Suomalainen tasa-arvo on juurtunut minuun niin, että en vieläkään oikein ymmärrä intialaista ihmisten eriarvoisuutta ja sitä, kuinka ihmisiä voidaan ylipäänsä arvottaa. Teoriassa kyllä ymmärrän täkäläisen hierarkian, mutta itse en osaa (enkä oikeastaan haluakaan) soveltaa sitä omassa elämässäni. Tämä on ehkä suurin syy siihen, miksi meillä ei ole kotiapulaista tai muutakaan työväkeä. Kun olen jossain aiemmin maininnut, että emme käytä kotiapulaista, tarkoituksenani ei siis ole ollut kehuskella sillä, kuinka pystyn tekemään kaiken itse, tai mitenkään paheksua tai ylenkatsoa niitä, jotka kotiapulaisia tai muuta palvelusväkeä käyttävät. Kyse on lähinnä siitä, että vierastan intialaisen yhteiskunnan kirjoittamattomia epätasa-arvosääntöjä niin paljon, että en halua mitenkään tuoda niitä omaehtoisesti päivittäiseen elämääni.
Palvelija - oli hän sitten kotiapulainen, kokki, autonkuljettaja, koiranulkoiluttaja, puutarhuri, silittäjä tai mikä tahansa - on automaattisesti alempiarvoinen kuin työnantajansa, isäntänsä. (En oikein pidä palvelija-sanasta, mutta en parempaakaan nimitystä tähän yhteyteen keksinyt.) Alempiarvoisuus näkyy normaalissa arjessa kaikkein selvimmin ehkä siinä, että palvelijat eivät saa käyttää isäntäväkensä huonekaluja. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että palvelijat eivät saa istua tuolilla tai sohvalla, eivät nukkua sängyssä, eivät käyttää työnantajansa vessaa eivätkä syödä samoilta lautasilta tai juoda samoista laseista kuin työnantajansa. Koska palvelijat eivät saa istua tuolilla, heidän tulee joko seistä, kyykkiä tai istua lattialla. Ruoka pitää myös syödä lattialla istuen, mieluiten keittiössä tai jossakin muualla sivummalla, pois isäntäväen jaloista.
Kun näin anoppilan silloisen autonkuljettajan ensimmäisen kerran istumassa keittiön lattialla, jalat ristissä ja lautanen sylissään, en vielä tiennyt tästä kirjoittamattomasta istumissäännöstä mitään. Miksi ihmeessä mies istui lattialla, kun tuolejakin oli vapaana! Kun sama toistui muutaman kerran, ymmärsin, että mies ei istunut lattialla vapaasta tahdostaan. Sitä en ymmärtänyt, miksi jonkun täytyy syödä ruokansa lattialla kuin koiran.
Appivanhemmilla oli aiemmin kotiapulaisena tyttö, joka asui heidän kanssaan samassa taloudessa. Nykyaikana kotiapulaiset ovat tavallisimmin tuntityöläisiä, jotka tulevat paikalle sovittuna aikana (tai ainakin noin suurin piirtein), tekevät työnsä ja lähtevät sitten pois, mutta täyspäiväisiä kotiapulaisiakin on. Kun katselin joskus anoppilassa valokuvia läppäriltäni, tyttö tuli katselemaan kuvia kanssani, jos hänellä ei ollut sillä hetkellä mitään muuta tekemistä. Aivan erityisen kiinnostunut hän oli Suomesta, lumesta, järvistä, luonnosta ja hassun näköisistä ihmisistä. Tyttö seisoi aina sänkyni vieressä, ja kerran ajattelin, eikö tytön olisi mukavampi katsoa kuvia sängyllä istuen. Taputin sänkyä kädelläni ja pyysin tyttöä istumaan. Tyttö oli valtavan hämmentynyt ja hänen naamastaan näkyi, kuinka hän kävi sisäistä taistelua: minä olin häntä ylempi ja käskin häntä istumaan, mutta hän oli kotiapulainen, joka ei saanut istua sängyllä. (Tyttö ei istunut, enkä minäkään tytön hämmennyksen nähtyäni enää pyytänyt toista kertaa.)
Vessa-asiat palvelijat hoitavat silloin, kun on vapaa hetki, eikä silloin, kun heillä on hätä. En voisi kuvitella esimerkiksi sellaista tilannetta, että automatkalla pysähdyttäisiin sen takia, että autonkuljettajalla on hätä. Olen aina ihmetellyt, missä esimerkiksi perheiden autonkuljettajat, jotka odottelevat luppoajan kerrostalojen parkkipaikoilla, käyvät vessa-asioillaan. Ehkä jossakin parkkipaikan nurkassa tai tien vieressä? Ei ole ihmekään, että teiden varsilla näkyy kuseskelevia ukkoja, kun heillä ei ole muutakaan paikkaa, missä käydä.
Palvelusväki joko syö eri ruokaa kuin isäntäväki tai sitten he syövät sitä, mitä isäntäväeltä on jäänyt tähteeksi. Anoppi on ruoka-asioissa hyvin antelias - hänelle on kunnia-asia ruokkia ihmiset hyvin, olivat he sitten ministereitä tai kotiapulaisia - mutta tiedän sellaisiakin, jotka pihtaavat palvelusväen ruoan kanssa, eivätkä haaskaa esimerkiksi kalliita katkarapuja palvelijoiden suuhun. Heille riittää halvempikin ruoka.
Palvelijoiden ei ole sopivaa käyttää isäntäväkensä kanssa samoja astioita. Muistan, kun kerran kaadoin erehdyksessä appivanhempien kotiapulaistytölle vettä juomalasiin. Kun ojensin lasia tytölle, anoppi tempaisi lasin kädestäni ja haki sen tilalle teräsmukin, johon hän sitten kaatoi veden. Lasiset tai posliiniset astiat eivät sovi palvelusväen käytettäväksi, vaan ainoastaan teräsastiat ovat palvelusväen käyttöön sallittuja. Teräsmukistakin palvelusväki juo niin, että huulet eivät kosketa mukin reunaa vaan että mukin ja huulien väliin selvä rako. (Intialaiset harrastavat tätä kyllä ihan yleisestikin, ja erityisesti silloin, jos he juovat vettä samasta pullosta kuin muut: vesi kaadetaan suuhun niin, että pullonsuu ei kosketa huulia lainkaan. Tämä tapa on juurtunut minuunkin, enkä enää pysty juomaan vettä sellaisesta pullosta, joka on käynyt jonkun suussa. Minusta on ällöttävää juoda toisen imeskelemää pulloa.
)Jos palvelija asuu isäntäväkensä kotona, hän on käytännöllisesti katsoen isäntäväen omaisuutta. Tämä on hieman kärjistetysti sanottu, koska perheet ovat hyvin erilaisia, mutta periaate on se, että palvelijalla ei juurikaan ole omaa vapaa-aikaa, tai ainakaan hänellä ei ole sananvaltaa sen suhteen. Palvelijan vapaa-aika alkaa silloin, kun isäntäväellä ei ole hänelle mitään tekemistä, ja loppuu silloin, kun sitä tekemistä tulee. Mihinkään kovin kauas palvelija ei voi lähteä, koska isäntäväelle saattaa tulla vaikka yllätysvieraita, ja silloin pitää olla kantamassa vieraille syömistä ja juomista ja tekemässä sitä sun tätä.
Pääperiaate palvelijoiden (ja muiden alemman luokan ihmisten) kanssa on se, että heitä kohdellaan kuin ilmaa, ellei heille ole erityisesti jotain asiaa. Palvelijoita ei tervehditä eikä heitä ei oteta mukaan keskusteluun (ellei keskustelu koske heidän työtään). Rupattelu palvelusväen kanssa on toki ihan sallittua, mutta rupattelun määrän määrää isäntäväki. Anoppi esimerkiksi rupattelee oikein mieluusti kotiapulaisten ja autonkuljettajien (oikeastaan kaikkien) kanssa, kun taas appiukko ei puhu heidän kanssaan, ellei ole ihan pakko.
Ihan alkuaikoina, kun asuimme edellisessä asunnossamme, tapasin aina tervehtiä talonvahtiamme tai ainakin hymyillä hänelle, jos näin hänet jossain. Tervehdinhän minä Suomessakin porrassiivoojia, postinjakajia ja muita rappukäytävässä liikkuvia! Kun talonvahti rupesi kääntämään naamansa kiusaantuneen näköisenä pois aina minut nähdessään, tulin siihen tulokseen, että ei taida talonvahti tykätä minun hyvän huomenen toivotteluistani.
Intiassa jokainen - niin palvelijat kuin isäntäväkikin - tietää paikkansa, eikä näitä kirjoittamattomia sääntöjä tarvitse kenellekään mitenkään erityisesti opettaa. Intialaisten sosiaaliset antennit ovat erittäin herkät ja kokeneet, ja ihmiset haistavat heti, kuinka korkealla toinen, täysin tuntematonkin, on arvoasteikossa, ja mikä hänen asemansa on suhteessa omaan itseen. Käyttäytyminen vaihtelee aina sen mukaan, onko toinen itseä ylempänä vai alempana, vai onko hän samanarvoinen. Palvelijat eivät tunne itseään mitenkään alistetuiksi tai huono-osaisiksi, vaikka he joutuvatkin tiskaamaan toisten tiskejä tai ajamaan herrojen isoja bemareita; se on vain heidän paikkansa tässä yhteiskunnassa. Sitä paitsi aina on niitä, jotka ovat vieläkin alemmassa asemassa ja joita kohtaan voi tarvittaessa purkaa kiukkuaan huutamalla ja komentelemalla.
Vaikka periaatteessa tiedän, kuinka palvelusväen kanssa tulee käyttäytyä, käytännössä en kuitenkaan osaa olla palvelijoiden kanssa niin, että se noudattaisi niitä normeja, joihin intialaiset ovat tottuneet, ja että oma käytökseni tuntuisi minusta itsestäni hyvältä. Minusta tuntuu aina, että olen joko liian höveli tai sitten liian töykeä, kun pitäisi olla kai jotakin näiden väliltä. Pitäisi olla sopivasti ystävällinen ja sopivasti autoritäärinen ja osata asettaa palveluskunnalle selvät rajat. Ensimmäinen palvelija, jonka kanssa osaan olla suhteellisen vapautunut ja jonka läsnäolo ei ahdista minua, on appivanhempien nykyinen autonkuljettaja. Tämä johtuu varmaankin kuljettajan nuoresta iästä: suuri ikäeromme tuo minulle ehkä luonnostaan jonkinlaisen auktoriteettiaseman ja helpottaa suhtautumistani häneen. En miellä häntä ensisijaisesti autonkuljettajaksi vaan vain pojaksi.
