Kuu taivaalta

Viime päivinä on saatu ihailla kaunista elokuun alun kuuta, ja olenkin istunut ahkerasti sitä katselemassa. Vaikka täysikuutakin on mukava ihailla, kuun havainnointi on minusta antoisampaa muina aikoina, kun kuun pinnanmuodostelmat näkyvät selvemmin. Tämä johtuu siitä, että kuun yksityiskohdat erottuvat parhaiten valon ja varjon rajalla, terminaattorilla, kun aurinko luon kuun pinnalle pisimmät varjot. Lämpimät ja jo kuitenkin suhteellisen pimeät kesäyöt tuovat elokuussa vielä harvinaisen mukavuuslisän, kun kesähepenissä tarkenee yölläkin.

 Kuu 6.8.2014 kello 21.32. Pääskynen suorittaa juuri kuun ohilentoa.

Kuusta voi erottaa paljain silminkin helposti kuun tummemmat alueet, "meret". Meriähän ne eivät oikeasti ole, vaikka Galileo Galilei niin luulikin, vaan meret ovat jähmettyneitä laava-alueita, jotka syntyivät, kun kuulla oli vielä vulkaanista toimintaa (3-4 miljardia vuotta sitten). Sen jälkeen kuun pintaa on muokannut ainostaan meteoriittipommitus.

Kuun vaaleammat alueet ovat ylänköjä, jotka muodostuvat keveämmistä aineksista, kuten maasälvästä. Kuun kääntöpuoli - siis se, joka ei näy maahan - on lähes yksinomaan ylänköä. Lähes kaikki meret ovat siunaantuneet siis tänne meidän maapallolaisten puolelle.

Kuu 6.8.2014 kello 22.02.

Havaintovälineillä (kuten kiikareilla, mutta myös kameran zoomilla) kuusta erottuvat kraatterit, jotka ovat muodostuneet voimakkaan meteoriittipommituksen seurauksena aurinkokunnan synnyn alkuaikoina. Sama meteoriittipommitus muokkasi myös maapallon pintaa, mutta mannerlaattojen liikkeet, eroosio, tuulet, vesi ja kasvillisuus ovat hävittäneet meiltä kraatterit. Kuun pinnalla kun ei ole mitään, mikä kuluttaisi niitä.

Suurimpien kraattereiden, kuten Copernicuksen, Gassendin ja Tychon, koot vaihtelevat halkaisijaltaan sadan kilometrin molemmin puolin. Monen kraatterin keskellä on keskusvuori, ja joistakin kraattereista lähtee ympäristöä vaaleampia säteitä, jotka ovat meteoriittitörmäyksessä syntyneitä roiskeita. Roiskeet voivat ovat pisimmillään tuhansia kilometrejä pitkiä. Kaikkein selvimmät ja pisimmät säteet on Tycholla, ja ne näkyvät varsinkin täydenkuun aikaan hyvinkin selvästi.

Tein pienen kuukartaston, johon merkitsin tärkeimmät yksityiskohdat kuun pinnalla.

Pääskynen änkesi taas kuvaan.

1 = ns. "Kultainen kädensija" (ks. edempänä)
2 = Sateiden meri ja Sateenkaarten lahti (Mare Imbrium ja Sinus Iridum)
3 = Plato-kraatteri
4 = Kirkkauden meri (Mare Serenitatis)
5 = Rauhallisuuden meri (Mare Tranquillitatis)
6 = Vaarojen meri (Mare Crisium)
7 = Hedelmällisyyden meri (Mare Fecundatis)
8 = Nektarinmeri (Mare Nectaris)
9 = Apenniinien vuoristo (Montes Apenninus)
10 = Copernicus-kraatteri
11 = Tycho-kraatteri
12 = Gassendi-kraatteri

Punaisella rastilla on merkitty paikka, johon ensimmäinen miehitetty avaruuslento, Apollo 11, laskeutui. Armstrong ja Aldrin siis suorittivat ensimmäisen kuukävelyn tuossa kohtaa.

Meret ovat saaneet nimensä entisaikojen (lähinnä 1600-luvun) tähtitieteilijöiltä; kraatterit puolestaan suurilta miehiltä, kuten Aristoteleeltä, Tyko Brahelta ja Kopernikukselta.

Kultainen kädensija eli "Kultainen kahva" on kraatterivallin reunus Sateiden meren rannalla. Se näkyy kaikkein selvimmin silloin, kun kuu on kymmenen päivän ikäinen - eli juurikin eilen.

Kuu 6.8.2014 kello 22.59. Tychon säteet näkyvät tässä kuvassa vähän selvemmin, ja myös Gassendi-kraatterin keskushuippu näkyy aika hyvin. Kultainen kädensija näkyy sekin luoteiskulmassa.

Kun kuu on matalla, sen väri muuttuu kellertäväksi tai oranssinpunaiseksi. Kuun kellertävä väri johtuu ilmakehästä, joka on horisontissa paksumpi kuin korkeammalla taivaalla ja joka suodattaa valosta sinisemmät värisävyt pois. Vain pidempiaaltoiset, punaisemmat värisävyt pääsevät silmiimme asti ja saavat kuun näyttämään kellertävältä tai punaiselta.

Kuu 7.8.2014 kello 0.31. (Kellertävän kuun kuvaaminen oli haasteellista, eikä kuvasta tullut oikein tarkka.)

Kuun väritykseen vaikuttaa korkeuden lisäksi myös ilman puhtaus: utuisemmalla ja kosteammalla säällä kuu näyttää myös keltaisemmalta. Kuun oikea väri on kuitenkin (astronauttien ottamien kuvien mukaan) harmaa. 

Lopuksi pitää taas muistuttaa yhdestä itselleni mieluisimmasta tähtitaivaan tapahtumasta eli perseidien tähdenlentoparven maksimista, joka on ensi viikolla 13.8. aamuyöllä. Kannattaa siis tarkkailla taivasta ensi viikon alussa (ja tietysti muulloinkin)!