Harmittaa sekin, että aurinkoihottuma, joka on vaivannut minua jo parina aiempana kesänä, palasi taas heti kesän myötä. Ei tarvinnut kauan auringossa olla, kun otsa, kaula ja käsivarret olivat täynnä kutisevaa ja polttelevaa ihottumaa.
 |
| Kyllä te tämän halusitte nähdä. (Huomatkaa, että olin sentään niin hienotunteinen, että en laittanut suurinta mahdollista kuvaa vaan vain tämän keskikokoisen.) |
Ihottumaan ei auta aurinkorasva eikä mikään muukaan, vaan ainoa ehkäisykeino taitaa olla täydellinen auringosta pois pysyminen (tai sitten pitää vetää jokin kaapu päälle). Saakeli. Kortisonivoidetta olen ihottumaan lääppinyt, ja Ataraxiakin olen parina päivänä nautiskellut, ja jossain määrin nämä ovat auttaneetkin. Voide on hillinnyt kutinaa, ja Atarax on tuonut hyvät yöunet, jopa siinä määrin, että eilisaamuna en meinannut saada itseäni millään ylös, vaan kuukahdin ensin sohvalle ja sitten takaisin sänkyyn. Meni pari tuntia, ennen kuin sain itseni jonkinlaiseen toimintakuntoon.
En tiedä, tuliko ahdistunut oloni Ulla-Lena Lundbergin Jäästä, jota luin aluksi ihan ahmimalla, ajatellen, että kyllä on mennyt Finlandia-palkinto ihan oikeaan osoitteeseen. Mutta sitten, juonen dramaattisen käännekohdan jälkeen, kirja meni liian syvälle ihon alle. Tuli paha olo, ja aloin katua, että olin tarttunut kirjaan. Pitäisi varmaankin olla avarakatseisempi ja avomielisempi lukija ja tarttua ennakkoluulottomasti kirjaan kuin kirjaan, mutta minä olen näköjään jotenkin rajoittunut lukija. Jää toimi taas hyvänä muistutuksena, miksi luen mieluummin hieman kepeämpää kirjallisuutta. Tai ainakin sellaista, mikä ei aiheuta päivätolkulla jatkuvaa epämääräistä pahaa oloa.
Kuolema on ollut minulle aina vaikea asia. En ole koskaan varsinaisesti pelännyt kuolemaa, vaan olen tuntenut lähinnä kauhua elämän lopullisuuden edessä. Sain erityisesti lapsena usein paniikkikohtauksen omaisia kohtauksia (paniikkikohtausta en ole koskaan kokenut, joten tämä on varmasti äärimmäisen huono vertaus), kun mieleeni pamahti yhtäkkiä (usein yöllä) ajatus, että "sitten kun minä kuolen, minua ei koskaan enää ole". Ajatus oli niin musertava, että kaikki katosi ympäriltäni ja tunsin vajoavani mustaan, pohjattomaan kuiluun. Maailmassa olin vain minä ja se hirvittävä ahdistus. Vaikka elämä on välillä yhtä paskaa, tunnen elämän kuitenkin olevan niin ainutlaatuista ja arvokasta, etten haluaisi sen koskaan päättyvän. Rakastan elämää.
Onneksi näitä kohtauksia tulee nykyään tosi harvoin, mutta niissä harvoissa kerroissakin on ihan tarpeeksi kestämistä. Jonkun toisen mielestä kuolema on tabu, josta tulisi puhua enemmän. Kuolema on toki ihan yhtä luonnollinen asia kuin syntymäkin, mutta en silti ymmärrä, miksi siitä pitäisi puhua enemmän, kun se kumminkin kohtaa meidät kaikki jonakin päivänä. Eikö olisi parempi keskittyä nauttimaan elämästä kuin velloa siinä, mikä joskus tulee? Joitain asioita on vain parempi olla ajattelematta, etteivät ne synkistä elämää liikaa.
Nyt täytyy vähän skarpata ja lopettaa synkistely, ennen kuin viimeinenkin lukija kaikkoaa!
Huviajelimme viikonloppuna mm. Jätkäsaaressa, jossa en ole aiemmin käynytkään (paitsi Verkkokaupssa). Aurinkoisena päivänä uusi asuinalue vaikutti ihastuttavan merelliseltä ja kauniilta, ja melkein tuli semmoinen olo kuin olisimme olleet ulkomailla.
Silmääni miellyttivät myös tavallisuudesta poikkeavan näköiset talot, sillä inhoan sitä, että Suomessa kaikkien rakennusten pitää olla samasta (tylsästä) muotista väännettyjä.
Nämä HTC:n rakennukset olivat minulle ennestään tuttuja, sillä ne näkyvät Espoosta Helsinkiin Länsiväylää tultaessa. En ymmärrä, mitä tuollakin arkkitehtuurilla on oikein haettu. Jos tarkoitus on ollut olla erikoinen, niin hyvin on onnistuttu: rakennukset ovat harvinaisen rumia.
Jätkäsaaressa olisi ollut enemmänkin kuvattavaa, mutta en pystynyt keskittymään talojen ihailuun, kun autosta kuului (taas) jokin outo ääni. Saan ihan hirveän stressikohtauksen, jos autosta kuuluu omituisia ääniä. Kävimme pääsiäisenä Turussa, ja sekin matka meni ihan persiilleen sen takia, kun auto piti outoa ääntä. Ukkeli väitti, että autosta kuuluneet äänet olivat ihan normaaleja ja että hän on kuullut vastaavanlaisia ääniä usein ennenkin. Minä en kuitenkaan pystynyt keskittymään mihinkään muuhun kuin siihen ÄÄNEEN, ja niin meni koko matka vituroilleen.