Jos palvelijoiden kanssa on liian lepsu, saa pian huomata tilanteen hallinnan lipsuvan omista käsistä pois. Palvelija alkaa ottaa liikaa vapauksia, ja työt saattavat jäädä tekemättä, kun palvelija huomaa, että työnantaja ei sano mitään, vaikka hän jättäisikin vessat pesemättä. Liiallinen ankaruus ja pompottelu taas saattaa kostautua palvelijan kapinana - tämä saattaa jättää tulematta töihin, juoruilla perheen asioita, varastaa tai jotain vielä pahempaakin.
Varsinkin ulkomaalainen saa valmistautua myös siihen, että ennemmin tai myöhemmin häneltä tullaan pyytämään lainaa. Rahantarpeen syyt ovat hyvin moninaiset ja tunteisiin vetoavat - vaimo on sairas ja tarvitsee hoitoa; tyttären opiskelut pitäisi kustantaa tai veli kotiseudulla tarvitsee avustusta, kun tämän yritys kaatui. Lainapyynnöt tuntuvat minusta hirveän vaikeilta ja kaikki vaihtoehdot yhtä huonoilta. Jos rahaa lainaa, voi olla varma siitä, että sitä tullaan lainaamaan toistamiseenkin, eikä rahojen takaisin saamisesta ole mitään takuita. Appivanhempien edellinen autonkuljettaja huijasi sekä appivanhempia että näiden kotiapulaista: autonkuljettaja otti appivanhemmilta lainaa 30 000 rupiaa ja kotiapulaiselta 6 000 rupiaa, jota vastaan hänen piti järjestää kiinteä kaasuyhteys kotiapulaiselle. Varmaan arvaatte, kuinka autonkuljettajan ja rahojen kanssa kävi. Jos taas rahaa ei suostu lainaamaan, tuntee itsensä maailman kurjimmaksi ihmiseksi, kun ei suostunut auttamaan, vaikka olisi pystynytkin - ja palvelija ajattelee varmasti ihan samoin.
Loppukaneettina voisin sanoa, että niin kauan kuin minä pysyn tolpillani ja minulla on aikaa, hoidan hommani ihan itse. Olen paljon mieluummin oman itseni herra kuin yritän olla sitä jollekin toiselle. Niin pääsen paljon helpommalla - ja halvemmallakin vielä kaiken lisäksi.
Mukava kirjoitus!
VastaaPoistaToimisin taatusta samalla tavalla.
Se on meidän selkäytimessä kohdella ihmisiä tasa-arvoisesti. Minusta se on hieno asia, mutta ei ole meidän asia muuttaa toisen maan syvään juurtuneita tapoja.
Hyvä esimerkki on täällä Suomessa paljon puhutut koulujen joulujuhlat. Minulle on täysin selvää, että ne ovat sellaiset, mihin olemme tottuneet lauluineen kaikkineen. Se, jonka uskonkatsomukseen ne eivät sovi, ovat sitten poissa:)
Selkäytimessä tasa-arvoajattelu taitaa tosiaan olla, koska siitä on niin vaikea päästä eroon. Ehkä sitä epätasa-arvoakin oppisi, jos vain pakottaisi itsensä opettelemaan, mutta onneksi ei ole tarvetta kokeilla. :-)
PoistaEn tiennytkään, että koulujen joulujuhlat ovat olleet tapetilla. Joulujuhlat ovat ihania – vaikka mieleen tulee kyllä myös joitakin kivuliaita muistoja eräästä tonttutanssista. :-D
Hyvin valaisevaa tekstiä :)
VastaaPoista- se on mielestäni ihmettelemisen arvoista, että intialaiset ovat kuitenkin osaltaan tyytyväisiä ihmisiä (ainakin ne joihin olen törmännyt).
Minustakin on hirveän hämmästyttävää, miten tyytyväisen oloisia intialaiset ovat elämäänsä, vaikka ulkopuolisin (=länsimaalaisin) silmin näyttää joskus siltä, että ilonaihetta ei hirveästi ole. Voisikohan se liittyä jotenkin karmaan – tämmöinen elämä on minulle nyt annettu, eikä minulla ole tästä valitusoikeutta. :-)
PoistaJuttelin eilen erään ystäväni kanssa, joka asui aikoinaan useamman vuoden Kalkutassa ja kertoi kokemuksiaan sikäläisistä kotiapulaisista. Mietin häntä kuunnellessani, etten varmaan vastaavissa olosuhteissa haluaisi palkata kotiapulaista lainkaan minäkään. Liian paljon mietittävää ja murehdittavaa yhden päivän varalle. En voisi antaa kenenkään syödä lattialla!
VastaaPoistaTäällä Belizessä on minun todella helppoa viettää aikaa kotiapulaisen ja lastenhoitajan seurassa, koska minä tunnen meidän olevan tasa-arvoisia. Ihmisiähän tässä kaikki ollaan; nämä mukavat nuoret naiset vain nyt sattuvat tekemään meillä töitä. Kerromme toisillemme asioitamme laajemminkin, juttelemme päivänpolttavista asioista ja niin edelleen. Miehen toimiston autonkuljettaja on ystävämme ja hyvä ystävämme Jamaikalla oli myös miehen toimistossa autonkuljettajana, sitä kautta tutustuimme häneen. Usein mietin, että en tiedä miten pärjäisin kulttuurisesti noin erilaisessa ympäristössä kuin vaikkapa Intia. Helppoahan tänne Belizeen on nimittäin asettua kun nämä sosiaaliset suhteet ovat näin leppoisia!
Minullekin lattialla syöminen on se, joka kaikkein eniten hätkähdyttää. Vaikka lattialla istumisen vielä muuten voisi jotenkin sulattaa, niin lattialla syöminen tuntuu jotenkin hirveän pahalta. Pari päivää sitten satuin menemään anoppilassa keittiöön, kun autonkuljettaja istui siellä syömässä ruokaansa, ja halusin vain äkkiä päästä keittiöstä pois likaisine jalkoineni.
PoistaTeilläpäin suhteet kotiapulaisiin ja muihin työntekijöihin kuulostavat juuri sellaisilta, jollaisia minäkin soisin suhteiden olevan, että toinen tuntuu melkein ystävältä. Täällä palvelijoiden ja työnantajien välillä on aina näkymätön muuri, joka syntyy jo ihan kielestäkin, kun toista teititellään ja toista sinutellaan. En itse ainakaan voi tuntea hirveästi solidaarisuutta, jos toinen rouvittelee minua, vaan siitä tulee vain sellainen epämukava olo.
Englanninkielisessä kanssakäymisessä on se etu, ettei tuota sinä/te-eroa tarvitse juuri miettiä!
PoistaLastenhoitaja ja kotiapulainen kutsuvat kyllä minua Miss Kataksi, mutta tuo Miss on täällä aika laajasti käytössä ihmisten välillä ihan vain yleisen kunnioituksen merkkinä - esimerkiksi vuokraemäntämme saattaa siis myös kutsua minua Miss Kataksi - eikä sillä siis sinänsä kukaan varsinaisesti alenna itseään vaan se on ehkä ennen kaikkea tapa näyttää, ettei olla ihan lähisukulaisia tai läheisiä ystäviä kuitenkaan.
Ja täällä on vielä hän-pronominillekin monta erilaista kohteliaisuusastetta, eli miettimistä piisaa, ennen kuin aukaisee suunsa. :-)
PoistaMinua häiritsee rouvittelu erityisen paljon silloin, jos rouvittelija on minua paljon vanhempi henkilö. Jos tämä nykyinen autonkuljettaja-poikanen rouvittelee minua, se ei tunnu lainkaan pahalta. :-)
Meilla kay joskus siivooja, taalla siivooja syö aina yhdessa emannan tekemaa ruokaa, juomme yhdessa teet ja juttelemme perheidemme kuulumiset joten kanssakayminen on helppoa. Tosin jos on liian lepsu niin sitten alkaa työnjalki huonontua, pitaa jollain lailla olla tilanteen tasalla. Minakaan en varmaan pystyisi ottamaan meille mitaan apua, jos pitaisi antaa toisen syöda lattialla tms. olisi se varmasti liian suuri ero siihen selkaytimessa olevaan suomalaiseen tasa-arvokasitykseen. Hyva juttu ja laittoi ajattelemaan!
VastaaPoistaHelpolta tosiaan kuulostaa, ja minusta aika lailla samanlaiselta kuin Suomessa. Minä kävin joskus nuorena siivoilemassa iäkkäiden ihmisten asuntoja ja auttelemassa muutenkin, ja yhdelle naiselle piti aina hakea kolme pulloa jaloviinaa. Sitten istuttiin päivän päätteeksi yhdessä syömään ja ottamaan paukut. :-D (Ei kyllä kuulosta hauskalta nykyaikana, kun vanhusten alkoholinkäytöstä on ollut niin paljon puhetta.)
Poista
VastaaPoistaTasta aiheesta olisi vaikka mita kirjoitettavaa! Kiitos taas kerran tosi mielenkiintoisesta jutusta! Kun elin ensimmaisia viikkojani Intiassa, tultuani suoraan anoppilaan viela kertakaikkisen raskaana, en tiennyt mitaan enka osannut hahmottaa minkalainen osa palvelijalla talossa on. En ensin edes tajunnut, etta anopin keittaja todellakin ASUU siella keittiossa, peseytyy kylmassa vedessa (monsuuniaikana vesi voi olla tosi hyytavaa), hakkaa pyykkinsa puhtaaksi pyykkikiven paalla ja nukkuu lattialla! Olin allistynyt kun totuus pikkuhiljaa valkeki enka pystynyt millaan kasittamaan, miksei keittajalle voi hankkia pienta vedenlammitinta tai vaikka edes taitettavaa sankya. Pyykkien peseminen pesukoneessa olisi varmasti aivan hirvittavan radikaalia, mutta jos yhteiskunnan saannot ja systeemit olisivat toisin, voisin itse sallia senkin. Nyt tietenkin ymmarran, ettei nama jutut ole ollenkaan niin selkeita ja yksinkertaisia ja tasa-arvoisuuden yritykset voisivat itse asiassa osua omaan nilkkaan ja aikaansaada huonoja juttuja.
Yksi koetinkivi on ollut myos se, miten taiteilla lapsen kanssa naiden juttujen parissa, koittaa opettaa tasa-arvosta ja kanssaihmisten ajattelemisesta ja heidan kohtelemisestaan, mutta sitten eletaankin ihan oppien vastaisesti viela jokapaivaisessa elamassa, kun anoppilassa asutaan! Kun muksu oli viela pieni taapero, karsi senaikainen palvelija erittain kivuliaista suonikohjuista ja lapsukainen halusi koko ajan kayda laittamassa voidetta keittajan jalkoihin kun silla oli "pipi jalassa". Annoin lapsen toteuttaa tata hyvaa tekoa, varmasti anopin kauhuksi ja allistykseksi. Muutaman kerran vein myos keittioon sarkylaaketta, kun anoppi tai appiukko ei tarjonnut edes laakkeellista apua keittajan ollessa kipeana, laakareita vaikka kumpikin ovat.
