Possut liikenteessä

Kirjoitusaika on ollut viime aikoina tosi vähissä, etenkin täällä Phoenixissa, jonne tulimme toissapäivänä. Muuten olisimme Phoenixiin tuskin eksyneet, mutta täällä asuu ukkelin serkku perheineen, joten olihan täällä käytävä, kun kerran melkein "naapurissa" olimme. Ukkelin siskontyttö tuli Los Angelesiin muistaakseni lauantaina ja ajoimme sitten yhdessä Los Angelesista tänne.

En mielelläni yövy tuntemattomissa paikoissa, ja vähän arkailin tänne serkun huusholliin tuloakin. Olen tavannut kyseisen serkun vain kerran, viime vuoden kesäkuussa Hyderabadissa, ja serkun miestä ja heidän kolmetoistavuotiasta poikaansa en ole koskaan tavannut. Kaikki on kuitenkin mennyt ainakin toistaiseksi tosi hyvin, ja meillä on ollut tosi kivaa. Minusta on taas tuntunut, että sovin ukkelin perheeseen erinomaisen hyvin, kun ihmiset ovat jotenkin niin samanhenkisiä kuin minä. Kovin harvoin tunnen kuuluvani mihinkään - ennemmin tunnen olevani aina jotenkin ulkopuolinen - joten olen asiasta enemmän kuin iloinen.

Duke-koira lempipaikallaan.

Se huono puoli täällä kuitenkin on, että täällä joutuu koko ajan syömään. Serkku perheineen on ilmeisesti päättänyt esitellä meille kaikki lempiravintolansa, ja eilen esimerkiksi söimme aamiaisen Einstein Bros -nimisessä bagelipaikassa, lounaan Pei Wei -nimisessä kiinalaisessa ravintolassa ja uudenvuoden illallisen Persian Room-nimisessä persialaisessa ravintolassa. Vaatteet eivät enää meinaa mahtua päälle, ja sekös ketuttaa. Ruoka on kuitenkin ollut hyvää, joten siinä mielessä en valita.

Eilen Persian Roomissa meillä oli hyvin erikoinen tarjoilija. Hän olisi tarjonnut kolmetoistavuotiaalle serkun pojallekin alkoholia, kun oli niin erityinen ilta. Kun pyysimme tarjoilijaa ottamaan meistä syömisen jälkeen valokuvan, tarjoilija sanoi korjaavansa lautaset ensin pois, "ettette näytä ihan sioilta".:-D

Miten niin sikamainen näky.

Meidän piti lähteä tänään kahden päivän reissulle Grand Canyonille ja Sedonaan, mutta reissu siirtyi huomiselle ja typistyi yhden päivän mittaiseksi, kun Sedonassa on tullut kuulemma lunta, ja lunta oli tiedossa tänäänkin lisää. Pitää siis odotella parempia ajokelejä ja aurinkoisempia päiviä. Täällä Phoenixissakin on ollut aivan järkyttävän kylmä: eilen päivällä lämmintä oli vain muutama aste ja yöllä lämpötila taisi mennä miinukselle. Kävimme eilen serkun ja siskontytön kanssa kaktuspuistossa, ja kun vielä sataa tihutti, meinasimme jäätyä pystyyn. Kaiken kukkuraksi emme löytäneet tietä ulos puistosta ja päädyimme kiertämään ympyrää.

Meinasin kirjoitella Los Angelesin kokemuksistani, mutta täytyy varmaankin jakaa Los Angeles kahteen postaukseen, kun muuten tästä yhdestä tulee liian pitkä. Tämmöisellä lomalla huomaa muutenkin, miten rajallista aika on: olisi ihan hirveästi paikkoja, joita haluaisi nähdä ja juttuja, joita haluaisi tehdä, mutta kun aika ei vain yksinkertaisesti riitä. Kaiken lisäksi päivä on täälläkin nyt talvella huomattavasti lyhyempi kuin kesällä, ja sekin aiheuttaa luonnolliset rajat paikkojen katselulle, että pimeä tulee jo siinä puoli kuuden maissa. (Kesällä valoisaa aikaa riittää kuulemma kahdeksaan, yhdeksään.)