Eipä autossa sitten mitään sen kummempaa vikaa ollutkaan kuin että yksi rengas oli irti.
Laivarannassa bongasimme kivan näköisen Queen Victorian, joka oli Itämeren-kierroksella.
Laiva oli jotenkin vähän hassun näköinen, kun se oli niin pitkä, mutta ei kuitenkaan mikään hirveän korkea. Queen Victorialla on pituutta 294 metriä, kun esimerkiksi Silja Symphonylla on pituutta 203 metriä.
Lauttasaaressa bongasin upean valkoisen puun (mikä lienee).
Viime aikoina on saatu ihailla myös kauniita iltataivaita, mutta ukkosia ei näillä leveysasteilla ole nähty. Jotain murahtelua ja yksittäisiä salamoita kyllä, mutta ei mitään massiivista luonnonnäytelmää. Olisi saanut sataa oikein kunnolla, että linnunpaskat olisivat lähteneet autosta. (Näin kaupunkilaiset pesettävät autojaan.)
 |
| Tuo ei ole tahra vaan ns. sateenkaari. |
Tuo aurinkoihottuma on ikävä, meneekö se kesä mittaan ohi? Muistelen yhden tuttavan kertoneen, että jos hän syö citrushedelmiä enemmän, niin hän saa tuollaisen helpommin. En tiedä kuvitteliko vai liekö perää.
VastaaPoistaQueen Victoria sai heti aikaan kaukokaipuun... Nuo talot eivät oikein istu minun makuuni.
Olisko tuo valkoinen puu tuomipihlaja tai sitten koristekirsikka, en saa oikein selvää.
En oikein osaa sanoa, mahtaako tuo aurinkoihottuma häipyä kesän mittaan, kun se on vielä niin uusi juttu mulle. Viime kesänä se tuli muistaakseni, kun tulin jussin alla Suomeen ja olin yhtenä päivänä aivan liian kauan auringossa. (Intiassahan en auringossa juuri oleillut.) Muistelen, että ihottuma ainakin viime vuonna hävisi noin viikon sisällä, jos en ollut auringossa yhtään, mutta palasi heti takaisin, jos taas menin aurinkoon. Vaikka en ole mikään rantaihminen, niin tykkään kuitenkin olla muuten auringossa (tai ainakaan en haluaisi mitenkään keskittyneesti piileskellä siltä), joten toi vaiva on tosi rasittava.
PoistaSyön tosi vähän sitrushedelmiä, joten tuo, että kyseisten hedelmien syöminen lisäisi ihottumaa, ei taida ainakaan minun kohdallani pitää paikkaansa.
Kyllä mullekin tuommoinen risteily kelpaisi. :-) Mutta en tiedä, jos pitäisi olla samalla laivalla viikko tai pari, alkaisiko kyllästyttää. Mua kun alkaa tylsyttää jo se toinen yö Ruotsin-risteilyllä, mutta toisaalta noilla hienommilla laivoilla on varmaan niin paljon kaikkea, että aina löytyisi uusia aktiviteetteja (jos vaan jaksaisi osallistua :-D).
Googlailin tuomipihlajaa ja koristekirsikkaa, ja mun silmään eka näytti todennäköisemmältä. Kiitos paljon (mulla kun tuo kasvituntemus tuppaa olemaan aika huono)! :-)
Minä viihtyisin risteilyllä pidempäänkin. Vaikka jos tuo on täynnä väkeä, niin ei oikein sitten. Olen matkustellut nuorempana rahtilavoilla. ISO kasa kirjoja ja kirjoitusvehkeet vaan mukana. Hienot hytit ja loistava palvelu ja ruoka sekä vain muutama matkustaja. Pisin taisi olla noin 4 viikon matka Kotkasta Kielin kanavan kautta Ranskan ja Pohjois-Afrikan rannikoita ja siitä Etelä-Amerikkaan. Pitää ruveta taas lukemaan vanhoja matkapäiväkirjoja, kun en ihan tarkkaan muista kauanko tuohon meni:-)
PoistaOnpa sulla hienoja ja ainutkertaisia matkustusmuistoja! Kiva jos olet tallentanut matkat vielä päiväkirjoihinkin. :-)
PoistaMinäkin olen matkustellut jonkun verran rahtilaivoilla, mutta vähän niin kuin viran puolesta. Olin niillä työharjoitteluissa, kun minusta piti tulla merikapteeni. :-D
Erikoisia taloja nuo vaaleat reikaristikkoiset. En ole varma haluaisinko sellaisessa asua. Oikeastaan olen ihan varma etta en. Ei nayta kotoiselta yhtaan.
VastaaPoistaEi kiva tuo ihottuma. Akkiseltaan kun googlasin, luin jostain etta se tulee kevaalla eika useimmiten uusiudu enaa saman kesan aikaan. Miten sinulla?
Taalla on nyt muotia lahtea Skandinavian risteilyille. Niilla kaydaan yleensa Pietarissakin.
Olisko se niin etta kun sita kesan tuloa hehkutetaan Suomessa NIIN kovasti, niin sinunkin pitaisi sitten olla NIIN iloinen siita. Ja jos vaan tunnet etta onhan se ihan jees etta kesa tulee, eika mitaan hirveaa hurmosta niinkuin pitaisi(?), niin se aiheuttaa sitten ahdistusta. En tieda.