Kiva kun jaoit kokemuksiasi! :-) Ja kylläpä tuli ihan omat alkuajat ja sähläykset anoppilassa mieleen. :-D
PoistaKerran tultiin anoppilaan jostain myöhään illalla, ja väki oli jo käynyt nukkumaan. Hämmästyin hirveästi, kun näin olohuoneen sohvan alta pilkottavat jalat! Luulin nähneeni väärin, kun eihän sinne sohvan alle kukaan voi mahtua, mutta seuraavana aamuna kuulin, että aputyttö tykkää joskus nukkua sohvan alla (ilman mitään patjoja tms.). Sen jälkeen musta tuntui, että en hirveästi hämmästy enää mistään. :-D
Tuo lääkkeiden ostaminen on varmaan aika perhekohtainen juttu, kun minun appivanhemmat ovat yleensä huolehtineet täysaikaisten kotiapulaistensa lääkityksestä aika hyvin. Mutta kyllä siitä saa sitten kuullakin – yksi aputyttö kärsi allergiasta, astmasta, päänsärystä ja mistä vielä, ja anoppi jaksoi aina manailla, kuinka tytön lääkkeisiin meni 600 rupiaa kuussa. :-D
Nauratti tuo lapsesi voiteen levittäminen. :-D On siinä ollut anopillasi varmaan ihmettelemistä!
Sen olen minäkin huomannut, että tasa-arvoyritykset aiheuttavat usein enemmän hämminkiä kuin mitään hyvää. Tarvitaan kyllä enemmän kuin yksi (tai kaksi, hih) ulkomaalainen, jotta Intiaan saataisiin tasa-arvo. ;-)
Luin joku aika sitten Daniyal Mueeuddin kirjan "Hunajaa ja Tomua" jossa oli 8 eri tarinaa,sekä palvelusväen ja isänväen näkökulmasta katsottuna ja niissä tarinoissa tuo hierarkisuus tulikin hyvin esille.Suosittelen tuota kirjaa muuten...
VastaaPoistaVenezuelassa myös ketkä voivat käyttävät palvelusväkeä ja näin sitä tuttavien luona.Selvä hierarkia muttei kuitenkaan ehkä ihan noin kuin Intiassa.Perussa eksän asiakasperheen luona oli 2 sisarusta kodinhoitajina ,olleet siellä ihan nuoristä lähtien,eikä heillä kai muuta elämää ollut kuin se elämä siellä palvelijoina.Isänväen emäntä sanoi että he kohtelevat heitä hyvin;näki kai minun kyselevät ilmeeni...
Meidän talossa muuten asuu (tällä hetkellä) erittäin tummaihoinen mukava intialainen.Hän on talossa asuvan Alzheimer-potilaan hoitaja. Joskus näen hänet klo 6 aamulla pesemässä perheen autoa...Mutta hänellä kyllä näkyy olevan ihan omaakin aikaa,usein törmätään puistossa kun hän on siellä tupakalla...
Hups,kirjailija siis Daniyal Mueenuddin,tuli pieni virhe tuolla ylempänä...Ja kirja kertoo Pakistanista,mutta sama kai pätee Intiaankin.
VastaaPoistaP.S.Täällä muuten on äänikirjana kirjan ensimmäinen kappale
VastaaPoistahttp://www.npr.org/2009/03/06/101484912/pakistani-american-writer-bridges-two-worlds#101505575
Kiitos kirjavinkistä, täytyypä lukea! Kääk, luettavien kirjojen lista sen kun vain kasvaa! :-)
PoistaEn tiedä, miten samankaltainen Pakistan mahtaa olla näissä asioissa Intian kanssa, ja mahtaako esimerkiksi Pakistanin islaminsuskoisuudella olla vaikutusta asiaan, mutta lukemallahan se selviää. :-)
Hih, en kyllä voisi kuvitella, että täällä kukaan apulainen lähtisi käymään tupakalla. :-D Luulen, että Intian ”säännöt” eivät ole ulkomailla kovin päteviä ja että tuokin mies elää aika lailla israelilaista elämää. Mutta sinunhan pitäisi nyt mennä kyselemään mieheltä intialaiseen tyyliin, että mistä hän on kotoisin, milloin hän on tullut Israeliin, miksi hän on tullut sinne, onko mies naimisissa, onko lapsia ja kuinka monta, minkä ikäisiä lapset ovat ja missä he opiskelevat... ;-D Kerro sitten minullekin, jos saat nämä selville, koska minua rupesi nyt kiinnostamaan. :-D
Täytyypä kysyä seuraavan kerran kun tavataan...
Poista;-)
PoistaLainan pyytäminen tuli meillekin tutuksi. Autonkuljettajamme pyysi ja sai mieltä hieman lainaa ja koskaan emme siitä rupiaakaan takaisin saaneet. Siihen tosin vaikutti kuljettajan äkillinen vakava sairastuminen aivohalvaukseen. Ne rahat menivät sitten tosi tarpeeseen, sairaalakuluihin eikä remonttiin kuten hän oli suunnitellut.
VastaaPoistaNyt selvisi minullekin kotiapulaisen keittiön lattialla istumisen historia. Ihmettelin sitä kovasti aikoinaan.
Kyllä minäkin varmasti antaisin rahaa tuommoisessa tapauksessa, kun on terveys (oikeasti) kyseessä. Annoimme aika avokätisesti rahaa ukkelin entiselle toimistopojalle, jonka vaimolla oli aivokasvain ja jolla oli ihan hirveät sairaalakulut. Mutta olen niin ilkeä ja epäluuloinen ihminen, että minun pitää olla aika varma, että tarve on ihan todellinen eikä keksitty, koska intialaiset osaavat tarvittaessa kyllä vedättääkin.
PoistaKyllä Turkissakin on jonkunasteinen hierarkia pakko pitää, sillä meillä kävi alkuvuosina niin, että kun olimme liian ystävällisiä talonmiehelle, hänestä tuli tosi röyhkeä meitä kohtaan. Se on minulle tosi vaikeaa, en kestä sellaista ihmisen painamista tai itsensä korottamista. Nykyinen siivooja on minulle kultaakin kalliimpi, sillä hänen kanssaan saa olla tasaveroinen, mutta silti asiat pysyy oikein.
VastaaPoistaKun löytää sopivan ihmisen, niin hänestä kannattaa pitää kyllä kynsin ja hampain kiinni. Täällä pitkäaikaisten ja luotettavien työntekijöiden löytäminen tuntuu joskus aika vaikealta, ja jos onnistuu löytämään itselleen kaikin puolin sopivan työntekijän, häntä ei kyllä saa päästää käsistään.
PoistaHmmm...Tämä kirjoitus herätti ajatuksia ja osittain päinvastaisia kuin mitä kirjoitit. Omia kokemuksiani edesmenneen appeni palvelusväestä, kokista ja siivoojasta: Molemmat olivat olleet palveluksessa useita vuosia ja kyllä heille juteltiin ihan siinä missä muillekin. Kyselivät kovasti kuulumisia meiltäkin kun kävimme vierailulla. Kokki laittoi ruoan perheelle ja söi sen jälkeen vastavalmistetun ruokansa pöydässä, usein jo ennen meitä muita kun oli suuntaamassa pian jo seuraavaan perheeseen ruokaa laittamaan. Appeni nukkuessa pois, olivat molemmat kovin suruissaan ja paikalla esittämässä surunvalittelunsa ensimmäisten joukossa. Mieheni suku on bramiineja (jos sillä mitään merkitystä on).
VastaaPoistaAstioista: Omien kokemuksieni mukaan vanhemmat sukulaiset suosivat metalliastioita ja mukeja ja jopa vierastavat "parempia" lautasia tai laseja. Isoisovanhemmille varataan aina metalliastiat. En ole tainnut koskaan nähdä heidän käyttävän muuta. En osaa itse nähdä niitä "huonompina".
Lattialla syömisestä: Tätäkään en näe mitenkään erikoisena/huonompana. Miehen suvun erilaisissa tilaisuuksissa on usein tapana syödä lattialla istuen. Usein isoissa tapahtumissa (esim. tupaantulijaiset) ei pöytiä välttämättä ole ollenkaan tai niitä ei ole tarpeeksi ja silloin kaikki syövät lattialta banaanipuunlehden päältä. Hienot rouvat mukaan lukien hienoissa sareissaan. Ihan peruskuvio meidän suvussa. :) Olen minäkin monet kerrat syönyt kovalla lattialla istuen jalat armoa huutaen risti-istunnassa. :D
Lattialla nukkuminen: Tätäkin tapahtuu meidän väen keskuudessa ihan kaikkien kohdalla. Päivälevon aikaan ei välttämättä sänkypaikkoja riitä kaikille jos on paljon vierailijoita käymässä syystä tai toisesta. On ihan tavallista rullata ohut muovimatto auki ja alkaa nukkumaan sen päällä. Itse en ole tähän tottunut ja minusta intialaiset tavalliset patjatkin on ihan kamalan kovia! Mutta ei tosiaankaan ole kyse mistään jaottelusta, että alempiarvoiset nukkuvat lattialla.
Miehen perhe noudattaa pitkälti vielä vanhoja tapoja ja uskoisin näidenkin (lattialla syöminen/nukkuminen jne) olevan niitä.
Halusin kuitenkin tuoda esille, että näillä tavoilla ei välttämättä ole aina mitään tekemistä ihmisten arvottamisen kanssa.
Tunnistan kuitenkin kirjoituksestasi sen, että yleensäottaen palvelusväellä, varsinkin oudommalla, esim. tarjoilijoilla jne asema on huomattavasti huonompi kuin Suomessa ja heitä kohdellaan alempiarvoisesti.
Intia on kuitenkin niin iso maa, että monenlaista käytäntöä mahtuu joukkoon.
