Suomi kävi kylässä

Sain Jenniltä hauskan ulkosuomalaisille tarkoitetun haasteen kuvata kymmenen kotoa löytyvää suomalaista asiaa. Haaste pisti vähän miettimään, koska minulla on niin kovin vähän Suomesta muistuttavia esineitä. En taida olla kovinkaan Suomi-nostalginen ihminen? Suomalaisuus näkyy meillä lähinnä joissakin elintarvikkeissa ja pienissä käytännön jutuissa, jotka olen tuonut mukanani Suomesta, koska olen havainnut niiden löytämisen täältä hankalaksi, ellei suorastaan mahdottomaksi. Tässä siis oma, erittäin sekalainen, kokoelmani siitä, kuinka Suomi näyttäytyy meillä.

1. Suomalainen vuosikalenteri

Minulla on oltava aina seinäkalenteri, josta näen kaikkien läheisten merkkipäivät ja suomalaiset juhlapäivät. Kalenterin on oltava ehdottomasti suomalainen, koska eihän muunmaalaisessa kalenterissa ole esimerkiksi suomalaisia nimipäiviä. Olen tykästynyt taskukalentereihin, joissa on joka kuukaudelle oma taskunsa, mutta kun sellainen jäi tällä kertaa ostamatta, nappasin mukaani vain apteekista saamani kalenterin. Suomalainen kalenteri pitää minut edes jollakin lailla suomalaisessa vuodenkierrossa mukana. On minulla oltava intialainen kalenterikin, jotta näen siitä taas vastaavasti intialaiset juhlapäivät.

Missäs tässä se juhannus on?

2. Weetabixit

Olen luultavasti maailman laiskin ihminen, mitä tulee aamupalan valmistamiseen. En jaksa panna aamiaiseni takia tikkua ristiin, ja voin syödä joka aamu samaa aamiaista vuositolkulla, kyllästymättä lainkaan. Toisaalta rakastan hyvin laitettua aamiaispöytää, ja pystyn syömään aamiaisbuffetissa kaikki muut pöydän alle, mutta kotioloissa välttelen aamiaisen laittamista viimeiseen asti.

Söin Weetabixeja joskus nuoruudessa, ja aloitin niiden syömisen taas uudelleen jokin aika takaperin. Nyt olen syönyt niitä joka aamu ehkä noin (villi arvaus!) kuuden tai seitsemän vuoden ajan. Ne ovat minusta hyviä ja täyttäviä, eikä niille tarvitse tehdä muuta kuin kaataa ne ja hieman maitoa lautaselle (sen verran minäkin jaksan aamiaiseni eteen tehdä, hih). Puurosta en pidä, leipää syön lounaaksi ja murot pitävät nälän poissa juuri niin kauan, että murolautasen saa tiskattua. Intialaisista aamiaisista tykkäisin, mutta niitä pitää oikein laittamalla laittaa, ja laittaminen pitää aloittaa monesti jo edellisenä päivänä (*algeerinen kohtaus!*). Ne ovat myös aika raskaita, ja ainakin minulla on intialaisen aamiaisen jälkeen sellainen olo, että voisin painua takaisin pehkuihin.

Weetabixeja löytyy joskus Hyderabadistakin, mutta sitten menee taas pitkiä aikoja, että niitä ei löydy mistään. Luulin keksineeni ongelmaan ratkaisun, kun äkkäsin yhdessä kaupassa Oatibixit, jotka ovat kaurainen vastine Weetabixeille. Tykästyin Oatibixeihin, ja päätin lopettaa ainaisen Weetabixien metsästämisen ja niiden Suomesta roudaamisen. Oatibixit maistuivat oikein hyviltä parin paketin verran, mutta sitten sain yhden paketin mukana kaupanpäällisiksi pieniä ruskeita ötököitä, jotka uiskentelivat oikein iloisesti maitolautasella. Olen nähnyt samoja ötököitä ennenkin, muun muassa riisin seassa, joten tuttuja kavereitahan nuo olivat. En vain halua aloittaa aamuani niin, että jokaista aamiaislusikallista pitää silmäillä epäluuloisena: elämää vai ei? Siihen loppui Oatibixien syönti, ja nyt olen palannut taas lähtöruutuun eli roudaamaan Weetabixeja Suomesta.

