Puoli Suomea

Käväisin alkuviikolla tapaamassa Oulussa ihmisiä, joihin olin tutustunut muutama vuosi sitten Hyderabadissa. Blogien välityksellä voi syntyä myös arvokkaita tosielämän ihmissuhteita. ♥

Koska halusin tulla takaisin Oulusta länsirannikon kautta, Suomea tuli kierrettyä muutaman päivän aikana aika tavalla. Länsi-Suomi on minulle ihan tuntematonta maaperää, ja ihan erityisesti halusin nähdä Kalajoen Hiekkasärkät, joilla olen käynyt joskus lapsena ja jotka ovat jääneet mieleeni taianomaisen upeana paikkana. Harmitti, kun minulla ei ollut enemmän aikaa, koska olisin voinut samalla kertaa piipahtaa Lapissakin, kun kerrankin pääsin näille pohjoisemmille leveysasteille.

Näin kierrokseni aikana niin monta kaupunkia ja kylää, että paikat alkoivat mennä sekaisin, ja koko Suomi alkoi tuntua aika samanlaiselta. Joka kaupungissa oli samat prismat ja citymarketit, ja kaupunkien yleisilmeetkin olivat enemmän tai vähemmän samasta puusta veistettyjä. Vettäkin löytyi lähes joka kaupungista - muodossa tai toisessa - mikä ei tietysti ole paha asia ollenkaan. 

Kaupunkia halkova Sunti-joki Kokkolassa.

Vesistöt tuntuvat myös löytäneen itsensä suomalaisiin paikannimiin, silllä joka toisen nimen liitteenä tuntui olevan -joki tai -järvi. Ilahduttavia poikkeuksiakin toki löytyi.

Ai ai, nyt taidan olla aika pahasti eksyksissä!
(Minulle jäi epäselväksi, mikä paikka tämä Pietarsaaren Lontoo oikein oli.)

Kyllä Suomenkin eri alueissa on tietysti eroja, jos niitä vain osaa etsiä. Ukkelin - joka varmasti katsoo Suomea hyvin eri silmin kuin esimerkiksi minä - mielestä Länsi-Suomi on varakkaamman oloista aluetta kuin Itä-Suomi, jossa työttömyys näkyy kylien ja palveluiden surkastumisena. Länsi-Suomen paikkakunnat tuntuvat paljon virkeämmiltä ja eloisammilta kuin monet itäsuomalaiset paikkakunnat, jotka voivat olla joskus hyvinkin masentavia. Ihmisetkin ovat ukkelin mielestä lännessä välittömämpiä kuin idässä, mikä kuulemma johtuu suomenruotsalaisuudesta. Itse en ehkä näin selvää yleistystä rohkenisi tehdä, mutta ehkä ukkelin ajatuksissa jonkinlainen totuuden siemen on.

Toinen asia, mitä ihmettelin matkani aikana, on suomalainen liikennekäyttäytyminen. Radiossa kun kuulee aina valituksia siitä, kuinka suomalaiset eivät nykyaikana osaa ollenkaan käyttäytyä liikenteessä. Intiassa autoa ajaneena en kyllä valittaisi suomalaisten liikennekäyttäytymisestä yhtään! Suomalaisethan ovat maanteillä aivan täydellistä seuraa. Liikennesäännöt ovat kaikilla hallussa, ja autoilija voi luottaa siihen, että muut osaavat katsoa, onko risteyksessä väistämisvelvollisuudesta kielivä kolmio, vai pitääkö oikealta tulevaa väistää. Muutamia hulluja kaahareita toki näin (nuoria juippeja, joiden ajokortti oli tullut varmaan edellisenä päivänä painosta), mutta yleisesti ottaen suomalaiset osaavat käyttäytyä liikenteessä oikein mallikkaasti. Tietkin ovat pikkuteitä myöten loistavassa kunnossa, eikä tarvitse pelätä yllättäviä monttuja tai jättimäisiä töyssyjä (eikä tiellä maleksivia lehmiä/koiria/sikoja/kanoja/ihmisiä/...) .

Olen ennen vihannut peltipoliiseja yli kaiken ja ollut sitä mieltä, että joku vandaali saisi ampua ne kaikki hajalle, mutta tällä matkalla aloin oikeastaan pitää niistä. Minun logiikallani kun sellaisella tieosuudella, jolla on runsaasti peltipoliiseja, on epätodennäköisempää, että poliisit kyttäisivät jossakin puskassa tutka pystyssä. Kameroiden välit voi siis ajaa "rauhallisemmin", kun ei tarvitse panikoida jokaisen pusikosta pilkistävän auton takia. Kamerat pitävät myös kuljettajan mielen virkeänä, kun kameroita joutuu bongailemaan risteysalueilla ja mäennyppylöiden takaa. Tulin itse asiassa siihen tulokseen, että en pidä moottoritiellä ajamisesta lainkaan, kun motarilla ajaminen on pitemmän päälle niin kuolettavan tylsää.