En tarkoittanut sitä, että metalliastioilta syöminen tai lattialla nukkuminen/istuminen olisi mitenkään yleisesti ottaen alentavaa, vaan niiden alentavuus tulee minusta vastakkainasettelusta ja siitä, mikä on kenellekin teoriassa mahdollista. Tuommoisissa tilaisuuksissa (tupaantuliaiset jne.) kaikki ovat aika lailla samaan yhteisöön kuuluvia (sukulaisia, ystäviä, tuttavia jne.), eikä minusta lattialla istumisessa silloin olekaan mitään ihmeellistä. Alempiarvoisuus tulee minulle siitä, että joku joutuu istumaan lattialla silloinkin, kun muut istuvat tuolilla ja siitä, että lattialla istujalla ei ole edes mahdollisuutta mennä tuolille istumaan. En usko, että kovin moni olisi kuitenkaan valmis menemään syömään kotiapulaisensa kanssa sinne keittiön lattialle tai ottamaan autonkuljettajansa syömään kanssaan ruokapöytään. Se olisi minusta todellista solidaarisuutta ja tasa-arvoa.
PoistaEn minäkään pidä metalliastioita mitenkään yleisesti ottaen ”huonompina”, vaan käytän niitä joskus itsekin, kun ne lähtevät paljon helpommin puhtaaksikin kuin esim. posliiniastiat. Appivanhemmat ja muut vanhemmat sukulaiset käyttävät metalliastioita aina, koska he ihan sinun sukulaistesi lailla vierastavat muita astioita. Olisiko tämä jokin sukupolvijuttu? Arvokysymykset tulevat mukaan vasta siinä vaiheessa, kun jotkut astiat ovat joillekin sallittuja ja jotkut taas ei. Kun palvelusväki saa käyttää yksinomaan metalliastioita, niin kyllähän siitä väkisinkin tulee mieleen, että ne ovat jotenkin ”merkittyjä”.
Sama pätee lattialla nukkumiseenkin. Meidän suvussa nukutaan ihan samalla tavalla lattilla silloin, kun on paljon vieraita, ja patjat ovat mitä ovat. Ei kai kenelläkään voi olla kymmentä patjaa varastossa mahdollisia vieraita varten. :-) Mutta jos joku ei saa koskaan nukkua sängyssä (tai edes istua sillä!), niin kyllä lattialla nukkuminen on minusta silloin merkki alempiarvoisuudesta.
Kuten sanoin, tuo rupattelukulttuuri vaihtelee jo ihan perheen sisälläkin, saati sitten perheiden tai yhteisöjen välillä. Senkin olen huomannut, että naiset tykkäävät rupattelusta yleensä enemmän kuin miehet, jotka pysyttelevät aika lailla asialinjalla. Naisille palvelusväen tehtävä näyttää olevan usein myös seuranpito. Paljon on vaikutusta silläkin, millainen palvelija itse on; tämä nykyinen autonkuljettaja esimerkiksi tykkää rupatella, mutta se edellinen oli oikea mörökölli. Eroa on varmasti myös siinä, kuinka kauan palvelija on ollut palveluksessa. Ystäväni appivanhemmilla on ollut sama autonkuljettaja kohta 20 vuotta, ja kyllä hän on kaikin puolin melkein kuin perhetuttu. Ajan myötä luottamus kasvaa, ja toisen elämä tulee väkisinkin tutuksi.
Mielenkiintoinen juttu taas kerran. Tosi kiinnostavaa lukea miten se menee muualla, kun minäkin olen tämän asian kanssa sisäisesti painiskellut aikalailla. Aluksihan meillä ei ollut täällä ketään, mutta aika nopeasti halusin kuitenkin kodinhoitajan, koska tajusin kuinka tällainen 22 milj asukkaan suurkaupunki tuottaa saastetta joka tunkee sisälle ovista ja ikkunoista niin, että siivoaminen on aivan eri touhua kuin suomessa. Siis todella.. mustaa kertymää tulee kokoajan. Siinä mielessä jatkuva siivoaminen on kyllä ihan pelastus - että saa olla lasten kanssa itse.
VastaaPoistaTäällä on kans näitä asioita mitkä ottaa minulla sydämmelle :(
- palvelusväen eri hissit .. niin meillä kotona kuin esim. kauppakeskuksissakin
- palvelusväen eri vessat täällä kotona (meillä on 3 vessaa joista yksi on kodinhoitajan). Alussahan meillä oli tämä vessa varastona ja sanoin että käyttäisi näitä meidän vessoja, mutta kodinhoitaja soitti miehensä ja tämän kaverin hommiin ja he tekivät varastovessan siitä varastosta ja siellä voi nyt siis säilyttää ylähyllyillä tavaraa ja hän käyttää vessana sitä tilaa. En saanut muutettua Brasilialaista käytätöä ainakaan täällä kotona.
- palvelusväki tosiaan harvoin syö yhdessä isäntäväen kanssa. Itse tarjoan kyllä ruuan joka ikinen päivä ja saankin hänet joskus aina syömään kanssani. Meillä on muutenkin minun mielestä hyvät välit.. tiedostan kyllä nämä omat erikoisuuteni, koska jos meillä on vieraita tai vaikka vain mieheni sattuu olemaan lounaalla, en saa kodinhoitajaa millään keinolla syömään kanssani lounasta.
Laina-asia on minullekin tuttu. Mutta minulla on vain hyviä kokemuksia aiheesta. Hän maksaa päiväpalkastaan takaisin pientä summaa. Ehdotimme itse näin, vaikka olisi kyllä voinut maksaa kuulemma könttänäkin. Näin ehkä hänelle helpompi. Pieni asia meille, iso hänelle.
Muutenkin, koen vahvasti, että tässä yhteiskunnassa kodinhoitajan pitäminen on tärkeää, koska näin työllistän perheenäidin. Tiedän että jokainen penni on hänelle erittäin arvokas, ja haluan senkin vuoksi käyttää hänen palvelujaan, vaikka olisin kyllä täysin kykenevä tekemään monta asiaa itsekin.
Tässä nyt vähän omasta perspektiivistä asiaa, kun olen joutunut vähän kuin hylkäämään sen suomalaisen tasa-arvoajattelun, mutta koitan parhaani mukaan pitää hänen työolot miellyttävinä ja osittain vähän ehkä erilaisinakin jos vertaan johonkin tietämiini muihin kodinhoitajien työolosuhteisiin.
22 miljoonaa asukasta – voi hyvän tähden! :-D Voin vain kuvitella, miten paljon sitä saastetta tulee sisälle, kun täällä Hyderabadissakin (jossa on ”vain” 7 miljoonaa asukasta) saa siivota aika ahkerasti juuri ulkoa tulevan saastan takia. Kaiken lisäksi asumme vielä aika vilkkaasti liikennöidyn tien varrella, ja vastakkaiselle tontille aletaan pian rakentaa, joten pölyn yms. määrä tulee vain lisääntymään.
PoistaJos meillä olisi lapsia, niin varmasti ajattelisin asioista aika tavalla – että kannattaako oikeasti käyttää aikansa siivoamiseen vai vietänkö mieluummin senkin ajan lasten kanssa. :-)
Tutuilta kuulostavat nuo listaamasi asiat. Täälläkin on monessa uudessa talossa palvelusväelle erilliset hissit, mikä on siinä mielessä ihan käytännöllistäkin, että sitä kautta hoituu myös tavarankuljetus, eikä esim. muuttomiesten takia tarvitse odotella hissiä koko päivää. Kauppakeskuksissa en ole erillisiä hissejä kyllä koskaan nähnyt. Täälläkin palvelusväki käyttäytyy usein ihan eri lailla, jos paikalla on vain naisia tai jos on se isäntäkin paikalla. Naisten seurassa vallitsee aina jonkinlainen solidaarisuus, vaikka olisi kyse palvelijasta ja työnantajastakin, ja mies on jollakin tavalla ”ulkopuolinen” (vähän väärä sana, mutta en parempaakaan keksi), joka laittaa kaikki naiset valmiustilaan. ;-)
Minä olen myös miettinyt omaa asennettani tuon työllistämisen kannalta, ja kerran olen melkein saanut asiasta riidankin aikaiseksi yhden ukkelin entisen kollegan kanssa. Vaikka ymmärrän työllistämisnäkökohdan täysin, se ei kuitenkaan yksinään riitä minulle motiiviksi palkata ketään (varmaan hirveän itsekästä ajatella näin), ja sitä oli sen kollegankin vaikea ymmärtää.
Olet varmaan aika hyvä työnantaja. :-)
Anonyymille pesukoneen käytöstä vielä. Appeni kotona oli pesukone ja siivoojallakin lupa käyttää sitä, mutta siitä huolimatta siivooja pesi appeni pyykin aina käsin. Oli varmaan tottunut nyrkkipyykkiin kuin käyttämään pesukonetta, joten siksi näin. Ei tuossakaan mitään eriarvoisuutta sinänsä.
VastaaPoistaYmmärsin, että Anonyymi tarkoitti keittäjän omia vaatteita eikä isäntäväen. Jos näin oli, niin niiden peseminen pyykkikoneessa olisi ollut minustakin aika radikaalia. :-)
PoistaMutta pesukone ei - varsinkaan vanhemman väen keskuudessa - taida olla vielä kovin suosittu, vaikka semmoinen talossa olisikin. Anopilla on ollut pesukone (sama vanha!) kohta 20 vuotta, ja silti hän pesettää pyykkinsä mieluummin käsin. Luulen, että syynä saattavat olla säästökysymykset, kun viehän se pesukone enemmän sähköä ja vettä kuin manuaalinen pesu. ;-)
Minunkin anopillani on nykyään pesukone, joka vaikuttaa olevan päivittäisessä käytössä, mutta silti tapasin hänet jok'ikisenä päivänäni Mauritiuksella pesemässä pyykkiä pihalla ja hakkaamassa ja hankaamassa niitä kiveä vasten ;-) Sanoi selitykseksi juurikin että hän on aina tehnyt näin. Tietysti joittenkin intialaisten vaatteitten kohdalla käsinpesu onkin ainoa tapa pitää ne kunnossa.
PoistaVanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia. :-D Voisin kuvitella, että täälläkin ajatellaan jotenkin niin, että voiko se pesukone oikeasti muka pestä pyykit puhtaiksi, kun eiväthän ne pyykit tee muuta kuin pyörivät siellä koneessa...
PoistaPs. Eniten minua ahdistaa se, etten PYSTY kielitaidottomuuttani niin paljon rupattelemaan kuin haluaisin. Sillä tavalla koen, että saisin vielä enemmän kerrottua maailmankuvaani hänelle, mutta tällä hetkellä pystyn oikeastaan vain pienillä lausahduksilla jotakin paljastamaan asenteestani. Koitan kuitenkin pitää meillä tasa-arvoisia välejä. Työnteossahan ei tietenkään ole mitään pahaa.. tekeehän Suomessakin moni suoranaista palvelutyötä muille ihmisille (kotisairaanhoito, kampaaja, hierojat, kotisiivoojat....).