Kun nyt katselin valokuvaa ottaessani Weetabix-pakettia hieman tarkemmin, huomasin, että eiväthän Weetabixit taida olla edes Suomessa valmistettuja. Minun päässäni ne kuitenkin yhdistyvät Suomeen.  

3. Pannulaput

Siskoni tekemät ihanat pannulaput saapuivat Intiaan postitse kolme vuotta sitten, ja ne ovat olleet ahkerassa käytössä siitä lähtien. Nyt pannulaput ovat jo hieman puhkikuluneet, ja vaikka minulla on muitakin pannulappuja, tykkään käyttää aina näitä, kun niiden omenanvihreä väri sopii niin hyvin meidän keittiöpyyhkeisiin ja Ikean taittuvaan leikkuulautaan.

Intiassa kukaan ei käytä pannulappuja (paitsi pannunalusina), ja anoppikin käyttää patojensa nosteluun sellaisia väkäleukaisia pihtejä. Kyllä anoppikin käytti kerran patalappuani  - pöydälle tippuneen soosin pyyhkimiseen, vaikka sitä varten on olemassa tiskirätti! (Anoppi käyttää tiskirättinä kulahtaneesta vanhasta sarista leikkaamaansa kangaspalaa, että se siitä tiskirätistä. )

4. Vamput

Voi miten tykkäänkään suomalaisista pesuvampuista! Etsin Intiasta kauan vastaavanlaisia, joilla saisin pestyä itseni oikein kunnolla, mutta kaikki täkäläiset pesusienet ovat jotain ihmeellisiä luffaviritelmiä. Lopulta toin mukanani Suomesta aitoja, oikeita vamppuja, jotka tuovat mieleen muistoja lapsuudestakin. Yksi asia minua vain harmittaa: miksi vampuissa ei ole enemmän värivalikoimaa? Minä ainakin ottaisin mieluusti esimerkiksi omenanvihreän, aniliininpunaisen taikka turkoosin vampun. Aina samat punainen, sininen, vihreä.

5. Talouspaperiteline

Talouspaperitelineen pitää olla puuta ja mieluusti myös sellainen, että se ei hajoa ensimmäisessä käytössä. Sekin piti siis tuoda Suomesta. Iskän tekemä, aito alkuperäinen, jäi Suomeen, ja Tarjoustalo-kopio sai kunnian muuttaa Intiaan. Ostin kaupasta saman tien kaksi telinettä - toisen meille ja toisen anoppilaan - kun tiesin, että anoppilan talouspaperitelineenä oli jo vuosikaudet toiminut appiukon värkkäämä tilapäisratkaisu. Koska telineet olivat käsittelemätöntä puuta, ostin oikein puunsuojaakin, jolla sitten sivelin molemmat telineet (kahteen kertaan). Ai että olin ylpeä käsityötaidoistani.

Vaikka paperiteline on hyvä, itse talouspaperit ovat kaikkea muuta kuin hyviä. Tuosta kuvasta näkyy yksi intialaisten talouspaperien ongelma: kun rullasta repäisee palan, pala ei irtoa kokonaan, vaan rullaan jää alareunasta kiinni kapea suikale. Kuinkakohan monta kertaa olen menettänyt hermoni näiden suikaleiden takia?! Monesti myös paperin laatu on aivan järkyttävän huono: paperi on niin kovaa koppuraa, että ei tulisi mieleenkään käyttää talouspaperia esimerkiksi nenän niistämiseen.