Tuskin mäkään haluaisin noissa taloissa asua, mutta noin ulkopuolisin silmin ne näyttivät kivoilta, kun olivat niin erilaisia. En voisi kuvitella itselleni mitään hirveän modernia asumusta, kun sitten varmaan pitäisi itsenkin sopia siihen asuinympäristöön. :-)
PoistaAurinkoihottuma on mulle niin uusi juttu, että en oikein tiedä, miten se kohdallani käyttäytyy. Viime kesänä siihen ei ainakaan auttanut mikään muu kuin auringolta suojautuminen, ja tuntui että suojaava vaatetuskaan ei auttanut. Siis että vaikka laitoin kaulaan jonkin rätin, auringon lämpö tuntui riittävän siihen, että se ärsytti ihottumaa.
Onpa jotenkin hassua, että Skandinavian risteily on siellä muotia. Jotenkin sitä täkäläisenä ajattelee, että mitäs nähtävää täällä on; jossain muualla olisi paljon enemmän. Paitsi Norjan vuonot ovat tietysti hieno kokemus, ja tuokin alus näytti tekevän risteilyjä sinne.
Luulen, että osuit asian ytimeen: kesästä on Suomessa tehty maailmaa suurempi asia, jonka kuvaamiseksi eivät sanat riitä. (Mitä en yhtään ihmettele, sillä onhan Suomen kesä aika ainutlaatuinen – ja lyhyt. :-D) Kun sitä hehkutusta saa lukea kaikkialta, ja mä vaan kattelen, että jaaha, onhan siellä lämmintä ja ampiaiset tunkevat jatkuvasti sisään, niin eihän se ole loppujen lopuksi ihme, että tulee sellainen laimea olo. Että ihan kuin en osaisi nauttia yhtään mistään.
Minäkin varon sellaisia kirjoja joitten tiedän tai arvaan järkyttävän, mutta Jää oli minunkin pakko lukea ja se kyllä kolahti. Vuosiin en ole lukenut yhtä hyvää kirjaa. Minuakin kuolema hirvittää - kuuluu kai tähän ihmisluontoon? - mutta toisaalta haluan kyllä siedättää itseäni elämään sen kanssa. Ihailen meksikolaisia jotka osaavat juhlia hautojen äärellä; kuolema on heille jotenkin luonnollisempi juttu eikä kuolema niin lopullinen ja ahdistava asia kuin meille jotka vältämme sitä kokonaan käsittelemästä. Olen yrittänyt viime vuosina lähestyä meksikolaista katsantotapaa ja muutenkin tulla vähän enemmän sinuiksi kuoleman kanssa ja se tuntuukin minulle toimivan paremmin kuin kuoleman ajatuksen välttely. Kuolema ei enää ahdista yhtä paljon kuin ennen. Mutta hyvä näkemys tuokin, että elämästä pitää nauttia eikä käyttää liikaa aikaa kuoleman pohtimiseen!
VastaaPoistaOnpa sinulla tosi ärhäkkä aurinkoihottuma. Ei ihme jos ei kesä iske jos aurinko tuottaa tuskaisen olon! Minun pääni on tämä Suomen lämmin sää sekoittanut, en oikein enää tiedä missä kuussa tässä mennään. Enkä tiedä pitäisikö nauttia lämpimästä säästä vai toivoa vähän viileämpiä ilmoja tropiikinkausien välissä. Joka tapauksessa täällä on toinen joka ei ole kauniista säästä huolimatta oikein parhaimmillaan.
Kaikesta huolimatta olen samaa mieltä, että Jää oli todella hyvä ja vaikuttava kirja. Eipä ainakaan jättänyt kylmäksi! :-)
PoistaMinäkin ihailen meksikolaisia, ja haluaisin oppia samanlaista asennetta kuolemaa kohtaan. Myös intialaiset näyttävät suhtautuvan kuolemaan paljon hyväksyvämmin, mikä johtuu varmasti siitä, että elämän uskotaan jatkuvan.
Olen yrittänyt itsekin ihan tietoisesti totutella kuoleman ajatukseen ja siihen, että esimerkiksi äiti ja isä eivät ole täällä ikuisesti. Vaikka ajatus tuntuu hirveältä, niin jossain määrin olen oppinut hyväksymään asian. Ja vaikka kuoleman ajattelu on jossakin mielessä hyödytöntä, niin se voi myös laittaa miettimään, olenko elänyt tarpeeksi “hyvin” ja olenko tehnyt läheisteni eteen tarpeeksi. Vielä ehtii tehdä parannuksen.
Minun täytyy tunnustaa, että olen jo toivonut viileämpiä ilmoja. :-) Vaikka eiväthän nämä noin 25 asteen lämpötilat edes kovin korkeita ole, kun ajattelee, että Intiassa mentiin kesällä usein yli 40 asteen. Mutta toisaalta Suomessa (tai ainakaan meillä) ei ole mitään ilmastointilaitteita ja tuulettimia, joten kuumuutta ei oikein pääse pakoon mihinkään.
Voihan harmi tuota aurinkoihottumaasi,toivottavasti saat siihen apua ja auringosta poissa pysymienn on kai parasta.Itsekin olen siitä kärsinyt ja täällä melkein ikuisesti aurinkoisessa maassa se ei ole kauhean helppoa.Aurinkoihottumastani kehittyi sitten sellainen juttu,että saan käsiin ja niskaan ja kaulaan inhoittavia pahkuroita,jos aurinko tulee suoraan minuun päin ,eikä lääkettä siihen ole,joten ole varovainen aurinkoihottuman kanssa ettei se kehity
VastaaPoistapahemmaksi.