VastaaPoistaTiedän tuon tunteen niin hyvin! Kun olisi niin paljon mitä haluaisi sanoa, mutta kun ei pysty. Vaikka minä osaan telugua jo aika hyvin, niin silti minusta tuntuu vieläkin siltä, että kielitaitoni on vasta sillä tasolla, että pystyn sanomaan ja ymmärtämään asioita, mutta en pysty tuomaan omaa persoonaani mitenkään esiin esim. huumorin kautta.
PoistaPalvelutyöstä tuli mieleen, että tiedän kyllä Suomessakin sellaisia ihmisiä, joiden mielestä palvelutyö on arvotonta ja jotka arvostavat vain hienoja tutkintoja. Eli ehkä Suomessakin on jonkinlaista hierarkia-ajattelua ja työn arvottamista, ainakin joidenkin ihmisten mielissä.
Tuo on totta, Helsingin seudullakin on paljon vanhoja "akateemisia sukuja" joissa hienostellaan kuin Intiassa konsanaan... Ja sitten on turhantärkeitä opintojensa kautta työväenluokasta johonkin asemaan nousseita ihmisiä jotka myöskin patistavat lapsiaan tietyille aloille, aivan kuin ihmisarvo olisi niistä kiinni... Täällä tosin tällaiset ihmiset käyvät muun kansan kesken vitsistä, kun taas nyky-Intiassa tuntuu että moiseen asenteeseen ihan pyritään.
PoistaOnneksi sentään tuommoiset hienostelijat tosiaan ovat Suomessa vähemmistössä, koska en voi sietää sellaista, että joku kuvittelee olevansa muiden yläpuolella, kun on jokin hieno tutkinto plakkarissa.
PoistaTäällä koulutusta ja omaa "paremmuutta" pyritään oikein tuomaan esiin. Juuri pari päivää sitten istuin lääkärin odotushuoneessa, ja siellä oli sellainen hienosteleva iäkkään puoleinen täti, jonka puhetyylikin oli sellainen, että siitä oikein kuulsi, kuinka hienoa ja kaikkitietävää täti kuvitteli olevansa. Argh!! On varmaan parempi olla jatkamatta asiasta enempää tai muuten kohoaa verenpaineet. ;-D
Anopillani on nyt taalla intialainen hoitaja. Aikaisempi oli filippiinilainen, mutta han alkoi kayttaytya vuosien kuluessa vahan liian omatoimisesti. Tama uusi on ihan kiva, ei vaan osaa englantia kovin hyvin. Anoppi opettaa hanelle hepreaa kovaan tahtiin. Olisi kiva jutella hanen kanssaan enempikin mutta kielimuuri haittaa. Ihan reippaasti tulee kylla meidan kanssa syomaan eika ujostele muutenkaan. Han oli ollut jo jonkun aikaa muun vanhuksen hoitajana taalla Israelissa, eli ehka oppinut maan tavoille. Ja kaikki vapaa-ajat skypessa perheen kanssa. Hanella on mies siella ja teini-ikainen poika.
VastaaPoistaTyokaverini isalla on myos intialainen mieshoitaja, ja han on enempi tuollainen kuvaamasi. Tekee hommansa, kokkaa itselleen riisia ja tyytyy siihen. Puolisoa ei ole eika tule. Hanen tehtavansa on auttaa muuta perhetta etenemaan.
Kuulostaa tosiaan siltä, että mies on oppinut maan tavoille. Muutenkin luulen (kuten Jaelille tuossa jo aiemmin jo kirjoittelin), että Intian "säännöt" eivät päde ulkomailla ainakaan siinä määrin kuin täällä.
PoistaSitä vain rupesin hämmästelemään, että intialaiset hoitajat taitavat olla siellä sitten aika yleisiä, kun tässäkin on tullut jo useampikin esimerkki. Tuon jälkimmäisen miehen tapaus jäi kyllä vähän kaivelemaan... miksiköhän mies ei halua puolisoa. Kamalaa, onkohan intialaisten uteliaisuus tarttunut minuunkin! ;-)
Olipa taas mielenkiinoista hommaa taas :)
VastaaPoistaMonen asian olen ennenkin huomannut, muistuttavan siellä meksikon meininkiä.Tosin siellä on huomattavasti ääripäisempää, muutamien asioiden, esim tuon astia asian kanssa.
Eräs paras ystävämme on erään rikkaan miehen palvelija ja oma elämä on aika minimissä. 7 pvää viikossa aina valmiina lähtemään ihan mille perheen asialle tahansa. plus ma-pe 8 tuntia päivässä toimistotöitä,kaikki tietenkin mahtavaan 50 euroa viikossa hintaan.
Vuoteen kuuluu kaksi palkatonta lomaviikkoa, yksi jouluna ja toinen pääsiäisenä.Nyt sitten pääsiäisenä oltiin tämän ystävän ja hänen avovaimon kanssa rannalla, mistä ystävämme on kotoisin.Päätti pomo päräyttää perheineen paikalla ja odotti tietenkin ystävämme toimivan kokkina,lautasenpesijänä,rantavahtina,pyyhkeentuojana..
Alkoi otsasuoni olla itsellä räjähdys valmis katsellessa tätä touhua, miten ei voi edes kunnioittaa toisen palkatonta lomaviikkoa..Onneksi ystävän äiti, jolla on rannalla ravintola ei lähtenyt tähän palkattomaan passaukseen ja pomo lähtikin perheineen hieman kireänä kohti toista rantaa. Sen jälkeen kuin ystävämme äiti oli vain ehdottanut ,että he pesisivät omat astiansa,saivat kuitenkin käyttää ravintolan keittiötä,jääkaappia jne kaikkiin kokkailuihinsa jne..
Mielenkiintoisinta oli kun tämän pomo herran veljentytär meinesi hukkua ,sillä meni surffaamaan kun aallot olivat aivan liian isoja hänen taidoilleen.Ukko katseli vain rannalta kun kaverimme syöksyi mereen ja pomo itsekin surffaa eli ei siitä ollut kysymys,etteikö olisi voinut mennä sinne aaltoihin..
Mieheni veljellä on noin 4 kotonaan asuvaa palvelijaa ja usein tuntuu,että olen ainut joka aesim kiittää ruuasta.
Kuitenkin pääsääntöisesti tuntuu,että mehikaanit ovat aika kilttejä palvelijoilleen ja lahjoittavat ainakin useimmiten kaiken tarpeettoman suoraan työntekijöilleen.Ja ne joilla on palvelijoita on yleensä sika raikkaita ,joten esim mieheni veljen palvelijoilla on paljon paremmat sängyt ja huonekalut, kuin esim meikämanneilla.Sillä veli vetää kartanon uusiksi kerran vuodessa..
Ei ole aina helppoa suomalaisen katsella ihmisten eriarvoisuutta, kun ei ole sellaiseen tottunut.Meksikosssa elää myöskin melkonen kastijärjestelmä, mutta onneksi enemmän vanhusten ja keski-ikäisten keskuudessa.Nuorilla ihmisillä näkee monen kirjavaa kaveripiiriä.Välillä kun katsoo omia kavereitaan, tuntuu hassulta, että kaikki ovat edes meksikolaisia, sillä osa näyttää todella puhdasrotuisilta intiaaneilta, osa latinoilta ja osa eurooppalaisilta.
Maailma muuttuu täällä sukupolvien myötä pikkuhiljaa,intiassa taitaa mennä vielä aika kauan aikaa.
<3
Hih, taidettiin olla samaan aikaan toistemme luona kylässä. :-)
PoistaMinulla alkoi otsasuoni pullistua jo pelkästä lukemisesta! Minun niin ärsyttää tuommoinen, että joku kuvittelee olevansa isoa herraa, joka voi pompotella muita miten lystää. Argh!
Mielenkiintoista oli lukea juttuasi, ja siitä tuli minullekin mieleen, että vaikka periaatteessa siellä ja täällä on aika samanlaista, niin kuitenkin on aika erilaistakin. Täällä esimerkiksi pomo ja palvelija tuskin osuisivat koskaan vapaa-aikanaan samaan paikkaan, koska eri yhteiskuntaluokat liikkuvat niin tyystin eri paikoissa. En myöskään voisi kuvitella olevani kenenkään palvelijan kaveri, en siksi, että en itse haluaisi, vaan siksi, että se aiheuttaisi varmaan ihan hirveän järkytyksen kaikille, jos rupeaisin kaveeraamaan palvelijan kanssa. Tuskin palvelijakaan haluaisi ruveta kaveeraamaan minun kanssani.
Ukkeli on myös aika avarakatseinen kavereidensa kanssa, ja arvostan sitä todella. Yksi hänen parhaista lapsuudenystävistään on esimerkiksi muslimi. Toivon muutenkin aina, että ihminen nähtäisiin ensisijaisesti ihmisenä eikä sinä mitä hän (muka) edustaa (mitä kastia, uskontoa, kansallisuutta, seksuaalista suuntautumista jne.). Siksi sinun kirjava kaveripiirisi ilahduttaa minua kovin. <3
Onpa rikas veli! :-O Eikö hän voisi lahjoittaa niitä vanhoja huonekalujaan teille... ;-)
Mulla on kyllä sellainen epäilys, että Intia ei muutu koskaan, tai jos muuttuukin, niin siihen menee ehkä noin 2000 vuotta. :-)
Miehesi on todellakin avarakatseinen. Onhan hänellä suomalainen kastiton vaimokin! Kuten minunkin miehellänikin ;)
VastaaPoistaYmmärsin kyllä, että eriyttävä käytös on se mikä eriarvoistaa, mutta osa kommenteista vaan kauhisteli lattialla syömistä niin ajattelin vain selventää, että ihan tavallista sekin on tietyissä tilanteissa.
Miehen sisko ei ole ripustanut minun perheeltäni saatua lasikoristetta roikkumaan, sillä pelkää siivoojan vahingossa rikkovan sen siivotessaan. Oliskohan tällä jotain tekemistä tuon lasiasian kanssa? Että anoppi pelkää siivoojan rikkovan sen kun olettaa ettei siivooja ole laseihin tottunut ja osaa niitä varoa? Mene ja tiedä. :)
Totta puhut! :-D
PoistaIhan hyvä, että selvensit. Väärinymmärryksiä tulee helposti, enkä minä aina muista tai pysty tuomaan esille asioiden kaikkia puolia, varsinkaan, kun kyseessä on niin monipuolinen maa kuin Intia. :-)
Se on kyllä totta, että kotiapulaiset hajottavat posliini- ja lasiastioita, kun ovat tottuneet siihen, että metalliastioita saa käsitellä kovakouraisesti. Saattaa olla osasyynä. :-)
Intialaisen vaimo, ei minua ainakaan siis lattialla syöminen siis yleensä ottaen kauhistuta (täytyy myöntää että lapseni esimerkiksi syövät aina silloin tällöin illallisensa lattialla televisiota katsellen...) mutta se ajatus ahdistaa, että yksi istuu lattialla kun toisilla on pöytä ja tuolit käytössä. Eriarvoisuus se varmaan kaikkia hirvittää, eikä se lattialla istuminen itsessään. En usko, että kukaan siis sitä lattialla syömistä yleensä ottaen päivitteli alunperinkään.