6. Nenäliinat

Jos on talouspaperi huonoa, niin niin ovat nenäliinatkin. En osta intialaisia nenäliinoja enää koskaan! Täkäläiset nenäliinat ovat niin hienoa huttua, että ne hajoavat kertapyyhkäisyllä kappaleiksi. Minulle on pari kertaa sattunut niin, että olen ulkona ollessani pyyhkinyt intialaisella nenäliinalla hikeä kasvoiltani, ja sitten kun olen tullut kotiin ja katsonut peiliin, naamastani on roikkunut valkoisia paperinpalasia.  

Nenäliinojen luvaton käyttöönotto.

Tiedätkö muuten, mitä on nenäliina viroksi? No tietenkin papertaskurätikud.

7. Mustikat

Olen tuonut Suomesta kuivattuja mustikoita, kun olen luullut, että täältä ei saa mustikoita. Jokin aika sitten näin kuitenkin yhdessä marketissa pakastettuja mustikoita, eikä niiden kilohintakaan ollut muistaakseni ihan mikään hirveä. Olinkin unohtanut mustikat ihan kokonaan; pitäisi varmaan käydä kaupassa uudelleen tarkistamassa ainakin se, mistä maasta mustikat ovat kotoisin. Jos mustikat ovat esimerkiksi Kiinasta tuotuja, taidan jättää välistä ja tyytyä näihin kuivattuihin.

Nyt kun rupesin katselemaan näitä mustikkapussejakin tarkemmin, huomasin, että kuivattu mustikka on käännetty pussin kyljessä 'dried bilberries'. Siis onko bilberry tosiaan sama asia kuin blueberry?  En ole koskaan ennen kuullutkaan bilberrystä..
  
8. Essu

Olen aikoinani tuhonnut niin monta t-paitaa kurkumalla, että en nykyään uskalla mennä keittiön ovea pidemmälle ilman, että minulla on essu päällä. Minulla on melkoinen valikoima essuja, mutta kaikista rakkain on tämä ystävältäni lahjaksi saamani  Viivi ja Wagner -essu. Se on niin ihanan isokin, että kokkaus onnistuu siististi vähän sottaisammalta kokiltakin.

9. Kahisevat kertakäyttöpussit

Olen yleensä tuonut Suomesta mukanani tavallisia rullapusseja, mutta viime Suomen-vierailulla toin myös näitä Clas Ohlsonin laatikoita, joissa on kahdenkokoisia pusseja. Pussit pysyvät laatikossa siististi, ja pussit on helppo vetäistä laatikosta ulos. Kaiken lisäksi laatikko on sen verran siedettävän näköinen, että sen voi laittaa näkyviin keittiön hyllylle - laatikossa kun on taas sitä omenanvihreää, joka sopii meidän keittiöpyyhkeisiin, patalappuihin ja Ikean taittuvaan leikkuulautaan. En ole löytänyt Intiasta tällaisia kertakäyttöisiä ja edullisia pusseja ollenkaan, vaan täkäläiset pussit tuntuvat järestään olevan hinnakkaampia - joskin myös hyviä - minigrip-pusseja. Niitä ei oikein raaski heittää pois, jos pussissa on vieraillut vain joku kurkun puolikas.

10. Suomi-peruukki

Osuin viime Suomen-vierailun aikana MM-kisakrääsähyllyn eteen, ja sieltähän meinasi lähteä mukaan vaikka mitä! Lopulta nuukuus iski, ja päädyin ostamaan vain tämän sinivalkoisen peruukin.

Ajattelin vetäistä peruukin päähäni ja juosta kaljapullo kädessäni parvekkeelle moshaamaan aina, kun Suomi tekee maaliin - ja vaikka ei tekisikään.

En yleensä laita haasteita eteenpäin, mutta nyt minua kiinnostaisi hirveästi tietää, millaisia Suomi-juttuja on Sirokon, Yaelianin ja Lauran kotona.