Kotoisia valituksia

Muutama päivä sitten, kun olin lähdössä ulos ja laittamassa ulko-ovea lukkoon, satuin vilkaisemaan katonrajaan. Siellä oli jotakin semmoista, mitä siellä ei ollut ennen ollut: valvontakamera. Kaiken lisäksi kamera osoitti suoraan ulko-ovellemme.

Kävin käytävä-alueen katseellani pikaisesti läpi ja huomasin, että meidän kerroksessa (jossa on kokonaista neljä asuntoa), oli kolme valvontakameraa! Lisää valvontakameroita löytyi muista kerroksista, pohjakerroksen hissin sisäänkäynnin edestä, katolta, pysäköintialueelta ja pääportilta ajoluiskan yläpuolelta. Minua alkoi suututtaa. Olisi kiva tietää, mihin kameroiden kuvat oikein menevät! Istuuko joku mahdollisesti televisioruudun edessä kyttäämässä vuorokauden ympäri, milloin kukakin tulee ja menee? Jos kameroita seuraa koko ajan joku, kuka se "joku" mahtaa olla: talonvahti, vartija vai ikävystyneet autonkuljettajat, jotka odottelevat odotustilassaan parkkipaikan nurkassa?

Ukkelilta kuulin, että kamerat oli asennettu pari viikkoa aiemmin ja että ne ovat tallentavia videokameroita. En voi mitenkään ymmärtää, tarvitaanko talossa, jossa on 12 asuntoa, melkein parikymmentä valvontakameraa. Eikö se mene jo vähän liiallisuuksiin? Mitä hyötyä kameroista muutenkaan on, jos ne pelkästään vain tallentavat? Jos joku käy talossa tekemässä vaikkapa ryöstön tai murhan tai muuta vastaavaa, mitä hyötyä siitä on, jos syyllinen näkyy videokameran tallenteessa? Täälläpäin maailmaa ihmiset pystyvät kyllä halutessaan katoamaan niin, että kukaan ei varmasti koskaan löydä, eikä yksi murha tai ryöstö jaksa kiinnostaa kovin kauan ketään, kun uusia tapahtuu koko ajan. Kamerat ovat minusta aivan käsittämätön investointi, ja minulla alkaa vieläkin kiertää veri väärinpäin, kun vain ajattelenkin asiaa. Minusta kamerat rikkovat yksityisyyden suojaakin, vaikka täällä sellaista käsitettä tuskin edes tunnetaan. Onneksi minulla ei sentään ole mitään salarakkaita, jotka kävisivät päiväkahvilla ukkelin ollessa töissä.

Vielä kesäkuussa kärsimme muurahaisongelmasta, joka sai minut aika usein hermoromahduksen partaalle. Jos keittiön työtasolle oli unohtunut yksikin leivänmurunen, lieden taakse oli lennähtänyt yksikin sinapinsiemen tai mikron alle oli vierinyt puolikas maapähkinä, namipalan ympärillä oli kohta hirveä kuhina. Jopa tekeytymässä oleva jogurtti kelpasi muurahaisille, enkä voinut lopulta pitää jogurttiastiaa keittiössä ollenkaan, kun muurahaiset käyttivät astiaa uima-altaanaan. Muurahaisia tunki keittiöön seinän raoista, pistorasian raoista, kaasupulloletkun aukosta ja kaikista mahdollisista koloista, joita keittiössä vain oli - ja kolojahan intialaisissa asunnoissa on! Tulin ihan fanaattiseksi keittiön siisteyden kanssa, ja tiskirätti kasvoi melkein käteeni kiinni. Jos keittiön piti koko ajan putipuhtaana ja muruttomana, muurahaiset sai pidettyä edes jotenkin kontrollissa. Pienikin lipsahdus kostautui heti.

Kuvasin kerran muurahaisia, jotka yrittivät saada epätoivoisesti yhden sinapinsiemenen tungettua kulkuaukostaan - pistorasian sivuraosta - sisään. (Tämän postauksen kuvat ovat muuten todella epäesteettisiä - pahoittelut siitä. )

Yksi muurahainen yritti ensin yksin (kaveri on jo kyllä tulossa apuun)...

ja sitten kaksi yritti yhdessä.