PoistaJa minä istun joskus (anoppilassakin) lattialla ihan vain huvin vuoksi, mutta syödä en siellä ole kyllä tainnut. :-)
PoistaHahaa, yksi lempiaiheistani!
VastaaPoistaKiinassa ensimmäine kotiapulaisemme toi mukanaan oman mukin ja omat eväät (palkkaan lisättiin euron "lounasraha"). Kolme muuta myöhemmin talossa palvellutta apulaista käyttivät kyllä meidän asitioita, mutta kävivät ainoastaan kellarin kotipalvelijoita varten rakennetussa vessassa ja siellä he kävivät suihkussakin, koska kodeissa heillä ei moista luksusta ollut. Ja pesivät pyykkejäänkin.
Eväänsä halusivat aina mutustella seisten keittiön peränurkassa. Joku hieman pidempään meillä ollut, kuten tuo ensimmäinen kyllä suostui jossain vaiheessa ihan pöydänkin ääressä syömään, kun tarpeeksi monta kertaa olin asiasta huomauttanut.
Onneksi sentään tervehdittiin kaikki toisiamme compoundin kujilla, työnantajat, vartijat, autonkuljettajat, katusiivoajat ja kotiapulaiset! Moista toisen ihmisen huomioimattomuutta olisi ollut vaikeaa ymmärtää.
Kaiken kaikkiaan Pekingissä oli vaikeaa elää ilman kotiapulaista, sillä talossa oli aina jokin rikki (ei tullut vettä tai ulko-oven kahva murtui palasiksi tai ei ollut lämmintä vettä tai jokin kone hajosi tai kellarissa oli vedenpaisumus, näitä siis ihan oikeasti päivittäin). Kun oli palkattu kotiapulainen ei itse tarvinnut olla odottamassa ja ohjaamassa korjaajia. Ja tietenkin se ainainen likapöly, kämppä oi oikeasti luututtava vähintään joka toinen päivä.
Mua rupesi naurattamaan tuo idea, ettei kotipailainen saanut käyttää lasiastioita. Anteeksi vain, mutta melkein ymmrrän yskän! Yksi meidän apulaisista oli niin kovakourainen ja rempseä, että hänen puolivuotinen työsuhde kaatui jatkuvasti hajoaviin astioihin. Jopa emaliastiat menivät lommolle. Hän elää muistoissamme kuitenkin ikuisesti sillä hanojen lisäksi hän päätti hinkata karhunkielellä puhtaaksi myös meidn häälahjahopeat. Aikas raidalliset lusikat, kakkuveitset ja juustohöylät meillä nykyisin! Ja kaiken hän teki vain yrittäessään olla ahkera.
Vrkauksiltakaan ei selvitty, mutta se siitä, mitä niitä muistelemaan. Nälkä kasvaa syödessä.
Kummallisin juttu oli autonkuljettajamme katoaminen. Hän oli meillä töissä neljä vuotta, sai hyvät palkankorotukset joka vuosi ja kaikin puolin sujui hyvin. Ja sitten kerran ei tullutkaan meitä lentokentälle vastaan. Väitti olevansa sairaalassa jne. Kävi ilmi, että oli lomamme aikana suit sait vaihtanut miehen uudelle kollegalle töihin (joka ei tiennyt kuljettajan olleen työsuhteessa meillä). Asia ei koskaan selvinnyt, että miksi. Outo juttu, kun yleensä katoamisia edeltää jonkinlainen erimielisyys.
On tämä nykyinen elämä vaan helppoa, saa olla rauhassa ja ihan itse vastuussa asioiden hoidosta tai hoitamatta jättämisestä! Minä tykkään tästä enemmän, lapset kaipaavat passausta!
Tulipa pitkä kommentti.
Olipa kiva kuulla kiinalaisia kokemuksiakin! :-) Kiitos.
PoistaMulta kyllä menisi hermo, jos jokin paikka olisi jatkuvasti rikki. *koputtaa puuta* Voi olla, että silloin minäkin voisin harkita kotiapulaisen palkkaamista, paitsi että täällä pitää vahtia sitä kotiapulaista. Olisiko siitä siis mitään vastaavaa hyötyä, jos minä vahtisin kotiapulaista ja kotiapulainen vahtisi remonttimiestä. :-D Tämähän alkaa kuulostaa jo perin intialaiselta touhulta!
Ai että minua harmittaa ne teidän häälahjahopeat. Täällä on kanssa sama tyyli, että mitä enemmän hinkkaa, sitä puhtaammaksi muka lähtee, ja semmoinen karhunkielisieni on täälläkin kovassa käytössä. Samoin on tiskiaine, varsinkin jos se on nestemäistä, ja sitä menee pulloittain. Monet ostavatkin vain sellaisia palatiskisaippuoita, jotka ovat riittoisia ja halpoja. ;-)
Nauratti tuo teidän astioita torpedoiva apulainen. :-D Täälläkin apulaiset hajottavat hyvin herkästi astioita tiskatessa, jos ne ovat muita kuin niitä metallisia. Siinä mielessä ihan ymmärrettävää, että kotiapulaiset pidetään kalliista posliinilautasista kaukana. (Posliinilautaset ovat minusta muuten täällä ihan hirveän kalliita.)
Täällä autonkuljettajien katoamistemppuja näkee jatkuvasti, ja siihen se työsuhde yleensä päättyykin, kun kuljettaja ei yksi kaunis päivä vain tule töihin. Kiinassa semmoinen taitaa sitten olla harvinaisempaa? Jospa se teidän kuljettaja lähti vain paremman palkan perään?
Pitäisiköhän sinun alkaa passata lapsiasi, niin sitten olisivat kaikki osapuolet tyytyväisiä. ;-)
Kuskien katoamisia tapahtuu kyllä aina välillä, kuten kotiapulaistenkin. Mutta tosiaan yleensä tulevasta on saatu jonkinlainen vihje etukäteen. Mies jutteli siis uuden tanskalaisen kollegan kanssa ksukiasiasta ja selvisi, että palkka, auto, matkat, ajat, ihan kaikki olivat samoja. Ilmeisesti halusi vain vaihtelua? Sen verran tiedän, että varmasti joutui kovemmalle, kun perhe oli uusi Kiinassa ja varmasti rouva haluaa päivisi käydä enemmän seikkailemassa mitä minä loppuaikoina. Eli vähemmän korttipeliaikaa muiden kuskien kanssa. No, me löydettiin viimeiseksi vuodeksi toinen, sekoilevampi, mutta iloisempi ja avuliaampi :)
PoistaAi siellä pelataan korttia luppoaikoina! Täällä luetaan Bollywood-elokuvalehtiä. :-D
PoistaEhkä kuski halusi sitten tosiaan vain vaihtelua. Tai ehkä hänellä oli jotain henkilökohtaisia syitä, joita kukaan ei voi tietää.
Juu, korttia lyödään, ja rahasta tietenkin! Keikkien "työautojen" vakiovarustukseen kuuluu pieni n. 25cm korkea palli, jolla istutaan. Pelipöytänä tomii esim. pahvilaatikko tai laatikko jonka päälle asetettu vanerilevy. Kiinassahan uhkapeli on lailla kielletty, mutta missään muualla en ole nähnyt yhtä paljon rahasta pelaamista! Niinpä kameran kanssa hyppeleviin ulkkarinaikkosiin suhtauduttiin myönteisesti, kunhan ensin annoin muutaman sekunnin rahojen piilottamiseen!
PoistaVoin oikein nähdä tuon kaiken silmissäni. :-D
PoistaTäällä ihmiset pelaavat korttia myös yleensä aina rahasta – se tuo kai jonkinlaisen lisäjännityksen peliin. Muitakin pelejä pelataan rahasta, ja esimerkiksi anoppi tapasi pelata kitty parteissaan bingon tapaista tombolaa rahapanoksin. :-)
VastaaPoistaMielenkiintoinen postaus ja kommentit. Täällä on aika lailla samanlainen systeemi. Vessat ja astiat on sentään samoja. Ehkä kirjoitankin aiheesta omaan blogiini joskus, kun kommentistani meinasi tulla romaani ja pakko nyt lähteä ITSE siivoamaan kun on vieraita tulossa. :)
Kommentit ovat olleet minustakin tosi mielenkiintoisia. :-) Ja olisi kyllä tosi kiinnostavaa lukea sikäläisistä tavoistakin. Toivottavasti innostut kirjoittelemaan aiheesta – vaikka kyllä minä sen romaaninkin olisin jaksanut lukea. :-)
PoistaTämä upea kirjoituksesi herättää minussa mielihalun kaivella vanhoja Intian kuvia ja tunnelmia siitä miten kovasti minua juuri tämä asia ahdisti. Että osa puistossa minun lasteni kanssa leikkineistä muuten aivan samanlaisista ipanoista tulisi kasvamaan tuollaiseen minäpä panen palvelijan siivoamaan puolestani -elämään, kun taas osa olisi tuomittu palvelijoiksi. Miten suomalaisuus, jonka luulin olevan itsessäni aika pinnallista, valkenikin minulle juuri Intiassa... Että olenkin tosi suomalainen siinä että näen kaikki tasa-arvoisina syntyperään ja sukupuoleen katsomatta ja haluan että kaikilla olisi samat mahdollisuudet elämässä. Näitä pohdin viimeksi pressanvaalien alla kun olin Haavisto-huumassa.
VastaaPoistaLuin ensin, että Haavisto-humalassa. :-)
PoistaMinusta tuntuu, että suomalaisuuden löytyminen saattaa olla seurausta siitä, että Intia pakottaa katsomaan itseään ja tutkimaan sisintään ihan uudella tavalla, kun täällä joutuu vastakkain sellaisten asioiden kanssa, joiden kanssa Suomessa ei koskaan joutuisi. Intia on opettanut minullekin valtavan paljon lisää itsetuntemusta, enkä ole ollut kaikkiin löydöksiin läheskään tyytyväinen. :-D Että tällainenkin idioottimainen puoli minulla on. :-D
Ja sitä piti vielä ihmetellä, että miksi intialaisilla on ylipäänsä niin suuri tarve pitää palvelijoita. Tiedän useita perheitä, jotka ovat olleet ulkomailla jopa parikymmentä vuotta ja pärjänneet siellä ilman ensimmäistäkään apulaista. Sitten kun he ovat palanneet takaisin Intiaan, on pitänyt palkata heti monta apulaista. Onko palvelijoiden määrä (sekin) täällä jonkinlainen statuksen mittari, jolla voi kehuskella ja osoittaa varakkuutensa? Vai otetaanko täällä palvelijoita vain sen takia, kun työvoima on niin halpaa? Vai ovatko intialaiset todellisuudessa niin laiskoja, että palkkaavat apua heti, kun se vain on mahdollista - ulkomaillahan apuvoimien palkkaaminen on yleensä aika kallista. En ymmärrä. Mutta ihmettelen.