Olen tällä matkalla tajunnut monesti senkin, miten eri paikoista tulee luoneeksi päässään etukäteen kaikenlaisia mielikuvia ja kuviteltua paikat ihan toisenlaisiksi kuin ne todellisuudessa ovat. Olin ajatellut esimerkiksi Hollywoodin olevan aivan epätodellinen paikka, jossa kaikki on päällystetty suurin piirtein kullalla ja jossa julkkikset suhaavat edestakaisin pitkillä limusiineillaan. Todellisuudessa Hollywood oli kuitenkin aika tavallinen, paikoin jopa vähän nukkavieru paikka.

Ainoastaan Rodeo Drive, jota sanotaan maailman kalleimmaksi ostoskaduksi ja joka on täynnä hienoja merkkiliikkeitä, vastasi jollakin tavalla mielikuvaani Hollywoodista. Niin hieno Rodeo Drivekaan ei kuitenkaan ollut, ettei tämmöinen pulliainen olisi saattanut mennä Rodeo Driven varrella olevan kahvilan terassipöytään istumaan ja juomaan kahvia. Suuri osa Rodeo Drivella pyörivistä ihmisistä näyttikin olevan turisteja, jotka olivat tulleet paikalle uteliaisuuksissaan, korkeintaan ikkunaostoksille. 

Rodeo Drive.

 
Los Angelesin keskustaan emme hirveästi ehtineet tutustua, mutta sen perusteella mitä Los Angelesin keskustaa näimme, tuli sellainen tunne, ettemme hirveästi mitään menettänytkään. Ihmettelimme, että tässäkö tämän suurkaupungin keskusta nyt oikeasti on. Pilvenpiirtäjien lisäksi keskustassa ei ollut oikein mitään sellaista, mitä keskustassa kuvittelisi olevan – paljon kauppoja ja ravintoloita, ja ennen kaikkea paljon ihmisiä. Keskusta tuntui jotenkin hirveän autiolta ollakseen suurkaupungin keskusta, ja mietimme mahtoiko syynä olla käyntimme ajankohta (alkuiltapäivä), vai johtuiko autius meneillään olevasta lomakaudesta (kaikki ihmiset olivat jossakin muualla).

Los Angeles on kuulemma myös kovin vaarallinen kaupunki, eikä keskustassa kannata juuri liikkua – ainakaan yksinään – enää illalla. Olin siis ihan tyytyväinen, että olimme varanneet hotellin jostain muualta kuin Los Angelesin keskustasta, josta olimme ensin ajatelleet hotellin varata.

Olimme ihmetelleet ylhäällä kukkuloilla myös kaupungin yllä riippuvaa sumumaista verhoa, mutta ukkelin siskontyttö valaisi meitä, että Los Angeles on yksi USA:n saastuneimmista kaupungeista, ja siitä syystä kaupunki peittyy tuommoiseen "sumuun".

Hollywood Boulevard ja Walk of Fame olivat tietysti pakollisia käyntikohteita, kun kerran Hollywoodissa olimme. Sielläpä niitä ihmisiä ja säpinää sitten olikin.

Parkkihallilla oli komea osoite.

Walk of Fame tarkoittaa katukivetykseen upotettuja tähtiä, jotka ovat kunnianosoitus viihdeteollisuudessa menestyneille henkilöille, näyttelijöille, muusikoille, tuottajille, ohjaajille, jopa kuvitteellisille hahmoille. Tähtiä on yhteensä yli 2500, ja niitä on sijoiteltu Hollywood Boulevardin ja Vine Streetin ympäristöön. Kaikkein eniten väkeä pyöri Michael Jacksonin tähden luona – oli vaikea saada tähdestä kuvaa, kun tähden edessä oli koko ajan joku kontillaan. 

Kahvi Hollywood Boulevardilla.

Nyt lopetan tämän postauksen tähän, kun olemme lähdössä tutkimaan Phoenixin keskustaa ja ehkä johonkin ostoskeskukseen. Serkun poika kun haluaisi ostaa Niken lenkkarit, kun ei hänellä olekaan niitä vasta kuin kolmetoista paria. 

Oikein hyvää alkanutta vuotta kaikille!