Hmm,en ole ihan varma jos pidän tuosta reikäisestä talosta mutta Verkkokauppa on ihana ja sinne suuntaan sitten taas kesällä!
Toivottavasti akan olo on jo parempi....
Voi itku, Jael, miten inhottavan vaivan olet saanut. Auringon kanssa ei todellakaan taida olla leikkimistä.
PoistaMinulle tuo reikäinen talo oli jotenkin eksoottinen, ja ehkä sen takia tykkäsinkin siitä. Ihan kuin olisi ollut jossain muualla kuin Suomessa. (Vaikka en kyllä haluaisi olla muualla kuin täällä, hih.)
Muistahan käydä sitten myös Verkkokaupan näköalatasanteella. ;-)
Parempaa oloa ja eloa sulle toivon ja toivottelen <3
VastaaPoistaKiitos, Marjaana. ♥ Eiköhän tämä tästä.
PoistaIhana taivas tuossa viimeisessä kuvassa!
VastaaPoistaMä tykkään talvesta (paitsi en Koreassa) ja tykkään kesästä. Mutta Suomen kesässä on se ärsyttävä piirre, että silloin, kun aurinko paistaa, on PAKKO olla pihalla, mutten podet huonoa omaatuntoa. Ja sitten kaikki toimisto-/sisätyöläiset kitisee koko kesäkuun, kun aurinko paistaa mutta on pakko olla sisällä. Ja jos sitten haluat olla sisällä, olet omituinen. Hirveän syyllistävä tuo suomalaisten aurinko :D
Täällä kesä on jo menossa pitkällä. Ihan yhtäkkiä. Ja sitten se kestää syyskuun loppuun saakka, ja tässä välissä on ne oksettavan, tukahduttavan kuumat ja hikiset kuukaudet, joita jo kammoan. Mutta korealaisten keskuudessa ei ainakaan tarvitse hävetä, jos on valkoinen kuin kalkkilaivan kapteeni :D
Suomalaisten aurinko on todellakin syyllistävä! Jokaisesta hetkestä, jolloin on kaunis ilma, pitäisi ottaa kaikki irti, ja jos istuu mieluummin sisällä, on outo. Onhan se siinä mielessä ymmärrettävää, että kesä on niin lyhyt, mutta kyllä kesästä voi nauttia sisältä käsinkin (näin yritän ainakin uskotella itselleni :-D). Ei koko ajan tarvitse olla rannalla, kuopsuttamassa kasvimaata, grillaamassa tai istumassa terassilla. Sisältä käsinkin voi katsella kaunista luontoa ja kuunnella lintujen laulua (kai?).
PoistaHih, Intiassakin valkoisuus oli valttia. :-) Mä tykkään ottaa aurinkoa naamalle ja käsivarsille, koska naamani näyttää jotenkin pirteämmältä, jos on vähän päivetystä. Kokovartalogrillausta en harrasta, kun rannalla makoilu on minusta niin hirveän tylsää. Tsemppiä Korean kesään!
Vaude mikä ihottuma! Minulla oli sama vaiva ennen Suomessa asuessani joka ikinen kesä, oli sitten kiva pitää pitkähihaisia kun muut poukkoilivat topeissa, vasta loppukesästä alkoi helpottaa. Sitten muutin tänne ja parissa vuodessa vaiva hävisi, sain kai uuden peruspigmentin talven aikana, joka suojasi kesäauringoltakin, minä joka en tämän enempää ikinä rusketukaan. Tosi kurja vaiva, ei ihme jos masentaa.
VastaaPoistaHih, poikani siellä Suomessa muuten sanoi ihan samaa, että ärsyttää kun on ihan pakko lähteä varmuuden vuoksi ulos silloin kun aurinko paistaa kun ei koskaan tiedä koska se seuraavan kerran tapahtuu jos ollenkaan :) Täkäläisen kesän sijaan Suomen kesä kyllä sopii minulle, ainoa mikä ärsyttää on ne perhanan itikkaparvet.
Minäkin tässä odottelen, että mihin suuntaan tämä ihottuma mahtaa kehittyä. En oikein tiedä, että pitäisikö tässä yrittää siedättää itseään vai pysytellä auringosta ihan kokonaan pois. Taidan kuitenkin ainakin nyt aluksi kartella aurinkoa, ettei vaiva mene pahemmaksi, kuten Jaelille kävi. Onneksi en tykkää kuljeskella kovin pienissä vaatteissa muutenkaan (pidän farkkuja 40 asteessakin). Mutta lyhythihaista paitaa olisi kuitenkin ihan kiva käyttää. Näin muuten pari päivää sitten yhden naisen, joka käytti sateenvarjoa aurinkovarjona. Ehkä mun pitäisi tehdä samoin?
PoistaSuomen kesä on todellakin arvaamaton. :-) Mitään ei voi laskea ilmojen varaan, ja jos on esimerkiksi jokin ulkoilmatapahtuma tiedossa, niin silloin takuuvarmalla sataa vettä. Ja juhannuksen sää, sen voinkin ennustaa nyt jo samalla: epävakaista, sadekuuroja ja lämmintä noin 15 astetta. :-D
Minä en oikein tiedä miten lohduttaisin tuossa kuoleman ajattelussa. Minä itse kun olen aina tiennyt että kuolema on vain vähän niinkuin vaatteiden poisheittämistä, vanhat vaatteet roskikseen ja sitten voi vähän käydä suihkussa ja lepäillä ja sitten uudet muotirytkyt päälle jälleensyntymisopin mukaisesti siis. Elämä elämältä ilkeydet ja inhottavuudet itsestä karisevat pois ja ihminen jalostuu paremmaksi ja paremmaksi ja lopulta tänne ei enää tarvitse tulla vaan voi hengailla muissa maailmoissa.