PoistaMutta, jatkan vielä, eihän Suomi ole ollut tällainen vielä kauankaan. Vielä isoäitini, Karjalan evakon, lapsuudessa hän ei voinut jatkaa oppikouluun vaikka opettaja kävi oikein kotona anelemassa että vanhemmat jotenkin järkkäisivät hänet sille, koska perhe oli vaan liian köyhä. Nyt jo edesmenneen isoäitini rakkaimpiin lapsuudenmuistoihin kuului hieman makaaberisti kun hänen rikas paras ystävättärensä kuoli keuhkotautiin ja hän sai itselleen tämän vanhat vaatteet, mikä oli hänestä ihan tavattoman jaloa ja ystävällistä.
VastaaPoistaEikä Suomen tilanne ehkä pysykään tällaisena kauankaan, jo nyt ainakin pääkaupunkiseudulla luokkaerot ovat hirmuiset.
Mielenkiintoinen kirjoitus, Satu! Samanlaisten asioiden kanssa stressailin sillä päin ollessa ja mielestäni voi kyllä hyvin yleistää, että paljon on eriarvoisuutta ja tiukkaa hierarkiaa Intiassa. Hyvin hitaasti tuollaiset asiat muuttuvat ja aidon muutoksen on tapahduttava sisältäpäin.
PoistaIhan viimeaikoina olen miettinyt aivan samaa, kuin Kirjuri, eli suomalaista tasa-arvoa, joka on tosiaan kovin (pelottavan) nuori ajatus!
Kirjuri, minä olen kuullut suvustani tuommoisen samanlaisen tarinan, että opettaja oli käynyt kotona pyytämässä jatkamaan koulunkäyntiä. En muista, kuka henkilö oli kyseessä.
PoistaEnkä uskalla edes kuvitella, millainen Suomikin mahtaa joku päivä vielä olla!
Sannabanana, minulle tuli suomalaisena aina ennen tasa-arvosta ensimmäisenä mieleen sukupuolten välinen tasa-arvo, mutta täällä tasa-arvo on kyllä saanut ihan toisenlaisen merkityksen!
Todella mielenkiintoinen kirjoitus, kiitos taas! :) Tuli melkein mieleen Downton Abbey. ;) Kuten Kirjuri tuossa yllä, ei "kahden kerroksen väen" aika nyt niin hirveän kaukana Suomessakaan ole. Minunkin mummoni kävi aikanaan pari vuotta kiertokoulua, kun ei lahjakkuudesta huolimatta muuhun ollut varaa, ja kiersi karjakkona, kunnes löysi pappani ja ryhtyi pienviljelijäksi. :)
VastaaPoistaKiitos, Riina. :-) Mulla on aukko sivistyksessä, kun en ole tiedä Downtown Abbeysta mitään. Nimen olen kyllä kuullut. :-)
PoistaMulle tulee aina surkea olo, kun kuulee tuollaisia tarinoita, että joku ei voinut jatkaa opiskeluja siksi, kun ei ollut varaa. Vaikka se oli kyllä varmasti todellisuutta aika monelle aikoinaan.
Downton Abbey on niiiiin ihana brittidraama, joka kertoo erään kartanon elämästä 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Tarjolla on tietysti kuplivaa saippuaa, mutta kyllä siitä minusta heijastuu aika älykkäästikin myös brittiyhteiskunnan murros. Se miten palvelijoille vähitellen avautuu muitakin vaihtoehtoeja kuin elää naimattomina palvelijoina koko ikäänsä.
PoistaSiis jos jostain käsiisi saat, niin katso ihmeessä! :)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Downton_Abbey
http://www.imdb.com/title/tt1606375/
Voi hitsi, en ole kyllä yhtään historiallisten sarjojen ystävä, mutta jospa nyt kerrankin heittäisin ennakkoluuloni romukoppaan. :-) Kuulostaa kyllä tosi mielenkiintoiselta, ja muistelen hatarasti kuulleeni kehuja muualtakin.
PoistaSitä voisi katsoa ainakin täällä.
Tuolla TVMusessa voi katsoa paljon kaikkea muutakin – lopetin juuri pari päivää sitten tuoreimman Biggest Loserin ja tänään korkkasin uusimman Survivor-kauden ;-) Että tämmöisiä asiaohjelmia täällä katsellaan. :-D
Olen taas lueskellut paljon historia/fantasiakirjallisuutta ja on pakko sanoa että tuohan on kuin keskiajalta. Oikeastaan aivan kuin keskiajalta jossa oli myös tarkka luokkajako palvelijoihin ja ylempiin :/
VastaaPoistaOlisikohan vaikka jollekulle palvelijalle (mikäköhän olisi korrekti länsimainen vastine, työntekijä?) kulttuurishokki jos hän pääsisi vaikka suomeen osaksi yhteiskuntaa? Kun ei enää tarvitsisikaan istua lattialle ja voisi ihan juoda vesilasista?
Minä taas en tiedä keskiajasta oikein mitään, mutta voisin hyvin kuvitella, että juuri tällaista silloin on ollut. Intia on varmaan säilynyt muuttumattomana tosi kauan, monessakin suhteessa. Samoja ruokiakin on syöty varmaan vuodesta yksi tai kaksi. ;-)
PoistaEn ihan oikeasti tiedä, miten palvelija (minusta työntekijä on vähän liian neutraali termi tähän yhteyteen) mahtaisi reagoida, jos hän vaikka tulisi Suomeen ja olisikin yhtäkkiä samanarvoinen kaikkien muiden kanssa ja saisi muutenkin kaikki vapaudet. Luulen, että siitä voisi seurata pahemmanlaatuisia ongelmia. Tiedän tapauksia, että sosiaaliturvaa esimerkiksi on käytetty ihan sumeilematta väärin ja että Suomen hameväki onkin yhtäkkiä noussut kaikkein kiinnostavimmaksi asiaksi elämässä. :-/
VastaaPoistaHei taas! Joo, tosiaan tarkoitin etta mikseipa niita palvelijankin vaatteita voisi pesukoneessa pesta. Ainakin isommille kangasmaarille, kuten petivaatteille/patjanpaallyksille tms. se voisi olla helpompaa kuin hakata painavia ja markia peittoja vasten kivea.
Mieheni tati, appiukon isosisko, jota anoppi halveksuu ihan ylenmaarin istuskelee valilla keittiossa lattialla ja jutustelee seka ruokailee keittajan kanssa. Tamakos kismittaa anoppia niin paljon etta siita saa kuulla joka ikinen kerta kun tati on talossa! Tallainen kaytos kuulemma pilaa palvelijan taysin ja jos jotain pienta vastarintaa tai laiskuudeksi luettavaa loytyy, siita on kateva syyttaa tatia, joka on iljennyt menna kaveeraamaan keittajan kanssa.
No todellakin, petivaatteet olisi kyllä tosiaankin mukavampi pestä pesukoneessa! Alkuaikoina, kun meillä ei ollut vielä pesukonetta, minulla oli vaikeuksia pestä ihan pienempääkin pyykkiä käsin. :-)
PoistaHihii, mikä kapinallinen tuo miehesi täti! :-D Mutta onhan anopillasi nyt onneksi syyllinen tiedossa, kuka sen keittäjän mielen turmelee. :-D
Haha juu ristiin mentiin blogikyttäilyssä :)
VastaaPoistaTohon huonekalu kysymykseen,miksi esimerkiksi mieheni veli ei koskaan kysy meiltä ensin kun jakaa tavaroitaan..Luulen ,että kyseessä on jokin ylpeys juttu eli koska, muilla suvussa menee ns tosi hyvin meidän keskiluokkaisuutta(ehkä hieman alle senkään nimityksen..) jollain tavalla häpeillään ja koitetaan suhtautua asioissa kuin olisimme samaa yhteiskuntaluokkaa..
ESimerkiksi kun anoppi kysyy miten menee ja menen sanomaan,että ollaan ihan p ja a ,anoppi saattaa suuttua ihan hirveästi..
Itse tulen sellaisesta aina kaikki auttaa kaikkia perheestä ja välillä sellainen esittämis meininki perheen sisällä on todella outoa minulle..
ESim miehini muistuttaa usein,että jos haluat anoppilaretken menevän kevyesti, et puhu mitään mitä anopi ei halua tietää..
Todella erikoista hommaa..Muutenkin rahasta puhuminen on täällä kamalan harvinaista, suomessa kavereitten kaa aina valitamme jos tili on nollilla, mutta täällä kaikki pyrkii useimmiten esittämään, että sitä on ja ihmiset joilla on todella vähän rahaa, tarjoaa niillä vähillään muille, vaikka oikeasti ei olisi varaa pätkääkään..
Sekavia mietteitä ..Ihanaa päivää sinulle <3
Aika omituista hommaa, totta tosiaan. En tiedä, kuinka kauan minä jaksaisin tommoista... että pitäis ikään kuin salailla kaikkea. Rahasta puhumisessa näyttää sitten olevan aika paljon eroa siellä ja täällä, kun täällä kyllä puhutaan rahasta tosi avoimesti, on toisten palkat aika tarkalleen tiedossa jne. Tosin ei täälläkään ihan tilitietoja julkisteta, tai en minä ainakaan ole kuullut. :-) Mutta itse olen kyllä ihan samoilla linjoilla, että ei mitenkään hävetä tunnustaa, jos tili on nollilla (ja se muuten on paraikaakin :-D).
PoistaMutta tuossa valossa voin hyvin ymmärtää, että teille ei niitä huonekaluja tarjota. Sehän olisi vähän sama kuin sen myöntäminen, että teillä on niille tarvetta ja että teillä menee jotenkin ”huonommin”.
Ihanaa päivää sinullekin! <3 Minä menen tästä kohta nukkumaan. :-)
Mieheni perhe on kasvissyöjiä (brahmineja, vaikka eivät välitäkään kastisäännöistä niin paljon kuin siitä, että henkilö ei syö lihaa – kasvissyöjä-kshatriya tai ulkkarivegekin siis saa naida sukuun :D). Perheessä käy kristitty palvelijatar, joka kiertaa päivittäin apulaisena useissa perheissä rahoittaakseen lastensa koulunkäynnin.