Lopulta sinapinsiemenen kimpussa ähelsi kolme muurahaista. Typerät otukset eivät tajunneet, että sinapinsiemen oli rakoon liian iso: ei olisi auttanut, vaikka sen kimpussa olisi ollut sata yksilöä.

Mitä ihmettä muurahaiset sinapinsiemenillä edes tekevät? Syövätkö ne niitä? Ovatko muurahaiset niin ahneita, että niille kelpaa mikä tahansa potentiaalisesti syömäkelpoinen?

Nuo keittiön pistorasiat olivat oikein murheenkryynejä, kun niitä ei voinut edes oikein tukkia millään. Yhdestä pistorasiasta teippasin kaikki reunat umpeen ja sitten yritin vielä tukkia katkaisijoiden viereiset kolot pienellä muovirasialla, jonka teippasin tiukasti katkaisijoiden päälle. (Virityksestä tuli samalla myös mielenkiintoinen sisustuselementti - näitä ei mistään Ikeasta saa!)

Auttoiko tämä? No eipä tietenkään! Muurahaiset mahtuvat näköjään tulemaan sisään ihan mielikuvituksellisen pienistä rei'istä. 

Ensi alkuun yritin tappaa muurahaisia myrkkyjauheella, joka toimikin pöytätason reunoissa ja muilla vaakasuorilla pinnoilla oikein hyvin. Mutta entäpä kun kyseessä on pystysuora seinä, jossa jauhe ei mitenkään pysy? Muistelin jonkun lukijan (anteeksi, en muista kenen) suositelleen liitumallista myrkkyä, ja päätin lopulta kokeilla sitä jauheen sijasta. Liidulla kun pystyisi vetämään viiruja pystysuoraan pintaankin.

Murha-ase.

Liitu toimi kuin unelma! Jos vedin liidulla viiruja sen paikan ympärille, joka kuhisi muurahaisia, muutaman minuutin päästä sain pyyhkiä vainajat kasaan. Pistorasioistakaan ei ole muurahaisia sen jälkeen tullut, kun piirsin niiden ympärille liidulla viivat.

Vaikka liidulla pystyi eliminoimaan muurahaiset, muurahaisten sisääntuloa sillä ei voinut kuitenkaan estää. Keittiö piti edelleenkin pitää niin siistinä kuin mahdollista, koska muurahaiset löysivät aina reitit makupalojen luokse. Sittemmin olen käyttänyt muurahaisjahtiin pelkästään liitua ja unohtanut jauheen kokonaan, koska liitu on niin äärettömän tehokas ja siisti keino verrattuna jauheeseen, jota oli aina lopulta sormissakin. Kiitos lukijalle mainiosta vinkistä.

Koska muurahaisista oli kesällä niin kova riesa, olenkin ollut erittäin hämmästynyt, kun Suomesta palattuani en ole muurahaisia keittiössä nähnyt. Leivänmurujakin on saattanut pöydälle unohtua, mutta silti muurahaiset ovat pysyneet poissa. Olen tullut siihen tulokseen, että muurahaisetkin ovat eräänlainen "sesonkituote": niitä on kesällä mutta ei sadekautena. En tiedä, pitääkö tämä oikeasti paikkansa ja mikä ilmiön syy mahtaisi olla, mutta muuta selitystä en keksi. Mikä onni ja autuus, kun ei tarvitse koko ajan kytätä muurahaisia ja niiden kulkureittejä! 

Nyt sadekautena muurahaisten tilalle ovat ilmestyneet toisenlaiset ötökät: hyttyset. Niitä ei onneksi ole kovin paljon, ja niiden kontrollointikin on paljon helpompaa: pitää vain muistaa sulkea ovet ja ikkunat heti, kun aurinko alkaa laskea mailleen. Päiväsaikana hyttysiä ei näy, mutta illalla niistä on aikamoinen riesa, eikä parvekkeella voi olla auringonlaskun jälkeen ollenkaan, ellei ole todella hyvin varustautunut. Intialaiset hyttyset ovat kaiken lisäksi erittäin salakavalia, sillä niiden läsnäoloa ei huomaa ollenkaan. Ne kun eivät inise samalla tavalla kuin suomalaiset hyttyset vaan ovat ihan hiljaisia kavereita. Niiden pistokaan ei nipistä yhtään, joten pureman huomaa vasta siinä vaiheessa, kun sitä alkaa kutista. Yhtenä iltana sisään pääsi yksi hyttynen, jota en saanut listittyä. Katselin myöhemmin pimeässä telkkaria, ja yhtäkkiä huomasin, että vasen käsivarteni kutisi aivan kamalasti. Kun rupesin katsomaan kättäni tarkemmin, huomasin, että siinä oli melkein kymmenen paukamaa. Joku oli nauttinut lihaisan buffetin!