VastaaPoistaJa koska itse tiedän että asiat ovat näin (huomaa että käytän sanaa tiedän, olen niin varma asiastani etten edes käytä sanaa "usko" :D ) tuntuu tosi lohduttomalta ajatella ettei kaikilla ole samaa tietoa. Jokaisella kun on oma maailmankuvansa.
Ehkä voisit ajatella niin että kun kuolee, palaa vain takaisin sinne mistä on tullutkin. Me ihmiset olemme niin ihmeellisiä ja erilaisia persoonia että kyllähän meidän on jostain täytynyt tulla ilman satunnaisuutta. Persoonamme eivät ole vain aivotoimintaa. Muutenhan olisimme kaikki samanlaisia biologisia robotteja.
Luontokin kuolee joka ainoa vuosi, kaikki lanataan maahan ja ajattele mikä valtava elämä ulkona taas on. Sitten tulee talvi, kuolema mutta se on vain hetkellistä koska elämä palaa aina täydellä voimalla.
Mutta en tahdo tuputtaa ajatuksiani. Kaikkien meidän on itse ajateltava nämä asiat. Eipä kai tuo kuolema ole sen kummempi asia kuin syntymäkään.
Kevät ja kesä ovat niin voimakkaan energisiä että me ihmiset ei oikein ehditä siihen menoon mukaan. Yhtäkkiä ulkona on kauheasti meneillään kun itse on tavallaan vasta heräilemässä. Vähän niinkuin herätyskello olisi soinut kun ei ole vielä saanut tarpeeksi unta ;) Minulla on samanlaisia oireita.
Voisinpa ajatella kuolemasta samalla lailla kuin sinä! Minulle kuitenkin se elämän satunnaisuus on juuri loogista – ihmiset eivät ole yhtään sen kummempia kuin esimerkiksi hyttyset tai kärpäset: synnymme ja kuolemme ilman mitään sen suurempaa merkitystä. Olisi ihana, jos voisin tuosta vain muuttaa ajattelutapaani ja alkaa uskoa toisella lailla, mutta kun ei se vain onnistu. Muutenkin olen kovin huono uskomaan mitään sellaista, mitä silmä ei näe, korva ei kuule tai aivot eivät pysty järjellä selittämään. Jos tietäisin (muistaisin) eläneeni ennen, niin silloin pystyisin suhtautumaan varmasti aivan toisella tavoin. En pysty uskomaan, ennen kuin elämän jatkumisesta on jotain “todisteita”. Mieluusti kyllä jakaisin uskosi – tai siis tietosi. Mukava, että sinun ei tarvitse tämmöisiä miettiä. :-)
PoistaTuo on kyllä täysin totta, että kevät ja kesä tulevat niin nopeasti, että siihen ei ehdi mukaan. Mun piti esimerkiksi ottaa kuvia siitä kevään vihreydestä, kun lehdet alkavat vihertää, mutta se aika meni ohi, ennen kuin huomasinkaan. Melkein tulee paniikki, että kohtahan tämä kesäkin on ohi. :-D Ei muuta kuin heti aurinkoon kesästä nauttimaan, oli ihottumaa tai ei. :-D
Oijoi, onpa iävä riesa tuo aurinkoihottuma. Minulle tulee joskus harvoin myös vähän vastaavaa, mutta ei noin pahana. Ovat sellaisia "palleroita" ja luulen, että ovat minun kohdallani nokkosihottumaa. Lähtevät yleensä antihistamiinikuurilla. Tykkään kovasti oleilla auringossa, mutta koska olen über-vaalea, pitää olla tarkkana. Käytän yleensä sellaisia "harsomaisia" pitkähihaisia; ne suojaavat auringolta, mutta eivät hiosta.
VastaaPoistaLundbergin kirjaa en ole lukenut enkä varmaan aiokaan. Jotenkin toisten mietteitä kirjasta kuulleena, ei oikein tunnu minulle sopivalta. En kyllä enää muista miksi. :D Minähän siedän aika hyvin "masentaviakin" kirjoja. Mutta tuo "sitten kun minä kuolen, minua ei koskaan enää ole" kuulostaa todella tutulta! Minulle tulee joskus harvoin ihan sama miete mieleeni ja se hämmentää. Ajatella, jonakin päivänä minua ei enää ole, en ole täällä. Sitten kaikki on ohi, kokonaan. Se on jotenkin käsittämätöntä.
Ihanan kesäiset kuvat ja melko mielenkiintoista arkkitehtuuria. Etenkin tuo valkoinen kerrostalo. Jostain syystä ei tule ihan ensimmäiseksi Suomi siitä mieleeni!
