Ja pokka pitää?

Minua vähän jännitti autolla ajaminen Hyderabadissa kahden vuoden tauon jälkeen, sillä ajattelin, että menisi taas aikansa, ennen kuin tottuisin vasemmanpuoleiseen liikenteeseen ja intialaiseen ajotyyliin. Pyysinkin ukkelin sunnuntaina mukaani ensiajelulle henkiseksi tueksi, ettei ihan ensimmäiseksi tarvitsisi yksin liikenteeseen lähteä.

Minulla oli toiveissa katsastaa Hyderabadin metro, jonka olin kuvitellut olevan tähän mennessä jo valmis. Metroa ruvettiin rakentamaan pari vuotta sitten, ja minä olin ajatellut, että metrot ajelisivat täällä nyt jo pitkin ja poikin. Pian kuitenkin huomasin, että rakentaminen on edelleen kesken, paikoitellen vielä aika pahastikin.

Metro rakennetaan katutason yläpuolelle ylikulkusiltojen (flyover) tyyliin, ja rakennelmat näyttävät minusta paikoin aika hurjilta.

Nämä levennetyt kohdat ovat kuulemma metroasemien kohtia, ja nuo levennykset näyttävät minusta siltä, että ne saattavat romahtaa alas koska tahansa. Ilmeisesti rakennelmat ovat kuitenkin luotettavia, koska muun muassa Kukatpallyssa asemat olivat jo siinä vaiheessa, että näyttivät melkein käyttöönottoa vaille valmiilta.

Minusta koko metron rakentaminen tuntuu jotenkin järjettömältä ajatukselta. Rakentamiseen menee hirveä määrä rahaa ja aikaa, ja metron tieltä joudutaan purkamaan paljon rakennuksia. Kuinka moni tulee edes metroa loppujen lopuksi käyttämään? Toivottavasti olen väärässä, ja metron rakentaminen osoittautuu kannattavaksi ratkaisuksi.

Tämäkin talo on kohta entinen.

Intialainen liikennepoliisi on siirtynyt näköjään nykyaikaan, kun sakkojen suuruuksista ja muista asioista tiedotetaan tällaisilla valotauluilla. (1000 rupiaa on 14.4 euroa.)

Ihmettelin tuota "auto piloting" -termiä, että mitähän se mahtaa tarkoittaa. Ilman käsiä ajamista? Sitäkin pohdin, että millaiset sakot tulee siitä, että ottaa ajaessa valokuvia. Kuuluuko valokuvaaminen ehkä samaan sarjaan kuin kännykkään puhuminen vai ehkä sittenkin tuohon autopilotti-kategoriaan? Vai tuleeko siitä sakkoja ollenkaan? Toivottavasti ei jää nähtäväksi.

Olin ensimmäisen kerran liikenteeseen lähtiessäni hämmästynyt: ajaminen ei tuntunut millään tavalla vaikealta - ihan kuin olisin ajanut Intian liikenteessä viimeksi edellispäivänä! Ehkä nämä ajamisjutut ovat niitä asioita, jotka menevät kerran selkäytimeen ja pysyvät siellä. Äänitorveakin olen muistanut käytellä aina tarpeen mukaan (=usein). Tästä tuli muuten mieleeni, että olen aikoinani keksinyt kaksi liikennesääntöä, joita noudattamalla Intian liikenteessä pärjää erinomaisen hyvin. Sääntö 1: Älä tee äkkiliikkeitä, varsinkaan sivusuunnassa. (Joku on ihan taatusti muutaman senttimetrin päässä sinusta, ja yllättävät äkkiliikkeet tarkoittavat varmaa kolaria. Nimimerkki 'kokemusta on'.) Sääntö 2: Älä oleta, että kukaan katsoo mihinkään muuhun suuntaan kuin eteensä. (Sivusta ohi tulevan on velvollisuus ilmoittaa olemassaolostaan äänimerkkiä käyttämällä.) Tästä on se ilo, että itsenkään ei tarvitse katsoa muualle kuin eteenpäin - auton peilit ovat siis periaatteessa ihan turhia kapistuksia. Säästäähän se niskojakin, kun ei tarvitse päätä kääntää.

Pokerinaamaakin olen saanut harjoitella. Tällainen valkonaama kun on otollinen kohde kerjäläisille ja kauppiaille, jotka päivystävät erityisesti sellaisissa risteyksissä, joissa liikennevalojen vaihtuminen kestää pitkään. Pari päivää sitten yksissä liikennevaloissa ikkunani takana kerkesivät häärimään ikkunan"pesijä" (joka siis lähmii auton tuulilasia likaisella rätillään eikä todellakaan ainakaan pese ikkunaa), hieromalaitteiden kaupustelija, joka raapi sivuikkunaa kolmijalkaisella hieromalaitteella niin, että ikkunalasi vain kitisi, ja valkopartainen vanhus, joka laahusti autojen välissä keppinsä kanssa ja koputteli ikkunaan pitkään lantin (tai mieluummin tietysti setelin) toivossa.

Toissapäivänä kävimme anopin kanssa tutuissa kaupoissa ostoksilla. Anoppi harrastaa pienempiä kauppoja ja ostaa siis esimerkiksi lihat, maitotuotteet ja riisin eri kaupoista, kun taas minä ja ukkeli olemme sitä sukupolvea, jonka pitäisi saada kaikki samasta kaupasta ja päästä mahdollisimman helpolla.