Hyttyset voivat tartuttaa erilaisia viruksia, ja tänäkin sadekautena kaupungista on löytynyt muun muassa denguekuumetta ja malariaa. Itse en osaa näitäkään tauteja pelätä, ja ihmettelenkin aina sitä intoa, millä suomalaiset syövät malarialääkkeitä Intiaan tullessaan. Hyttyset ovat järsineet minut joskus niin pahoin, että naamani on muistuttanut rokkopotilaan naamaa, mutta silti en ole koskaan saanut hyttysistä minkäänlaista tautia.

Tätä kirjoittaessani muistin vielä yhden epäkohdan, josta minulla ei tosin ole aihetta valittaa: sähkökatkokset. Sähköä säännöstellään täällä taas niin ankarasti, että ennalta ilmoitettujen sähkökatkosten lisäksi sähköt saatetaan katkaista ihan yllättäen epämääräisen pitkäksi ajaksi. Esimerkiksi anoppilassa sähköt menivät eräänä päivänä yhdeltä iltapäivällä, ja ne palasivat vasta viiden aikaan illalla (ja tämä on intialaisella mittapuulla vielä lyhyt aika). Siinä kerrostalossa, jossa appivanhemmat asuvat, ei ole edes varageneraattoria, mikä tarkoittaa sitä, että sähkökatkosten aikana edes hissi ei toimi. Kun appivanhemmat asuvat viidennessä kerroksessa, ja anopilla on huonot polvet (mikä on erittäin tavallinen vaiva intialaisilla naisilla!), sähkökatkokset voivat haitata elämää todella pahasti. Asumismukavuuden lisäksi pitkät sähkökatkokset ovat ongelmallisia myös ruoan säilyvyyden kannalta, kun jääkaapin lämpötila nousee, ja pakasteet vuorotellen sulavat ja jäätyvät.

Meidän alueella sähköä säännöstellään niin, että sähköt ovat poissa aamukuudesta aamukahdeksaan ja sitten taas iltapäivällä kahdestatoista kahteen. Minulla ei siltikään ole mitään syytä valittaa asiasta, sillä meidän talossa on varageneraattori, joka tuottaa riittävästi sähköä niin yleisiin tiloihin kuin kotitalouksiinkin. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että kun sähköt menevät, kuluu noin 30 sekuntia, jonka jälkeen varageneraattori menee päälle. Kaikki sähköt palaavat heti tämän jälkeen, joten meillä sähköt ovat poissa vain noin minuutin päivässä. Suurin ongelma meille näissä sähkökatkoksissa onkin lähinnä se, että heräämme joka aamu kuudelta siihen, kun makuuhuoneen kattotuuletin lakkaa humisemasta. Kun tuuletin hiljenee, kaikki kadun äänet alkavat yhtäkkiä kuulua ulkoa yhtä selvästi kuin jos makaisi parvekkeella. Tuuletin peittää kaiken taustamölyn alleen niin mukavasti. 

Edellisessä asunnossamme kaiken kattavaa varageneraattoria ei ollut, ja päivittäiset sähkökatkokset raivostuttivat minua joskus suunnattomasti, kun joutui ohjelmoimaan päivänsä niiden mukaan. Nyt olen alkanut pitää tätä meidän varageneraattorisysteemiä ihan huomaamattani niin itsestäänselvyytenä, että yhtenä aamuna, kun varageneraattori ei mennytkään heti päälle, mietin jo melkein paniikissa aamun aikataulua, kun kaikki sähköä vaativat toimet pitäisi tehdä vasta kahdeksan jälkeen. Suurin paniikin aihe oli se, että en saisi kahvia kuin vasta kahdeksan jälkeen, kun en ollut muistanut ostaa pikakahvia, jota voisi valmistaa kaasullakin. On ongelmia ja ongelmia.

Rumien ötökkäkuvien jälkeen yksi vielä vähän söpömpi ötökkä.