Halauksia sinulle ja rentouttavaa viikonloppua toivon! <3
Mullakin tämä ihottuma on lievimmillään sellaista näppylämäistä, mutta sitten kun se pääsee tarpeeksi pahaksi, niin siitä tulee tuommoinen yhtenäinen punainen läntti. Minä olen myös vaalea, ja palan hyvin helposti. Ruskettuminenkin on lähinnä punettumista. :-) Käytin itsekin joskus paljon tuollaisia harsomaisia paitoja, mutta kun tungin sinne alle aina jonkin topin tai muun aluspaidan siinä pelossa, että niistä näkyy läpi, niin eivät ne minun tapauksessani loppujen lopuksi oikein viileitä olleet. :-) Viskoosivaatteet ovat myös aika mukavia kuumalla; ne ovat ohuita, vilpoisia ja kuitenkin peittäviä.
PoistaOlen joskus kommentoinutkin sitä, kun sinä pystyt lukemaan rankkojakin kirjoja. Itse toivoisin, että en olisi niin herkkä kirjojen tunnelmalle, että kirjaa pitää märehtiä monta päivää vielä lukemisen jälkeenkin. :-)
Olen yrittänyt kääntää tuon kuolema-ajatuksen myönteiseksi niin, että olen ajatuksen päähän tullessa jatkanut sitä niin, että “nyt olen kuitenkin elossa ja nautin elämästä”. Toisaalta taas, mitä se nauttiminenkin oikein on. Eivät nautinto ja elämänilo tule pakottamalla.
Minustakin tuo valkoinen kerrostalo on kovin epäsuomalainen. Siksi se varmaan viehättikin, vaikka vähän karultahan se siinä – vielä keskeneräisessä – ympäristössä näytti.
Kiitos. :-) Mukavaa viikonloppua myös sinulle! <3
Hei! Sinun aurinkoihottumasi on todella ärhäkkä. Tiedän kokemuksesta, miltä se tuntuu, kun nukkumisesta ei tule mitään ja tuntuu, että voisi repiä kroppansa vereslihalle asti.Minulle kävi samoin kuin Sirokolle: Kun muutin pois Suomesta, se vaiva loppui, mutta sain muuta tilalle. :)
VastaaPoistaOlen miettinyt, mahtaako syynä olla, että Suomessa ei (vielä) ole ilmansaasteita "aurinkofiltteriksi". Yleensä en viitsi antaa neuvoja, koska en ole lääkäri. Teen nyt poikkeuksen.
Minun itsekeksimäni siedätyshoitoni Suomessa oli seuraava: Kun ihotuuma oli noin paha, niin kuljin ainakin viikon pitkähihaisissa ilmavissa puuvillapuseroissa, pitkissä housuissa ja sukissa. En myöskään hangannut ihoani tosipuhtaaksi saunassa harjoilla tai muullakaan tavalla. Suihkugeelit ja vartalovoiteet eivät onneksi silloin vielä olleet "big bisnes" - . Pesin vain pelkällä vedellä tai kevyesti kädellä saippuaa sivellen. Kasvatin siis "panssaria" omista ihosoluista auringonsuojaksi. Samaan suuntaan viittaavat Sirokon kokemukset. Jos haksahduin keskikesällä hinkkaamaan itseni putipuhtaaksi, niin proseduuri piti alkaa alusta. Syyskuussa auirngosta ei enää ole juuri Suomessa vaivaa ja voi tehdä "suursiivon".Nykyään olen saanut hyviä kokemuksia suolasaippuasta, mikä on näköjään hellävaraisempi kuin mitkään ph-neutraalit saippuattomat pesunesteet, joita olin vuosikymmenet käyttänyt . Koko perheellä on iho-oireita. Lääkäreillähän ei ole näköjään muita neuvoja ja aineita kuin kortisoni ja antimykotikumit.
Kuolemasta jatkuva puhuminen ja ahdistuminen saattaa olla olla ilmentymä pelkoneuroosista. Minun suvussan ja exäni suvussa on sellaisia.
Kunhan tässä vielä vanhenen ja nivelten artroosit saavat yliotteen niin saatan lähteä vaikka risteilyllekin. Riittäähän sekin liikunnaksi , jos jaksaa raahautua kepin kanssa paatin päästä päähän ja neljä kertaa päivässä ruokasaliin! Ei tuollaisilla "Queeneillä" varmaan ole muita kuin vanhoja, rikkaita, känkkäränkköjä miehiä ja nirppanokkia naisia. Pitkäveteistä!
Minäkin olen herkkäkuuloinen ja arka autoni äänille. Sinulla oli onnea mukana autosi renkaan kanssa. Minulla on tapana laittaa erilaiset ja aika monet "läheltä piti" tilanteista hengissä säilymiset "suojelusenkelieni" tiliin ja tarvitsen niitäkin näköjään aika monta. :) Onneksi ne pysyvät näkymättöminä, kun lapsena pyysin etteivät tule minua säikyttelemään. :)
Kiitos neuvosta, tuli ihan tarpeeseen. :-) Taidan myös koettaa neuvoasi, että annan ihon olla nyt ihan rauhassa vähän aikaa, ja käytän peittäviä vaatteita. Toivon todella, että tämä olisi vain alkukesän riesa ja että vaiva häviäisi kesän myötä, koska kutina ja kuumotus on todella inhottavaa. Eikä ole sekään kivaa, jos joutuu piilottelemaan koko kesän auringolta. Mutta eipä mennä vielä niin pitkälle, vaan katsotaan nyt, millaiseksi tämä kehittyy.
PoistaSitä ihmettelen, miten ihottuma on nyt yllättäen viime vuosina alkanut vaivata, kun ei sitä koskaan aiemmin ole ollut. Että mikä sen on laukaissut, ja onko ylipäänsä olevassa joitain tekijöitä, jotka voivat laukaista aurinkoihottuman. Tuokin kuulostaa minusta varsin uskottavalta, että Suomessa ilma on niin puhdasta, että aurinko pääsee paistamaan “terävämmin”.