Nyt päästiin asiaan! (Makeiskauppaan siis.)

Anoppi osti suosikkimakeisiani eli sunnunduluja (urad -linsseistä tehtyjä palluroita).

Anoppi maitokaupan edustalla.

Kuvasin pientä supermarkettia, ja joku komea ukko sattui photobombaamaan.

Kävimme myös vanhassa tutussa kahvikaupassa, josta olen kirjoitellut enemmän täällä.

Anoppi haluaa kahvinsa joukkoon myös sikuria, jota sekoitetaan intialaisiin kahveihin muutenkin. Hän tykkää ostaa kahvinsa ennemmin tästä kahvikaupasta kuin supermarketista, koska kahvi jauhetaan täällä tuoreista pavuista. Sekoitussuhteestakin saa omien toiveidensa mukaisen.

Niitä granaattiomenia, joita tuli toissapäivänä syötyä.

Eilen päätimme ukkelin kanssa käydä katsastamassa Kukatpallyssa uuden Forum Sujana Mallin. Olen aiemmin tykännyt käydä Inorbit Mallissa, jossa sielläkin tuli pari päivää sitten käytyä.

Inorbit Mallia.

Olen tainnut käydä Inorbitissa kuitenkin liian usein, kun Inorbit tuntui minusta jotenkin kyllästyttävältä. Kaiken lisäksi Hypercity, jossa ennen kävin tekemässä viikon ruokaostokset, oli kutistunut todella pieneksi ja pimeäksi myymäläksi, josta en ostaisi enää kyllä yhtään mitään. (Tein aikoinaan Hypercitystä postauksenkin, ja jouduin kyseisessä kaupassa hieman hankaluuksiin, kun otin kaupassa valokuvia, vaikka valokuvaaminen oli siellä kielletty. Tapauksesta voi lukea lisää täältä.)

Näkymä Inorbitin näköalatasanteelta. Durgam Cheruvu -järvi on kutistunut nykyään todella pieneksi.

Kukatpallyyn menevän tien varrella on paljon puutarhakauppiaita, jotka myyvät kasveja ja kaikenlaista puutarhatilpehööriä.

Näitä puutarhamyymälöitä on varmaan useamman kilometrin matkalla, ja ne ovat minusta jotenkin sympaattisia.

Sujana Mall yllätti iloisesti, sillä se oli iso ja jotenkin paljon kivemman oloinen kuin Inorbit. Tosin muutama kauppa (mm. Zara) odotti vielä avaamistaan, sillä ostoskeskus on aivan uusi.

Kylläpä onkin taas selkeät hissin nappulat.

Sujanan food court.

Sujanassa on myös jättimäinen pelihalli, jossa lapset varmasti viihtyvät.

Cafe Coffee Day oli ennen Hyderabadin suosituin kahvilaketju, mutta nykyään se on hävinnyt katukuvasta lähes kokonaan. Sen tilalle on tullut Starbucks, joka on nyt siis valloittanut Hyderabadinkin. En periaatteessa pidä Starbucksista, mutta pitihän Starbucks käydä testaamassa, kun kerran semmoinen on Hyderabadiinkin ilmestynyt.

Starbucks teluguksi.

Tässä caramel frappessa ei ollut kyllä mitään valittamista. Taidanpa mennä ottamaan pian uusintakierroksen!

Ukkelin red velvet cake. Ihan hyvää sekin.

Hyderabadissa on edelleenkin tapana, että kauppakeskuksiin tulijoiden laukut tarkastetaan. Sen lisäksi miehet kulkevat metallinpaljastimen läpi ja naiset tutkitaan metallinpaljastimella erillisessä kopissa. Sujana Mall ei muodostanut asiassa poikkeusta.

Ruuhkaa kassintarkastuksessa.

Parkkihalli. (Huomaatteko, että olen kuvannut oikein urakalla, parkkihallista lähtien. )

Hieman huvitti, kun ajoimme ostoskeskuksesta ulos. Ostoskeskus oli uusi ja hieno, mutta toisenlainen intialainen todellisuus alkoi heti ostoskeskuksen ulkopuolella.

Tie oli kaivettu parista kohtaa auki, ja tiessä oli niin hirveän suuria monttuja, etten meinannut uskaltaa ajaa monttujen yli, kun pelkäsin, että auto jää pohjasta kiinni. Niin siitäkin kuitenkin taas selvittiin (kuten myös siitä hirveästä liikennejumista, joka syntyi, kun kaikki - itseni mukaan lukien - yrittivät päästä risteyksestä yhtä aikaa, ja lopulta kukaan ei päässyt minnekään).

Nyt tulee Kukkapillin toinen puutarhavinkki. (Hyvänen aika, näitähän rupeaa tulemaan kuin sieniä sateella.)

Jos kasvinne tuppaavat kasvamaan väärään suuntaan, kannattaa tehdä kuten intialaiset ja askarrella pieniä pusseja painoiksi.

Kohta lähden tapaamaan ystävääni lounaan merkeissä. Katsotaan, tulenko sieltä takaisin yhtenä kappaleena, vai tarvitseeko minut kärrätä ulos, kun tuli taas syötyä niin paljon. (Ja ripulia ei siis enää ole. )