juhlassa palvotaan pyhiä jokia, joten juhlaa myös vietetään jokien rannoilla. Tärkeitä jokia on Intiassa 12, ja jokaista jokea juhlitaan 12 vuoden välein. Juhlan tärkein tapahtuma on joessa kastautuminen, sillä jokivesi puhdistaa kylpijän ja pyyhkii pois kylpijän tekemät synnit. (Anoppi heitti tähän ironisesti, että vaikka joku olisi tehnyt murhan, niin sekin synti nollautuu jokeen kastauduttaessa.) Pushkaramiin osallistuvien ihmisten määrä on ollut huikea, ja jokirantojen kastautumispaikat, ghatit, ovat olleet mustanaan ihmisiä. Itse en todellakaan haluaisi mennä seisomaan jokeen tuhansien ihmisten kanssa, kun vesikin näyttää niin likaiselta. Anopin mukaan joet eivät kuitenkaan ole mitään likaisia, kun "vesihän virtaa koko ajan".

Autonkuljettaja palasi matkaltaan puolentoista vuorokauden päästä ja toi anopille tuliaisiksi ison pullon 7 Upia. Ajattelin, että olipa kiva, kun autonkuljettaja toi limsaa!

Kun anoppi kysyi pojalta, mitä varten hän oli tuonut niin ison pullon, kävi ilmi, että ei pullossa mitään limsaa ollut. Siinä oli Godavari-joen pyhää vettä. Kun ihmettelin, mitä anoppi vedellä tekisi, sain kuulla, että vettä voisi kaataa päänsä päälle. Ilmeisesti pullovesi toimii joessa kylpemisen korvikkeena, ja niistä synneistä voi päästä tälläkin tavalla eroon. Pullo on ollut nyt tuossa kirjahyllyssä kaksi päivää, ja mielenkiinnolla odottelen, milloin se siitä häviää. On sitä syntilistaa minullakin - pitäisiköhän kokeilla, tulisiko tuon veden avulla hieman keveämpi olo?

*****

Sitten vielä se lohiresepti:

700 g-1 kg lohta

Mausteseos:
 n. 3 rkl inkivääri-valkosipulitahnaa
n. 2-3 rkl öljyä
yhden limetin kokoisen sitruunan mehu
n. 3 tl chilijauhetta  
n. 2-3 tl jauhettua korianteria
n. 1,5 tl suolaa
n. 1 tl jauhettua mustapippuria   
n. 1/2 tl kurkumaa

Leikkaa lohi sopivan kokoisiksi paloiksi. Sekoita mausteseoksen ainekset keskenään ja hiero kalapalojen päälle. Anna maustua tunti, pari. Paista kala tarttumattomalla pannulla kypsäksi.