Enpä ollut ajatellut, että runsas kuolemasta puhuminenkin voisi kertoa pelosta. Mutta nyt kun ajattelen tarkemmin, niin sen taustalla voi hyvinkin olla pelko ja se, että asiaa ei osaa käsitellä.
Mulla on myös samantyyppisiä ennakkoluuloja luksusristeilijöitä kohtaan. Jotenkin miellän ne rikkaiden eläkeläisten temmellyskentäksi, ja näen silmissäni bingopöydät ja kasinot, jotka ovat ruutushortsisten eläkeläismiesten ja heidän kukkaleninkisten vaimojensa valtaamia. :-)
Minäkin olen ajatellut, että kyllä ihmisillä täytyy jonkinlaisia suojelusenkeleitä olla. Läheltä piti -tilanteita on sattunut minullekin, ja ihmeen turvassa olen saanut olla, vaikka olen kuljeskellut yksin esim. Intiassa, ja joskus aika epämääräisissä paikoissakin. Olen aina ajatellut, että mulle ei koskaan satu mitään ja että mulla on aina onni matkassa, mutta viime syksynä suojelusenkelini petti, kun laukkuni pöllittiin kaupungilla. Mutta eihän siinäkään onneksi loppujen lopuksi kovin pahasti käynyt.
Hui, ehdin pitkästä aikaa lukea kirjoituksesi läpi ja kuulostaa niin tutulta! Tuo kuolema on aina itsellenikin ollut tosi pelottava ajatus - eikä ole yksi tai kaksi kertaa kun olen juuri keskellä yötä herännyt tuohon lohduttomaan ajatukseen - kun minä kuolen, minua ei enää ole. Päivällä asian pystyn vielä jotenkuten käsittelemään, mutta nuo öiset, tyhjät ajatukset ovat kyllä hyytäviä. Jännä kuulla että jollain toisellakin on (ainakin ollut) samanlaista! Toisaalta voisin kuvitella tämän olevan ihan ikiaikainen juttu ihmisillä, jonkinlainen sisäsyntyinen pelko oman itsen häviämisestä.
VastaaPoistaLapsilleni olen kertonut mitä eri ihmiset, eri uskontoihin uskovat ja uskomattomat kuolemasta ajattelevat. Sanonut rehellisesti, että itse en tiedä mitä silloin tapahtuu. Esikoinen (se heistä joka jo osaa keskustella) on kyllä ehdottomasti ollut sielunvaelluksen kannalla :D Se tuntuu hänestä luonnollisimmalta, että elämä jatkuisi sitten uudessa muodossaan. Onhan hänen vaikea kuvitella millaista olisi, jollei olisikaan. Välillä tuntuu raastavalta kun kolmevuotias kyselee miksi meidän täytyy kuolla. Elämän kiertokulku jne. ei kuulosta kovin lohdulliselta. Olen osannut sanoa vain että niin se on, mutta toivottavasti saamme elää yhdessä vielä pitkän pitkän aikaa.
Tuo Jätkäsaari on minustakin kiva paikka, me pääsimme nyt uuteen kotiin tänne Punavuoreen ja kävelemme sinne usein. Tuo pitsitalo oli minustakin jännän näköinen! Näittekö siinä rannassa Horisontti-taideteoksen (http://www.tallshipsraceshelsinki.fi/fi/lahjoitus)? Se on minusta hauska kun aurinkoisella säällä se välkehtii ja tuulisella säällä aaltoilee ja kilisee - aina kuin meri :) Hauska on myös lukea sieltä nimiä, mekin olemme laittaneet perheenä omamme mutta sitä ei ole vielä lisätty "mereen", toivottavasti kesän aikana.
Tsemppiä ihottuman kanssa! Itselläni on vitiligo eli osasta ihoa puuttuu pigmentti (tää on siis sama jonka Michael Jackson väitti itsellään olevan haha), joudun siis myös suojautumaan auringolta superisti. Toivottavasti kesän mittaan helpottaa!
Hups, kirjoitin vahingossa miehen koneelta sen nimissä. T. Nana siis :D
VastaaPoistaOn lohduttavaa kuulla, että en ole ainoa, joka kärsii noista yöllisistä kuolema-ajatuskohtauksista. Nykyään saan olla yöni aika rauhassa, mutta ei tästä ole kovin pitkä aika, kun taas havahduin samaan ajatukseen. Se on todella raastavaa: ikään kuin jokin totuus valkenisi yhtäkkiä aivan liian selvänä, niin selvänä, että sitä ei pysty mitenkään käsittelemään, vaan se ikään kuin "vyöryy yli". Olen yrittänyt järjellä viedä pelolta pahimman terän pois ja löytää ajatuksesta jotain myönteistäkin, esimerkiksi niin, että olen yrittänyt olla paremmin nykyhetkessä läsnä. Mutta järkipuhe auttaa vain vähän; tunteet ja pelot menevät omia teitään.
