Turistina

Tässä tulee taas pieni kuvapläjäys viime päivien touhuiluista. Lepäämään ei vieläkään ole ehditty, mutta josko vaikka huomenna?

Eilen läksimme ajelemaan paikallisjunalla Secunderabadiin, kun siellä oli lukemani mukaan Monda Market, jossa myydään kaikkea maan ja taivaan väliltä. Ajattelin muutenkin, että pieni junamatka ja tuommoinen tori voisi olla mielenkiintoinen kokemus vieraalle, kun siellä on niin erilaista kuin täällä meidän kulmilla. Tuommoisissa paikoissa Intia on hyvinkin sellainen, jollaiseksi moni Intian ehkä päässään mieltää: meluisa, kaoottinen, likainen, täynnä ihmisiä, eläimiä, kaupustelijoita ja jätteitä. Kontrasti on niin suuri näihin uudempiin kaupunginosiin verrattuna, että tuntuu melkein siltä, kuin olisi käynyt toisessa maassa!

Jos haluaa nähdä mahdollisimman monta intialaista kerralla, kannattaa mennä jollekin isolle rautatieasemalle. Rautatieasemalla ei nimittäin tarvitse yksinäisenä kärvistellä! Väkeä on asemalla välillä niin paljon, että liikkuminen ei onnistu muuten kuin väkimassan imussa. Junamatkailu on Intiassa erittäin suosittua; se on helppo kenen tahansa nähdä. 

Tavarakin kulkee kätevästi raiteilla.

Paikallisjuna oli myöhässä jo lähtöasemalle tullessaan, ja matkaan Secunderabadin asemalle kului 40 minuuttia, vaikka siihen olisi kuulunut mennä vain 15 minuuttia. Juna pysähtyi matkalla useamman kerran, ja välillä seisottiin pahalle haisevan radanvarsikaatopaikan ja välillä jätteitä kelluvien lampien vieressä. Ovet ovat junissa koko ajan auki, joten hajut ja äänet tulevat junassa erittäin lähelle.

Välillä taas pysähdyttiin rautatiesillalle, ja avoimesta junan ovesta olisi voinut hypätä vaikkapa jonkin kuorma-auton lavalle.

Matkustimme naisten vaunussa, jonka toisessa päässä on kaltereilla erotettu ykkösluokka ja toisessa kaltereilla myöskin erotettu inva-tila. Täällä on naisille omat vaunuosastonsa, millä yritetään taata naisille edes jonkinlainen turvallisuus junamatkan aikana. Miehet kun ahdistelevat naisia täpötäysissä junissa ja busseissa sekä verbaalisesti että ihan fyysisestikin kourimalla ja koskettelemalla muka vahingossa.

Naisten vaunu ei kuitenkaan ole mikään turvallisuuden tae, ja nytkin vaunuosastossamme oli pitkältä toistakymmentä miestä, ja yksikin ukko seisoi takanani epämiellyttävän lähellä minua. Siirryimmekin sitten kauemmas toiseen oviaukkoon. Yhdellä asemalla naisten vaunussa matkustaneet miehet saivat kuitenkin lähtöpassit, kun asemapoliisit tulivat ajamaan miehet ulos pitkien keppien avulla. Samoin ajettiin pois luvattomat matkustajat ykkösluokasta ja inva-vaunusta. Yksi ukko yritti vielä hypätä naisten vaunuun junan ollessa liikkeellä, mutta poliisi loikkasi ukon perään kuin jänis, ja ajoi ukon ulos. Poliisien läsnäolo ja valvonta tuntui aika mukavalta, kun siitä tuli sellainen tunne, että naisten turvallisuuteen yritetään ihan tosissaan panostaa.

Takaisin päin tullessa naisten osastossa oli aika tyhjää eikä miehiäkään ollut mukana.

Monda Market itsessään oli maalaistorin kaltainen vihannes- ja hedelmätori, mutta sitä ympäröivillä kaduilla myytiin kaikkea muuta tavaraa.

Riisinkeittimiä kaikissa väreissä.

Minusta oli aika outoa, että torilla oli niin hyvät valikoimat pastaa. Kuka ihme tulee ostamaan vihannes- ja hedelmätorille pastaa? Olin ihan jo aikeissa ostaa sitä, kun ajattelin, että pasta on torilla varmasti halvempaa kuin kaupassa, mutta tulin toisiin ajatuksiin, kun näin kukertavan kikertävät pastalaadut. Ties mitä väriaineita niissäkin on taas käytetty!

Meille sattui pieni onnettomuuskin, kun kävelimme hieman liian läheltä yhden lehmän huiskivaa häntää. Lehmä oli ilmeisesti juuri virtsata lorotellut, kun sen häntä oli niin märkä, ja kun lehmä huiskautti häntäänsä, roiskeet lensivät minun hihalleni ja tätini naamalle.

Syyllinen. Tuo isompi siis.

Seuraavana päivänä ajelimme taas junalla, hieman toisenlaisella tosin, sillä kävimme Hyderabadin eläintarhassa. Minulla on eläintarhasta ennestään huonoja muistoja juurikin ukkojen lääppimisen takia (ilmiötä kutsutaan Intiassa nimellä eve-teasing, joka on minusta ihan utopistinen nimitys naisten ahdistelulle), mutta onneksi olen saanut sieltä myöhemmin hyviäkin muistoja.

Koska Hyderabadin eläintarha on yksi Intian suurimmista, se on ihan käymisen arvoinen paikka, vaikka siellä saa kyllä takuuvarmasti jalkansa kipeiksi ja vaikka koko päivän kulumaan.

 

 

Kävimme myös Golkondan linnoituksessa, josta olen kertonut jo aiemminkin. Nyt oli kaunis auringonpaiste, joten kuvia oli vähän kivempi ottaa kuin viimeksi, jolloin Golkonda näytti kovin synkältä paikalta.

Huomisen päivän ohjelmaa ei vielä tiedetä, mutta tuskin sekään hirveästi lepäilyä sisältää.