VastaaPoistaKoska apulainen käy vain pesemässä tiskit ja pyykit, hän ei yleensä syö työpaikalla eli anoppilassa. Miehen käly (minun ”co-sisterini”) piti minulle kerran luennon puhtaussäännöistä, kun olin käyttämässä niin sanotusti vääriä astioita palvelijattarelle vesilasiksi. Tämä ei ollut ainoa co-sisterin tiukoista periaatteista alkanut ristiriitatilanne. Anoppi taas on intialaisittain vapaamielinen, ja antoi eräänä päivänä teräslautaselta kotiapulaiselle aamiaiselta jäänyttä upmaa, kun sitä nyt oli jäljellä, ja ruoan tuhlaaminen olisi väärin. Nainen kävi olohuoneen lattialle istumaan minun ja anopin katsellessa televisiota sängyltä. En edes tajunnut, että tässä oli kyse (myös) hierarkiasta, sillä usein koko perhe istuimme kyllä lattialla syömässä illallista. Nyt ymmärrän, että tietenkään nainen ei olisi voinut istua sängylle missään tilanteessa. Kävimme joka tapauksessa anopin kanssa tuona päivänä keskustelun, jossa kummastelin co-sisterin käytöstä astioiden suhteen: miksi hän on niin tiukka, kun talon emäntä eli anoppi ei ole? Anoppi taas toi esille oman näkemyksensä siitä, että kaikkihan ovat ihmisiä, palvelijatkin. Kuulostaa kovin itsestäänselvältä toteamukselta, jos ei ole käynyt Intiassa. Kaikki ovat toki ihmisiä, mutta jotkut ovat tasa-arvoisempia kuin toiset...
Oleskelin siis Intiassa useamman kuukauden ennen häitämme. Kun palvelijatar sitten myöhemmin sai kuulla, että olen tuleva miniä, hän pyysi nauraen pientä rahalahjaa morsiamelta. En ole aivan varma, oliko hän tosissaan. Halusin antaakin, koska tiesin rahan menevän tarpeeseen, mutta en voinut. Syy? Olisin tehnyt jotakin minua hierarkiassa korkeampana olevien eli appivanhempieni ohi ja todennäköisesti vastoin heidän tahtoaan, ja lisäksi arvelin, että olisin osoittanut sitä hellyyttä, joka kääntyy niinsanotun hyväntekijän vahingoksi pitkällä aikavälillä, kun pyynnöt vain yleistyvät. Appivanhemmat katsoivat, että minun ei pitäisi antaa rahaa. Eikä palvelijatarkaan mikään pulmunen ollut: co-sister kirosi häntä aina välillä, koska tämä ei joskus ilmestynyt töihin kahteen viikkoon ja jätti tulematta erityisesti silloin, jos perheen kotona oli sukulaisia vieraina ja tiskejä siis pestävänä normaalia enemmän ;)
Kerran co-sister meinasi saada sätkyn, kun en tiennyt, oliko kaasuhellan hänen poissaollessaan siivonnut anoppi vai kotiapulainen. En ollut tajunnut, että tällaisia kysymyksiä pitäisi edes ajatella, mutta kotiapulainen ei hänen mukaansa saa koskea lieteen sen ”pyhyyden” takia, vaikka peseekin astiat, joista koko perhe syö. En tiennyt, kuka hellan oli tuolloin pessyt, joten co-sister panikoi äänekkäästi, kunnes selvisi, että siistijä oli ollut anoppi. Ehkä palvelijatar oli muutenkin ymmärtänyt, että hänen ei tule pestä hellaa.
En voi muuttaa järjestelmää, ja ehkä yritys olisi länkkärinä muutenkin tuhoon tuomittu. Kuitenkin pelkkä ajatus siitä, että joku ihminen tai hänen kosketuksensa voisi joidenkin päättömien sääntöjen mukaan olla ”epäpuhdas”, nostaa pulssini korkeuksiin. En halua ikinä ymmärtää sitä, koska tuntuu, että menettäisin silloin jonkin sellaisen osan itsestäni, josta pidän ja joka on minulle totuus, eli tasa-arvoinen ja humaani ajattelutapa. Vaikka kulttuureita ei pidä arvostella ja kauhistella tuntematta niitä, en näe tällaisessa erottelussa mitään positiivista tai säilyttämisen arvoista. Onneksi intialaisetkin ovat hiljalleen tajuamassa, että siitä on päästävä eroon.
P.S. Kuten intialaisen_vaimo, minäkin olen nukkunut lattialla Intiassa pelkän aluslakanan päällä, tosin tämä oli hyvin poikkeuksellinen tilanne ja selän kannalta todella huono ratkaisu. Mutta pointti on myös juuri tuo, että sängyllä nukkuminen työnantajan kotona ei ole palvelijattarelle edes teoreettisesti mahdollista, kun taas toisin päin voi liikkua.
Kiitos pitkästä ja mielenkiintoisesta kommentistasi.
PoistaMinulle tuli mieleen kommentistasi montakin juttua. Ensinnäkin mietin sitä, että miksiköhän ulkomaalaiset näyttävät useimmiten päätyvän brahmiini-miehen kanssa naimisiin? Omalla kohdallani asia ei (onneksi, hih) ole näin. Olen päässyt tutustumaan brahmiiniperheiden sääntöihin täällä asuvan suomalaisen ystäväni kautta sen verran, että olen ihan kiitollinen, että kohtalo päätti minun kohdallani toisin. ;-)
Sitten ihmettelin myös tuota lattialla istumista, joka tuntuu olevan muissa intialaisissa (brahmiini?)perheissä hyvinkin yleistä. Minun perheessäni ja suvussani ei kyllä istuta lattialla juuri koskaan, jos tuoleja vain on tarjolla. Korkeintaan uskonnollisten seremonioiden aikana.
Ja mikähän siinä on, että palvelusväki päättää olla tulematta töihin juuri silloin, kun heitä eniten tarvittaisiin... ;-)
Minulla on ihan sama ajattelutapa, että en todellakaan halua edes yrittää muuttaa Intiaa tai intialaisia tapoja. Mutta minulla on kuitenkin oikeus pitää kiinni omasta ajattelutavastani ja maailmankuvastani, vaikka Intiassa asunkin, ja noudattaa itseni kohdalla niitä tapoja ja käytäntöjä, jotka tuntuvat minusta oikeilta ja hyviltä. Mahdollisuuksien rajoissa tietenkin.
Inhoan muuten sydämeni pohjasta juuri tuota, että kauhistellaan eri kulttuurien tapoja tuntematta niitä lainkaan. Intia erityisesti tuntuu kannustavan tällaiseen käytökseen, enkä toisaalta kyllä ihmettele yhtään. :-D Onhan täällä aika paljon kaikkea kauhisteltavaa. :-D
Miksi aina brahminit? :D Kysyin tätä mieheltäni, joka oli sitä mieltä, että eihän toki me, vaan kyllä ne on ne muut! Olen kuullut, että Andhran alueella ulkomaalaisia, varsinkin amerikkalaisia morsiamia tuovat eniten perheelleen esiteltäväksi Reddyjen sukulinjaan (vai miksi sitä nimittäisi) kuuluvat miehet. Näin väitti ainakin oman häähennani tehnyt hennataiteilija.
PoistaIntiassa on kuin onkin paljon ihan oikeasti kamalaa, ja sitten paljon yleisesti kauhisteltavaksi sopivaa. Ennen häitä kummitätini oli kovin huolissaan intialaisesta tavasta, josta hän oli kuullut puhuttavan telkkarissa: jos mies kuolee, leski poltetaan elävältä, joten minun kannattaa olla varuillani. Näinhän se aina... :D
En osaa sanoa brahmineista sen yleisemmin, sillä omat appivanhempani ottavat uskonnon vakavasti mutta toisaalta pitävät sen itsellään. Sen sijaan co-sisterini on kyllä konservatiivisten elämänohjeiden ja tyhjänpäiväisten sääntöjen kuningatar. Mieleeni tulee muuan kerta, kun co-sister ohjeisti siveälle hindunaiselle – siis myös minulle, kun perheen kautta nyt minun ”on aivan välttämätöntä noudattaa heidän uskontonsa sääntöjä” – ehdotonta vaatimusta pestä kehonsa ”tiettyinä aikoina” – enkä ole edes kääntynyt, minkä hän tietää hyvin. Pohdin hiljaa mielessäni, että jos vielä jatkat tätä intiimimmälle alueelle ja kyseenalaistat itsemääräämisoikeuteni tai kykyni huolehtia alkeellisesta hygieniasta yhtään pitempään, niin läpsin sinua ympäri korvia. Tietenkin aivan mahdoton ajatus, koska co-sister on naimisissa mieheni isoveljen kanssa ja on minua kokonaisen vuoden vanhempi.
Valitin kylläkin co-sisteristä anopille, joka ymmärsi kantani. :D
On that note, olisi muuten todella mielenkiintoista lukea, jos joskus kirjoittaisit hierarkioista intialaisen perheen sisällä.
Hih, täällä ilmoittautuu yksi Reddyn morsian, tai siis vaimo. Ihan suomalainen kylläkin. ;-)
PoistaMieluusti kirjoittelisin hierarkiasta intialaisen perheen sisällä, mutta minusta tuntuu, että minulla ei ole siitä tarpeeksi paljon kokemusta, että pystyisin kirjoittelemaan siitä. Ikähierarkia on tietysti minullekin tuttu, mutta esimerkiksi juuri miniä-hierarkia on minulle ihan vieras, vaikka olenkin pedda godalu, eli vanhin miniä perheessä, ja mulla on kuulemma perheessä vastuuta ja oikeuksia, joista en kyllä tiedä mitään. :-D Toinen miniä asuu (onneksi!) Amerikoissa – onneksi siksi, että ollaan kuin yö ja päivä. Kaiken lisäksi miehen perheessä tunnutaan muutenkin olevan aika tasa-arvoisia, eikä mitään arvokiistoja ole. Se tosin johtuu varmaan siitäkin, että nuorempi sukupolvi asuu kokolailla ulkomailla. ;-)
On kyllä tosi kiva kuulla kokemuksistasi, ja kiva, että anoppi on puolellasi. :-)
Ai niin, ja piti vielä sanoa, että Intiaa tulee varmaan kauhisteltua herkemmin, jos ei tunne paikallisia ihmisiä ja jos liikkuu vain muiden ulkomaalaisten seurassa. Kun tutustuu paikallisiin ihmisiin, saa ihan toisenlaisen perspektiivin asioihin.
Poista