PoistaMinusta tuntuisi hirveän vaikealta selittää kuolemaa lapselle, kun ajatus on itsellenikin niin vaikea. Miten selittää asia pienelle lapselle niin, että olisi mahdollisimman totuudenmukainen ja että ajatus kuolemasta ei aiheuttaisi hänelle pelkoa? Hienosti olet kyllä asiaa omien lastesi kanssa käsitellyt, ja jotenkin sykähdytti tuo, että kolmivuotias uskoo sielunvaellukseen. :-)
Minäkin kävelisin varmasti Jätkäsaaressa usein, jos asuisin siinä lähellä. Jotenkin se merellisyys ja laivat ruokkivat kaukokaipuuta, matkustusnälkää tai jotain. Ja asuntoja katsellessa voi miettiä, että millaista niissä olisi asua.
Ei liikuttu ihan tuolla kulmassa, jossa tuo taideteos on. Voi harmi, olisi ollut kiva nähdä tuo. Mutta täytyy käydä katsomassa se joskus toiste; onpahan ainakin jokin syy mennä tuonne uudemman kerran. ;-)
Vitiligo oli mulle nimityksenä ihan uusi asia, mutta googletettuani totesin, että yhdellä ukkelin sukulaisella on myös tuo sama vaiva. Intialaisessa tuo pigmenttihäiriö näkyy vielä tosi selvästi.
Mukavaa kesän jatkoa sinullekin! Nautitaan auringosta varovasti. :-)
Minusta tuo rakennus on upea! (mistä laitoit kuvia) Täällä Kuopiossa on rakennettu yksi saman tyylinen (ei samanlainen) kerrostalo ja meikäläisen silmiä hivelee. Makuasia, tiedän. Eikä kuolemasta sen enempää kuin että eletään päivä kerrallaan ja nautitaan.
VastaaPoistaMinuun tämä elämän ainutkertaisuus on vaikuttanut just toisin päin: Tiedän kuolevani ja nautin joka ikisestä päivästä, jonka elän. Kyllä se kesä vielä sullekin paremmaksi kääntyy, usko pois :)
Makuasioitahan nämä ovat – mikä miellyttää yhtä, ei välttämättä miellytä toista. Minusta tuntuu, että minua ilahduttaa suomalaisessa arkkitehtuurissa kaikki vähänkään poikkeava. Vaikka nuo HTC- rakennukset eivät viehätä kyllä yhtään, mutta ehkä ne ovat jo liiankin poikkeavia. :-)
PoistaMieluusti oppisin minäkin tuommoisen asenteen, joka sinulla on: koska täällä ollaan vain kerran ja rajallinen aika, niin eletään jokainen päivä täysillä ja nautitaan elämästä. Mutta ehkä harjoitus tekee mestarin tässäkin asiassa? :-)
Minäkin rakastan rientää uusille asuinalueelle arkkitehtuuria pällistelemään ja yleensä ihailemaan - ja harmittelemaan, ettei ainakaan Helsingin alueella noille uusille alueille ole näin vähävaraisella pääsyä. No, eipähän ainakaan ole aitoja ja vartijoita edessä niin kuin Intiassa, voi sentään käydä katsomassa ihan ilmaiseksi!
VastaaPoistaTuo ihottumasi kiinnitti huomioni, sillä monta tautia murheenkryyneikseen saaneella lapsellani olivat tänä aamuna käsivarsien sisäpinnat täynnä kutiavaa selittämätöntä ihottumaa, eivät tosin ihan tuon näköistä kuin sinulla vaan iho oli pienillä punaisilla näpyillä. Voisikohan kuitenkin olla samaa? :-(
Kyllä minuakin vähän harmitti, kun katselin noita Jätkäsaaren asuntoja, kun eihän meilläkään olisi varaa asua siellä. Erityisesti yhtä asuntoa katselin haikein mielin, kun se näytti minusta niin kivalta. Mutta eihän sitä tiedä, jos se lottovoitto vaikka joskus tulisi - mutta ensin pitäisi kyllä lotota. :-D
PoistaJoillakin alueilla, esim. Westendissä ja Kuusisaaressa, on paljon muureilla ympäröityjä omakotitaloja, ja niistä tulee mieleen ihan Intia. Vaikka toisaalta ymmärrän ne muurit (turvallisuuskysymys ehkä?), niin toisaalta rikkaiden eristäytyminen myös vähän surettaa.
Voi hyvinkin olla kyse samasta ihottumasta. :-( Minullakin ihottuma on ollut aikaisemmin enemmän sellaista näppylämäistä, mutta nyt se on jostain syystä niin paha, että se on levinnyt tuommoiseksi yhtenäiseksi alueeksi. Täytyy vain toivoa, että jos lapsellasi on sama ihottuma, niin se menee kesän mittaan ohi. Monet ainakin sanovat, että ihottumaa esiintyy enemmän keväällä ja alkukesästä, ja sitten kun iho tottuu aurinkoon, se menee ohi. Mutta kohtahan ilmat taas viilenevät ja aurinkokin menee piiloon, joten ehkä luonto hoitaa homman ihan itsestään?
Hei, lue psalmi 139 ja Uusi Testamentti. Ei tarvitse pelätä kuolemaa, kun on antanut Jeesuksen sovittaa synnit ja tietää sen vuoksi menevänsä taivaaseen ikuiseen rauhaan, iloon ja lepoon.
VastaaPoistaHyvää kevättä ja kesää, toivottavasti aurinkoihottuma ei vaivaa ylenmäärin.
En oikein koe uskonnollista lähestymistapaa elämään omakseni, mutta kiitos kuitenkin vinkistä. Eihän sitä koskaan tiedä, jos muutan vaikka mieleni. Ja voinhan käydä lukemassa tuon kaikesta huolimatta. :-)
PoistaHyvää kevään jatkoa ja kesää myös sinulle!