Oulu vaikutti kivalta ja aktiiviselta kesäkaupungilta, ja meren ystävänä minua ilahdutti tietysti meren läheisyys. Suosikkipaikkani taisikin olla Nallikarin ranta-alue. Aurinko oli vasta ilmestynyt piilostaan, ja siksi rannalla oli niin autiota.

Myös Koitelin koskialue Kiimigissä, noin 25 kilometrin päässä Oulusta, viehätti kovin.

Oulun kirkko oli komea sekä sisältä että ulkoa.

Luulin ottaneeni kuvia Oulussa paljonkin, mutta havaitsin ottaneeni kuvia kuitenkin yllättävän vähän. Kuinkas tässä nyt näin pääsi käymään?

Oululaisten kohtaamispaikka 'pallo' kävelykatu Rotuaarilla.

Mitähän Aishwarya Rai sanoisi, jos tietäisi koristavansa oululaista toritelttaa?

Eilisen paluumatkan tein siis länsirannikon kautta. Säätiedotus oli luvannut aurinkoista ja helteistä päivää, joten haaveissani oli parin tunnin makoilu Kalajoella, ennen kuin jatkaisin matkaa kohti etelää. Taivas olikin muuten sininen, mutta Kalajoelle päästyäni jättimäinen pilvenlonkku oli ilmestynyt auringon eteen, eikä se tuntunut liikkuvan siitä mihinkään.

Saakelin ilonpilaaja.

Bikinien sijasta pitikin kaivaa autosta takki, jotta uskalsin lähteä samoilemaan hietikolle, sillä tuuli oli erittäin kylmä.  Ensimmäiseksi piti kuitenkin löytää vessa, sillä minulla oli aivan järjetön vessahätä (kyllä te tämän halusitte tietää), mutta vaikka kuinka silmäilin alueen karttaa, en löytänyt siitä vessaa. Ranta-alue näytti muutenkin aika ankealta - rannalla törötti vain kaksi pukukopin näköistä rakennelmaa, joista niistäkin toisen ovi oli hajotettu. Hotellit ja ravintolat sekä niiden parkkipaikat olivat vallanneet rantatörmät, eivätkä rakennukset näyttäneet kuuluvan ympäristöönsä lainkaan. Lopulta menin yhteen ravintolaan kahville, kun en kehdannut ihan pelkästään vessaankaan mennä.

Olin kuvitellut hiekkasärkkien olevan yksi Suomen upeimmista paikoista, ja niin se varmaan jossain määrin onkin. Minulle paikka oli kuitenkin melkoinen pettymys. En tiedä, olenko lapsuuden jälkeen nähnyt niin paljon isompia ja hienompia hiekkarantoja ja dyynejä, että hiekkasärkät tuntuivat sen takia kovin vaatimattomilta. Kylmä tuuli ja se jättimäinen pilvenlonkku eivät varmasti ainakaan yhtään auttaneet asiaa.

Heti Kalajoen jälkeen aurinko rupesi taas paistamaan oikein iloisesti, ja Kokkolassa olikin jo ihan aurinkoista. En ole ennen Kokkolassa käynyt, mutta nyt piti käydä tutustumassa Kokkolan vanhaankaupunkiin, kun olin nettisivulta lukenut sen olevan hyvinkin hieno. Olihan siellä kaunista, mutta kyllä minusta ainakin Porvoon ja Tammisaaren vanhatkaupungit vievät Kokkolan Neristanista voiton. Mutta makuasioista sopii kiistellä.

Kokkolasta matkani jatkui Pietarsaareen, jossa halusin käydä lähinnä sen takia, että siellä vietettiin kaupunkifestivaali Jaakon Päiviä ja erityisesti siksi, että tapahtumiin kuului myös Eurooppalainen ruokatori. Tapahtuman ohjelmaa selatessani ihmettelin, kun ohjelmaan ei tänään Jaakon päivänä kuulunut kylmän kiven heittoa. Kyllähän semmoisesta kivan ohjelmanumeron saisi.

Eurooppalainen ruokatori piti sisällään eri Euroopan maiden kojuja, joista myytiin kunkin maan pikkuherkkuja. Mitään ruoka-ruokaa sieltä ei saanut, mikä oli minulle pettymys, sillä olin varannut nälkäni tähän hetkeen. Lopulta kurvasinkin lähimmälle ABC:lle, josta sitä ruoka-ruokaa varmasti sai. Onneksi siellä oli edes pariisinperunoita, että sopi teemaan.

Kojuista suosikkini oli (kaikessa punaisuudessaan) Italian koju, eikä vähiten siksi, että sieltä tulvi niin ihanat lihan tuoksut.

Kuten näkyy, väkeä oli kuin pipoa.

Lounaan jälkeen kello olikin jo puoli kolme, ja totesin, että nyt on pakko lähteä ajamaan ihan tosissani, jos meinaan ehtiä joskus perillekin. Pidän autolla ajamisesta kovasti, mutta ajettuani yhden päivän aikana melkein 800 kilometriä tuumasin, että nyt saavat automatkat vähäksi aikaa riittää. Ainakin huomiseen asti.